Onko tämä kenellekään muulle tuttua? Olen keski-ikäinen ja toistaiseksi eläkkeellä masennuksen takia. Elämäni muuttui radikaalisti murrosikäisenä, kun pikkuhiljaa luisuin masennukseen ja synkkyyteen, ja sillä tiellä olen yhä, ja tod näk ikuisesti. Lääkkeistä kun ei apua ole ollut.
Mutta itse asiaan: ollessani 9-13 suorastaan ahmin sen ikäisille tarkoitettuja kirjoja, olin yksinäinen lapsi, joten kai ne kirjat toivat jotain lohtua ja sisältöä elämään. Myöhemmin olen oivaltanut, mitan valtavan tärkeitä ne kirjat minulle olivat, ovat yhä. Kannan niitä yhä mukanani, "harteillani". Päivittäin vellon mielikuvissani ja ajatuksissani siihen "vanhaan hyvään aikaan", kun asiat oli vielä hyvin, ja luin kirjoja kaiket päivät. Enää en kirjoja lue.
Onkohan masentuneelle tyypillistä haikaileminen menneisyyteen? Aikaan, kun asiat olivat vielä hyvin. Ennen sairastumista.
Ajatuksissani vieläkin päivittäin leikin sen aikaisen kerrostalon pihalla, jossa asuimme, ja perheemme toisessa kodissa, jossa ne ikimuistettavat lukuhetkeni vietin. Onko kenellekään muulle tuttua? Tiedän toki, ettei siihen aikakauteen enää ole paluuta, siksi toivoisinkin, että pääsisin vapaaksi tästä lapsuuden ajasta ja sen vatvomisesta. Se on läsnä jatkuvasti, päivittäin. Kunpa kykisikin elämään tässä päivässä, ja jopa odottaa tulevaisuudelta jotain, jotain muuta kuin tätä hemmetin toivottomuutta :(
Mutta itse asiaan: ollessani 9-13 suorastaan ahmin sen ikäisille tarkoitettuja kirjoja, olin yksinäinen lapsi, joten kai ne kirjat toivat jotain lohtua ja sisältöä elämään. Myöhemmin olen oivaltanut, mitan valtavan tärkeitä ne kirjat minulle olivat, ovat yhä. Kannan niitä yhä mukanani, "harteillani". Päivittäin vellon mielikuvissani ja ajatuksissani siihen "vanhaan hyvään aikaan", kun asiat oli vielä hyvin, ja luin kirjoja kaiket päivät. Enää en kirjoja lue.
Onkohan masentuneelle tyypillistä haikaileminen menneisyyteen? Aikaan, kun asiat olivat vielä hyvin. Ennen sairastumista.
Ajatuksissani vieläkin päivittäin leikin sen aikaisen kerrostalon pihalla, jossa asuimme, ja perheemme toisessa kodissa, jossa ne ikimuistettavat lukuhetkeni vietin. Onko kenellekään muulle tuttua? Tiedän toki, ettei siihen aikakauteen enää ole paluuta, siksi toivoisinkin, että pääsisin vapaaksi tästä lapsuuden ajasta ja sen vatvomisesta. Se on läsnä jatkuvasti, päivittäin. Kunpa kykisikin elämään tässä päivässä, ja jopa odottaa tulevaisuudelta jotain, jotain muuta kuin tätä hemmetin toivottomuutta :(
Vastaukset 1
Vanhimmat
On tavallaan hyvä asia, että sinulla on kuitenkin kokemus ja muisto, mitä elämä on ilman masennusta. Miksi et alkaisi nytkin lukemaan hyvää kirjallisuutta uudelleen. Kannattaa suunnata ajatuksia myös tulevaisuuteen.