Mielenkiintoa on tullut maatalousvälineisiinkin, kun tuli itsekin perheen kanssa muutettua maalle asumaankin. Täällä on ollut jo aiemminkin juttua traktoreitten nopeuksista. Tässä kerran syksyllä eräänä myöhäisiltana sain autollani eräällä pikitiellä punaisen avomallisen traktorin eteeni. Vastaantulevan liikenteen takia jouduin jonkin aikaa ajelemaan sen perässä ja yllätyin, kun nopeus nousi ajoittain jopa lähelle 80km/h! Pimeässä ohittaessani en nähnyt mitään merkkiä mutta takapyörissä oli jotkut ylipitkät akselinröntit ainakin ja se konepeitto oli mielestäni jotenkin pitkän oloinen. Pystyykö joku tunnistamaan ihan mielenkiinnosta, mikä tämmöinen vanha punaisen- tai ehkä paremmin jo porkkananvärinen traktori voisi olla ja miten tämmoinen nopeus traktorilla on mahdollista, tosin nyt ei mitään peräkärryä ollut perässä. Minulla on aina ollut se käsitys, että traktorit matelevat vain jotain kahta- kolmeakymppiä eteenpäin mutta onko jotain poikkeuksiakin sitten olemassa?
Meneekö traktorit tosiaan lujaakin?
23
9028
Vastaukset
- mika,
se saattoi olla nuffeld sillä pidennys vaihteella.oranssista tulis fiiatti mieleen.toi oli vain arvaus.ja pystyyhän niitä traktoreitakin virittämään.
- Repe
Varmaan oli Nuffield ja takana vetävä peräkärry, eli vanhasta kuorma-autosta tehty, traktorista voimanotto päälle ja vaihde vapaalle ja menee kyllä välityksistä riippuen jopa 70km/h. Rasittaa tosin paikkoja aika tavalla.
- amis
Repe kirjoitti:
Varmaan oli Nuffield ja takana vetävä peräkärry, eli vanhasta kuorma-autosta tehty, traktorista voimanotto päälle ja vaihde vapaalle ja menee kyllä välityksistä riippuen jopa 70km/h. Rasittaa tosin paikkoja aika tavalla.
Siinä saa vissiin veivata rattia aika tavalla, ihan vaan sen takia että pysyy tiellä?
- Ihmettelijä
Repe kirjoitti:
Varmaan oli Nuffield ja takana vetävä peräkärry, eli vanhasta kuorma-autosta tehty, traktorista voimanotto päälle ja vaihde vapaalle ja menee kyllä välityksistä riippuen jopa 70km/h. Rasittaa tosin paikkoja aika tavalla.
Se siinä olikin ihmeellistä, kun ei ollut mitään kärryä perässä. Ymmärrän kyllä tuon peräkärrytyönnön idean.
- tarvi
amis kirjoitti:
Siinä saa vissiin veivata rattia aika tavalla, ihan vaan sen takia että pysyy tiellä?
ei tarvi veivata se kulkee kuin juna nuffi on tehty kestämään koviakin vauhteja.
kerrankin yks vanhempi mies ajo kertoja nuffilla poliisin tutkaan 82km/h onneksi oli tuttu poliisi. - Vili Elelijä
tarvi kirjoitti:
ei tarvi veivata se kulkee kuin juna nuffi on tehty kestämään koviakin vauhteja.
kerrankin yks vanhempi mies ajo kertoja nuffilla poliisin tutkaan 82km/h onneksi oli tuttu poliisi.Jos Ihmettelijä tai joku muu lukija ei ymmärrä näiden jutunkertojien juttua kertojasta, niin kerrottakoon sen verran että "kertoja" on vaihteistoon asennettu lisävälitysporras, jolla kokonaisvälityssuhde muuttuu huomattavasti harvemmaksi (nopeammaksi).
Noita kertojia valmistettiin Suomen Kylmäkoskella ja nimenomaan englantilaisiin, BMC-yhtymän Nuffield-traktoreihin. Tuon yhtymän nimi muuttui sittemmin muotoon BLMC ja nimi Nuffield muuttui Leylandiksi). Nuffield (Nuhvi, Nuhveltti, Nuhvetti) oli 1960-luvulla varsin yleinen peli, Fordson Majorin kova kilpailija. - Ihmettelijä
Vili Elelijä kirjoitti:
Jos Ihmettelijä tai joku muu lukija ei ymmärrä näiden jutunkertojien juttua kertojasta, niin kerrottakoon sen verran että "kertoja" on vaihteistoon asennettu lisävälitysporras, jolla kokonaisvälityssuhde muuttuu huomattavasti harvemmaksi (nopeammaksi).
Noita kertojia valmistettiin Suomen Kylmäkoskella ja nimenomaan englantilaisiin, BMC-yhtymän Nuffield-traktoreihin. Tuon yhtymän nimi muuttui sittemmin muotoon BLMC ja nimi Nuffield muuttui Leylandiksi). Nuffield (Nuhvi, Nuhveltti, Nuhvetti) oli 1960-luvulla varsin yleinen peli, Fordson Majorin kova kilpailija.Mitä ne ns. kutos-Nuffieldit ovat, joista tuolla Fordson-sivustolla on kovastikin juttua aina välillä? Ei kai vielä 50-60-luvuilla esim. kuusisylinterisiä Nuffield-traktoreita valmistettu?
- Leukusteri
Ihmettelijä kirjoitti:
Mitä ne ns. kutos-Nuffieldit ovat, joista tuolla Fordson-sivustolla on kovastikin juttua aina välillä? Ei kai vielä 50-60-luvuilla esim. kuusisylinterisiä Nuffield-traktoreita valmistettu?
Tietääkseni vasta Leyland aikaan tili tehdastekoiset 6-Leukut. Mutta 50-60 luvulla valmistettiin Austin ja Morris kuorma autoja joissa oli 6 sylinteriset BMC(=Brithis Motor corporation) Moottorit.
Nuffield traktoreissa oli puolestaan 4 sylinteriset BMC moottorit. Austin kuorma autojen moottoreita asennettiin innokkaasti Nuffeihi 50-60 luvulla. Ja Kylmäkoskelaisella konepajalla valmistettiin Sitten niihin nuffeihin ns.Kylmäkosken kertojia.
6-BMC oli helppo asentaa sillä tarvitsi vain jatkaa traktorin runkoa n.30cm. kylmäkosken kertojan suhde oli muistaakseni jotain 2,3:1 eli joka vaihteelle saatiin 2,3 kertainen vauhti. samalla hydrauliikan tuotto kaksinkertaistui. - mtz
Leukusteri kirjoitti:
Tietääkseni vasta Leyland aikaan tili tehdastekoiset 6-Leukut. Mutta 50-60 luvulla valmistettiin Austin ja Morris kuorma autoja joissa oli 6 sylinteriset BMC(=Brithis Motor corporation) Moottorit.
Nuffield traktoreissa oli puolestaan 4 sylinteriset BMC moottorit. Austin kuorma autojen moottoreita asennettiin innokkaasti Nuffeihi 50-60 luvulla. Ja Kylmäkoskelaisella konepajalla valmistettiin Sitten niihin nuffeihin ns.Kylmäkosken kertojia.
6-BMC oli helppo asentaa sillä tarvitsi vain jatkaa traktorin runkoa n.30cm. kylmäkosken kertojan suhde oli muistaakseni jotain 2,3:1 eli joka vaihteelle saatiin 2,3 kertainen vauhti. samalla hydrauliikan tuotto kaksinkertaistui.Saa sen käsityksen , että olisi ollut ajovoimanotto käytettävissä.Ei ollut.
Nopeudet hirveesti liioiteltuja esim. Ausin BMC pitkänokkainen kulki 50luvulla suurimmalla vaihteella n. 60km/h ja yleensä tukkiauton nopeus suurin sallittu 50km/h jarruttomalla perävaunulla on vieläkin voimassa.
Nämä nuffit kulki suunnillee 40km/h ja sekin oli hurja vauhti jarruttomalla ja jousettomalla ilma ohjauksentehostinta ja kunnon hyttiä. - Ihmettelijä
mtz kirjoitti:
Saa sen käsityksen , että olisi ollut ajovoimanotto käytettävissä.Ei ollut.
Nopeudet hirveesti liioiteltuja esim. Ausin BMC pitkänokkainen kulki 50luvulla suurimmalla vaihteella n. 60km/h ja yleensä tukkiauton nopeus suurin sallittu 50km/h jarruttomalla perävaunulla on vieläkin voimassa.
Nämä nuffit kulki suunnillee 40km/h ja sekin oli hurja vauhti jarruttomalla ja jousettomalla ilma ohjauksentehostinta ja kunnon hyttiä.Tuolla masinistien sivuilla oli pitkä viestiketju tuosta Kylmäkosken kertojasta, pätkä siitä:
RE: kylmäkosken kertoja
Lähettäjä: Petteri
Keskiviikkona 24.3. 2004 klo 17:05:47
Message:
Minun Nuffissani oli käsittääkseni, "Santalahden normaali", 1,5 välityssuhteella oleva kertoja. 13.6-36" renkain kulki n.70km/h. Moottorissa kierroksia tuolloin n.3300rpm. Eli, kun moottorissa 2000rpm, nopeus n.43km/h. Minun Nuffini moottori oli säädöissä, muttei tehtaan säädöissä ja olipahan vielä vuosien saatossa kasvanut parin mukin verrran pituuttakin lisää. Mitä semmosista nopeuksista kinaamaan, ne kun pystyy kuka tahansa taskulaskimella tarkistamaan kädenkäänteessä, kun välityssuhteet ja vetopyörien halkaisija on tiedossa. - mc jere
Ihmettelijä kirjoitti:
Tuolla masinistien sivuilla oli pitkä viestiketju tuosta Kylmäkosken kertojasta, pätkä siitä:
RE: kylmäkosken kertoja
Lähettäjä: Petteri
Keskiviikkona 24.3. 2004 klo 17:05:47
Message:
Minun Nuffissani oli käsittääkseni, "Santalahden normaali", 1,5 välityssuhteella oleva kertoja. 13.6-36" renkain kulki n.70km/h. Moottorissa kierroksia tuolloin n.3300rpm. Eli, kun moottorissa 2000rpm, nopeus n.43km/h. Minun Nuffini moottori oli säädöissä, muttei tehtaan säädöissä ja olipahan vielä vuosien saatossa kasvanut parin mukin verrran pituuttakin lisää. Mitä semmosista nopeuksista kinaamaan, ne kun pystyy kuka tahansa taskulaskimella tarkistamaan kädenkäänteessä, kun välityssuhteet ja vetopyörien halkaisija on tiedossa.asun kylmäkoskella
- mb-320s
Ettei vain olisi paikallinen "pullingtraktorin" virittelijä asialla ? Niissä ainakin on juuri kuvailemasi ulkonäkö http://www.tractorpulling.fi tai http://www.tractorpulling.de ( kuva - tuo moottori voi olla myös tavallinen viritetty diesel/bensiini/tms. moottori
- se siinä...
Kertoja nuhvi se siinä.
Nuo kulki liiankin lujaa, varsinkin suurimmilla renkailla ja syötöstä viritettynä.
En haluaisi kyytiin. - mies autossa
Kyllä traktorit kulkevat lujaa,vielä kuorman kanssa.ajoin autolla tasaisella tiellä kunnes perääni ilmestyi iso traktori ja kohta se mörkö rymisteli ohi minusta ison tukkikuorman kanssa.se oli MB-TRAC.vauhtia oli n.80km/h minulla!
- Vaseliinimies
........... kirjoitti:
- Perusrakkorimies
Onpa aikamoisia veturia! Tavallisestihan traktorit kulkee n. 40-50 km/h. Eikös nuo Mersut ja JCB:t kulje n. 70-80 km/h? Minkälainen kortti noihin traktorien ja rekkojen sekoituksiin pitää olla?
- velviiki
Joo-o, kyllä traktorit nykyään on vähän nopeampia kuin ennen,noin yleisesti ottaen.Normaali maataloustraktori (siis rek. sellaiseksi) saa rakenteellisesti kulkea 40 km/h,liikennetrak. 50 km /h.Muita "luokkia" ei ole, jos kulkee yli näiden,se on ihan tavallista ylinopeutta.Käytännössä merkistä riippumatta kaikki on nopeampia kuin ko. nopeudet,johtuen siitä että rakennenopeudet ilmoitetaan koneiden nimellismax kierroksilla ja kaikki kiertää hieman enemmän.Itse olen omistanut ja ajanut "ylinopeita" kotimaisia kolme eri mallia jo vuodesta -95, noin 15 000 tuntia ja kymmeniä tuhansia kilometrejä.Mukavampaa menoa kuin monilla pakettiautoilla,ainostaan se että liikkuu nimenomaan traktorilla aiheuttaa sen että pitää seurata muuta liikennettä vielä tarkemmin kuin autolla ajaessa,sekä takaa että edessä,kas kun yllättävän ja ikävän moni kanssa-liikkuja tuntuu ajattelevan että sieltä tulee ja tuossa menee "vain" traktori,ei se mee kun kävelyvauhtia.Joskus joutuu tekemään melkoisia temppuja ko. syystä ettei kolise,toistaiseksi oon onnistunut. Niin ja se liikkennetraktorilla ajo vaatii C-kortin,ei pääse ihan kaikki nulkit ajamaan,(onneks).
- arska
International 574 menee parhaimillaan 60 km/h. Jcb fastrac taas menee parhaimillaan 72 km/h.
Tietenkin muutkin internationalin mallit kulkee reippaasti. - arska
International 574 menee parhaimillaan 60 km/h. Jcb fastrac taas menee parhaimillaan 72 km/h.
Tietenkin muutkin internationalin mallit kulkee reippaasti. Ursus/zetor traktoreihin saa transport vaihteiston ja sitten vauhtia tulee n. 50km/h - Sulla varmaan japsi
..auto alla ja mittari valehtelee, että todellisuudessa ajoit sen traktorin perässä 60km/h!
Tämä nyt tälläiseen vanhaan viestiketjuun lisättäköön, kun kerran joku on viitsinyt kaivaa esille... - blomm1
moi näin kerran traktorin joka meni ainakin 200km/h
- jihuzz
mil mittasit blommi??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6437916Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4522201Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2292105- 1431680
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511226Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251211Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule991084Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65831Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54733Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6721