Missä vaiheessa opintoja olettee saaneet lapsen ja miten on homma sitten sujunut? oletteko pitäneet kokonaan taukoa opiskelusta vai siinä samassa tenttineet? Etenkin tämä koskee yliopisto-opiskelijoita..Onko opiskelumotivaatio lapsen saannin jälkeen parantunut? vai onko opiskelu ollut yhtä helvettiä? Jos olet jo valmistunut niin kuinka kauan kesti?
Opiskelijaäidit ja -isit!!
12
1047
Vastaukset
- Jane
Moi!
Meidän Elisa tuli maailmaan silloin, kun minulla oli kolmas vuosi yliopistossa menossa ja mieheni pääsi opiskelemaan kun tyttö oli yhden. Meillä on ainakin mennyt todella hyvin. Kumpikin on ollut koko ajan koulussa ja mieheni vielä lisäksi töissä muutaman kerran viikossa iltaisin. Elisa ei ole ollut hoidossa, vaan olemme hoitaneet hoidon kotona yhteisen koulukalenterin avulla. Nyt olemme juuri tänään laittaneet hakupaperit tarhaan, kun tytö on kaksi ja minulla alkaa gradun teko.
Mun opiskelumotiivi on aina ollut aika kova (tämä on nyt toinen tutkintoni), ja on sitä edelleen. Sama koskee miestäni, mutta töiden takia opiskeluista on pitänyt jonkun verran karsia.
Olen siis nyt loppusuoralla ja sanoisin että olen valmistumassa keskimääräistä nopeammin.
Sanoisin että lapsen kanssa menestyksekäs opiskelu on asennekysymys ja elämäntapa. - mmmmm
Opiskelen ensimmäistä vuotta yliopistossa, ja minulle on tullut mieleen, että olisiko se järkevämpä saada/hankkia lapsia opiskeluaikana, kuin vasta silloin kun opiskelut ovat juuri ohi ja aloitat kenties työelämän?
Mielestäni juuri nyt opiskelun ohessa voisi olla enemmän kotona lapsen kanssa verraten siihen aikaan kun olla myöhemmin tayspäiväisesti töissä. Luennoilla ei ole pakko käydä ja suurimmaksi osaksi omassa koulutusohjelmassani tehdään pelkkiä kirjatenttejä. Mutta jos saisin lapsen juuri, kun olen aloittanut työn, niin työantajat siitä tuskin tykkää jos sanon olevani raskaana, ja että jään melko pian pois töistä..
Nyt kun opiskelua on edessä vielä ainakin kuusi vuotta, niin lapsi ehtisi kasvaa siinä vaiheessa jo paljon isommaksi, ja voisi mennä töihin.
Eniten minua mietityttää tämä taloudellinen puoli: Mitä etuja opiskelevat vanhemmat saavat? Nyt saamme molemmat korkeakouluopiskelijoina opintotuen ja asumislisän (404e/kk/hlö) Pärjääkö rahallisesti jos molemmat vain opiskelevat. Nyt jo tekee tiukkaa taloudellisesti kun lähes kaikki menevät vuokraan. Mitähän kaikkia tukia sitten saa.. no lapsilisä nyt ainakin! Kun ei ole yhtään tietoa kuinka paljon kuukaudessa menee rahaa enemmän, kun joutuu ostamaan vaippoja ja ruokaa ja kaikennäköistä tavaraa kuten ehkä vaunut jne..? Kuinka paljon rahaa lapsi "vie" kuukaudessa? 8)??
No tämä on nyt vain tällaista toiveajattelua.. ja pohtimista.. enkä tod. näk. edes aio hankkia vielä moneen vuoteen lasta, ja kunhan sellaisen nyt edes saisi kun on kaikenmaailman "lapsettomuusogelmia ym.." Mutta en voi sille mitään kun tuntuu että on iskenyt jonkin sortin vauvakuume.. hah..
JA jos joku nyt vastaa tähän viestiin, niin olisi kiva saada jotain rakentavaa vastausta..- Jane
Hei!
Sun ajatukset on täsmälleen samoja kun meillä muutama vuosi sitten! Mietittiin että millon niitä lapsia olisi hyvä hetki tehdä. Ja päädyttiin tekemään lapsi opiskelujen keskellä, juuri syistä mitä itsekin pohdit. Ja todella hyvin on mennyt!
Taloudellinen puolikään ei ole katastrofi. Saamme molemmat opintotukea, yhteistä asumistukea, Elisa saa lapsilisää ja sitten vielä kotihoidontuki kun hoidamme lapsen kotona. Lisäksi mieheni käy muutaman kerran viikossa töissä. Ei ole ollut puutetta mistään eikä ole tarvinnut pihistellä.
Tietenkin tavalliset opiskelijariennot ovat jääneet vähemmälle, mutta oikeastaan ihan jo oman tahdon takia. hyvinhän sitä voisi mennä, joskaan ei aina yhdessä.
Miten paljon lapseen menee? hankala kysymys. varmasti saa menemään vaikka miten paljon. Olemme huomanneet, että suurempiin hankintoihin on saanutpaljon apua lapsen isovanhemmilta ja kaikki muutkin haluavat aina auttaa minkä voivat. Ja jos ei tarvitse sitä uusinta uutta, saa hyvää lapselle myös kohtuuhintaan. Vaippapaketti maksaa n.17 e ja niitä pitää ostaa n. kerran kuukaudessa. Sitten ruoka, mutta äidinmaito ensin ja sitten jo sama ruoka kun meilläkin. Se mitä siinä välissä menee ei vie vararikkoon.
En välttämättä kuitenkaan kaikille suosittele, rankkaahan tämä joskus on. Mutta jos haluaa valmistumisen jälkeen suoraan työmarkkinoille ja on olemassa vahva parisuhde ja haluaa lapsia - suosittelen! - mmmmm
Jane kirjoitti:
Hei!
Sun ajatukset on täsmälleen samoja kun meillä muutama vuosi sitten! Mietittiin että millon niitä lapsia olisi hyvä hetki tehdä. Ja päädyttiin tekemään lapsi opiskelujen keskellä, juuri syistä mitä itsekin pohdit. Ja todella hyvin on mennyt!
Taloudellinen puolikään ei ole katastrofi. Saamme molemmat opintotukea, yhteistä asumistukea, Elisa saa lapsilisää ja sitten vielä kotihoidontuki kun hoidamme lapsen kotona. Lisäksi mieheni käy muutaman kerran viikossa töissä. Ei ole ollut puutetta mistään eikä ole tarvinnut pihistellä.
Tietenkin tavalliset opiskelijariennot ovat jääneet vähemmälle, mutta oikeastaan ihan jo oman tahdon takia. hyvinhän sitä voisi mennä, joskaan ei aina yhdessä.
Miten paljon lapseen menee? hankala kysymys. varmasti saa menemään vaikka miten paljon. Olemme huomanneet, että suurempiin hankintoihin on saanutpaljon apua lapsen isovanhemmilta ja kaikki muutkin haluavat aina auttaa minkä voivat. Ja jos ei tarvitse sitä uusinta uutta, saa hyvää lapselle myös kohtuuhintaan. Vaippapaketti maksaa n.17 e ja niitä pitää ostaa n. kerran kuukaudessa. Sitten ruoka, mutta äidinmaito ensin ja sitten jo sama ruoka kun meilläkin. Se mitä siinä välissä menee ei vie vararikkoon.
En välttämättä kuitenkaan kaikille suosittele, rankkaahan tämä joskus on. Mutta jos haluaa valmistumisen jälkeen suoraan työmarkkinoille ja on olemassa vahva parisuhde ja haluaa lapsia - suosittelen!Kiitos viestistäsi! On todella hienoa saada vähän osviittaa..Ystävistäni kenelläkään ei ole vielä lapsia, ja minulla ei ole tämän vuoksi aavistustakaan, kuinka paljon rahaa tarvitaan esimerkiksi kuukaudessa. Mutta jos esimerkiksi vaippapaketti maksaa 17e/kk ja niitä siis tarvitsee ostaa vain kerran kuukaudessa yksi paketti niin ei se niin paha ole.. Ja minä kun luulin että niitä vaippoja menee paljon enemmän! hah.. monta kymmentä euroa kuukaudessa!
Hyvät edellytykset tosin olisivat meilläkin.. molemmat opiskelee, itse aloitin vasta tänä syksynä opinnot, avomieheni valmistuu kolmen vuoden päästä. Tulevat isovanhemmat varmaankin auttaisivat "onneksi on käynyt niin että ne ovat auttaneet tähänkin asti isommissa hankinnoissa".. Meillä ei tosin ole autoa ja asumme pienessä kaksiossa.. pitäisikö kenties muuttaa isompaan..
En ymmärrä mikä muhun on mennyt kun katselen aina vaunuja ja toisten lapsia.. ennen en tehnyt koskaan näin. Avomies on kyllä huomannut ja vitsailee siittä, mutta emme ole puhuneet lastenhankkimisesta tosissamme vaikka olemme seurustelleet 5 vuotta ja suhde on hyvin vankalla pohjalla. "Sitten joskus tulevaisuudessa- kun valmistuu" -mutta tässähän se pointti juuri on: "kun valmistuu"- haluaisin lapsen toisaalta jo ennen valmistumista! hmm.. pitäisköhän ottaa oikein kunnolla puheeksi ;)
Nooh... *jäitä hattuun nyt*.. jossen nyt vielä.. jos vaikka sitten ensi vuonna 8) - Jane
mmmmm kirjoitti:
Kiitos viestistäsi! On todella hienoa saada vähän osviittaa..Ystävistäni kenelläkään ei ole vielä lapsia, ja minulla ei ole tämän vuoksi aavistustakaan, kuinka paljon rahaa tarvitaan esimerkiksi kuukaudessa. Mutta jos esimerkiksi vaippapaketti maksaa 17e/kk ja niitä siis tarvitsee ostaa vain kerran kuukaudessa yksi paketti niin ei se niin paha ole.. Ja minä kun luulin että niitä vaippoja menee paljon enemmän! hah.. monta kymmentä euroa kuukaudessa!
Hyvät edellytykset tosin olisivat meilläkin.. molemmat opiskelee, itse aloitin vasta tänä syksynä opinnot, avomieheni valmistuu kolmen vuoden päästä. Tulevat isovanhemmat varmaankin auttaisivat "onneksi on käynyt niin että ne ovat auttaneet tähänkin asti isommissa hankinnoissa".. Meillä ei tosin ole autoa ja asumme pienessä kaksiossa.. pitäisikö kenties muuttaa isompaan..
En ymmärrä mikä muhun on mennyt kun katselen aina vaunuja ja toisten lapsia.. ennen en tehnyt koskaan näin. Avomies on kyllä huomannut ja vitsailee siittä, mutta emme ole puhuneet lastenhankkimisesta tosissamme vaikka olemme seurustelleet 5 vuotta ja suhde on hyvin vankalla pohjalla. "Sitten joskus tulevaisuudessa- kun valmistuu" -mutta tässähän se pointti juuri on: "kun valmistuu"- haluaisin lapsen toisaalta jo ennen valmistumista! hmm.. pitäisköhän ottaa oikein kunnolla puheeksi ;)
Nooh... *jäitä hattuun nyt*.. jossen nyt vielä.. jos vaikka sitten ensi vuonna 8)Noista vaipoista. Pienellä lapsella menee tietty enemmän vaippoja, tää meidän osaa jo paremmin hallita itseään. :)
- ....
Jane kirjoitti:
Noista vaipoista. Pienellä lapsella menee tietty enemmän vaippoja, tää meidän osaa jo paremmin hallita itseään. :)
tulee huomattavasti edullisemmaksi, ja vauva oppii aiemmin "sisäsiistiksi" kun ne ei ime kosteutta samalla tavalla kuin pampersit. Eli vauva oppii ettei kansti pissata housuihin.
Kyse on vain viitseliäisyydestä..ei nykyajan ihminen halua pestä mitään kuvottavia kakkavaippoja, yök, hyi... - Jane
.... kirjoitti:
tulee huomattavasti edullisemmaksi, ja vauva oppii aiemmin "sisäsiistiksi" kun ne ei ime kosteutta samalla tavalla kuin pampersit. Eli vauva oppii ettei kansti pissata housuihin.
Kyse on vain viitseliäisyydestä..ei nykyajan ihminen halua pestä mitään kuvottavia kakkavaippoja, yök, hyi...Jokainen hoitaa lapsensa niinkun parhaaksi näkee.
- mmmmm
.... kirjoitti:
tulee huomattavasti edullisemmaksi, ja vauva oppii aiemmin "sisäsiistiksi" kun ne ei ime kosteutta samalla tavalla kuin pampersit. Eli vauva oppii ettei kansti pissata housuihin.
Kyse on vain viitseliäisyydestä..ei nykyajan ihminen halua pestä mitään kuvottavia kakkavaippoja, yök, hyi...Totta puhut.. sehän olisi selvästi halvempaa. Itse ainakin aion kokeilla, sitten kun se lapsikin joskus syntyy (toivottavasti).
Nykyaikanahan monet haluavat mukavuussyistä käyttää muuta kuin kestovaippoja. Luin juuri jostain lehdestä artikkelin missä kerrottiin kuinka paljon muovijätettä luontoon kertyy, niin ei tuo vaippa-ajatus yhtään hassumpi ole=) Muovi ei maadu koskaan. JA rahaa säästyy!
Hmm.. pitäisiköhän mun siirtyä jonnekin vauvapalstalle seuraavaksi kun musta tuntuu että olen saanut jonkun päähänpinttymän tästä vauvajutusta (että pitäisikö nyt vai vasta sitten kun valmistuu).. tenttikirjojen lukemisesta ei tule välillä mitään kun ajatukset menevät harhateille 8)!! Mitenhän tenttiinluku onnistuu sitten on kun on pieni lapsi.. hmm.. ;) - .....
mmmmm kirjoitti:
Totta puhut.. sehän olisi selvästi halvempaa. Itse ainakin aion kokeilla, sitten kun se lapsikin joskus syntyy (toivottavasti).
Nykyaikanahan monet haluavat mukavuussyistä käyttää muuta kuin kestovaippoja. Luin juuri jostain lehdestä artikkelin missä kerrottiin kuinka paljon muovijätettä luontoon kertyy, niin ei tuo vaippa-ajatus yhtään hassumpi ole=) Muovi ei maadu koskaan. JA rahaa säästyy!
Hmm.. pitäisiköhän mun siirtyä jonnekin vauvapalstalle seuraavaksi kun musta tuntuu että olen saanut jonkun päähänpinttymän tästä vauvajutusta (että pitäisikö nyt vai vasta sitten kun valmistuu).. tenttikirjojen lukemisesta ei tule välillä mitään kun ajatukset menevät harhateille 8)!! Mitenhän tenttiinluku onnistuu sitten on kun on pieni lapsi.. hmm.. ;)vauvalehden vauvakuume-palstalle mennä...sinne jää koukkuun ja sit hysteerisenä seuraa koska on ovulaatio jnejne...stressittömämpää kuumeilla ilman palstoja! :)
- mmmmm
..... kirjoitti:
vauvalehden vauvakuume-palstalle mennä...sinne jää koukkuun ja sit hysteerisenä seuraa koska on ovulaatio jnejne...stressittömämpää kuumeilla ilman palstoja! :)
Voi ei... ja mä menin jo 8).. jonkun www.vauvat.net -palstan löysin ja olen sitä lueskellut. En rekisteröityneenä, mutta kuitenkin. Siellä on myös keskusteluja liittyen opiskeluihin ja lapsiin, tosin suurin osa niistä liittyy ammattikoulun opiskelijoihin. Enemmän kaipaisin tietoa miten yhdistää yliopisto-opinnot ja lapset..
No eipä kai tämä nyt niin pahaa "kuumetta" ole..toivottavasti! En ainakaan toisaalta haluaisi vielä. Olen yllättynyt siitä miten kiinnostunut olen yhtäkkiä vauvohin ja ylipäänsä raskauteen ja kaikkeen siihen liittyväänkään. Ennen minua nämä asiat eivät kiinnostaneet pätkän vertaa. Kahviloissakin menin aina kauimmas pöydästä missä lapsia ajatellen " mennään muualle, en jaksa kuunnella kersojen kitinää". Mikä ihme muhun on mennyt yhtäkkiä! weird 8/
Turun yliopistossa oli joku maanantai seminaari " Vauva visiossa -ura putkessa?", jonka valitettavasti missasin! =( Siellähän olisi saanut vaikka mitä infoa juuri tästä mitä olen viime aikoina alkanut pohtimaan! däääm! - toinen yo-lainen
mmmmm kirjoitti:
Voi ei... ja mä menin jo 8).. jonkun www.vauvat.net -palstan löysin ja olen sitä lueskellut. En rekisteröityneenä, mutta kuitenkin. Siellä on myös keskusteluja liittyen opiskeluihin ja lapsiin, tosin suurin osa niistä liittyy ammattikoulun opiskelijoihin. Enemmän kaipaisin tietoa miten yhdistää yliopisto-opinnot ja lapset..
No eipä kai tämä nyt niin pahaa "kuumetta" ole..toivottavasti! En ainakaan toisaalta haluaisi vielä. Olen yllättynyt siitä miten kiinnostunut olen yhtäkkiä vauvohin ja ylipäänsä raskauteen ja kaikkeen siihen liittyväänkään. Ennen minua nämä asiat eivät kiinnostaneet pätkän vertaa. Kahviloissakin menin aina kauimmas pöydästä missä lapsia ajatellen " mennään muualle, en jaksa kuunnella kersojen kitinää". Mikä ihme muhun on mennyt yhtäkkiä! weird 8/
Turun yliopistossa oli joku maanantai seminaari " Vauva visiossa -ura putkessa?", jonka valitettavasti missasin! =( Siellähän olisi saanut vaikka mitä infoa juuri tästä mitä olen viime aikoina alkanut pohtimaan! däääm!ja hiukan harmittaa. Pitäisi kai tyydyttää matti vanhasta ja pistää mukulaa alulle...ei oo heleppoa ei. Toivottavasti sulla on mies joka on töissä. on varmaan vaikeaa jos molemmat opiskelee..ellei oo rikkaat vanhemmat.
- mmmmm
toinen yo-lainen kirjoitti:
ja hiukan harmittaa. Pitäisi kai tyydyttää matti vanhasta ja pistää mukulaa alulle...ei oo heleppoa ei. Toivottavasti sulla on mies joka on töissä. on varmaan vaikeaa jos molemmat opiskelee..ellei oo rikkaat vanhemmat.
Oletko löytänyt mistään kyseiseen seminaariin liittyvää materiaalia UTU:n sivuilta? Luulisi että siellä olisi joku artikkeli kirjoitettu tästä seminaarista! En itse ole löytänyt (en kyllä ole paljoa ehtinyt edes etsiä).
Voin laittaa kyllä vauvakuumeet jäihin koska taloudellinen tilanne ei perheenlisäystä kovinkaan suosisi. Minä ja mieheni, olemme molemmat opiskelijoita! Miehellä 2 vuotta jäljellä, minulla ainakin 4. Omilta vanhemmiltani voisin saada hieman tukea, vaikkeivät he kovin rikkaita ole. Mutta miehen vanhemmilta emme tod.näk saisi MITÄÄN(ne on niiin porvareita, hyvät tienistit ym, mutta olen huomannut että he ovat myös samalla älyttömän saitoja ihmisiä!) :(
että näin tällä kertaa.. jospa sitä alkaisi lukemaan huomiseen tenttiin ;P että valmistuisi pian.. JA:::: ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6427882Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362157Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2272065- 1431648
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511220Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251192Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951063Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65827Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6709Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.54696