Olenko mahdoton tapaus?

pekkatöpöhäntä

Moi! Olen 23v ja ajelehtinut lukion jälkeen pätkätyöstä toiseen. En yläasteella tiennyt yhtään mitä haluan tehdä isona, ja menin lukioon. No lukiossa sairastuin, jouduin kiusatuksi ja masennuin, enkä jaksanut opiskella. Olen hakenu opiskelemaan eri aloille, mutta en ole päässyt enkä ole edes ollut tosissani, hyvä jos takakannen lukenut. En ole keksinyt mitään alaa, joka kiinnostaa ja joka työllistää, ja en sitten ole ollut motivoitunut tuhlaamaan opintotukikuukausia ja elämään opiskelijabudjetilla turhaan. Lisäksi kiusaamisen takia pelkäsin opiskelujen aloittamista, mutta nyt olen päässyt siitäkin eroon. Aloitin kuitenkin turhuuksien turhuuksissani opiskelut avoimessa, koska minulla on taas työttömyysjakso ja tarvitsen järkevää tekemistä.

Haluaisin tehdä jotain työtä, joka hyödyttää ihmisiä ja yhteiskuntaa, on tärkeää, sosiaalista, jossa autetaan ihmisiä, jossa saa paljon työtunteja, haastetta, vaihtelua, ja josta maksetaan asiallista palkkaa. Lääkärin työ on sellaista.

Se on jotain, joka välähti lukiossa oman sairastumisen aikoihin (en puhu masennuksesta), enkä saanut oikeaa hoitoa ajoissa. Mutta en ole koskaan puhut tästä ammattitoiveesta kellekään.

Tosiaan lääkiksessä ja lääketieteen pääsykokeessa pitää hallita fysiikka ja kemia täysin, lisäksi biologia ja matematiikan osaamisesta tuskin on haittaa.


Asia vaan on niin, että joutuisin aloittamaan fysiikan ja kemian täyisin nollasta. Lukiossa otin vain pakolliset kurssit kemiasta, fysiikasta ja biologiasta, ja luin kaiken kukkuraksi lyhyen matematiikan. Ne ovat aina olleet minulle jotenkin hankalia, mutta toisaalta en ole lukenut kokeisiin, kuunnellut tunnilla tai mitään. En ole ollut motivoitunut. Nyt jälkeenpäin harmittaa, etten ole 15-v ja menossa lukioon nämä suunnitelmat mielessäni.

Onko ihan järjetön ajatus, jos laitain avoimet yms taakse esim kolmeksi vuodeksi ja pänttään täyspäiväisesti kemiaa, fysiikkaa ja biologiaa? (tarvitsenko biologiaa edes, eikö noin 30% kysymyksistä ole kemiasta ja 30% fysiikasta lout 10 biologiaa ja laskemista? Tai siis, kai ne ovat ihan opittavia asioita kuitenkin? Esimerkiksi psykolgin ja opettajan koulutkset kiinnostavat myöskin kovasti, mutta uskoisin kuormittuvani niissä ympäristöissä oman taustani vuoksi. Tahtoisin vähän etäämmän auttajan roolin. Ja mikä lääkärin ammatissa tosiaan myös kiinnostaa, on hyvä palkka ja 100% varma työllistyminen. Siksi joku 3 vuotta pääsykokeisiin valmistautumiseen ei tunnu ajatuksena missään, toisin kuin vaikka 3 vuotta ammattikoulussa, josta valmistuisin esimerkiksi lähihoitajaksi ja tienaisin alle 2000e/kk. Muuten lähihoitajan työ kelpaisi, vaikka se rankkaa onkin, mutta haluan äänestää jaloillani jo palkan vuoksi.


Olen kyllästynyt työttömyyteen ja epävarmuuteen. Olen kyllästynyt olemaan alisuorittaja. Mutta mitäs mietitte? Mission impossible?

8

314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onnistuu se

      Olet kyllästynyt olemaan alisuorittaja. Jos se on totta, opiskelet lukion fykebin ensi kevääksi ja menet lääkikseen kevyesti. Aloita heti!

      • ewsr4dt

        Ei helvetissä pääse. Jos olisi alottanut kesä-heinäkuussa niin sitten.


    • ap.

      Kiitoksia vastauksista. Ajattelinkin lukea täysillä kevääseen ja mennä 2015 kokeeseen vähän katsomaan, miten olen edistynyt, mutta tähtäisin kuitenki vuoden 2016 kokeeseen. Kuitenkin fykebia kolmen vuoden edestä sisäistettäväksi.

      Ehkä se olisi kohdallani realistisempi tavoite. En tiedä, kuinka haastavaa minun on oppia nuita asioita, esimerkiksi kieliä minun on helppo muistaa ja oppia, mutta luonnontieteet ovat minulle vähän vieraampia vesiä.

      Ovatko kokeien tehtävät muuten sellaisia, joissa pitää osata soveltaa nuita kaikkia? Vai onko kemialle, fysiikalle ja biologialle omat osuudet? Entä mikä on matematiikan osuus loppujen lopuksi? Onko se vain se 10% niinkuin jotku puhuvat, vai onko tuo vain sellaisen puhtaan laskemisen osuus?

    • mariellav.

      Todellakin pystyt siihen! Vaikket pääsiskään ensimmäisillä hakukerroilla sisään (todennäköistä) niin älä lannistu siitäkään.Tosin varmasti jo tämän tiedostitkin :)

      Kokeissa (ainakaan tähän mennessä) ei ole ollut mitenkään erikseen osuuksia fyssalle, kemialle tai bilsalle, vaan tehtävät ovat soveltavia ja kaikkia noita tarvitaan tehtävän ratkaisemiseen. Tietysti osa tehtävistä on puhtaasti esim. fysiikkaan littyviä mutta ylipäätään kokeessa on hyvä osata kaikkia osa-alueita eikä ajatella että sisään pääsee heikoilla bike:llä ja loistavalla fyssalla. Essee-tehtäviin vaaditut vastaukset on lyhyitä mutt kannattaa niihinkin varsinkin bilsan puolesta valmistautua. Ja kuvatehtäviä voi löytyä eli tunnista sydämen/silmän eri osat. Ne kuvat on sitten joskus niiiin uskomattoman epäselviä!

      Itse en tosta matikasta osaa arvioida, koska se ei oo koskaan ollu mulle ongelma. Eli en oo kokenut mitään tehtävää vaikeaksi matemaattisten taitojen puutteen vuoksi. Ehkä parempi kummiskin ois matikasta ainakin logaritmi-säännöt opetella, niitä tarvii mm. fyssa 8-kurssilla.

      BTW, lopeta sitt kokonaan toi ajattelu "oisinpa vasta menossa lukioon", se ei hyödytä sua mitenkään. Itsekin vasta lukion jälkeen tajusin haluavani lääkikseen, kuten moni muukin löytää oman alansa myöhemmin kuin joskus 17-veenä.

      Tsemppiä urakkaan!

    • bbbv

      Itsellä TÄYSIN sama tilanne ja samat aikeet opintojen suhteen. Meinaatteko että riittää jos opiskelee itsenäisesti esim. 6h päivässä ja siihen päälle iltalukio valmennuskurssi?

      • bea92

        No sehän on yksilöllistä. Toinen oppii nopeasti ja osaa soveltaa hyvin oppimaansa.

        Itse tunnen erään 3-kymppisen, joka aloitti lokakuussa täysin nollasta ja toukokuussa sitten loisti pääsykokeessa ja pääsi ekalla sisään.

        No joo, onhan hän voinut valehdella; oikeasti aloitti lukemisen jo 2 vuotta aiemmin, mutta en usko ;)

        Se on sitten niin että jos on valmennuskurssille menossa, varsinkin sellaselle, joka alkaa joskus maaliskuussa, niin kannattaa olla opiskeltuna kaikki fykebi ennen sitä, koska valmennuskurssilla ei opeteta alkeita. Ellei siis oo menossa johonki vuoden kestävälle kurssille.. Mutt kellä on varaa sellaiseen??


    • ap.

      Jee, ollaanpa täällä kannustavia! :D

      Mariellav. - kiitos vinkeistä! ja joo, tuo on ihan totta, ei niin kannata ajatella. Ei se hyövää. Kiitos tuosta logaritmi-vinkistä myös. Näytti tosi vaikeelta, mutta pitää vaan opiskella ahkerasti.

      bbbv - aattelin omatoimisesti päntätä. Hankin kai kirjat pikkuhiljaa ellen niitä kirjastosta saa. Ei mulla oo varaa niihin eximian kursseihin ja en tiiä hyötyisinkö niistä kuitenkaan. Ehkä etin jossain vaiheessa jonku lukupiirin ja sit luen tätä ja muita foorumeita, mistä sen puuttuvan tiedon löytää. Asun Oulussa niin mulla ei oo ongelmaa mennä pääsykokeisiin ja ekalla kerralla meen tosiaan vaan katsomaan miten olen edistynyt. Tuo iltalukio vois olla hyvä ajatus, mut itääkö sinne mennä opiskelijaks vai voiko maksaa yksittäisistä kursseista. Voisin ottaa selvää. Sit seki pitää tarkistaa, miten pääsee A-kiintiöön, ku mul on kaks E:tä ja yks M, sit loput on C ja B eli ainaki yks aine pitäis korottaa, ja pitäiskö se olla sit joku fykebi...


      Lämmin kiitos kaikille keskusteluun osallistuville! :)

      • 2092014

        Oulusta en tiedä, mutta uskoisin siellä toimivan aikuislukion kuten Kuopiossa, eli aikuislukiossa voi osallistua vain haluamilleen kursseille aineopiskelijana, ja siitä yhdestä kurssista maksetaan noin pari kymppiä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      401
      8731
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      168
      3101
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      17
      1534
    4. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      74
      1066
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      1048
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      27
      1005
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      63
      968
    8. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      943
    9. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      73
      904
    10. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      65
      890
    Aihe