Kyllä tosiasia. Hienoja vahvuuksia kun ymmätävät olla vertaamatta itseään niihin saliriippuvaisiin joilla on aikaa käydä seitämänä väivänä viikossa näyttymässä hienoja vartaloitaan joille on perustettu ryhmiä jo treeniriippuvaiset ainakin amerikassakin Kun vähänkin ajattelette Liikutte useat kävellen bussipysäkeille työmatkoilla myös siivotessa kulutatte kuin voimistatte lihaksianne samoin jokapäiväinen tekeminen varsinkin pienten lasten vanhemilla on Parasta jumppaa Itsekkin säännölisen epäsäännölisesti liikuntasaleilla nykyisin käyvänä Älysin kun rakastan ohjeiden osaamista :) heiluttavani keppijumppaa kun nostelen käsipainoja jotka ovat kokoajan näkyvissä yms.
Laskekaapa vaikka huviksenne miten paljon liikutte kuin arkisissa jokapäiväisissä toiminnoissa itse asiassa ns. voimailette. Entäs kun siihen päälle vielä ärsyynnytte miloin mistäkin :) siinä sitä turhaa enrgiaa palaa ihan itsestään jotta voitte keskittyä vaikka ottamaan ilon irti syksystä mutta jos haluaa sittenkin masentua ja olla muodikkaan närkästynyt kannattaa verrata itseään himoliikkujiin sekä muihin ammatikseen bikumallien kuin fitnesurheilijoihin niin eipä sitten tarvitse tehdä yhtään mitään
Eipä pääse sormetkaan jäykistymään kun kipasee tänne välillä näitä älyttömän hyviä älyn väläyksiään tiedottamaan teille kun se normi muistikin on normaaalisti sellainen että jo opitun unohtaa jos ei harrasta kertausta Turhaan ei ole sanottu että kertaus on opintojen äiti, Jos ette kerro kellekkään niin nyt on karmea karkkinälkä jonka lanistan lasilla vettä ja varmuuden vuoksi omenella vaikka kokonaan en ole pakottanut itseäni lupumaan Bostonkakusta :)
Suomalaiset kuntoilevat päivittäin tietämättäänkin
Lounasaika
1
<50
Vastaukset
- niin?
Niin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5833868Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662749Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471749