Onpa ajattelemattomia vanhempia!

häirikölle

http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288737855386.html

Että ilkesivät hankkia lapsen, vaikka heillä nyt on talous kunnossa, mutta tyhmät kuvittelivat jaksavansa yksin selviytyä lapsen hoidosta. Voi miten ajattelematonta ja tyhmää, eivät ihan selvään olleet riittävästi harkinneet lapsen hankkimista.

Ja eiväthän he todellisuudessa yksin esikoistaan hoitaneet, vaan Williamin vanha lastenhoitaja oli heitä auttamassa.

Silti ilkeävät hyväkkeet valittaa:

"- Georgen kanssa oli todella rankkaa ja heillä oli paljon unettomia öitä, joten he päättivät pyytää apu toisen kanssa, parin lähipiiristä kerrotaan Daily Mailin mukaan."

Tämän palstan kiusaajan mielestä kun kaikilla nykyvanhemmilla pitäisi olla yliluonnolisia kykyjä ennakoida tulevaisuutta, jos eivät jaksa ja selviä, kaikki on vain huonoa vanhemmuutta.

Mutta tässä se sairaan kiusaavan ihmisen asenne nähdään. Eli ja oli toinen miten tahansa, niin kiusaaja löytää aina haukkumisen aihetta, vaikka todellinen syy on vain hänen omien korviensa välissä.

Mutta hän itse on täysin sairauden tunnoton, hänellä on oikeus pään paukutukseen ja toisten haukkumiseen kaikesta, toisilla ei ole mitään oikeutta hänen mielestään miten asiallisiin kirjoituksiin tahansa, ne ovat asiattomia ja mitä milloinkin hänen mielestään.

Häirikölle vain piruilu palstan kirjoittajille on asiallista, kaikki muu on asiatonta.

4

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ilmoittaudu häirikkö

      Ilmoittaudu nyt häirikkö ihmeessä ls:n suunnittelijoille kertomaan, miten tämän maan tulevia vanhempia on opetettava ja koulutettava selvänäkijöiksi omasta elämästään, että varmaan osaavat ennakoida tulevaisuuttaan varmasti etukäteen, että lapsen kannalta mitään epäedullista ei ikinä tapahtuisi.

      Mene nyt ihmeessä kertomaan heille, miten vanhempia on infotava!

      Vanhempien pitäisi häirikön mielestä pystyä elämään niin, että ei tule
      työttömyyttä
      ei riitoja perheessä
      ei avioeroja
      ei sairauksia
      ei kuolemantapauksia
      ei väsymystä
      ei koulukiusaamista
      ei kerta kaikkiaan yhtään mitään vastoinkäymisiä ja jos tulee, se on vanhempien syytä ja kyvyttömyyttä / haluttomuutta ongelmista selviämiseen ja tietenkin ennakoinnin puutetta, jos joku vaikka sairastuu.

      Hakeudupa nyt häirikkö tosiaan vanhemmuuden kouluttajaksi, että saadaan tämä älytön huostabisnes loppumaan. Kun tyhmät vanhemmat vain tajuaisivat seurata palstan häirikön ohjeita, niin huostaanottoja ei olisi olemassakaan. Kyllä elämä olisi yksinkertaista ja helppoa, suunnittelee vain kaiken etukäteen, niin kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, jippii!

    • Voi sinuakin...

      Noinko koville nyt taaaaaaas ottaa?

      • voivoivoivoivoivoi

        Minulla on kaikki hyvin. Mutta sinulla ei tunnu olevan hyvin ikinä.


    • Ohhoh

      Ei lapsen kasvatus ole mitään ydinfysiikkaa normaaliälyllä varustetulle aikuiselle ihmiselle, vaikka vastoinkäymisiä elämä eteen heittäskin...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      46
      3220
    2. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      509
      1952
    3. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      17
      1920
    4. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      81
      1791
    5. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      18
      1522
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1418
    7. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1356
    8. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      90
      1319
    9. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1212
    10. UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista LPR:ssa

      Ilta-Sanomissa oli uutinen. Metsäyhtiö UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista Kaukaan-tehtaalla Lappeenrannassa
      Lappeenranta
      113
      1168
    Aihe