Älykkäin koirarotu

kultsun omistaja

Olenko väärässä jos sanon, että kultainen noutaja on älykkäin koirarotu tai ainakin sen kouluttaminen on hyvin helppoa.

13

467

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitä noita nyt

      muutaman kultsun tunnen, niin sanoisin että ovat kaikille kilttejä mutta vähän hölmöjä. Sen sijaan sanaa "älykäs" välttäisin visusti käyttämästä samassa yhteydessä.

      Mutta voihan se olla että juuri sinulle on koitunut kohtaloksi maailman älykkäin koira, mutta epäilen. Älykkyys kun yleensä tietää vaikeaa koulutettavuutta koska koira osaa ajatella omillakin aivoillaan sekä kyky ratkaista ongelmia.

      • 12+4

        Älykkyys ei aina tarkota tota. Bordercolliet on esimerkki älykkäästä mutta äärimmäisen miellyttämishalusesta ja ihmisen kanssa innostuneesti toimivasta rodusta, jonka koulutus on todettu olevan helppoa, vaikka ei ois kokemusta kauheesti. Toki koira oppii myös nopeesti pahat tavat ja luistamaan jostakin sille edullisesta. Mut nää koirat yleensä rakastaa puuhailla ihmisen kanssa.

        Jos taas rotu ei oo miellyttämishalunen, niin sillonhan se ei mitään jaksais ihmisen mieliksi opetella.


    • fdgghfgh

      Kultsu on tylsä ja hieman tyhmän sorttinen..

      Jossain sanottiin että mitä tyhmempi rotu sen helpompi pitää arjessa kun ei haasta ihmistä eikä keksi mitään ja usein ne hylätyt ongelmakoirat ei ole helppoja koiria mutta ääriälykkäitä.

      Esim frasierin jackrussel oli ongelmakoira ja kuulemma tarvitsi haasteita ja kun sarjaan haettiin sopivaa koiraa niin joukosta erottui juuri älykkyydellään vaikkei helppoudellaan.

    • 23525235235

      Kultsu on älykäs koira, se toki on helppo sopeutumaan erilaisiin paikkoihin, ja harvoin haastaa ihmistä. Siksi saanut tyhmän leiman. Mutta haasteellisia,no räkyttävä jack russell toki ja sitten laumanvartijat, mutta onko haasteellinen sama kuin älykä, no, ei ole. Mutta terrierit ovat älykkäitä koiria, nopeita oppimaan niin hyvää kuin huonoa.

      • fghfghgg

        "Mutta terrierit ovat älykkäitä koiria, nopeita oppimaan niin hyvää kuin huonoa"

        Niinpä terrierit on tosiaan todella älykkäitä ja omaa mielipiteen joka asiasta eli sitä pitää olla ajatusta edellä mitä se keksii.

        Toinen rotuni joka vaikuttaa älykkäältä on miellyttämishaluinen paimenkoira ja sitä ei ole tarvinnut edes kouluttaa kun menee kuin ihmisen mieli...ja moni kehunut onpa hyvin koulutettu. Jaa a ..ei niinkään menee vain luontaisesti ..vierelläni kuten paimenkoirat yleensäkin. :)

        Mutta kumpi älykkäämpi niin ehdottomasti meidän pikkuterrieri..oivaltaa ja keksii asioita toisin kuin helppo paimenkoiramme. :) Molemmat silti kivoja vaikka myönnän pidän ennemmin terrieriluonteesta juuri sen hoksaavuuden ja innokkuuden takia.


    • jännäjuttu

      Koira on juuri niin älykäs kuin sen omistaja. Me ihmisethän arvioimme koiran älykkyyttä omista lähtökohdistamme, emme koiran. Usein pidämme älykkäänä koiraa, joka lukee ihmistä hyvin. Siihen tarvitaan johdonmukainen omistaja.

      Pitäisin koiran oikeana älykkyytenä sen kykyä selviytyä vaativissa olosuhteissa, mutta harvan koiran tarvitsee selviytyä yhtään mistään. Ongelmanratkaisukyky on varmaankin älykkyyttä. Totteleminen ja temppujen tekeminen makupalan toivossa eivät ole älykkyyttä. Älykäs koira ei suinkaan ole sama kuin helposti koulutettava.

      Katukoiran elämä varmaankin kehittää älykkyyttä.
      Älykkääksi kehittyy aktiivinen, toiminnanhaluinen koira, jolle omistaja tarjoaa sopivia haasteita.

      Omistajan pitää pystyä lukemaan koiraansa ja tulkitsemaan oikein sen motiiveja ja tunnetiloja, jotta kehitystä tapahtuisi.

      • 8+14

        Jep! Joskus tuli yleltä tai jostain ohjelma jonka alussa kerrottiin moskovan katukoirista, kuinka ne olivat oppineet käyttämään busseja, ratikoita ja metroa päästäkseen haluamilleen maisemille. Useimmat kai kävivät bunkkaamassa teollisuusalueilla joissa yöaikaan rauhallista. Siis kuten ihmisetkin lähtevät yöksi lähiöihin kotiinsa.
        Ja päivän valjetessa taas lähtivät kulkemaan kohden keskustaa jossa päivän mittaan saattoi kilpailla varisten ja lokkien kanssa samoista aterioista ja sosiaalisimmat kerjäläisoopperaa esittäen saada ihmisiltä pientä lisäveroa.

        Kyllä katukoiran elämä älykkyyttä kasvattaa. Siksi kai moni rescuehaukkukin on hilipaissut tiehensä. Varmasti vaikeaa sopeutua enää soffapuudelin elämään.


    • Ei kultsi

      Onko kultaisianoutajia juurikaan ns. palveluskoirina muutama opaskoira taitaa kultsinakin olla. Koiran koulutettavuutta ns. palveluskoiratehtäviin pidän koiran älykkyyden mittarina.

      • fghfjg

        Tottelevaisus ja älykkyys ei ole sama asia.

        Avustajakoirina on myös kaiken rotuisia. Terriereitä ja seropejakin.

        Kultsi on ei pelottava rotu helposti lähestyttävä ja tottelevainen eikä liian energinen joten soveltuu siksi. Ja jaksaa puurtaa..kyllästymättä.


      • Ei kultsi
        fghfjg kirjoitti:

        Tottelevaisus ja älykkyys ei ole sama asia.

        Avustajakoirina on myös kaiken rotuisia. Terriereitä ja seropejakin.

        Kultsi on ei pelottava rotu helposti lähestyttävä ja tottelevainen eikä liian energinen joten soveltuu siksi. Ja jaksaa puurtaa..kyllästymättä.

        Avustajakoirina voi olla varmasti mikä rotu vaan. Mut opaskoirana ei sit enään voikkaan olla mikä rotu vaan koska edelletyksiä siihen ei ole. Satunnaisesti joku toisen rotuinen koirakin kuin labradori on opaskoirana.


      • fhcjvk
        Ei kultsi kirjoitti:

        Avustajakoirina voi olla varmasti mikä rotu vaan. Mut opaskoirana ei sit enään voikkaan olla mikä rotu vaan koska edelletyksiä siihen ei ole. Satunnaisesti joku toisen rotuinen koirakin kuin labradori on opaskoirana.

        Enemmän opaskoirina on älykäs käyttölinjainen labbis kuin herttainen mutta hieman tyhmän sorttinen kultsi. Älykkäimmät rodut on bc ja villis vaikkei olekaan opaskoirina.


    • Mietteliäss

      Eiköhän joku paimenkoiraksi jalostettu rotu ole ehdottomasti "fiksuin" , kun niillähän on luontainen tarve oppia ja vähän niin kuin miellyttää, toimia yhdessä ihmisen kanssa. Minä ainakin määrittelen fiksuuden niin että miten hyvin pärjää ihmisen sääntöjen ja tarpeiden mukaan.

      Tietty tämä on oikeasti yksilökysymys ja sekin tietty vaikuttaa paljon, että onko koiralla hyvää omistajaa, mutta jos ny mietitään ihan rotupohjalta

    • Näinpäin

      Miellyttämisenhalu ei ole sama kuin älykkyys. Eli se kuinka nopeasti koira oppii käskemäsi temppuja ei ole mikään viite koiran älykkyystasosta sillä esim BC elää miten omistaja haluaa ja terrieri elää omaa elämää, välillä kuin viitsii niin kääntää korvaa omistajaa kohti (tämä oli esimerkki, toki eroja on roduissakin). Silti ne voivat olla yhtä älykkäitä. Jos saat terrierisi kuuntelemaan joka tilanteessa olet älykäs omistaja.
      Jos haluat määritellä koirasi älykkyyttä niin laita sen eteen vaikka koiran aktivointipeli ja katso kuinka nopeaa koira ratkoo sen.
      Toki tämäkään ei aina pidä paikkansa jos koira esim levoton ja luovuttaa helposti tai jos sitä yksinkertasesti ei kiinnosta.
      Älykäs koira on sopeutuvainen ja oppii miten vaikeita tilanteita ratkotaan nopeaa. Oli se sitten omistajan mielestä hyvä tai paha lopputulos.
      Siksi onkin tärkeää opettaa koiralle miten suoriutua eri tilanteissa jotta koira ei itse keksi ratkasua. Paitsi sitten tilanteissa kuten Shaping koulutuksessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1137
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1110
    3. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    5. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      940
    6. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      932
    7. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      867
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      867
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      110
      845
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe