Nyt tein päätöksen että pimeetä duunia tekevä kun sattuu jättää.sama kelan ka sossu vedättäjät.niitäkin löytyy teko eoilla ,pimeellä autokaupalla ja tietty viinan ja muun paakan myynnillä.kai kaikki tuet vaan pois ,kuolkoot laiskat nälkään.on perseestä että me harvat joudutaan verottajan kynimiksi ja toiset loisii.ilmi ku tulee nimi löytyy netistä ja kyseiseltä viranomaiselta
ILOA ELÄMÄÄN
3
79
Vastaukset
- MitenOn
Tuo vaahtoamisesi osoittaa että sinä olet se luuseri. Sinulta on kadonnut elämästäsi jotain tärkeää, onnellisuus, suvaitsevaisuus ja ymmärrys. Asioita ymmärtämättömänä näet ympäristön niin suppeasti että et hahmota kokonaisuutta ollenkaan. Tähän itsesi luomaan vääristyneeseen maailmankuvaasi kiukustuneena purat täällä pahaa oloasi. Yritä löytää apua ajatuksiisi ja ryhdistäydy.
- Syytäkin vaahdota
Yhteiskunta alkaa olla sellaisessa mallissa että täällä mennään vähemmistöjen ehdoilla. Tavallinen työtätekevä ihminen on vain maksajan osassa. Kaiken maailman roskasakkia paapotaan, olivat ne sitten narkkareita, juoppoja, laiskoja työttömiä, rikollisia ja muuta epämääräistä ainesta. Jopa osa yksinhuoltajista kuuluu luusereihin sillä perusteella että ovat valinneet lastensa isän aivan väärin. Käyttävät systeemiä hyväkseen taloudellisesti sillä lasten isästä harvoin on minkään maksajaksi. Täällä ajattelee moni muukin aloittajan lailla ja minultakin alkaa ymmärrys pikkuhiljaa loppua loputtomaan paapomiseen sillä se ei tule johtamaan mihinkään positiiviseen tulokseen. Laiskuudesta ja muustakaan holtittomuudesta ei pidä palkita.
- hajuste
tuijotan tätä ruutua ja aion olla 10 minuuttia suvaitsematta teitä kaikkia ettekä voi sille yhtään mitään.
10 minuuttia en myöskään ole onnellinen enkä varmaan ymmärrä ketään sen jälkeenkään.
vääristelen maailmankuvani spiraalinmuotoiseksi niin ettei sitä saa väännettyä suoraksi edes jakoavaimella.
saatan osan tästä kymmenestä minuutista jopa pidättää hengitystäni.
se on sitten teidän vika jos pyörryn.
mitäs sitten suuhun panette.. pulliako?
onkohan niissä edes rusinoita. parempi olla. on nimittäin parempia monesti sellaset.
kirjottakaa tästä facebook päivitys ja päivitelkää kahvipöydässä mutta yöunia tuskin kenenkään kannattaa menettää tämän takia.
muistakaa pestä hampaat jos pullia syötte, niissä on sokeria voi tulla reikiä ja hammaspeikot on aika epeleitä. se on happohyökkäys kuulemma nykyään ollut monella ja ikenet vereslihalla lopun ikää.
länsisavosta kyllä vielä joku kerta saatte lukea miten on nämä asiat hoidettu tässä maassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5853889Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483328- 382801
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662769Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192154- 322101
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121977- 291865
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171810Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759