Lääkitys ennen diagnoosia vakava ongelma yhteiskunnalle

ikos ihmiskuntaa va

Monet lääkkeet ja etenkin psyykelääkkeet ovat vaarallisia terveydelle, jos niitä ei oikeasti tarvitse. Aivojen normaalia toimintaa ei tulisi sotkea ihan kevyin perustein edes kriisitilanteissa. Tämän vuoksi ketään ei saisi lääkitä mutu-tuntumalla tai muilla syillä ennen kuin oikea diagnoosi on varmuudella selvillä. Yhteiskunnalle koituu lääkekuluista ja ihmisten sairastelusta valtavat kustannukset ja ne miljardit valtio joutuu ottamaan velkana. Siksi sairauksia ei saisi aiheuttaa väärillä lääkevalinnoilla lisää.

Olen seurannut mielenterveysasioita ja tullut siihen tulokseen, että melkein aina lääkitys pyritään ensisijaisesti aloittamaan heti, kun henkilö pyrkii saamaan apua erilaisissa elämän ongelmatilanteissa. Korjatkaa jos olen väärässä. Vahvojen rauhoittavien, masennus- tai jopa psyykelääkkeiden aloittaminen ensin ja potilaan tutkiminen vasta niiden alaisena voi johtaa huomattavaan määrään virhediagnooseja. Voidaan puhua jopa tuhansista, kymmenistä tuhansista, Luoja tietää kuinka monista tapauksista.

Tämä ongelma on yhteiskunnalle erittäin merkittävä. Kun siihen lisätään vielä ylimielistä suhtautumista ihmisiin, sisäistä halua kiusata heikompia, halua tehdä tuloksellista työtä ja tapaa kirjoittaa havaintoja ja potilastietoja tarkoituksenhakuiseen muotoon niin voin vain arvailla kuinka monella suomalaisella on diagnoositehtailun seurauksena väärä diagnoosi.

9

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Psyk. uhri

      Ei ole oikeastaan mitään lisättävää mainitsemaasi. Mainitsemasi "Vahvojen rauhoittavien, masennus- tai jopa psyykelääkkeiden aloittaminen ensin ja potilaan tutkiminen vasta niiden alaisena voi johtaa huomattavaan määrään virhediagnooseja." pitää paikkansa kohdallani. Ensin aloitettiin vahva neuroleptilääkitys, joka aiheutti aivolobotomian ja tasapainohäiriöitä, sitten aloitettiin älykkyystesti, joka näytti vähemmän kuin todellinen aivokapasiteetti. Vertailuna on aikaisempien vuosikymmenten älykkyysosamäärä.

      Tuon lisäksi on vielä gang-stalking.

    • 20+15

      Ihmisen saa hulluksi /masentuneeksi syöttämällä sille kahvia, sokerikakkuja ja energiajuomia. Siihen koktailiin kun laitetaan neuroleptit päälle, niin ei se kropalle hyvää tee.
      Se hoitaminen pitäisi aloittaa sieltä perusasioista. Terveellinen ruoka, liikunta ja uni. Tarpeellisia vitamiineja ja hivenaineita lisäravinteina alkuun mukaan....

      Noi vaan ei tuota lääketehtaille tulosta, niin se ei ole oikein hyväksyttävää hoitoa...

      Mun mielestä masentuneille pitäisi tehdä mahdolliseksi samanlainen ruoka-apu kuin vanhuksille. Kotona asuvat vanhukset saavat maksua vastaan kunnollista kotiruokaa ovelle toimitettuna ja se mahdollista heidän kotona asumisen ym. Masentuneet tervehtyisivät nopeammin, jos heille mahdollistettaisiin ravinteikas ruoka päivittäin. Ei masentunut jaksa kokata itse useinkaan ja hän päätyy syömään kaikenlaista sontaa...

      Perusasioiden ollessa kunnossa, voi ihminen usein paremmin....

      Mun kaksisuuntaiselle tutulle mahdollistettiin kahvin juominen osastolla, kun sillä oli vauhtijakso päällä. Sitten sille syötettiin vauhtia vähentäviä lääkkeitä. En oikein ymmärrä miksi ne noin tekee. Olen huomaavinani kaverissani sen ettei kahvi sovi sille. Kun se juo sitä/energiajuomia paljon, tulee sille hyperaktiivinen olo. Luulen sen kaksisuuntaisen olevan osin sen syömien lääkkeiden ja stimulanttien tulos...

    • vääryydeltä tuntuu

      Aloittaja puhuu totta.

      Mutta miten saada ongelma korjattua.

      • vdfvbvf

        Ei varmaan mitenkään?


    • tajuton

      Mullakin aloitettiin aikanaan lääkitys kaksisuuntaiseen "varmuuden vuoksi" vaikka yhtäkään maniakautta ei ollut koskaan ollut. Valtavasti erilaisia lääkkeitä söin tuolloin, olin niistä aivan sekaisin.

      Lopetin lopulta lääkkeet kokonaan, tuntui että hullummaksihan näistä tulee... nykyisin syön pientä määrää masennuslääkettä masennukseen. Psykologiset testit tehty, diagnoosit varmistettu - kaksisuuntaista ei ole todettu.

      En vaan lakkaa ihmettelemästä miksi ensimmäisellä lääkärikäynnillä sain niin vahvan lääkityksen vaikka diagnoosia ei ollut tehty sen kummemmin - paitsi masennus. Ei näitä vaan voi pieni ihminen tajuta... :)

    • pälä_

      "Kun siihen lisätään vielä ylimielistä suhtautumista ihmisiin, sisäistä halua kiusata heikompia, halua tehdä tuloksellista työtä ja tapaa kirjoittaa havaintoja ja potilastietoja tarkoituksenhakuiseen muotoon niin voin vain arvailla kuinka monella suomalaisella on diagnoositehtailun seurauksena väärä diagnoosi. "

      Juuri näin. Psykiatrian alan työntekijät ovat virtuooseja saamaan lausunnoissa ja potilastiedoissa minkä tahansa näyttämään miltä tahansa. Tämän alan työntekijöistä murto-osa on sellaisia, jotka haluavat pysyä totuudellisuudessa. Loput psyk.alan ammattilaiset ovat itseensä käpertyneitä, myös monella tapaa itse häiriintyneitä. Missään muualla et tapaa niin narsistisesti häiriintyneitä sairaanhoitajia, kuin psyk.alalla. Yritäpä tällaisen henkilön kanssa saada tilanteestasi tasapuolinen kuva.

      Mutta pointti on tässä:

      Mitä arvoa kannattaa itse antaa tällaiselle diagnoosille?

      Miettikää oikeasti sitä, minkälainen ihminen tekee täysin harhaanjohtavia diagnooseja ja pyrkii jopa kiusaamaan potilastaan?

      Diagnoosi on paperi jossain järjestelmässä, jääkööt sinne.

    • asiaa tuntematon

      Mielenterveys lääkkeet ovat aiheuttaneet eniten kuolemantapauksia tai itsetuho tunteita sanoo Peter C Gozschen kirjassaan "Tappavat Lääkkeet"
      Oikealla ruokavaliolla saadaan parempi tulos, kuin lääkkeillä.
      Mitkään lääkkeet ei ole ihmiselle hyväksi, joskus niitä tietysti on pakko ottaa.
      Vähähiilihydraattisella ruokavaliolla pyritään pysymään eri sairauksista erossa., ettei tarvitsisi sortua lääkkeisiin.

    • Jotain pitää tehdä

      "Ei varmaan mitenkään? "

      Ei noin pidä sanoa.
      On alettava kapinoimaan.
      Samanhenkiset lyöttäytyvät yhteen, siitä se lähtee.
      Jos me vain puhisemme yksinämme, niin ärsyttävät natsivalkotakit saavat syödäkseen ja valta jatkuu.

    • lääkevastainen

      Ei psykiatriassa olekaan oikeita diagnooseja, joten lääkitys diagnoosin jälkeen on yhtä väärin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      140
      2806
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      269
      2473
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      26
      1466
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      35
      1452
    5. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      121
      1182
    6. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1143
    7. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1043
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      1012
    9. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      59
      906
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      297
      877
    Aihe