Tiesin samalla

sekunnilla kuin näin sinut ensimmäistä kertaa seisomassa siinä edessäni, että tässä on minun sielunkumppanini.
15343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kai sen sielunkumppanin tunnistaa jostakin erikoispiirteestä, jota ei muissa ole. On se outoa. Jotkut ihmiset tuikkivat niin oudosti.

Äänestä

Naiselle vai miehelle ja minne päin menee?

Äänestä

että milloin se sekunti oli, noin niin kuin päivämäärällisesti.

Äänestä

tiesin kun suutelin ensimmäisen kerran sinua vaikka jälki puheet olikin puuta heinää että se ihastui heti. huomasin katseesta kun naisen silmät avautui. hitaasti liikkuvat luomet ylös seksikkäällä nautinnollisella katseella mieleeni olet painautunut.

Äänestä

Menikö ruoka väärään kurkkuun;)

Äänestä
  • Ei mennyt, haaveilin vaimostani ja siitä kun naimme kiihkeästi edellinä illalla ja koko yön. Kun tulen kotiin naimme taas uudestaan ja illalla uusiksi.

    Äänestä

  • Aaaah ottaaks päähän kirjoitti:

    Ei mennyt, haaveilin vaimostani ja siitä kun naimme kiihkeästi edellinä illalla ja koko yön. Kun tulen kotiin naimme taas uudestaan ja illalla uusiksi.

    Ai sulla on jo vaimokin;)

    Äänestä

  • Aaaah ottaaks päähän kirjoitti:

    Ei mennyt, haaveilin vaimostani ja siitä kun naimme kiihkeästi edellinä illalla ja koko yön. Kun tulen kotiin naimme taas uudestaan ja illalla uusiksi.

    Mustasukkaisen vaimon kirjoittama teksti, hemmetin noloa :D Eikö susta kukaan haaveile ni pitää itse kirjoittaa moisia tarinoita?

    Äänestä

Niin mäkin tiesin jollain tasolla.

Äänestä

Pelkäsin lapsena maailmanloppua. Näin vision maan halkeamisesta ja kun näin sitten dokumentin maanjäristyksistä itkin ja itkin koska pelkäsin elää. Isäni joka väitti olevansa jumala, vastasi aina rehellisesti kaikkiin kysymyksiin joita vain ikinä keksin.
Kysyin sitten sydän pelosta jäykkänä tuleeko se meidän aikanamme?
Luin hänen katseestaan että ei hänen aikanaan vaan valitettavasti minun aikanani kyllä, mutta hän ei viitsinyt sanoa ääneen totuutta koska en uskonut hänen höpinöitään siitä että hän on jumala ja siten minä olisin jeesus.
Näin kerran pihanurmen kuplivan silmieni edessä ja pelästyin henkihieveriin. Jumala puhutteli minua ja sanoi että katso näytän voimani ja sinun ei tarvitse sitä pelätä tyttäreni, olet yhtä Gayan sielun kanssa. Älä unohda että Tellus on elävä organismi jolla on tunteet. Tunsin oloni kristallinkirkkaaksi mutta en viitsinyt tehdä tapauksesta haloota koska olin niin kamoissa että sen piikkiin olisi mennyt tämäkin.

Äänestä
  • Itse havahduin muutama vuosi sitten että omat vanhempani eivät tiedä kaikkea. Se oli melko avartavaa ja hämmentävää. Nyt en tiedä enää ketä uskoa tai ei uskoa. No kyllä se usko on kantanut läpi tähän asti kauheeempien aikojen ts. viimeisen kymmenen vuoden läpi.

    Äänestä

En tykkää pädäillä, niinkuin sinä, pelkään riippuvuutta. Sinähän sanoit että nyt alkaa live elämä, sitäpaitsi tunnut vielä kovin vieraalle live-elämässä. Olosuhteetkin siellä ovat luonnottomat, hierarkia esim. Mutta silti ihmissuhteita täytyy hoitaa, jotta jotain tapahtuisi, edes tunnetasolla. Pliis, älä tee sitä samaa temppua minulle kuin ed viikolla, se tuntui tosi pahalle.

Äänestä

näimmekö lantakasassa ihan ekalla kerralla

Äänestä
  • No lantakasa ei ole täysin vieras paikka. Eilen jouduin siivoamaan lantasia mailoja pihalta. Etoo vieläkin.

    Äänestä

Ootko muka vielä sitä mieltä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varmuus siitä kirjoitti:

sekunnilla kuin näin sinut ensimmäistä kertaa seisomassa siinä edessäni, että tässä on minun sielunkumppanini.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu