Ulvilan murhamysteeri dokumentin ensi-ilta Porissa, Finnkino Promenadissa keskiviikkona 17.9.2014
"Joulukuisena yönä 2006 neljän lapsen äiti Anneli Auer soittaa poliisin hätäkeskukseen ja kertoo, että perheen talossa on murhaaja. Vanhin tytär herää meteliin ja näkee huppupäisen miehen hyppäävän ulos ikkunasta. Perheen isä saa surmansa puhelun aikana. Neljälapsisen perheenäidin soittama hätäpuhelu miehensä puukotuksen aikana vuonna 2006 aloitti Suomen historian kohutuimman ja pisimmän tutkintaprosessin.
Ulvilan murhamysteeri on dokumentti, jonka tekijät ovat intensiivisesti seuranneet tapahtumia jo kolmen vuoden ajan. Tapahtumasarja on absurdi ja täynnä yllättäviä käänteitä. Todellisuus kirjoittaa eteemme draamaa, josta ei puutu jännitteitä.
Ulvilan murhasta on kehittynyt maamme rikoshistorian merkillisin murhamysteeri."
Ulvilan murhamysteerin ensi-ilta
Ulvilan farssi
1
137
Vastaukset 1
- verijälki
Kuka sellaista katsoo? Totuus on toisenlainen, valheita täynnä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 64811
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21716Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64605
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551