Kuntaliitosten ilot

Nurmeslaiset ja valtimolaiset saavat kuntaliitosten seurauksena elätettäväkseen puolisentuhatta somalia. Lieksassa heitä on ollut jo useita vuosia ja heihin käytetty euromäärä on valtava. Lieksassa ei ole painettu uusia seteleitä, vaan kaikki ovat verorahoja. Somaleja virtaa paikkakunnalle jatkuvasti lisää eikä loppua ole näköpiirissä.

Oikeissa töissä somalialaisista on Suomessa vain 3 - 4 prosenttia. Kun somalialaiset muuttavat Suomeen tulkkaamaan ja avustamaan tosiaan verorahoillamme, ei se ole työllistymistä, vaan verorahojemme tuhlaamista. Työnä voidaan pitää vain ansiotyötä, josta ulkopuolinen taho maksaa palkkaa ja asianomainen työntekijä veroa. Lieksassakaan tuskin yksikään somalialainen on tällaisessa työssä. Muun maalaisia maahanmuuttaneita on hyvinkin monelaisissa ansiotöissä maksaen veronsa ja kulunsa kuten kunnollisen kansalisen kuuluukin.

Somalialaiset maahanmuuttajat kuluttavat saamiensa valtavien rahamäärien lisäksi runsaasti paikallisten ihmisten työaikaa monenmoisien tarpeidensa hoidattamiseen. Näillä ihmisillä olisi Lieksassa muutakin tehtävää kuin somalialaisten päivittäinen passaaminen.

Somalialaiset eivät sopeudu työn tekemiseen missään, koska he eivät ole tehneet työtä koskaan - ei vuosisatoihin. Muutettuaan Somaliasta Suomeen, he pitävät nyt suomalaisia orjinaan, kun heidän orjansa bantut jäivät Somaliaan. Me pöljät suomalaiset annamme tämän tapahtua.

Kannattaa alkaa vakavasti miettiä tilannetta ja liitoksen ehtoja.
9113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Me emme ole orjia. Ihan lähimmäisenrakkaudesta ja kulttuurinkaipuusta me huolehdimme ja kustannamme somalialaisten elämän. Siinä oma maailmankuvamme laajenee samalla.

Äänestä

Näinhän se todellakin menee.

Luukkaan evankeliumi:
3:11 Hän vastasi ja sanoi heille: "Jolla on kaksi ihokasta, antakoon toisen sille, joka on ilman; ja jolla on ruokaa, tehköön samoin."

Jos sinulla on 2000 euroa, anna toinen tonni somalille. Näin tehdään Lieksassa.

Äänestä

Ei siitä liitoksesta mitään hyötyä ole, tai no, ylimääräinen kuntien joutoporukka poistuisi, tosin vasta 5:n vuoden löhöilyn jälkeen. Se olisi ainut hyöty.

Äänestä

Täytyy varmaan pääpaikaksi valitun kunnan järjestää työtiloiksi jokin liikuntahalli,koska iso porukka pitää saada saman katon alle ja viiteen vuoteen ei kovin väki vähene.

Äänestä
  • Lieksassa ei ole vielä liikuntahallia, mutta rakennamme sen heti kun liitytte meihin.

    Äänestä

  • Liikuntahalli on hyvä idea etteivät joutilaat kunnan työläiset jumiudu kokonaan koska liitoksen jälkeen heillä ei ole työtä vaikka palkka juoksee 5:n vuoden ajan.
    Aika kuluisi rattoisasti jalkapalloa pelaten hyvällä palkalla.
    No mitäs minä horisin, siinähän tulis hiki johon kuntaduunarit ei ole tottuneet.
    No, pelatkoon sitten korttia, sököä, venttiä jne..

    Äänestä

Koneinsinööripula loppuu Nurmes-nimisestä kaupunginosasta.

Äänestä

Onpas liitoksesta hyötyjä. Meidän virkamiehet voivat seminaareissa kehuskella olevansa suuresta pielisen kaupungista, kun nyt ovat joutuneet häpeillen kertomaan olevansa pienestä tuppukylästä....
Paljon kivempi ryypätä illalla suurkaupunkilaisten joukoissa kuin tuppukylien pienissä piireissä.

Äänestä

... Lieksan paskatrollit löysi jo Nurmeksen sivut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko teillä varaa? kirjoitti:

Nurmeslaiset ja valtimolaiset saavat kuntaliitosten seurauksena elätettäväkseen puolisentuhatta somalia. Lieksassa heitä on ollut jo useita vuosia ja heihin käytetty euromäärä on valtava. Lieksassa ei ole painettu uusia seteleitä, vaan kaikki ovat verorahoja. Somaleja virtaa paikkakunnalle jatkuvasti lisää eikä loppua ole näköpiirissä.

Oikeissa töissä somalialaisista on Suomessa vain 3 - 4 prosenttia. Kun somalialaiset muuttavat Suomeen tulkkaamaan ja avustamaan tosiaan verorahoillamme, ei se ole työllistymistä, vaan verorahojemme tuhlaamista. Työnä voidaan pitää vain ansiotyötä, josta ulkopuolinen taho maksaa palkkaa ja asianomainen työntekijä veroa. Lieksassakaan tuskin yksikään somalialainen on tällaisessa työssä. Muun maalaisia maahanmuuttaneita on hyvinkin monelaisissa ansiotöissä maksaen veronsa ja kulunsa kuten kunnollisen kansalisen kuuluukin.

Somalialaiset maahanmuuttajat kuluttavat saamiensa valtavien rahamäärien lisäksi runsaasti paikallisten ihmisten työaikaa monenmoisien tarpeidensa hoidattamiseen. Näillä ihmisillä olisi Lieksassa muutakin tehtävää kuin somalialaisten päivittäinen passaaminen.

Somalialaiset eivät sopeudu työn tekemiseen missään, koska he eivät ole tehneet työtä koskaan - ei vuosisatoihin. Muutettuaan Somaliasta Suomeen, he pitävät nyt suomalaisia orjinaan, kun heidän orjansa bantut jäivät Somaliaan. Me pöljät suomalaiset annamme tämän tapahtua.

Kannattaa alkaa vakavasti miettiä tilannetta ja liitoksen ehtoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu