Turhaa parkumista

Kun on ihan tieteellisesti listattu ihmisen eri traumoja on lapsettomuus kolmannella sijalla.

1. Oman läheisen kuolema
2. Jonkun ruuminosan menettäminen
3. Lapsettomuus

Tämä on tutkittua faktaa vaikka totta puhut siittä että pitäis olla onnellinen jos on terve, mutta kun järki ja tunteet ei aina kulje käsi kädessä.

Hei! Ymmärrän toki mietteesi. Vakavan sairauden kanssa olemme mekin mieheni kanssa eläneet pitkään. Silti emme tuomitse muiden "pieniä" murheita. Jokainen tuntee ja ajattelee murheet omalla tavallaan. Me olemme myöskin lapsettomia ja ymmärrän niitä ihmisiä hyvinkin, joille lapsettomuus on kova paikka. Tuntuu kuin olisit elämälle/elämän tilanteellesi katkera. Älä silti tuomitse muiden tapaa elää, silloin olet itsekin onnellisempi.

Luin ton sun kirjoittaman tekstin ja en voi kuin ihmetellä asennettasi. Onko se mielestäsi oikein, että meidän lapsettomien ihmisten tulisi surun keskellä vain hautoa sitä kamalaa tunnetta vuosikaudet sisällä, näyttämättä aitoja tunteita kenellekkään? Sekö on mielestäsi tervettä? Ei todellakaan ole. Eikö meillä jokaisella ole oikeus näyttää tunteet ja tuoda se paha olo muidenkin tietoisuuteen? Meillä jokaisella ihmisellä on omat tapamme käsitellä vaikeita asioita; joillekin sopii kirjoittaminen, joillekin puhuminen ja joillekin taas keskusteleminen aiheesta vaikka näin netin kautta toisten samaa kokeneiden ihmisten kanssa. Asoita kun ei milestäni tulisi koskaan hautoa yksin sisällensä, vaan parempi on vaikka puhua siitä pahasta olosta jollekin. Olkoon se sitten tuttu ihminen tai tuntematon.

Ihmettelen myös sitä, että vertaat lapsettomuutta johonkin finniin? Eikö tässä nyt ole kyse kuitenkin kahdesta aivan eri asiasta. Finnin saa pois, mutta lapsettomuutta ei välttämättä koskaan. Mielestäni näitä kahta asiaa ei voi edes verrata keskenään. Kirjoitit myös, että lapsettomuus ei ole mikään tragedia. Miten voit sanoa joillekin ihmisille näin? Joillekin tämä asia voi olla hyvinkin suuri tragedia, toisille taas paljon pienempi. Tämä taas johtuu siitä, kuten aijemmin sanoin, me ihmiset tunnemme ja käsittelemme asioita eri tavalla. Mielestämme me emme voi tuomita toisia ihmisiä sanomalla heille mikä on heidän elämässään tragediaa ja mikä taas ei. Elämä kun on suhteellista.

Kaikkea hyvää sinulle kuitenkin päätöksesi kanssa.

"Olen katkera sairaudelle,mutten lapsettomuudelle koska se on pieni asia"

Näin kirjoitit sinä Mona.

Ensinnäkin, mikähän sairaus sinulla on? Olen pahoillani sairautesi vuoksi, mutta ihmettelen, mikä tekee sinun sairaudestasi katkeruuden - ja suremisen arvoisemman kuin lapsettomuudesta?

Sairaalapastori Carita Pohjolan-Pirhosen mukaan lapsettomuus on yksi elämän pisimmistä ja vaikeimmista kriiseistä. Ihminen kokee suurta menettämisen ja luopumisen tuskaa. Hän joutuu hautaamaan haaveensa ja hyväksymään sen, ettei hän hallitse kehoansa. Yksi ihmisen perusvieteistä eli lisääntyminen todetaan mahdottomaksi. Usealla tahattomasti lapsettomalla voi olla myöskin lapsettomuuden taustalla jonkinmoinen fyysinen sairaus (esim.endometrioosi) , joka voi aiheuttaa päivittäisiä, normaali elämää rajoittavia kipuja ja useita hyödyttömiä leikkauksia.

Kirjoitit myös, että: "sairautesi myötä olet joutunut järjellä tekemään päätöksen lapseetomuudesta."

Ymmärrätkö Mona, että tahattomasti lapsettomat
eivät ole järjellä tehneet päätöstä lapsettomuudesta. He eivät ole voineet päättää tahi valita lapsettomuutta. Tajuatko, Mona,
että lapsettomuus voi olla valinta, mutta hedel-
mättömyys on KOHTALO. EI järjellä päätettävissä oleva asia. Ei edes järjellä aina ymmärrettävissä oleva asia.

Kukaan tuskin on vähätellyt sinulle sinun sairauttasi saati verrannut sitä finniin???
Ihmettelenkin, kuinka sinä saatat olla niin itsekeskeinen ja katkera ihminen, että sinulla ei riitä ymmärrystä tai myötäelämisen taitoa
TAHATTOMASTI LAPSETTOMIA ihmisiä kohtaan.

Toivon, todella, ettei yksikään hedelmättömyydestä kärsivä ihminen joudu sinun vaikutuspiiriisi.

En tiedä, kuinka vanha sinä olet, mutta aikuistumiseen ja empatiakykyyn sinulla on vielä runsaasti kasvettavaa.

Olen pahoillani, Mona. Että olet noin pieni ihminen.

Sinulle lapsettomuus on pienempi asia kuin sairautesi, ymmärrän sen. Ymmärrän että olet katkera jos olet menettänyt terveytesi ja ymmärrän täysin sen, että ennemmin olisit terve ja lapseton kuin sairas ja lapseton.

Mutta ei ole olemassa pieniä murheita ja suuria murheita. Jokaisen murheet ovat varmasti itselleen paljon isompia, surullisempia ja vaikeampia kuin miltä ne ulkopuoliselta näyttää.

Minulla on vasta endometrioosiepäily ja mitään faktaa asiasta ei ole mutta olen jo nyt todella vihainen ja pettynyt, siipi maassa ja todella eksyksissä.
Olen aina tiennyt että haluan lapsia. Miettinyt, että minun tehtäväni on synnyttää lapsia ja olla heille hyvä äiti ja "uhrata" elämäni täydellä halulla lapsilleni.
Mitä nyt on kun lapsia ei ehkä saakaan. Minun täytyy tehdä suunnitelma uudestaan. Onko minusta elämään onnellinen hyvä elämä ilman lapsia, ne ovat olleet ainoa mitä olen elämältä toivonut.

Todennäköisesti vieraannun ystävistäni heidän lastensa takia.. en voi itseni takia nähdä heidän kauniita pyöreitä vatsojaan ja pieniä ihania lapsia.
Toivon, että ystäväni eivät loukkaannu koska en osaa olla vielä onnellinen heidän odotuksestaan, kuinka minä voisin kun oma sydämeni pakahtuu kivusta sisälläni.
Olen itsekäs ja yritän antaa ajan itselleni tottua ajatukseen että mitäs jos minä en koskaan saa omia lapsia.

Ne joilla lapsia on, tuo ajatus tuntuu varmaan mitättömältä. Mutta minulle on se on suurinta ja totisinta totta. Niinkuin lapselle on suuri suru siitä esimerkiksi, että lempinalle on kadonnut. Kukaan, ei kukaan, ole kelvollinen sanomaan lapselle että eihän se mitään merkitse, se on pieni suru.

JOkaiselle, oma suru tuntuu suuremmalta kuin toisen mielestä. Se vaan menee niin.