Onko kellään mitään omakohtaista tai muuta tietoa narsististen ihmisten uhriksi joutuneen tuhoutumisesta?
Todistettavasti, useamman ihmisen läsnäollessa on nähty miten ihmisen romahdus konkretisoituu. Se ei ole pelkästään uhrin mieli joka sirpaloituu vaan myös fyysinen ruumis. Ja siis itse tapaus menee niin että porukalla viritetään uhrille ansa josta ei pääse pakoon. Näissä tapauksissa saatetaan käyttää apuna kemiallista, fyysistä ja henkistä väkivaltaa, jotka yhdistyessään aiheuttaa uhrille pelkoa ja jopa aivotärähdysten kautta tapahtuvaa pitkäaikaista vammautumista. Tapaukset peitellään uhrin sekoamiseksi mm. kidutuksen aikana otettujen häpäisyvideoiden avulla. Usein uhri pyritään tämän jälkeen saattamaan psykiatriseen hoitoon, jota narsistit kutsuvat ongelmajätelaitokseksi.
Narsistin uhrin tuhoutuminen
139
3378
Vastaukset
- mie20
Minun kokemus narsistin uhrina on sisareni. Ei narsismin uhri oole aina nainen puollisonsa uhrina.
- ei kai
Olen nähnyt kun narsistin uhri on muuttunut demoniksi.Sitten narsku on kusessa.
- dfgghjkhujlkj
Tarkoitat kai sentään, ikään kuin demonisoituu, tai saa hepulin niin että se narskukin pelkää sitten jo henkensäkin kaupalla kun ns. uhrilla tuli mitta täyteen.
- 4+13=?
dfgghjkhujlkj kirjoitti:
Tarkoitat kai sentään, ikään kuin demonisoituu, tai saa hepulin niin että se narskukin pelkää sitten jo henkensäkin kaupalla kun ns. uhrilla tuli mitta täyteen.
Kun uhrin patoutunut viha purkautuu, lopputulos voi olla hyvin ikävä. Jessica Sunin narsismia käsittelevä kirja Hoito päättyy juuri näin, veitseniskuun keittiössä.
- Ansionne mukaan
Kun seuraavan kerran katsotte peiliin, sieltä katson minä.
- Masa18
Aloittaja on oikeassa vaikka hieman provosoikin asiaa. Narsistissahan on täydellinen ja uhri se kiusaaja. Narsisti saa jopa ammatti-ihmiset uskomaan omaan uhriutumiseensa ja usein uhrista tulee syyllinen. Hän on niin hyvä manipuloimaan kaikkia. Kun uhri jätttää narsistin, niin silloin alkaa seuraaminen ja mustamaalaaminen kaikille yhteisille tutuille. Kokemuksesta tiedän, että sitä voi jatkua vuosia ja jos uhrin itsetunto on jo narsistin toimesta tuhottu, niin todellinen uhri putoaa syvään pimeään kuoppaan.
- hajalle revitty
Pieni provo ei haittaa jos se houkuttaa narskut kommentoimaan. Sitenhän täällä oppii narskujen ajatusmaailmasta.
- kulkijasattumalta
Omakohtaisella kokemuksella voin sanoa että narsisti pystyy todellakin viemään ihmisen persoonallisuuden, ja hajoittamaan täysin toisen ihmisen minäkuvan. Se manipulaatiotaito joka narsistilta löytyy on jotain aivan uskomatonta. Siihen lankeaa helposti. Itse elin 14v narsistin kanssa, josta 4.vuotta yritin irtautua. Olin aivan alistettu ihmispoloinen, toinen sai energiaa omasta pahasta olostani. Kotona hän aina kehui kuinka hän oli saanut töissä kaiken aikaan ja etenemään, koska työkaverit ammattitaidottomia, surkeita... Samoinhan minun ystävät olivat hänen mielestään huonija ihmisiä, samoin kuin kaikki joista välitin. Elin vain hänelle. Luojan kiitos pääsin lopuksi pois siitä elämästä, ja saan alkaa rakentamaan itseäni uudestaan.
- niinpä niinpä
Masa: Ja vastaavasti työyhteisöön narsistin osuminen saa hänet kääntämään koko työyhteisön uhria vastaan ja työpaikasta vielä poistuessasikin mustamaalaaminen, eristäminen ja uhrin kyttääminen jatkuu.
Eli yhtälailla, vaikket tuollaista hahmoa parisuhteeseen kanssasi ole valinnut, puhumattakaan ystäväksesi, niin voit siitä huolimatta moisen saada elämääsi työpaikan myötä. - °°°°°°
Eräässä työpaikassa kiusaajat olivat ahdistaneet uuden työntekijän jonkinlaiseen paniikkiin. Hän oli ollut työvuorossa kiusaajaporukkaan kuuluvien kanssa ilman, että ketään muuta olisi ollut paikalla. Tapauksen jälkeen häntä ei näkynyt.
Kiusaajajengi koostui päätekijästä, hänen apulaisistaan ja kannattajista. Heikko esimieskin kuului porukkaan. Jälkeenpäin he ihmettelivät tapahtumien nopeaa kulkua tämän uhrin kohdalla. He olivat tottuneet savustamaan ei-toivotut ulos pikkuhiljaa hivuttamalla. - eipä uskoisi
Ryhmähengessä on voimaa, joskus tuhoisaakin, näinhän eläimetkin toimivat, laumassa saalistaen. Työpaikasta voidaan savustaa ulos ne ihmiset, joista ei pidetä, jotka eivät kuulu "sisäpiiriin". Asiat voidaan kääntää päälaelleen, kiusatusta tehdä syntipukki kaikkeen.
Aikuiset ihmiset osaavat jalostaa kiusaamisensa lähes huomaamattomaksi, vähäeleiseksi, sellaiseksi, ettei heitä saada kiinni teoistaan lain edessä. Netissä tämä on huomattu, kun sattuu tarpeeksi häiriintynyt henkilö tätä tekemään. En tiennytkään, että noin kieroa kiusaamista voi olla. Ehkä en ole tarpeeksi perehtynyt ja harjoitellut asiaa, kuten nämä kiusaajat. Vuosien tulos näköjään jalostaa mitä kierommaksi kiusaajaksi. - nollattu
Eräs esimerkki työpaikkakiusauksesta.
Olin hyvässä työpaikassa ja hyvässä asemassa. Olin ainoa jolla oli korkeakoulu koulutus atk alalle.OSasin hakea EU rahoituksia eri projekteille. Kykyäni haluttiin käyttää hyväksi koko lääniissä työpaikan työntekijöiden koulutuksessa. Joudui liikenneonnettomuuden seurauksena pitkälle saikulle. Kun halusin käydä tervehtimässä työpaikalla minut häädettiin pois koska kollegojeni mukaan tein väärin tullessani saikulla ollessani työpaikalle.
Katkaisin sairaskirjoitukseni ja palasin töihin koska paloin intoa alkaa työtehtäviin jotka olivat minulle uusia.
En saanut minkäänlaista mahdollisuutta, minut häädettiin kerta kerran jälkeen pois. Ensimmäisenä kun tulin töihin sain kysymyksen tiedänkö miksi työpaikan käteiskassasta puuttuu rahaa?
Syytökset ja vihjailut jatkui. Kun saatiin uusia koneita ja ne piti koplata toimimaan niin huomasin niistä puuttuvan johtoja, jotka tilasin. Johdot tulivat kun olin lääkärissä ja sen vuoksi myöhästyin töistä 2t. (esimies tiesi lääkärissä käynnistäni). Kollegat olivat soittaneet ihmisen joka ei kuulu työpaikalle tekemaan työn joka minun piti tehdä. Kun 2 tuntia myöhemmin saavuin oli työ tehty ja minulle sanottiin että siinä näet että täällä pärjätään ilman sinua.(esimies ei puuttunut asiaan mitenkään).
Kahvia ei keitetty koskaan niin että se olisi riittänyt myös minulle. Kun menin kahvihuoneeseen niin toiset lähti pois.
Pahinta oli kun aloin saada tietooni että minua haukuttiin jopa työpaikan johtokunnalle. Tein kaiken väärin. Tilanne paheni niin että jouduin meneen lääkäriin. Jäin sairaslomalle joka kesti 8 vuotta.
HAin apua ammattiliitosta, Olin kuitenkin aivan yksin. Ammattiliitollakin oli vaikea puolustaa minua koska kollegoitani oli 3 ja esimies oli heidän puolellaan. Olisin halunnut viedä asian työtuomioistuimeen mutta en saanut ammattiliittoa tukemaan asiaa.
Liitto neuvotteli minulle puolenvuoden palkan kotiin sairaspäivärahan rahaa kuntoutukseen.
Kun sitten yritin elää eteenpäin niin minua seurattiin, haukuttiin. Esimerkkejä. Ostimme talon, jostakin kautta oli tieto asiasta mennyt entiselle työpaikalleni. He ajelivat kimpassa katsomaan minkä talon olimme ostaneet. Satuin olemaan pihalla, tontilla on koreka pensasaita ja kun näin exkollegani auton tulevan menin kyykkyyn aidan taakse että eivät näkisi minua.
Siis aivan kauhea. Ihmiset jotka halusiat puolustaa minua joutuivat jättän johtokunnassakin tehtävänsä. Lehdissä oli kirjoituksia puoleen ja vastaan mutta kauhein oli kun luin expomon puolustelevan käytöstään leimaten minut syylliseksi 200000 vahinkoihin. Työpaikkan tulos oli sinävuonna ollut -200000. Johon minulla ei todellakaan ollut osaa eikä arpaa.
Kaikki yritykseni alkaa uutta toimintaa on torpattu. Expomo kanteli jopa lääninhallitukseen minusta ja jouduimme vammaisyhdistyksessäkin luopumaan projektista johon olimme saanet EU rahoja.
Kaikesta tuosta on 14 v mutta en ole unohtanut. En ole pystynyt mihinkään kestävään.
Olisin niin mielelläni tehnyt työtä johon olin pannut koko sydämeni mutta toiset päätti toisin.- Hohhoi hoitoon
Ei taida olla ainakaan yliopistokoulutusta kun ei yhdyssanatkaan onnistu!
- nollattu
Hohhoi hoitoon kirjoitti:
Ei taida olla ainakaan yliopistokoulutusta kun ei yhdyssanatkaan onnistu!
hohhoi hoitoon, saivartelu ei ole kiellettyä. ATK alalla opiskellaan englanniksi. En ole suomalainen, olen kylläkin tenttinyt suomenkielestä 60 pojoa.
Eikä koneellani ole nytkään suomenkielen korjausta päällä.
- Häh häh hääää
Minä selvisin ja lapset selvisi !!!
Meillä menee helvetin paljon paremmin!!
Narsistimulkku eläkööt paskassaan!!
Olisin vaan aiemmin repinyt itseni siitä paskasta irti,mutta
onhan tässä vielä elämää jäljellä!!
Hukkaan meni ne vuodet,mutta ei muistella !- :bdsb
Onnea!
- nollattu
häh häh hääää. Mainiota. Onnea sinulle.
Työpaikkakiusatuksi tuleminen on asia jossa on vaikeaa melkeinpä mahdottomuus todistaa kun on monta ihmistä yhtä vastaan.
Minun tapauksesta on vuosia enkä vieläkään ole jaloillani. Asioita vaikeuttaa fyysinen sairastaminen ja puolisoni petos ja avioero. Luulin olevani naimisissa maailman ihanimman ihmisen kanssa, alkuun hän tuki minua sata nolla. Sairastamiseni oli kuitenkin liikaa ja hän haki lohtua muualta joka monien vaiheiden jälkeen johti eroon. - varo maan parhaita!
Olin avoliitossa 5v " MAAN PARHAN" miehen kanssa/ ja kun ennestään ei ollut tiedoa tästä hirvittävästä sairaudesta: en vaan osanut ajatella etukäteen mitä rupea tapahtumaan/ olin orjana sille miehelle pitkään aikaan kilttina tyttönä, eikä osanut ajatella että hän on sairas psykopaatti, kunnes tilanne riistäytyi käsistään ja mä tein/ eli yritin itsaria// hän kehtasi vielä tulla sairaalaan ja tuoda kukkia/ ei ehkä niin minulle/kun että hoitsut näkisit että miten hyvää mies jän on!
Vasta psykiatrin puheilla ollessa/ymmärsin että tekemistä on erittäin vaarallisen hullun kanssa kuka on aina oikeassa ja hän yksinkertaisesti tuhoa/"syö" toisen ihmisen vieresta!
Yritin karata yhteiselämästä, mutta hän sai poliisinkin puolelle/ kai heissäkin on yksilöitä kuka on pikkasen liian vähän perehtynyt tähän sairaudeen// lopuksi kuitenkin löysin ammattiapua ja otin lähestymiskiellon/see kannattaa!! Ainakin ei ehkä ryömi parvekeelta sisään kun huvittaa/ vaikka pelko aina myös siitä on/ olen hänen takia muuttanut 4 kerta eri kaupunkiin ja eri osoitteisiin siis tietysti, mutta hän yrittää kyllä vieläkin saada selville mun olinpaikasta/ pidä vaan toivoa että lopuksi kaikki menee hyvin! - Diabolicall.
Itse olin uhri ja itse tuhouduin.
Mitä tuhoutuminen merkitsee?
Sitä, että demonisoiduin vakavasti.
Olin pelkkää vihaa, tunteeni olivat alistetusti lukossa minussa kuin pommi joka tikitti sisälläni ja en voinut pysyä aloillani sekuntiakaan kun tuntui että itse tauti oli minussa sisällä. Eli tuhoutumisprosessi itsessään kun en voinut poistaa parasiittiä sisältäni.
Kuitenkin pääsin tästä ylitse ja näen itseni nyt eri tavalla. Olen oikeasti vahva ihminen ja vaikka ymmärsin itse loppupeleissä että kyseinen ihminen oli narsisti, kun siis aloin lukea aiheesta internetistä, hän sai minut silti rampautumaan sisältä. Vaikka tiesin hänen pelinsä, pelkäsin enkä lähtenyt.
Nyt hän ei merkitse minulle enään mitään. Hän ei ollut kanssani suhteessa. Hän oli kusetetussa ystävyyssuhteessa ja voisinpa väittää että tämä naisnarsisti oli pahinpia mitä voi olla.
Nyt nauran hänelle, koska hän kuvittelee saavansa minut alas vieläkin. Nauran hänelle koska tiedän että narsismi on sairasta, eikä edes sairaus. Koska tällainen ihminen tietää mitä tekee, menkööt kyntämään paskaansa muualle. Kokemus vahvisti minua niin paljon että hän ei voi minulle enään mitään koska olen ollut aina muutenkin intuitiivinen ja spirituaalinen ihminen ja nyt tunnen demonistisen puolenikin, olen vaarallinen ihminen sisimmässäni vaikka olenkin tunteellinen.
Nyt voin sanoa: Olen kaunis.
Mielisairaus tuo narsismi, ei koskaan tiedä mitä heidän päässään liikkuu. Ja se voi olla kuka vain heistä, sama kuin skitsofrenia tai psykopatia, yhtä sairasta. Sääliksi käy heitä.- Diabolicall.
Ja se kun luulevat olevansa vahvempia yli-ihmisiä, totuus on että helkkaristi heikompia koska tarvitsevat meidän normaalipäisten voimia.
- Laatikollinen legoja
Hah.
Narskut on täysiä luusereita, joiden päästä puuttuu puolet ja sydämestä kaikki.
Itse kenties kuvittelevat aiheuttavansa supervoimillaan jotain spektaakkeleja, mutta se on aivan heidän omassa uhmaikäisen mielikuvituksessaan.
Riesoja vaan ovat ja kauan kestää läheisillä tajuta, että aikuisen ihmisen kropassa on sisällä kiukkuinen ja mököttävä uhmaikäinen lapsukainen. Se kun on niin outoa.
Ei ihme, että tuntevat olonsa metkoiksi ja kehittelevät kaiken maailman ihme fantasioita, kuten tämänkin soopan aloittaja.
Pitipä taas nostaa oma kirjoitus esille narsisti.
Luulenpa, että sinunkin ongelmasi ratkaisisi pallomeri ja laatikollinen legoja.- hajalle revitty
Olipa tyypillinen narsistinen kirjoitus. Mutta sehän onkin palstalla käymisen tarkoitus. Ymmärtää teitä paremmin.
- Totuus_megafonilla
Minusta aloittaja kertoo omista kiusaamis teoistaan. Joita hän on ollut manipuloidun ohjaamassa. Minusta hyvin opettava kuvaus narsistin ajatuksen kulusta. Sekä siitä mihin narsisti käyttää aikaa ja vaivaa. Narsistille monitasoinen kiusaaminen voi olla ainoa oikea merkityksellinen elämänsisältö ja tavoite, eli salaliiton toteutuminen. Se tulee narsistilta luontevasti koska parisuhde on näyteltyä kulissia,. On kateutta ja siitä seuraavaa vihaa ja tuhoamistarvetta. Minusta seurausta tunteiden vajaatoiminnasta.
- Defghdyg
Siinä vaiheessa kun narsisti kysyy sinulta -"uskotko salaliittoteorioihin". Narsisti on kiusannut sinua jo vuosia tai vuosikymmeniä. Häpeämättömästi itsensä paljastaminen on narsistin yksi keino saada huomiota itselleen.
- tytär-
Narsisti ei koskaan häpeä kiusaamistaan. Hän jopa kehuskelee sillä, kun suurellakin saavutuksella. Eikä narsisti itse tajua lainkaan, miten typerää ja *lapsellista* hänen käytöksensä on.
Narsisti *elvistelee* omassa erinomaisuudessaan hovinsa valokeilassa. Joka vain lisää narsistin suuruuskuvitelmia itsestä. Ja on se muuten tosi jännä juttu, että *hovi* on se, joka pitää narsistin valheellisen maailman pystyssä. Lopulta kun hovi häviää narsistin elämästä, niin narsistista ei jää jäljelle, kun pelkkä mitätön*raakki*. - kerroinkaiken
tytär- kirjoitti:
Narsisti ei koskaan häpeä kiusaamistaan. Hän jopa kehuskelee sillä, kun suurellakin saavutuksella. Eikä narsisti itse tajua lainkaan, miten typerää ja *lapsellista* hänen käytöksensä on.
Narsisti *elvistelee* omassa erinomaisuudessaan hovinsa valokeilassa. Joka vain lisää narsistin suuruuskuvitelmia itsestä. Ja on se muuten tosi jännä juttu, että *hovi* on se, joka pitää narsistin valheellisen maailman pystyssä. Lopulta kun hovi häviää narsistin elämästä, niin narsistista ei jää jäljelle, kun pelkkä mitätön*raakki*.Just noin, Alan pikkuhuljaa oivaltaa. Mielessäni on ollut vuosikausia valtavasti kysymyksiä joihin en ole saanut vastauksia. Nyt kun olen palannut tänne ja ajatuksella tutkin teidän toisten kirjoituksia ymmärrän miksi minulle on käynyt niin kuin on käynyt. Aikasemmin en ole itsekään pystynyt pysähtyyn ja miettiin. Mieli on ollut liian tyäysi kaikesta kokemastani, mutta nyt kun olen uupumuksen vuoksi pakotettu hiljaisuuteen niin on aikaa tutkia. En jaksa paljoa kerralla mutta päivä päivältä paremmin.
- ihmeiden_aikaa_elävä
Todellakin! Hovi ja sen merkitys narsistille on kiehtova ilmiö.
Entisenä uhrina minun on edelleen vaikea uskoa, että korskea elvis on nykyisin yksinäisyyttä ja fyysisiä vaivoja poteva raakki, mutta totta se on. - tytär-
kerroinkaiken kirjoitti:
Just noin, Alan pikkuhuljaa oivaltaa. Mielessäni on ollut vuosikausia valtavasti kysymyksiä joihin en ole saanut vastauksia. Nyt kun olen palannut tänne ja ajatuksella tutkin teidän toisten kirjoituksia ymmärrän miksi minulle on käynyt niin kuin on käynyt. Aikasemmin en ole itsekään pystynyt pysähtyyn ja miettiin. Mieli on ollut liian tyäysi kaikesta kokemastani, mutta nyt kun olen uupumuksen vuoksi pakotettu hiljaisuuteen niin on aikaa tutkia. En jaksa paljoa kerralla mutta päivä päivältä paremmin.
Kirjavinkki: Sosiaaliset taidot ja sosiaalisuus
Liisa Kelttikangas-Järvinen ilm. 2010
Tämän kirjan lukeminen aikoinaan antoi paljon tietoa ja valmiuksia käsitellä narsismia. Kirja on kirjoitettu hyvin ihmisläheisesti, suosittelen lämpimästi :D
- Kaikille_tiedoksi
Minusta aloittajan kirjoitus kuvaa sitä mihin narsisti voi pyrkiä ja mitä oli saavuttanut. Kuvaus siitä mitä oli tapahtunut. Minusta siihen on liittynyt alkoholin käyttöä ja/tai muuta mitä tahansa huumaavia aineita.
Uhrin on hyvä ymmärtää, että narsisti vähättelee ja mitätöi kaikkia ihmisiä, se ei ole vain minä, henkilökohtaista. Empaattiseen ihmiseen narsistin vähättely ja mitätöinti voi sattua eniten, jollei empaattinen ihminen ymmärrä narsismia.
Tämä Suomi24 palsta on hyvä paikka jakaa tietoa siitä mitä narsismi on käytännössä. Narsistinen persoonallisuushäiriö on pysyvä tunnevamma, jota ei voi korjata.
Narsistin kanssa ei kannata alkaa väitellä mistään, eikä myöskään kannata loukata narsistia. Ongelma on, että narsisti voi keksiä loukkauksen, jolloin hän saa syyn kostamiseen. Loukkaus voi johtaa kiusaamiseen jota aloittajakirjoittaja kuvasi.
Henkisestä väkivallasta esimerkiksi puhelinsoitoista voi hakea lähestymiskieltoa. Fyysisestä väkivallasta kannattaa heti yhteyttä poliisiin, rikosilmoituksen tekemistä varten. Tärkeintä on, että teet jotain kiusaamisen lopettamiseksi mieluiten yleisesti hyväksyttävin keinoin. Narsistin kiusaamisesta ei kannata provosoitua. - Uhrin_tuhoutuminen
Aloituskirjoituksen luettuani, minusta se muistuttaa murhan suunnitelmaa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_sarjamurhaajista
Narsistin kiusaamisen todellinen syy voi olla narsistin seksuaaliset tarpeet. - Onko_totuus_pahempi
Narsisti tunnevammaisena voi tehdä todella uskomattoman ikäviä asioita.
Nähdäänkö tällä palstalla vain jäävuoren huippu. Suurin osa on näkemättä.- suurin_osa
Suurin osa uhreista ei uskalla kirjoittaa tänne kokemastaan, kostotoimien pelosta.
- kerroinkaiken
suurin_osa kirjoitti:
Suurin osa uhreista ei uskalla kirjoittaa tänne kokemastaan, kostotoimien pelosta.
Minäkin pelkäsin kostotoimia ja senvuoksi on kiusaajani hovinsa kanssa saanut höykyttää minua,vuosikausia, kenekään puuttumatta asiaan. Oikean avun itseni aukaisemiseen saatuani olen uskaltautunut kertomaan kokemuksistani melko avoimesti täällä. Kuitenkin niin että en ole paljastanut edes sukupuoltani, tai paikkakuntaa, ei nimiä, ei ammatteja, ei työpaikkaa.
- Anonyymi
suurin_osa kirjoitti:
Suurin osa uhreista ei uskalla kirjoittaa tänne kokemastaan, kostotoimien pelosta.
Näiden kusipäiden rankimmat juonet ovat kekseliäisyydessään ainutkertaisia. Näin ollen uhrit eivät voi kirjoittaa julkiselle foorumille ilman, että samalla paljastavat oman henkilöllisyytensä. Jos vainoaminen on tapahtunut työelämässä, myös työnantajapuoli aloittaa omat toimensa kirjoittajaa vastaan. Uhrit voivat turvallisesti kertoa kokemastaan vasta päästyään eläkkeelle tai kun tapahtumista on kulunut useita kymmeniä vuosia.
Uhreilla olisi suuri tarve puhua kokemastaa henkisestä väkivallasta, mutta monet joutuvat pitämään kaiken sisällään, koska läheisiäkään ei voi loputtomasti rasittaa näillä asioilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näiden kusipäiden rankimmat juonet ovat kekseliäisyydessään ainutkertaisia. Näin ollen uhrit eivät voi kirjoittaa julkiselle foorumille ilman, että samalla paljastavat oman henkilöllisyytensä. Jos vainoaminen on tapahtunut työelämässä, myös työnantajapuoli aloittaa omat toimensa kirjoittajaa vastaan. Uhrit voivat turvallisesti kertoa kokemastaan vasta päästyään eläkkeelle tai kun tapahtumista on kulunut useita kymmeniä vuosia.
Uhreilla olisi suuri tarve puhua kokemastaa henkisestä väkivallasta, mutta monet joutuvat pitämään kaiken sisällään, koska läheisiäkään ei voi loputtomasti rasittaa näillä asioilla.Narsistin uhrin keskusteluapu saattaa olla vähissä.
Minulla oli tarve puhua sairaasta näytelmästä, jonka keskelle olin töissä joutunut. Huomasin, että lähimmät ystävät alkoivat epäillä todellisuudentajuani. He eivät voineet uskoa todeksi tapahtumia, joista kerroin tai hyvissä asemissa olleiden ihmisten harrastavan suoranaista perseilyä. Niinpä lopetin näistä asioista puhumisen ja siirryin kirjoittamaan.
- huluf
Minä tuhouduin henkisesti täysin. Menin psykoosiin, persoonani jakautui ja minusta ei jäänyt mitään. Sekosin.
- juuri12
Juuri tuohon jokainen narsistipsykopaatti pyrkii. Ensin uhrin täydelliseen hallintaan ja siihen, että uhri lopulta sekoaa.
Suurin osa uhreista kuitenkin onnistuu pakenemaan ennen sitä.
Hämärryttäminen on yksi narsistin käyttämistä keinoista. Saada uhri niin sekavaan tilaan, ettei tämä enää tiedä mitä uskoa ja mikä on todellista, saada uhri epäilemään itseään ja omaa mielenterveyttään. - tdhkjfgklk
Kokemusta on tuosta. Tuota on minulle tehnyt useampikin henkilö.
Vasta nyt tajuan, että tuollaisia tosiaan on olemassa, vaikka se onkin niin outoa. - huluf
Koomista on se, että minä nousinkin kaikesta ja vahvempana kuin koskaan ikinä. Minä en enää ole tiiliseinä. Nyt minä olen kevlaria ja kun minun narsisti tämän huomasi niin sekosi ihan täysin ja ratkesi ryyppäämään. Nyt yrittää kiusata minkä osaa, mutta minä olenkin niin koossa ja hallittu sekä jo kaiken yläpuolella, että sätkiköön. Minuun ei koske. Mutta siihen tarvittiin ystävien vaihdos, paikkakunnan ja maakunnan vaihtaminen ja totaalinen ero häneen ja hoviinsa. Mitään informaatiota minusta ei enää heru kuin minun toimestani ja toimittamanani.
- kerroinkaiken
huluf kirjoitti:
Koomista on se, että minä nousinkin kaikesta ja vahvempana kuin koskaan ikinä. Minä en enää ole tiiliseinä. Nyt minä olen kevlaria ja kun minun narsisti tämän huomasi niin sekosi ihan täysin ja ratkesi ryyppäämään. Nyt yrittää kiusata minkä osaa, mutta minä olenkin niin koossa ja hallittu sekä jo kaiken yläpuolella, että sätkiköön. Minuun ei koske. Mutta siihen tarvittiin ystävien vaihdos, paikkakunnan ja maakunnan vaihtaminen ja totaalinen ero häneen ja hoviinsa. Mitään informaatiota minusta ei enää heru kuin minun toimestani ja toimittamanani.
Vau, pystyäpä vain lähteen ja jättään kaiken taakseen. Olen unelmoinut muuttamisesta eikähän sitä tiedä vaikka vielä sen teenkin, tällähetkellä se ajatus ei kuitenkaan ole kovin voimakkaana mielessäni.
- Kdixk37
"Nyt minä olen kevlaria". "Huluf" on minusta trolli.
- huluf
Ei ole trolli vaan ihminen joka on oppinut elämästään ja on kiitollinen tästäkin kokemuksesta kasvaa. Minä menetin kaiken ja sain lopulta tilalle jotain paljon parempaa mitä minulla on ikinä ollut. Sitä en lähde tässä kuitenkaan selittämään :) Muuttaminen oli minulle helppoa, koska en ollut paikkakuntalaisia, ei sukua, ei ystäviä ei ketään narsistin jälkeen. Minua ei sitonut mikään. Narsisti minut oli sinne tuonutkin. Minä lähdin kotiin perheen ja sukuni luo siitä yksinäisestä elämästä johon olin sidottu. Nyt on ympärillä taas ystävät ja perhe ja vanhoja kadotettujakin ystäviä tullut elämääni. Kotonani kukaan ei kiusaa minua ja elämäni on rauhallista ja tasapainossa ilman aivopesua ja jatkuvaa väkivallan uhkaa. Sitä voi jäädä katkeruuteen ja suremaan tai sitten kokemuksesta voi tehdä vahvuuden. Kyvyn ja mahdollisuuden auttaa muita ihmisiä. Asenne kysymys ja minä olen aina ollut positiivinen ihminen joka löytää kaikesta hyvää. Niin tästäkin :) Näköjään paras kosto on narsistille uhrin onnellisuus. Ihan kuin sillä olisi minulle väliä. Täysin merkityksettömän ihmisen pitämisillä. Minä olen surutyöni tehnyt ja asenteeni katsonut ja se vapautti lopulta minut.
- itsekoettua
huluf kirjoitti:
Koomista on se, että minä nousinkin kaikesta ja vahvempana kuin koskaan ikinä. Minä en enää ole tiiliseinä. Nyt minä olen kevlaria ja kun minun narsisti tämän huomasi niin sekosi ihan täysin ja ratkesi ryyppäämään. Nyt yrittää kiusata minkä osaa, mutta minä olenkin niin koossa ja hallittu sekä jo kaiken yläpuolella, että sätkiköön. Minuun ei koske. Mutta siihen tarvittiin ystävien vaihdos, paikkakunnan ja maakunnan vaihtaminen ja totaalinen ero häneen ja hoviinsa. Mitään informaatiota minusta ei enää heru kuin minun toimestani ja toimittamanani.
Väitän ettei kukaan joka pystyy puhumaan ole tuhoutunut. Narskulle on tärkeää vain peli, josta hän itsekin kärsii. Joka huomaa tämän tehköön heti päätöksen: EN KUUNTELE.
On kysymys riivaajahengestä jota asiaa ylpeän ihmisen on vaikea myöntää.
Lainsäädäntö kieltää vainoamisen, ihmeen kauan kesti kun saatiin laki vainoamisesta.
Tunsin oikein myötätuntoa vainoajaa kohtaan, hän luuli minua toiseksi, selvisi vasta kymmenien vuosien jälkeen.
Mahtaa olla hauskaa heillä jotka nauravat suomalaisten puhumattomuutta.
- Tiedon_jakaminen
Rakastava isä kotona. Murhaaja "töissä" josta kotona ei tiedetty. Luonneanalyysiä ajasta 2:07:50 eteenpäin.
https://www.youtube.com/watch?v=_vn7Hz2PK7s
Serial Killer / Hitman - Richard Kuklinski (The Iceman) - Documentary- Tiedon_jakaminen
Luonneanalyysistä muutamia poimintoja:
Geeniperimä
Pelottomuus
Vainoharhainen persoonallisuus
Epäsosiaalinen psykopaatti, toisin sanoen
epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö eli psykopaattinen käytös - Tiedon_jakaminen
Poiminto Iceman -haastattelusta: "Hän vei uhrin luolaan sitoi hänet ja jätti hänet sinne kameran kuvatessa uhria. Luolassa olleet rotat lopulta tappoi uhrin. Kamera oli kuvannut uhrin huudot kivuista".
Aloittajan kirjoituksessa on minun mielestä samanlaisuutta: "viritetään uhrille ansa josta ei pääse pakoon. Näissä tapauksissa saatetaan käyttää apuna kemiallista, fyysistä ja henkistä väkivaltaa, jotka yhdistyessään aiheuttaa uhrille pelkoa ja jopa aivotärähdysten kautta tapahtuvaa pitkäaikaista vammautumista. Tapaukset peitellään uhrin sekoamiseksi mm. kidutuksen aikana otettujen häpäisyvideoiden avulla". - Tijak
Kun empatia, myötätunto puuttuu. Mihin se voi pahimmillaan johtaa. Videolla ajasta 1:30:00 eteenpäin Richard Kuklinski kertoo miksi...
Varoitus: videolla näytetään raakoja valokuvia uhreista.
- Tiedon_jakaminen
Richard Kuklinski ei ollut narsisti, hän oli psykopaatti. Psykopatiassa ja narsismissa on minusta samoja tunteiden puutteita:
Myötätunnon puuttuminen. Pelottomuus josta minusta on seurausta häpeän tunteen ja syyllisyyden tunteiden puuttuminen. Sekä epäsosiaalinen häiritsevä käytös. Ulkoisesti psykopaatin ja narsistin elämä voi näyttää hyvältä mutta edellä mainittujen puutteiden takia välillä tulee ikäviä yllätyksiä.
Olisiko sinulla kommentoitavaa tai lisättävää näihin asioihin? - mietteitä
Myötätunnon tunteen puuttumiseen muutama huomio.
Richard Kuklinski haastatteluissa puhui rauhallisesti, asiallisesti ja perustellusti. Kuitenkin Richard oli tehnyt ainakin yli sata murhaa. Niiden tekeminen ei ollut haitannut häntä yhtään.
Minusta Richard oli myös uhri, omien puutteellisten tunteiden takia. Se ei tietenkään oikeuta hänen pahoja tekojaa.
Kaikki ihmiset eivät tunne samalla tavoin myötätuntoa.
Niitä ovat narsistit ja psykopaatit. Vieraan ihmisen matkaan ei kannata lähteä yöllä!- Voisitko_
"Minusta Richard oli myös uhri, omien puutteellisten tunteiden takia."
Voisitko tarkentaa mikä tekee hänestä uhrin? Hänellä on puutteeliset tunteet, lievästi ilmaistuna, mutta mikä tekee hänestä uhrin? Ja minkä uhri hän on? Miten puutteelliset tunteet tekevät hänestä urhin?
Ymmärrät varmaan, että ihan kohta en luovu perusajatuksesta, jonka mukaan hän on tekijä, ja uhreja olivat he, jotka hän on murhannut.
Miksi pidät yleensä tärkeänä, että joukkomurhaajaa ajateltaisiin uhrina, eikä tekijänä? Minusta ajatus on makaaberi, eikä siinä ole mitään mieltä.
On kyllä aika tyypillistä tällä palstalla, että tuota yritetään syöttää harvakseltaan, mutta tasaisin väliajoin. - Vasi
Tavallisesti fyysinen väkivalta on aina traumaattinen kokemus. Riippumatta siitä oliko väkivaltaa vastaanottamassa tai antamassa. Haastateltavassa ei ollut havaittavissa mitään trauman merkkejä.
- Anonyymi
Voisitko_ kirjoitti:
"Minusta Richard oli myös uhri, omien puutteellisten tunteiden takia."
Voisitko tarkentaa mikä tekee hänestä uhrin? Hänellä on puutteeliset tunteet, lievästi ilmaistuna, mutta mikä tekee hänestä uhrin? Ja minkä uhri hän on? Miten puutteelliset tunteet tekevät hänestä urhin?
Ymmärrät varmaan, että ihan kohta en luovu perusajatuksesta, jonka mukaan hän on tekijä, ja uhreja olivat he, jotka hän on murhannut.
Miksi pidät yleensä tärkeänä, että joukkomurhaajaa ajateltaisiin uhrina, eikä tekijänä? Minusta ajatus on makaaberi, eikä siinä ole mitään mieltä.
On kyllä aika tyypillistä tällä palstalla, että tuota yritetään syöttää harvakseltaan, mutta tasaisin väliajoin.Pysokopaatti-narsisti tekee pahoja tekoa täyttä ymmärrystä vaille. Tietää että paha teko on väärin mutta ei kykene välittämään siitä. Psykopaatti-narsistin tunneajattelua ei ole. Tekee pahat tekonsa täyttä tunneymmärrystä vaille, se tekee hänestä myös oman ajattelunsa uhrin. Jos "piuhat" olisi ajattelussa kunnossa. Pahoja tekoja ei tekisi. Vastaus Voisitko_ -menikö nyt tämä asia jakeluun?
- lsak
Erään toisen psykopaatin haastattelussa YouTube videossa. Kertoo, ettei ymmärrä sotilaita joiden täytyy tappamisen jälkeen mennä terapeutille.
https://www.youtube.com/watch?v=ft-bxXJaHAM - Anonyymi
Tunnustaako jupiter8 sanatarkasti sen mitä hän tehnyt ja ollut osallisena? Ja nyt hän kyselee mitä uhrille/ uhreille kuuluu, onnistuiko tuhoamaan uhrin.
Narsisti-psykopaatti voi miettiä jonkin roolin itselleen ja alkaa sitten esittämään sitä.
Epäillys heräsi, koska jupiter8 kertoo kiusaamisen hyvin tarkasti.- Anonyymi
Joillakin on niin paha kokemus takana, että mikään ei enää voisi olla yhtä kamalaa. Tarpeeksi vapautta elämässä, että narsisti hoveineen ei pysty ulottumaan kaikkialle. Minä kertoisin tarkasti, mutta en kerro, koska kukaan ei uskoisi sanaakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joillakin on niin paha kokemus takana, että mikään ei enää voisi olla yhtä kamalaa. Tarpeeksi vapautta elämässä, että narsisti hoveineen ei pysty ulottumaan kaikkialle. Minä kertoisin tarkasti, mutta en kerro, koska kukaan ei uskoisi sanaakaan.
Olen kokenut samaa, et kai esiinny jonain toisena????????
- Anonyymi
Narsismi on todella vastenmielistä emotionaalista pahoinpitelyä.
Sitä on taas maistettu. Se kiertää heillä loputonta kehää.
ppiiuuuu- Anonyymi
mielistelyä ja okennuttavaan oloon asti ällöilyä harrastavat koko aika vuoronperään.
ppoiuuuy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mielistelyä ja okennuttavaan oloon asti ällöilyä harrastavat koko aika vuoronperään.
ppoiuuuyMun äiti ei kestä sitä, jos puhun myönteiseen sävyyn kenestäkään miehestä.
poiuyytyty - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mun äiti ei kestä sitä, jos puhun myönteiseen sävyyn kenestäkään miehestä.
poiuyytytyVälimme meni taas täysin kurjaksi koska vahingossa puhuin hänelle myönteisellä asenteella miehestä. Toinen aihe, josta eivät kestä kuulla on kauneus,.
ppoiuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Välimme meni taas täysin kurjaksi koska vahingossa puhuin hänelle myönteisellä asenteella miehestä. Toinen aihe, josta eivät kestä kuulla on kauneus,.
ppoiuyyyySe toistuu että käyttätyvät asiallisesti ja vahingossa alkaa luottaa hyväntahtoisuuteensa.
Mutta mä oon jo 50 enkä oo ollut rakkaussuhteessa, mikä kyllä johtuu tästä että vanhempani eivät kestä aihetta,
poiuyyttt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se toistuu että käyttätyvät asiallisesti ja vahingossa alkaa luottaa hyväntahtoisuuteensa.
Mutta mä oon jo 50 enkä oo ollut rakkaussuhteessa, mikä kyllä johtuu tästä että vanhempani eivät kestä aihetta,
poiuyytttHe muuttuvat hyvin hankaliksi ja tekevät elämäni helvetiksi jos millinkään verran ulkaltaisin haaveillakaan miehestä.
poiuyytt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
He muuttuvat hyvin hankaliksi ja tekevät elämäni helvetiksi jos millinkään verran ulkaltaisin haaveillakaan miehestä.
poiuyyttÄiti saa hermoromahduksen ajatuksesta, että joku mies saisi tietää kuinka mukava oon oikeesti. Kun minuthan on eristetty mustamaalauksella, Äiti hermostui täysin kun selitin sellaista asiaa, että oon varma että minusta väärin luuleva henkilö tajuisi tilanteen jos oikeesti kohtaisi minut minuutinkin,
poiuyytyyt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äiti saa hermoromahduksen ajatuksesta, että joku mies saisi tietää kuinka mukava oon oikeesti. Kun minuthan on eristetty mustamaalauksella, Äiti hermostui täysin kun selitin sellaista asiaa, että oon varma että minusta väärin luuleva henkilö tajuisi tilanteen jos oikeesti kohtaisi minut minuutinkin,
poiuyytyytNiin narsistin pitää estää se kaikin keinoin ettei semmoista minuuttia tule,
poiuuuyuyuy
- Anonyymi
Narsisti ei tajua, että vilpitön nauttiminen toisen ihmisen kauneudesta antaa sitä hippusen itsellekin,
ppoiiuuuyyy- Anonyymi
Se perinteinen narscissus maalaus pidän siitä, hän ei osaa nauttia läsnäolevan neidon kauneudesta.-
popiuyuyyy
- Anonyymi
Mä en enää kertakaikkiaan jaksa pyöritellä kaikkea paskapuhetta ihmisten kanssa, Puhe ei ole puhumisen arvoista, jos siinä ei ole älyllinen siosältö ja hyvä tunne,
ppoiuyyy- Anonyymi
Valitettavasti mulla pääsi tänä aamuna suusta sanoja miltä narsistinen käytös tuntuu.
Sehän sitten likaa oman suun, ei koskaan saisi sanoa rumasti vaikka toinen olisi kuinka oksettava puheiltaan, Siinä sutten likaantuu omaa sielua jos sanoo,
popiuyyy
- Anonyymi
Narsisti on kuin kiukutteleva lapsi ja myönsikin olevansa lapsisielu.
Mutta en jaksaisi että mun koko elämä menee kiukuttelevaan lapseen, kun oma lapsenikaan ei ole sellainen.
poiuyyy- Anonyymi
Mulla oli tarkoitus jaksaa sitä kiukuttelua, mutta en mä jaksa millään.
poiuuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla oli tarkoitus jaksaa sitä kiukuttelua, mutta en mä jaksa millään.
poiuuyyyMun oma lapsi ei kiukuttele koskaan, vaikka niin lempeästi hänet kasvatin ilman mitään komentelua.
popiuuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mun oma lapsi ei kiukuttele koskaan, vaikka niin lempeästi hänet kasvatin ilman mitään komentelua.
popiuuyyyMun mielestä mikään ei oo niin kurjaa kuin emotionaalisesti kehittymätön käytös aikuiselta.
Semmoseen minut yritettiin alentaa kriisipuhelimessakin ja siksi se teki niin pahaa.
ppoiuyyuy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mun mielestä mikään ei oo niin kurjaa kuin emotionaalisesti kehittymätön käytös aikuiselta.
Semmoseen minut yritettiin alentaa kriisipuhelimessakin ja siksi se teki niin pahaa.
ppoiuyyuyNiin pahaa teki kun kriisipuhelimessa aikuista soittajaa kohdeltiin kuin hä'n olisi emotionaalisesti aivan alikehittynyt, että se kohtelu satutti mun hermostoa niin paljo että tuli oireita.,
ppoiuyyttt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin pahaa teki kun kriisipuhelimessa aikuista soittajaa kohdeltiin kuin hä'n olisi emotionaalisesti aivan alikehittynyt, että se kohtelu satutti mun hermostoa niin paljo että tuli oireita.,
ppoiuyytttJa sitten niidenb oireiden takia he kohteli sitten aina vain alikehittyneempänä milkä aina vain lisäsi oireita. Mulla on kertakaikkiaan tarve siihen että mua kohdellaan eleganttina emotionaalisesti kehittyneenä naisena. Sillon voin hyvin.,
poiuuyytyty - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sitten niidenb oireiden takia he kohteli sitten aina vain alikehittyneempänä milkä aina vain lisäsi oireita. Mulla on kertakaikkiaan tarve siihen että mua kohdellaan eleganttina emotionaalisesti kehittyneenä naisena. Sillon voin hyvin.,
poiuuyytytyValitettavasti kaikkiin se ei auta vaikka heitä kohtelisi elegantteina ja kehittyneinä,
poiuuyy
- Anonyymi
He eivät tajunneet siellä kriisipuhelimessa, että ihan oikeesti se hankala oire tulee mun aivoon emotionaalisesti kehittymöttömän puheen kuuntelusta.
Tästä syystä mä vaikutan älykkäille ihmisille älykkäälle ja vähä-älyisemmille hullulta,
poiuyyy- Anonyymi
Oon tutkinut viime yönä minulle jälleen ilmennyttä oiretta niin paljon nyt, että tiedän varmuudella että tuo on oireen mekanismi.
Kun altistan itseäni emotionaalisesti kehittymättömille ihmisille, oire tulee, ja häviää kun hermostoni rauhoittuu kokemukselta, Täten mitä älykkäämpi lääkäri, sitä vähemmä'n hän näkee psyykessäni mitään vikaa, koskia kohtaaminen älykkäällä tasolla onnistuu.
ppoiuyttt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oon tutkinut viime yönä minulle jälleen ilmennyttä oiretta niin paljon nyt, että tiedän varmuudella että tuo on oireen mekanismi.
Kun altistan itseäni emotionaalisesti kehittymättömille ihmisille, oire tulee, ja häviää kun hermostoni rauhoittuu kokemukselta, Täten mitä älykkäämpi lääkäri, sitä vähemmä'n hän näkee psyykessäni mitään vikaa, koskia kohtaaminen älykkäällä tasolla onnistuu.
ppoiuytttTästä johtuu että kukaan lääkäri ei ole diagnosoitunut minulle mitään psyykkistä ongelmaa, vaikka moni typerys väittää minulla sellaisen olevan.
ppoiuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä johtuu että kukaan lääkäri ei ole diagnosoitunut minulle mitään psyykkistä ongelmaa, vaikka moni typerys väittää minulla sellaisen olevan.
ppoiuyyyNo mulla on sillätavoin herkkä hermosto, ettei se siedä emotionaalisesti kehittymäötöntä puhetta aikuisilta, vaan hetkeksi ärtyy siitä. Siinä kaikki.
ppoiuyyytyty - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mulla on sillätavoin herkkä hermosto, ettei se siedä emotionaalisesti kehittymäötöntä puhetta aikuisilta, vaan hetkeksi ärtyy siitä. Siinä kaikki.
ppoiuyyytytyToi on se minun paljon kiistelty "ongelmani".
ppoiuyyyt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toi on se minun paljon kiistelty "ongelmani".
ppoiuyyytOlen nyt nimennyt ongelmani tarkasti.
Ja aion siitä oikeilla nimillä puhuakin jatkossa,
popiuyytyt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen nyt nimennyt ongelmani tarkasti.
Ja aion siitä oikeilla nimillä puhuakin jatkossa,
popiuyytytEsim . mun taidehommissa mulla ei oiretta ilmene, koska ihmiset kaikki käyttätyvät siellä kehittyneesti,.
poiuytttt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esim . mun taidehommissa mulla ei oiretta ilmene, koska ihmiset kaikki käyttätyvät siellä kehittyneesti,.
poiuyttttmulla on hermostossa semmoset tosi herkät sensorit tälle asialle,
Tietty emotionaalinen laatu on välttämätön, jotta mun hermostio sietää sen, muuten se kehollisesti ärtyy
popiuyyy
- Anonyymi
Tästä syystä mulle käy semmosta, että kehittymättömät ihmiset luulee minussa olevan joku vika, mutta kun kehittyneempi minut tsekkaa, mitään vikaa ei löydy,
poiuuyyyy- Anonyymi
Tästä syystä mulla on turvallisin olo korkeimmin koulutettujen joukossa, vaikkenitse olekaan. Koska siellä kuitenkin on keskimääräistä enemmän emotionaalisesri kehittyneitä-
poiuytytt
- Anonyymi
Kaikilla on joku heikkous ja mulla on semmonen että mun hermosto on hyperallerginen emotionaalisesti kehittymättömälle,
ppoiuuyyy- Anonyymi
Kun mun hermosto joutuu kontaktiin semmoisille ärsykkeille, meen hetkeksi aikaa varsin huonoon kuntoon, mutta huono kunto menee itsestään ohi kun se ärsyke poistuu ja hermosto palautuu,
poiuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun mun hermosto joutuu kontaktiin semmoisille ärsykkeille, meen hetkeksi aikaa varsin huonoon kuntoon, mutta huono kunto menee itsestään ohi kun se ärsyke poistuu ja hermosto palautuu,
poiuyyyyTätähän ei ole aivan turvallista selittää emotionaalisesti kehittymättömille, koska siitä puolestaan ärtyy heidän hermostonsa niin, että saattavat käydä vaarallisiksi ja aggressiivisiksi,.
ppoiuuyytt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätähän ei ole aivan turvallista selittää emotionaalisesti kehittymättömille, koska siitä puolestaan ärtyy heidän hermostonsa niin, että saattavat käydä vaarallisiksi ja aggressiivisiksi,.
ppoiuuyyttMä erotan nää pelkällä värähtelytasolla suoraan kehollani.,
Se ilmeni mm. niin että osan kriisipuhelinvastaajien ääni sai minut tärisemään, osan ei,
Ne keneltä puuttui hienovarainen emootio, saa tärisemään, Kenellä on se, ei tärisytä.
ppoiuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä erotan nää pelkällä värähtelytasolla suoraan kehollani.,
Se ilmeni mm. niin että osan kriisipuhelinvastaajien ääni sai minut tärisemään, osan ei,
Ne keneltä puuttui hienovarainen emootio, saa tärisemään, Kenellä on se, ei tärisytä.
ppoiuyyyyTäten ihmisert voivat loputtomiin kiistelä siitä onko minussa jotakin vikaa vai ei.
Ne kenen värähtelystä hermostoni ei pidä, näkee vikaa. Ja ne kenellä on hyvä värähtely ei näe vikaa,
poiuuuyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä erotan nää pelkällä värähtelytasolla suoraan kehollani.,
Se ilmeni mm. niin että osan kriisipuhelinvastaajien ääni sai minut tärisemään, osan ei,
Ne keneltä puuttui hienovarainen emootio, saa tärisemään, Kenellä on se, ei tärisytä.
ppoiuyyyyMiehiinkin toi pätee niin, että ne kenenkä vallan alle en ole suostunut mennä, väittää että kärsin turhasta "pelosta".
Kuinka joku ammattihenkilökin on niin hölmö että kuuntelee semmosta.l
Hehän väittää sitä vain siksi kun minua ei saanut haluamnallaan tavalla valtansa alle,
poiuyyyu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miehiinkin toi pätee niin, että ne kenenkä vallan alle en ole suostunut mennä, väittää että kärsin turhasta "pelosta".
Kuinka joku ammattihenkilökin on niin hölmö että kuuntelee semmosta.l
Hehän väittää sitä vain siksi kun minua ei saanut haluamnallaan tavalla valtansa alle,
poiuyyyuMinä kykkä halkuan tehdäö kaikkeni ettei minusta tule nalkuttavaa naista, Ja karsia pois sen mitä sitä minussa on.
Osaan kuvcitella kuinka hirveää nalkuttava nainen voi miehelle olla, koska olen itse kuunnellut sellaista naisen pälpätystä, jossa ei ole juurikaan järkeä ja se on mielestäni emotionaalista väkivaltaa vaikkakin usein tahatonta.
ppooiuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä kykkä halkuan tehdäö kaikkeni ettei minusta tule nalkuttavaa naista, Ja karsia pois sen mitä sitä minussa on.
Osaan kuvcitella kuinka hirveää nalkuttava nainen voi miehelle olla, koska olen itse kuunnellut sellaista naisen pälpätystä, jossa ei ole juurikaan järkeä ja se on mielestäni emotionaalista väkivaltaa vaikkakin usein tahatonta.
ppooiuyyyyVaikuttaa aika julmalta tuo vanhempiesi halu pitää sinut valtasi alla kuitenkin torjuen ja hylkien sinua. Minusta olisi äärettömän raskasta solmia suhteita henkilöihin joille olen mustamaalattu. Siinähän saa vaikka kuinka todistella itsestään muuta ja pienestäkin "rikkeestä" katsotaan mustamaalauksen pitävän paikkansa. Minusta olet todella uuvuttavassa ja mahdottomassa tilanteessa sosiaalisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikuttaa aika julmalta tuo vanhempiesi halu pitää sinut valtasi alla kuitenkin torjuen ja hylkien sinua. Minusta olisi äärettömän raskasta solmia suhteita henkilöihin joille olen mustamaalattu. Siinähän saa vaikka kuinka todistella itsestään muuta ja pienestäkin "rikkeestä" katsotaan mustamaalauksen pitävän paikkansa. Minusta olet todella uuvuttavassa ja mahdottomassa tilanteessa sosiaalisesti.
Itse olen todistanut paljon rajumpaa väkivaltaa naisen mieheen kohdistamana. Isäni puoliso repi isäni kasvot verille ja äitini hakkasi entistä ja nykyistä puolisoaan esineellä. Mies vietiin putkaan kiitos vallitsevien arvojen ja normien.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikuttaa aika julmalta tuo vanhempiesi halu pitää sinut valtasi alla kuitenkin torjuen ja hylkien sinua. Minusta olisi äärettömän raskasta solmia suhteita henkilöihin joille olen mustamaalattu. Siinähän saa vaikka kuinka todistella itsestään muuta ja pienestäkin "rikkeestä" katsotaan mustamaalauksen pitävän paikkansa. Minusta olet todella uuvuttavassa ja mahdottomassa tilanteessa sosiaalisesti.
Kiitos ymmärtämuksestä.
Luotan kuitenkin vielä siihen, että on olemassa niinkin älykkäitä ihmisiä jotka kykenevät näkemään tällaisia laajoja sosiaalisia kokonaisuuksia kerralla, eivätkä uppoudu satunnaisiin mielikuviin, kuten sinä itsekin tuot ilmi. En ainakaan itse ottaisi tosissani keneenkään kohdistettua mustamaalausta,
pouyttt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos ymmärtämuksestä.
Luotan kuitenkin vielä siihen, että on olemassa niinkin älykkäitä ihmisiä jotka kykenevät näkemään tällaisia laajoja sosiaalisia kokonaisuuksia kerralla, eivätkä uppoudu satunnaisiin mielikuviin, kuten sinä itsekin tuot ilmi. En ainakaan itse ottaisi tosissani keneenkään kohdistettua mustamaalausta,
pouytttJos siotakuta kiusataan, en todellakaan heti ensimmäisenä' ajattele että se olisi merkki siitä että henkilössä olisi jotakin huonompaa
poiuuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse olen todistanut paljon rajumpaa väkivaltaa naisen mieheen kohdistamana. Isäni puoliso repi isäni kasvot verille ja äitini hakkasi entistä ja nykyistä puolisoaan esineellä. Mies vietiin putkaan kiitos vallitsevien arvojen ja normien.
Pitkään aikaan en mitenjkään tajunnut miten nainen voisi olla miehelle kovinkaan hankala koska itse olen hyvin kiltti. Olen silleen hyvin kiltti että väkttelen suhtaita koska outuisin niissä järjestäen alistetuksi. Joyen siksi elän sinkkuna selibaatissa, välttääkseni alistamisen.
poiuyyytyt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitkään aikaan en mitenjkään tajunnut miten nainen voisi olla miehelle kovinkaan hankala koska itse olen hyvin kiltti. Olen silleen hyvin kiltti että väkttelen suhtaita koska outuisin niissä järjestäen alistetuksi. Joyen siksi elän sinkkuna selibaatissa, välttääkseni alistamisen.
poiuyyytytTuntuu että pääosin miehet ei edes tiedä että on olemassa niin kilttejä naisia kuin olen ja sitten he puhuu mulle silleen kuin olisin kovinkin villi ja kauhistun sitä.
popiuyytyt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuntuu että pääosin miehet ei edes tiedä että on olemassa niin kilttejä naisia kuin olen ja sitten he puhuu mulle silleen kuin olisin kovinkin villi ja kauhistun sitä.
popiuyytytÄidinkanssa meni nyt kaiokki suunnitelmat mäkeen kun pähkäilin että haluisin kohdata yhden miehen ihan tavallisesti vaan vähän jutellakseni, Äiti puhuu: "EN jakssssaaaaa puhua sellaista !!!!!! EN jaksssaaaa semmoista aihetta, EN Jakssaa.
Ei ollut edes tärkeää sanoin vahingossa,
poiuuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äidinkanssa meni nyt kaiokki suunnitelmat mäkeen kun pähkäilin että haluisin kohdata yhden miehen ihan tavallisesti vaan vähän jutellakseni, Äiti puhuu: "EN jakssssaaaaa puhua sellaista !!!!!! EN jaksssaaaa semmoista aihetta, EN Jakssaa.
Ei ollut edes tärkeää sanoin vahingossa,
poiuuyyyyMä oon aina kammonnut tätejä jotka tuntuu haluavan estää että puhuisin kelleen miehelle,
poiuyyyt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä oon aina kammonnut tätejä jotka tuntuu haluavan estää että puhuisin kelleen miehelle,
poiuyyytTosi ilkeää olla kateellinen vielä 50 vuotiaastakin.
No ehkä mä löydän sen miehen 60 tai 70 vuotiaana, kunoon niin ryppynen ettei oo enää kateellisia tätejä.
pouyyytyt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosi ilkeää olla kateellinen vielä 50 vuotiaastakin.
No ehkä mä löydän sen miehen 60 tai 70 vuotiaana, kunoon niin ryppynen ettei oo enää kateellisia tätejä.
pouyyytytEhkä sinun on syytä välttää keskusteluja tätien ja äitisi kanssa aiheesta... tapailet vaan muina naisina miehiä niin paljon kun lystäät.
Minäkin olen kokenut tulevani jotenkin henkisesti vangituksi toisen arvoihin ja normeihin ihmissuhteissani. Siksi olen nykyään aika varovainen ketä päästän elämääni hääräilemään. Onneksi on kai vielä ihmisiä jotka suhtautuvat skeptisesti ihmisiin ketkä juoruilevat pahantahtoisesti toisista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä sinun on syytä välttää keskusteluja tätien ja äitisi kanssa aiheesta... tapailet vaan muina naisina miehiä niin paljon kun lystäät.
Minäkin olen kokenut tulevani jotenkin henkisesti vangituksi toisen arvoihin ja normeihin ihmissuhteissani. Siksi olen nykyään aika varovainen ketä päästän elämääni hääräilemään. Onneksi on kai vielä ihmisiä jotka suhtautuvat skeptisesti ihmisiin ketkä juoruilevat pahantahtoisesti toisista.Joo ei pidä sanoa sanaakaan kenestäkään miehestä tädeille, edes mistään etäisestä pieleen menneestä nettikeskustelustakaan mikä ei liity mihinkään suhteeseen edes mitään.
poiuuuyyu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo ei pidä sanoa sanaakaan kenestäkään miehestä tädeille, edes mistään etäisestä pieleen menneestä nettikeskustelustakaan mikä ei liity mihinkään suhteeseen edes mitään.
poiuuuyyuToinen ongelmallinen ihmisryhmä ovat minut tunteneet miehet joiden kanssa en ole halunnut suhdetta. Sellaiset voivat myös mustamaalata.
Juttu meni nimittäin niin, että ennen hermostovauriota olin ainoa nainen jota jotkin henkilöt eivät onnistuneet saamaan, mutta hermostovaurion jälkeen se käännettiin ainoaksi naiseksi joka ei kelpaisi,
kääntötemppu.,
poiuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toinen ongelmallinen ihmisryhmä ovat minut tunteneet miehet joiden kanssa en ole halunnut suhdetta. Sellaiset voivat myös mustamaalata.
Juttu meni nimittäin niin, että ennen hermostovauriota olin ainoa nainen jota jotkin henkilöt eivät onnistuneet saamaan, mutta hermostovaurion jälkeen se käännettiin ainoaksi naiseksi joka ei kelpaisi,
kääntötemppu.,
poiuyyyyNo johan on temppuilua kerrakseen.. toivon sydämestäni että löytäisit arvoisesi miehen joka ei harrastele sosiaalisia pelejä ja ovat kypsiä jopa suhteen päättyessä saatika muissa vaikeuksissa. Missäköhän ne turvalliset aikuiset oikein luuraa tässä maailmassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No johan on temppuilua kerrakseen.. toivon sydämestäni että löytäisit arvoisesi miehen joka ei harrastele sosiaalisia pelejä ja ovat kypsiä jopa suhteen päättyessä saatika muissa vaikeuksissa. Missäköhän ne turvalliset aikuiset oikein luuraa tässä maailmassa?
On vaikea tajuta tätien kateutta tai tuollaista joidenkin miesten kieroutta... mitä ihmettä he saavat siitä muka itselleen? Minusta käsittämätöntä energian ja resurssien keskittämistä puhtaaseen ilkeyteen. Täytyy olla tosi korruptoitunut mieli..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No johan on temppuilua kerrakseen.. toivon sydämestäni että löytäisit arvoisesi miehen joka ei harrastele sosiaalisia pelejä ja ovat kypsiä jopa suhteen päättyessä saatika muissa vaikeuksissa. Missäköhän ne turvalliset aikuiset oikein luuraa tässä maailmassa?
Kiitos paljon ymmärtämyksestä. Koko elämäni on mennyt sosiaalisen pelin temppuilun kohteena mikä on erittä'in turhauttavaa koska itse olen vastakohtainen luonne ja erityisen vähä'n kiinnostunut sosiaalisesta pelistä (aspergerpiirre). Niin tuntuu 99% elämä'stä menevän muiden kotkotuksiin. Ja taiteeni on pyrkimys saada elämäni sisältö omaan haltuuni.
poiuiuuyu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On vaikea tajuta tätien kateutta tai tuollaista joidenkin miesten kieroutta... mitä ihmettä he saavat siitä muka itselleen? Minusta käsittämätöntä energian ja resurssien keskittämistä puhtaaseen ilkeyteen. Täytyy olla tosi korruptoitunut mieli..
Joo mulla meni koko nuoruus kateellisten tätien ja venkojen miesten kohteena,.
Ongalma oli muunmuassa siinä, että en halunnut miehiä, jotka kovasti tätejä hurmaannuttivat ja siksi tädit ja miehet yhdessä päättivät että kärsin "fobiasta" näitä miehiä kohtaan.,
poiuuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo mulla meni koko nuoruus kateellisten tätien ja venkojen miesten kohteena,.
Ongalma oli muunmuassa siinä, että en halunnut miehiä, jotka kovasti tätejä hurmaannuttivat ja siksi tädit ja miehet yhdessä päättivät että kärsin "fobiasta" näitä miehiä kohtaan.,
poiuuyyyMutta minä en pidä tuollaista ainakaan lääketieteellisesti kelvollisena "diagnoosina", että saisi diagnoosin siitä, ettei halua jotakin tiettyä miestä itselleen.
pouyyttt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta minä en pidä tuollaista ainakaan lääketieteellisesti kelvollisena "diagnoosina", että saisi diagnoosin siitä, ettei halua jotakin tiettyä miestä itselleen.
pouyytttTota peliä yritettiin koko nuoruuteni. Ja äiti seurasi tuota siinä puoliksi sivussa ja puoliksi mukana,
Inhottavaa sosiaalista painostusta nuorelle viehättävälle naiselle, että joukko ihmisiä ikäänkuin uhkailee "diagnoosilla", jos ei halua jotakin miehiä.
poiuyyytyt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta minä en pidä tuollaista ainakaan lääketieteellisesti kelvollisena "diagnoosina", että saisi diagnoosin siitä, ettei halua jotakin tiettyä miestä itselleen.
pouyytttSit mä en voinu kunnolla jatkaa mun elämäntapaa, jossa mulla oli miehiä vain henkisen tason kavereina, Itse pidin siitä elämäntavasta , ja useimmille miehillekin se oli vissiin ok, kun ihan mukavia ja kohteliaita olivat minulle siihen aikaan ja juttelivat mun kaa henkisiä. Mulla on aina ollut tarve siihen että mua kohdellaan "henkistyneen tason naisena".
Äitiäni tuo tilanne ällötti jostain syystä. Mulle on ok miehet henkisen tason kavereina, mutta en harrasta seksisuhteita. Ja siks mulla on fobia vai?
ppoiuyuyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sit mä en voinu kunnolla jatkaa mun elämäntapaa, jossa mulla oli miehiä vain henkisen tason kavereina, Itse pidin siitä elämäntavasta , ja useimmille miehillekin se oli vissiin ok, kun ihan mukavia ja kohteliaita olivat minulle siihen aikaan ja juttelivat mun kaa henkisiä. Mulla on aina ollut tarve siihen että mua kohdellaan "henkistyneen tason naisena".
Äitiäni tuo tilanne ällötti jostain syystä. Mulle on ok miehet henkisen tason kavereina, mutta en harrasta seksisuhteita. Ja siks mulla on fobia vai?
ppoiuyuyyJa tämmönen ns. "fobia" on niin leimaava juttu vai etten ansaitse edes fyysisten sairauksieni normaalia hoitoa KÖ?
poiuyttt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tämmönen ns. "fobia" on niin leimaava juttu vai etten ansaitse edes fyysisten sairauksieni normaalia hoitoa KÖ?
poiuytttSit mulla ei olisi "fobiaa" vai kun lakkaisin haluamasta olla "henkistyneen tason nainen" ?
ppoiuyyyt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sit mulla ei olisi "fobiaa" vai kun lakkaisin haluamasta olla "henkistyneen tason nainen" ?
ppoiuyyytMun mielestä ei lääkärien "diagnooseja" ei tule asettaa oikeiden lääkärin diagnoosien rinnalle, eikä kenenkään lääkärin diagnisoida ketään jos joku mies tulee valittaan että "tällä naisella on fobia koska hän ei halua minua itselleen". Ja miehen tarina on sitten tää, että : "Koska tällä naisella on tää fobia, niin sitten hällä on vielä semmonenkin että hän on niin hirveen mustasukkainen minusta, että hän on nyt sitten alannut keksimään minusta valeitakin". Ja tädit kuorossa että voi miesparkaa, mihin hän on joutunut tämän "foobisen" naisen takia.
poiuytytt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mun mielestä ei lääkärien "diagnooseja" ei tule asettaa oikeiden lääkärin diagnoosien rinnalle, eikä kenenkään lääkärin diagnisoida ketään jos joku mies tulee valittaan että "tällä naisella on fobia koska hän ei halua minua itselleen". Ja miehen tarina on sitten tää, että : "Koska tällä naisella on tää fobia, niin sitten hällä on vielä semmonenkin että hän on niin hirveen mustasukkainen minusta, että hän on nyt sitten alannut keksimään minusta valeitakin". Ja tädit kuorossa että voi miesparkaa, mihin hän on joutunut tämän "foobisen" naisen takia.
poiuytyttMutta mitä mä en tajuu näistä sosiaalisiosta jutuista on se, että jos mä itse kerron mitä älytöntä jotkut ihmiset ovaty minusya valehdelleet, kuulija alkaakin uskoa niitöä kertomiani valheita, Noin on käynyt yllättävän usein., Enkä näe siinä mitään järkeä.
popiuyuyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta mitä mä en tajuu näistä sosiaalisiosta jutuista on se, että jos mä itse kerron mitä älytöntä jotkut ihmiset ovaty minusya valehdelleet, kuulija alkaakin uskoa niitöä kertomiani valheita, Noin on käynyt yllättävän usein., Enkä näe siinä mitään järkeä.
popiuyuyyMua ihmetyttää niinku se että miten tosissaan ihmiset oyyaa vaikka jotkut pilkkanimitykset, Esim.l kun kerroin kriisipuhelimeen millaisen pilkkanimen mun äiti oli minulle keksinyt, niin he alko pilkkaan siinä mukana kuultuaan sen.
Mut tässä on se emotionaalisesti kehittymättömien ja kehittyneiden ihmisten ero.
Jos mä jollekin älykkäille ihmisille kertoisin samaa, olen varma, että he kokisivat olonsa hieman vaivaantuneiksi ja yrittäisiät mahdollisimman nopeesti vaihtaa puheenaiheen johonkin asialliseen.
popuyuyyttt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mua ihmetyttää niinku se että miten tosissaan ihmiset oyyaa vaikka jotkut pilkkanimitykset, Esim.l kun kerroin kriisipuhelimeen millaisen pilkkanimen mun äiti oli minulle keksinyt, niin he alko pilkkaan siinä mukana kuultuaan sen.
Mut tässä on se emotionaalisesti kehittymättömien ja kehittyneiden ihmisten ero.
Jos mä jollekin älykkäille ihmisille kertoisin samaa, olen varma, että he kokisivat olonsa hieman vaivaantuneiksi ja yrittäisiät mahdollisimman nopeesti vaihtaa puheenaiheen johonkin asialliseen.
popuyuyytttTolleen minusta muodostuu niinku kaksi erilaista hahmoa,:
Se jonka hermostoa ärsyttää se pilkkakuoro ja sit se levollinen älyllinen keskustelija.
ppoiuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tolleen minusta muodostuu niinku kaksi erilaista hahmoa,:
Se jonka hermostoa ärsyttää se pilkkakuoro ja sit se levollinen älyllinen keskustelija.
ppoiuyyyMutta eihän ne tollaset kriisipuhelinvastaajat ole kovin paljon lällättäviä koulukiusaajia pidemmälle kehittyneet, niin ketä he oikeen muka ovat tonkimaan toisen psyykeä???
ppoiuuyyyyu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta eihän ne tollaset kriisipuhelinvastaajat ole kovin paljon lällättäviä koulukiusaajia pidemmälle kehittyneet, niin ketä he oikeen muka ovat tonkimaan toisen psyykeä???
ppoiuuyyyyuJa heidän "terapeuttinen" logiikkansa menee niin, että sen takia että jotkut keksii mulle jotain pilkkanimiä, mun pitäis mennä siitä johonkin terapiaan? Etten mä voisi selvitä semmosesta lällätyksestä muulla ku terapialla ja itsenikin leimaamisella jollain diagnoosilla, joka jo melkein kaikilla muilla heidän tuttavillaan on ?
poiuuyyytyt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja heidän "terapeuttinen" logiikkansa menee niin, että sen takia että jotkut keksii mulle jotain pilkkanimiä, mun pitäis mennä siitä johonkin terapiaan? Etten mä voisi selvitä semmosesta lällätyksestä muulla ku terapialla ja itsenikin leimaamisella jollain diagnoosilla, joka jo melkein kaikilla muilla heidän tuttavillaan on ?
poiuuyyytytNää mun häiriköt on kaikki semmosia että kun mulla on selkeä kirkas ajatus ja logiikka ja tavoite ja leppoisa tunnelma, niin heille tulee ikäänkuin pakkomielle sotkea sitä mun selkeää ajatuksenkulkua kaikenlaisella ajatuksen häiriköinnillä kunnes saadaan mun keskittyminen herpaantumaan ja pasmani sekaantumaan.,
Esim jankkaavat hermostuneena: "En ymmärrä mitä tarkoitat ? "
Ja sitten jauhavat ha pyörittävät kaikkea soopaa loputtomiin jne.
pouiyyttt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja heidän "terapeuttinen" logiikkansa menee niin, että sen takia että jotkut keksii mulle jotain pilkkanimiä, mun pitäis mennä siitä johonkin terapiaan? Etten mä voisi selvitä semmosesta lällätyksestä muulla ku terapialla ja itsenikin leimaamisella jollain diagnoosilla, joka jo melkein kaikilla muilla heidän tuttavillaan on ?
poiuuyyytytYksin joukkion lällätyksen kohteena on kyllä pahimman laatuista yhteisöväkivaltaa. Sellaisesta voi päätyä itsemurhaan. Ei kai siinä terapiaa tarvitakaan vaan yhteisön turvaa ja puolustusta.
Olet kyllä ihailtavan vahva ja tervejärkinen ihminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksin joukkion lällätyksen kohteena on kyllä pahimman laatuista yhteisöväkivaltaa. Sellaisesta voi päätyä itsemurhaan. Ei kai siinä terapiaa tarvitakaan vaan yhteisön turvaa ja puolustusta.
Olet kyllä ihailtavan vahva ja tervejärkinen ihminen.Kiitos, joo koen itsekin itseni henkisesti vahvaksi ihmiseksi. Tosin hermostovaurion aikana fyysisesti estyi henkisen vahvuuden ilmentyminen. Tässä ihmiset ovat nähdäkseni erittäin tietämättömiä esimerkiksi kriisipuhelimessa: ihan kuin ihmisellä voisi olla jokin aivoistaan irrotettu psyyke mukamas. Kun se aivohyytelö ei toimi, on ihan turhaa keskustella mitään "psyykkistä". Se vain ja ainoastaan kuorimittaa sitä aivohyytelöä tarpeettomasti ja vahingollisesti kun se on vakavasti vaurioitunut ja tarvitsee lepoa, rauhaa ja ravintoa ja liikuntaa toipua,
Kyllä mä koin kriisipuhelimessa joutuneeni jonkinlaisen yhteisökiusaamisen kohteeksi. Menee todella paljon paremmin kun en soita sinne,
poiuuyyyty - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos, joo koen itsekin itseni henkisesti vahvaksi ihmiseksi. Tosin hermostovaurion aikana fyysisesti estyi henkisen vahvuuden ilmentyminen. Tässä ihmiset ovat nähdäkseni erittäin tietämättömiä esimerkiksi kriisipuhelimessa: ihan kuin ihmisellä voisi olla jokin aivoistaan irrotettu psyyke mukamas. Kun se aivohyytelö ei toimi, on ihan turhaa keskustella mitään "psyykkistä". Se vain ja ainoastaan kuorimittaa sitä aivohyytelöä tarpeettomasti ja vahingollisesti kun se on vakavasti vaurioitunut ja tarvitsee lepoa, rauhaa ja ravintoa ja liikuntaa toipua,
Kyllä mä koin kriisipuhelimessa joutuneeni jonkinlaisen yhteisökiusaamisen kohteeksi. Menee todella paljon paremmin kun en soita sinne,
poiuuyyytyOnnekkaasti minun kohdallani rankimmastakaan yhteisöväkivallasta ei seuraa itsemurhariskiä vähäisimmässäkään määrin. Olen siinä mielessä henkisestu hyvin vahva eikä minulla ole itsetuhotaipumuksia lainkaan, enkä tykkää yhtään mistään tuhoisasta,
poiuyuytytyty - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onnekkaasti minun kohdallani rankimmastakaan yhteisöväkivallasta ei seuraa itsemurhariskiä vähäisimmässäkään määrin. Olen siinä mielessä henkisestu hyvin vahva eikä minulla ole itsetuhotaipumuksia lainkaan, enkä tykkää yhtään mistään tuhoisasta,
poiuyuytytytyJos joutuu ihan hirveesti sellasen yhteisökiusaamisen kohteeksi toistuvasti elämässä koko elämän ajan, siinä voi käydä niinkin että traumatisoitumisen sijaan aivot treenaantuu siihen ja selviimään semmosesta keskimääreisesti helpommin.
pouuyyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos joutuu ihan hirveesti sellasen yhteisökiusaamisen kohteeksi toistuvasti elämässä koko elämän ajan, siinä voi käydä niinkin että traumatisoitumisen sijaan aivot treenaantuu siihen ja selviimään semmosesta keskimääreisesti helpommin.
pouuyyyyTeen äidin kanssa niin, että välttelen häntä kun aivot liikaa herkistyvät ikäville jutuilleen, mutta siit taas välillä altistan itseäni hänelle karaisten samalla aivojani löytämään mekanismeja kestää semmosta.
poiiuuuu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teen äidin kanssa niin, että välttelen häntä kun aivot liikaa herkistyvät ikäville jutuilleen, mutta siit taas välillä altistan itseäni hänelle karaisten samalla aivojani löytämään mekanismeja kestää semmosta.
poiiuuuuToivookohan äitisi että karaistuisit kestämään häntä? Eikö toivottu vaikutus ole sinun suistamisesi kaaokseen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivookohan äitisi että karaistuisit kestämään häntä? Eikö toivottu vaikutus ole sinun suistamisesi kaaokseen?
On ollut hänellä tarvetta toimia niin, se tulee aina yhtäkkiä ja sit rauhoittuu.
Mutta oon huomannut että tosi kovalla aivotreenillä tuosta välillä tapahtuvasta "pään pesukoneessa pyörityksestä alkaa selviimään helpommin. "
Hän on aina ajoin asiallinen ja sit alkaa puhuu näin sy,bolisesti: "Onko asia näin vai noin, en tiedä, en sanonut, se on näin, nyt mä en jaksa , onko se koira, onko se kissa vai papukaija, pyörretään kaikki ympäri pesukonetta hurm hurm, , taas alusta hoetaan sata kertaa,.,,,oliko se ympyröä vai neliö. enn ymmärrä, en mä sanonut niin, mut sanoin mä kyllä....en jakse, eio se oo niin kuten sanoit, sanoinhan mä että se on niinku sä sanoit" jne
Yritän pysyy vain hillittynä ja toistella "Niiiiiiin, kyllä asia on näin kuten juuri sanoin, nyt toistan " Tosi pitkään on kärsivällinen, Sit kun alkaa pyörryttää minua, muuttuu kylmäksi ja katkaisee yhteyden. Sit katkaisen myös häneen, kunnes saan aivoni taas raiteelleen, sit pidän taukoo ja etäisyyttä niin alkaa taas puhua asiallisesti, kunnes alkaa tuo pyörrytyttäminen.
Mutta näillä mennään koitan treenanta pään kestään tota 100 ja 1000 kertaa pyöritystä, että lopulta hän ei enää saa minua pyörryksiin.
ppoiuytt
pouyytty - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ollut hänellä tarvetta toimia niin, se tulee aina yhtäkkiä ja sit rauhoittuu.
Mutta oon huomannut että tosi kovalla aivotreenillä tuosta välillä tapahtuvasta "pään pesukoneessa pyörityksestä alkaa selviimään helpommin. "
Hän on aina ajoin asiallinen ja sit alkaa puhuu näin sy,bolisesti: "Onko asia näin vai noin, en tiedä, en sanonut, se on näin, nyt mä en jaksa , onko se koira, onko se kissa vai papukaija, pyörretään kaikki ympäri pesukonetta hurm hurm, , taas alusta hoetaan sata kertaa,.,,,oliko se ympyröä vai neliö. enn ymmärrä, en mä sanonut niin, mut sanoin mä kyllä....en jakse, eio se oo niin kuten sanoit, sanoinhan mä että se on niinku sä sanoit" jne
Yritän pysyy vain hillittynä ja toistella "Niiiiiiin, kyllä asia on näin kuten juuri sanoin, nyt toistan " Tosi pitkään on kärsivällinen, Sit kun alkaa pyörryttää minua, muuttuu kylmäksi ja katkaisee yhteyden. Sit katkaisen myös häneen, kunnes saan aivoni taas raiteelleen, sit pidän taukoo ja etäisyyttä niin alkaa taas puhua asiallisesti, kunnes alkaa tuo pyörrytyttäminen.
Mutta näillä mennään koitan treenanta pään kestään tota 100 ja 1000 kertaa pyöritystä, että lopulta hän ei enää saa minua pyörryksiin.
ppoiuytt
pouyyttysiis minä olen pitkään kärsivällinen pesukone puheeseen. hän jatkaa niin kauan kunnes saa minus pyörruttämään ja joskus itkettämään. Sit kun kritisoin käytöstyä sirt tulee ne tietyt puheet.
poiuyyyytty - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siis minä olen pitkään kärsivällinen pesukone puheeseen. hän jatkaa niin kauan kunnes saa minus pyörruttämään ja joskus itkettämään. Sit kun kritisoin käytöstyä sirt tulee ne tietyt puheet.
poiuyyyyttyNo mä oon tehnyt rankan ratkaisun. En ole hylännyt äärivaikeitakaan ihmisiä pääosin.
ppoiuuyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mä oon tehnyt rankan ratkaisun. En ole hylännyt äärivaikeitakaan ihmisiä pääosin.
ppoiuuyyMutta höpön höpön "auttajat" oon hylännyt, Jos heidän pyöritys vielä kaiken päälle sit se ottaa aivoille liian rasitukseksi.
poiuyytytyty - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta höpön höpön "auttajat" oon hylännyt, Jos heidän pyöritys vielä kaiken päälle sit se ottaa aivoille liian rasitukseksi.
poiuyytytytyNyt oon joutunut vioelä tuntematonta vauhkoa henkilöä rauhoittelemaan, Toivottavasti jotenkin pysyy tolkullaan. Oon pyrkinyt oleen ikirauhallinen.
ppoiiuuuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt oon joutunut vioelä tuntematonta vauhkoa henkilöä rauhoittelemaan, Toivottavasti jotenkin pysyy tolkullaan. Oon pyrkinyt oleen ikirauhallinen.
ppoiiuuuyyymutta äiti yrittää välillä hyvääkin. Ihmiset kai hermostuu siitä kun he ei pääse henkisesti mun tasolle,
poiuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta äiti yrittää välillä hyvääkin. Ihmiset kai hermostuu siitä kun he ei pääse henkisesti mun tasolle,
poiuyyyNiinkuin joku terapeuttini joskus mainitsi siitä kun valitin, ettei minua kukaan ymmärrä: varmastikin asia on näin. En usko että ketään kauheasti edes kiinnostaa. Ihmiset on niin kiinni omassa arjessaan. Minutkin haluttaisiin kyllä jostain syystä useinkin osaksi sitä, mutta vaan palasena. En jaksa antaa vaan sitä toivottavaa sirpaletta... joten jättäydyn suosiolla kokonaan ulkopuolelle. Hyvää ystävänpäivää.. vaikka taisi mennä sekin kurjuus ohi jo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinkuin joku terapeuttini joskus mainitsi siitä kun valitin, ettei minua kukaan ymmärrä: varmastikin asia on näin. En usko että ketään kauheasti edes kiinnostaa. Ihmiset on niin kiinni omassa arjessaan. Minutkin haluttaisiin kyllä jostain syystä useinkin osaksi sitä, mutta vaan palasena. En jaksa antaa vaan sitä toivottavaa sirpaletta... joten jättäydyn suosiolla kokonaan ulkopuolelle. Hyvää ystävänpäivää.. vaikka taisi mennä sekin kurjuus ohi jo.
No minullakin on taas unelmana yksinäinen taiteenteko.
Joskus vähäinenkin kontakti muihin ihmisiin estää taiteenteon,
Toisaalta en kuitenkaankoskaan koe itseäni aivan yksinäiseksi kun on aika paljon nettiseuraajia joille voi taiteen muodossa milloin vain ilmaista tunteitaan, niin en siksikään tarvi mitään terapeuttia jolle ilmaista tunteita,
pouiyyttt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No minullakin on taas unelmana yksinäinen taiteenteko.
Joskus vähäinenkin kontakti muihin ihmisiin estää taiteenteon,
Toisaalta en kuitenkaankoskaan koe itseäni aivan yksinäiseksi kun on aika paljon nettiseuraajia joille voi taiteen muodossa milloin vain ilmaista tunteitaan, niin en siksikään tarvi mitään terapeuttia jolle ilmaista tunteita,
pouiyytttEn muistanut että oli ystävänpäivä.
Hyvää sinullekin.
poiuuyyyty - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No minullakin on taas unelmana yksinäinen taiteenteko.
Joskus vähäinenkin kontakti muihin ihmisiin estää taiteenteon,
Toisaalta en kuitenkaankoskaan koe itseäni aivan yksinäiseksi kun on aika paljon nettiseuraajia joille voi taiteen muodossa milloin vain ilmaista tunteitaan, niin en siksikään tarvi mitään terapeuttia jolle ilmaista tunteita,
pouiyytttMulla on aika vahva taitelijaluonto, siksi mua suuresti ärsyttää ajatuskin mistään terapeutista jolle ilmaista tunteita.
poiuuyyy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla on aika vahva taitelijaluonto, siksi mua suuresti ärsyttää ajatuskin mistään terapeutista jolle ilmaista tunteita.
poiuuyyyMieluummin mä ilmaisen nettiseuraajille vaiks
ppiuyyttt - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mieluummin mä ilmaisen nettiseuraajille vaiks
ppiuyytttMua jotenkin laukkaa koko ajatuskin...ihan ku mö muka en osaisi ilmaista tunteiyani ilmanjotain terapeuttia vaikkas oon koko ikäni ollut tunteita ilmaiseva taiteoilija,.
pouytt
- Anonyymi
Demokratiahiljaisuus vallitsee hyshys.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113445MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768