Hei!
'
Onko täällä luokanopettajia jotka ovat vaihtaneet alaa? MIhin olette vaihtaneet? Mietin, kun olen ollut työssäni n. 4 vuotta ja työpäivän jälkeinen työmäärä tuntuu olevan suuri, ja aikaa saisi kulutettua vaikka kellonympäryksen ja on vaikeaa tehdä raja siihen , milloin lopettaa ettei stre4ssi käy ylivoimaiseksi. Lisäksi esiintyminen esim. vanhempainilloissa tuottaa suurta päänvaivaa. Olen saanut positiivista palautetta työstäni aina ka hyvät työtodistukset. Olen alkanut miettimään että jos hankkisi vaikka oppisopimuksella työn, jossa ei olisi niin paljon kotihommia ja esiintymistä.
Eli, opetusalan ihmiset, mihin olette vaihtaneet alaa? :)
Alan vaihto
Ope85
2
195
Vastaukset
- kaveri vaihtoi
No minulla yksi työkaveri vaihtoi opetusalan hoitoalaan, alkoi terkkariksi. Mutta siinä joutuu esiintymään. Ehkä voisit viihtyä leikkaussalissa tai röntgenissä? Siellä ei tarvitse esiintyä.
- taksikuskiksi
Ope85 ei oikeasti ole luokanopettaja. Yksikään luokanopettaja ei kirjoita niin huonosti.
Tuolla kirjoitustaidolla pääsee taksikuskiksi, jos osaa ajaa autoa paremmin kuin kirjoittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1662120Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3111803- 931587
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois821258Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001220- 671170
- 251091
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73986Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei24972