Hei.
Monennella viikolla teillä on alkanut kuulumaan vauvan sydänäänet? entä onko ylipainolla (isommalla vatsalla) vaikutusta äänien kuulumiseen?
Sydänäänet
4
763
Vastaukset
- Nanna
Hei!
Ensimmmäisen kerran yritettiin kuunnella viikoilla 10 4 mutta silloin ei ääniä saatu kuulumaan. Seuraavalla neuvolakääynnillä eli kun olin viikoilla 15 6 pikkuiset sydänäänet sitten kuuluivat... En ole mikään hoikkatyttönen ja istukkakin on vielä etuseinämässä joten varmaan jonkin verran estää kuuluvuutta.. Nyt vaan potkuja odotellaan... Viikot tasan 19. - äitsykkä
Ensimmäisen kerran sydänäänet kuuluivat rv 10 3. Kohtuni oli kuulemma hyvässä asennossa eikä istukkakaan ollut tiellä.
Läskit eivät haitta sydänäänten kuuntelua. Itselläni oli painoindeksi ennen raskautta 31 eli kohtalaisesti tuota ylipainoa.
Rakenneultraa "vatsanpeitteet" sitten hieman häiritsivät, mutta sekin saatiin kuitenkin hyvin katsottua. - Tea
Mulla kuului neuvolassa rv. 10 1. Terveydenhoitajan mukaan hoikemmilla voi kuulua paremmin...painoindeksini oli 19.Samaa todettiin np-ultrassa, jossa tutkimus tehtiin vatsan päältä, kätilö totesi, että jos on hoikempi, kuuluu ja näkyy paremmin...
- Tilli
Mulla kuunneltiin ekan kerran vkolla 12 4, jolloin äänet kuului tosi hyvin. Olen ainakin omasta mielestäni "normaalipainoinen". Tosin ultrassa näkyi jo sydämen syke rv 7 5.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16712501
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525436Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454680Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1453670Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392768Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1081671Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3641617Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1031524Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361461