Hämeenlinnan talous syöksykierteessä !!!

Virkamiehet varoittelevat talouden olevan kaupungissa nyt todella huonolla tolalla. Kymmenen miljoonan vaje ei ole oikaistavissa enää minkäänlaisin tempuin, eikä pikkusäädöillä. YLE häme tuo asiat julki taas ensimmäisenä eikä hämeen Sanomat reagoi tavoilleen uskollisena millään tavoin.

Miten sitten reagoi hallinnon kärki? Hallituksen puheenjohtaja Sari Rautio ei reagoi mitenkään vaan yrittää vaieta asian kuoliaaksi, vaikka asian on varmuudella tiennyt jo kauan. Entä sitten valtuuston pj. Iisakki Kiemunki?

kiemunki on nyt niin keskittynyt hallituksen vuotajiin ettei taida huomata koko asiaa, vaan keskittyy häsan blogien puolella uhkailemaan agressiiviseen tyyliinsä vahingon korvaus vaateilla perussuomalaisia - no osoite on ainakin selvä. Jos kokdemin kärkikaartia ei saada nopeasti vaihtoon, tulemme olemaan lähivuosina todella pulassa.
498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onneksi vaalit tulossa ja uudet järkevämmät ja ryvettymättömät henkilöt alkavat parsimaan edeltäjiensä hölmöilyjä. Valintahan on täysin meidän äänestäjien.

Äänestä

Vaje ei ole mikään ihme, kun rahaa jaetaan hulvattomasti kaiken maailman kissanristiäisiin muka teemavuosien merkeissä. Katsokaa kaupungin sivuilta listaa niistä tämän vuoden (Hml 375 v.) sadoista "kukkienkeruutapahtumista", mihin tänä vuonna tähän mennessä on jaettu verovaroja. Kai niille rahoille olisi tarpeellisempaakin käyttöä ollut.

Entäs sitten ensi vuonna (Sibelius) ja kahtena seuraavanakin vuonna. Lopettakaa tällaiset hömpötykset. Oikein piti palkata kallispalkkainen virkamies (Vihinen) suunnittelemaan uusia rahanreikiä näiksi vuosiksi. Kyllä ottaa pannuun tällaiset joutavat rahan haaskaamiset!

Äänestä

Mutta kun meillä on varaa tämmöiseen pikku törsäilyyn. SCC alkaa kohta tuottamaan matkailutulojakin, koska on se niin ainutlaatuinen bisnessidea, että sitä tullaan kauempaakin ihmettelemään. Kantolan laululava paikkaa helposti muutaman millin vajetta/vuosi koska sekin oli päättäjiltä oikein kultasuoneen isku.

Äänestä

Voisko kuitenkin ajatella että Ritaluoma ja Live nation iskivät kultasuoneen. Molemmat olisivat varmaan konkassa ilman Hämeenlinnalaisten veronmaksajien tukea. Onneksi päättäjämme rientävät vaikka asettelemaan pikkukiviä näiden meitä auttavien yrittäjien poluille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ekonomistix kirjoitti:

Virkamiehet varoittelevat talouden olevan kaupungissa nyt todella huonolla tolalla. Kymmenen miljoonan vaje ei ole oikaistavissa enää minkäänlaisin tempuin, eikä pikkusäädöillä. YLE häme tuo asiat julki taas ensimmäisenä eikä hämeen Sanomat reagoi tavoilleen uskollisena millään tavoin.

Miten sitten reagoi hallinnon kärki? Hallituksen puheenjohtaja Sari Rautio ei reagoi mitenkään vaan yrittää vaieta asian kuoliaaksi, vaikka asian on varmuudella tiennyt jo kauan. Entä sitten valtuuston pj. Iisakki Kiemunki?

kiemunki on nyt niin keskittynyt hallituksen vuotajiin ettei taida huomata koko asiaa, vaan keskittyy häsan blogien puolella uhkailemaan agressiiviseen tyyliinsä vahingon korvaus vaateilla perussuomalaisia - no osoite on ainakin selvä. Jos kokdemin kärkikaartia ei saada nopeasti vaihtoon, tulemme olemaan lähivuosina todella pulassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu