Ongelmia opettajan suhteen

No, eipä tässä ulkopuolisena osaa kovin hyvää neuvoa antaa. Periaatteessa kai se on hyvä aisa, jos ihmiset tykkäävät toisistaan.

Näistä nuorena esiin tulleista ongelmista on meillä vanhemmilla ihmisillä tapana todeta, että ne kyllä menevät ajan mittaan ohi. En täysin ole samaa mieltä, sillä ei monien omien, nuorena esiin tulleiden ongelmienikaan suhteen ole löytynyt mitään ratkaisua. Mutta sen voin varmuudella sanoa tähän sinunkin ongelmaan, että tuntuipa se tällä hetkellä kuinka vakavalta tahansa, sen luonne muuttuu melko lyhyenkin ajan kuluessa. Tämä tarkoittaa lievitystä sitä kautta, että ongelma alkaa jatkuvasti eteen tulevien uusien kokemusten myötä tuntua toisarvoiselta.

Nuorena tunteet myllertävät voimallisesti, mutta samalla myös uudet ärsykkeet aiheuttavat entisen myllerryksen kumoavia aistimuksia. Jo pian toteutuva vuodenajan vaihtuminen aiheuttaa uusia vahvoja tunne-elämyksiä.

Ongelmasi ei ole mitenkään harvinainen. Melkein jokaisella on kokemusta tällaisista "mahdottomista" ihastumisista hyvin nuorena. Kuvaat erittäin hyvin juuri samaa, mitä moni on kokenut tai kokee.

Kehittymisen myötä tilalle tulevat ihastumiset vertaisiin, siis saman ikäisiin. Yhdeksännen luokan päättyessä tilanne sinunkin kohdallasi voi olla ja todennäköisesti onkin jo aivan toinen. Varmaa on joka tapauksessa, että selviydyt opettajasta eroon joutumisesta erittäin hyvin.

Entäs jos yrittäisit tutustua paremmin siihen opettajaan? Ehkä sitten voisit pitää häneen yhteyttä ysin jälkeenkin. Mutta MUISTA toimia varovasti, ettei opettajasi käsitä väärin ja ajattele että olet vinksahtanut. Käyttäydy rauhallisesti ja vältä tunnekuohujen näyttämistä.

Kiitos vastauksista!
On mukavaa kuulla, että en ole täysin menettänyt järkeä, enkä ole vaivani kanssa yksin. On lohduttava tietää, että joku uskoo siihen että ysin loputtua selviän erosta hyvin

Jostain syystä tekstini ei tullut näkyviin kokonaan joten jatkampa siitä mihin teksti jäi

Elikkäs, kun kerroin tekstissä että "itkin koko kesän" en tätä sananmukaisesti tarkoittanut, vaan se oli vertauskuvallinen lause sille, että opettaja pyöri loman aikana jatkuvasti mielessäni, ja kyllä, itkinkin välillä. Anteeksi jos ymmärsit väärin. Sinä joka ehdotit tätä toista vaihtoehtoa, mielenkiintoista. En ole koskaan ajatellut että noinkin voisi tehdä. Kiitos siitä, että toit toisen ajattelutavan keskusteluun

Hei. Tätä itsekkin olen ajatellut ja siihen luottanut. Pohdin vain sitä, että onko minun järkevämpi nauttia siitä, että näen tätä opettajaa ja ottaa siitä "koko ilo irti" vai pitäisikö mielummin ottaa mahdollisimman paljon etäisyyttä ja yrittää haihduttaa tunteet häntä kohtaan?

Voin kertoa oman kokemukseni

Minä olen ihastunut minun opettajaani tai entiseen opettajaani. Kouluni loppui jo maaliskuussa, mutta vieläkin haikailen hänen peräänsä. Olen koittanut ottaa etäisyyttä häneen ja yrittänyt keksiä itselleni jotain tekemistä/muuta ajateltavaa, etten ehtisi ajattelemaan häntä. Minulla alkoi syksyllä uusi koulu ja tekemistä riittää - en vain ole vieläkään pystynyt unohtamaan tätä ihailemaani opettajaa (pyörii mielessäni päivittäin). Joskus vain ajattelen häntä ja kaikki muu maailmasta katoaa. Aikaa on kuitenkin kulunut jo kohta 8kk kun ollaan viimeksi oltu tekemisissä. Milloinkohan ne tunteet hälvenevät vai eikö koskaan? Kukaan muu ihminen ei vain ole hänen arvoinen. Minulla on ollut useita ihastuksen kohteita ja yleensä ovat olleet juurikin auktoriteettejä. Kaikki muut ovat "unohtuneet" kun elämä on mennyt eteenpäin - muistelen heitä hyvällä, mutta ne eivät pyöri enää mielessäni.

Voin todeta myös sen, että jatkuva ikävän tunne on ihan kamalaa ja vie voimiani. Huonoimpina päivinä vain itken ja parempina päivinä muistelen häntä lämmöllä. Toisinaan tekisi mieli mennä koululle tapaamaan häntä, mutta toisina mietin onko järkevää itseni kannalta. Jos menen - en ainakaan pysty unohtamaan sitä. Vaikeeta. Ikävä on tilanne - toivon vaan, että tämä tunne lähtisi pois minusta. Mitä voisi tehdä?