Te kaikki, joilla on sekä biologisia että adoptiolapsia, sanokaa ihan käsi sydämellä, että tunnetteko ihan samalla tavalla kumpiakin kohtaan? Tai onko lukijoiden joukossa joku lapsi, jolla on toisintavoin hankittuja sisaruksia?
Olemme jonkin aikaa mieheni kanssa yrittäneet omaa lasta, mutta tuloksetta. Olemme harkinneet adoptiota. Tässä vaiheessa minua pelottaa se, että mitä jos jossain vaiheessa, vaikka vuosien kuluttua, saankin omia lapsia. Enhän siinä tapauksessa alkaisi kohtelemaan eri tavoin biologisia ja adoptiolapsia? Olisi tosi julmaa adoptiolapsia kohtaan, jos tuntisin heitä kohtaan eritavoin kuin biologisia lapsia. Kyllähän lapset aistivat kaiken, ei siihen sanoja tarvita! Uskon tietysti, että rakastaisin myös adoptiolapsia ihan silmittömästi, mutta nuo hormoonit ja luonto on niin ihmeellinen, ettei sitä koskaan tiedä, mitä tulee tuntemaan.
Mieheni on 34 v. joten adoptio alkaa olla ajankohtainen, jos mielimme iän puolesta.
Olemme kiinnostuneet adoptoimaan Venäjältä, kertokaa kokemuksista. Miten Venäjän adoption voi laittaa alulle?
Olemme jonkin aikaa mieheni kanssa yrittäneet omaa lasta, mutta tuloksetta. Olemme harkinneet adoptiota. Tässä vaiheessa minua pelottaa se, että mitä jos jossain vaiheessa, vaikka vuosien kuluttua, saankin omia lapsia. Enhän siinä tapauksessa alkaisi kohtelemaan eri tavoin biologisia ja adoptiolapsia? Olisi tosi julmaa adoptiolapsia kohtaan, jos tuntisin heitä kohtaan eritavoin kuin biologisia lapsia. Kyllähän lapset aistivat kaiken, ei siihen sanoja tarvita! Uskon tietysti, että rakastaisin myös adoptiolapsia ihan silmittömästi, mutta nuo hormoonit ja luonto on niin ihmeellinen, ettei sitä koskaan tiedä, mitä tulee tuntemaan.
Mieheni on 34 v. joten adoptio alkaa olla ajankohtainen, jos mielimme iän puolesta.
Olemme kiinnostuneet adoptoimaan Venäjältä, kertokaa kokemuksista. Miten Venäjän adoption voi laittaa alulle?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Alkaa pelottamaan...
en usko, että on arka aihe, mutta täällä harvoin on kovin kiivasta keskustelua. Viestejä on yksi tai kaksi per päivä ja joskus ei ollenkaan. Aika moni taitaa enemmän puhua suljetuilla palstoilla ja verkkoklinikan palstalla. itselläni on adoptoitu lapsi ei biolapsia, joten en nyt voi vastata viestiisi, kuin vain sen, että minä ainakin koen adoptiolapsen todella omaksi ja rakkaaksi, en voisi mitään muuta halutakkaan. Enkä ole halunnutkaan, biolasta kun ei ole edes yritetty.
En ole kuullut, en nimimerkillä enkä muuten, että rakkaus adoptiolapsiin olisi jotenkin erilaista kuin rakkaus biologisiin lapsiin. Omakohtaista kokemusta on tulossa, mutta vasta ensi vuonna.
Adoptio laitetaan alulle ottamalla yhteyttä oman kotikunnan sosiaalitoimistoon. Lue lisää: http://www.ampiaisakka.com/adoptio_alkuaskeleet.htm
Ihan käsi sydämmellä voin kokemuksen perusteella voin kertoa, että niin biologinen sekä adoptiolapsi ovat ihan yhtä rakkaita. Minulla vanhempi lapseni on bio, ja nuorempi adoptoitu. Aloittakaa vaan prosessi! Onnea matkalle!! T. erja
Kiitos kannustuksesta. Minulle on tosi tärkeää, etten saata biologisia tai adoptiolapsia tietentahtoen hankalaan asemaan oman erittäin tunteellisen persoonani vuoksi.
Mutta tuleehan niitä elämässä ongelmia muutenkin eteen koko ajan, eikä läheskään kaikkeen voi ennakolta varautua.
Olen itse vanhempieni biolapsi. Äitini sairastui syntymäni jälkeen (olen syntynyt 1988) eikä kyennyt enää sen jälkeen hankkimaan itse lapsia. Vanhempani kaipasivat kuitenkin enemmän vilskettä taloon ja päättivät adoptoida (olin silloin 8) kaksi veljestä 2 ja 4v. venäjältä. En kerro nimiä, koska haluan säilyttää tietyn yksityisyyden. Meidän perheessä kaikkia lapsia on rakastettu tasapuolisesti ja kaikkien omien tarpeiden mukaan. En ole itse ollut yhtään paremmassa asemassa missään tilanteessa kuin veljeni. Muistan alkuajoista vain eräänlaisen kaaoksen, oli kielimuuri ja muistan tokaluokan ajoiltani ahdistuksen. Tuntui, että vanhemmat rakastivat veljiäni enemmän kuin minua, heidän vaatiman suuren huomion takia. Se meni kuitenkin äkkiä ohi, olemme perhe eikä ulkopuoliset meistä mitenkään näe, että veljet on adoptoitu. Kerran äiti on sanonut, ettei ymmärrä toisen veljeni hillitöntä ujoutta, ja että sen täytyy olla perittyä. Mutta heti perään hän tokaisi, että myös minä voisin kärsiä ujoudesta ja se hyväksyttäisiin. Äiti on ylpeä meistä jokaisesta ja kasvattaa meitä samalla tavoin, välillä ottaen huomioon veljieni vaikeamman alkulapsuuden. Adoptointi kannatta, jos sydämessä on tilaa. :) Tsemppiä. Kertokaa miten käy.
Et arvaakaan, miten kiva oli lukea viestisi. Minusta ei löydy mitään syytä, miksi en saa lapsia (ts. ei voi hoitaa kun ei ole hoidettavaa), ja mieheni iän vuoksi adoptio tulee kohta harkintaan.
Puhuvatko veljesi vielä venäjää?
Veljeni eivät puhu venäjää, sitä on aika vaikea ylläpitää jos vanhemmat eivät osaa venäjää. Ja veljeni olivat kuitenkin aika pieniä tänne tullessaan.
Me puhutaan hiukan mieheni kanssa venäjää, ja olemme ajatelleet, että joka tapauksessa, oli lapset suomalaisia tai venäläisiä, hankimme venäläisen lastenhoitajan, jotta lasten 1. vieras kieli olisi venäjä. Mua kiinnosti tietää, että jos teidän pojat keskenään puhuivat venäjää, että josko olisi säilynyt, mutta harvemmin kai se oma kieli noissa adoptioissa säilyy.
Adoptiolapsilla on ymmärrettävästi suuri tarve sulautua uuteen perheeseen, kotiin ja ystäviin. Aikaisempi äidinkieli ei silloin edusta heille mitään erityisen hyvää vaan on pikemminkin muuri itsensä ja muiden (kieltä osaamattomien) välillä. Lapset voivat "unohtaa" aikaisemman kielen kokonaan vuodessa. Ehkä ymmärrystä vielä on, mutta itse eivät välttämättä suostu puhumaan sanaakaan. Tätä on mielestäni kunnioitettava. Kaikkein tärkeintä on se, että lapsi tuntee kuuluvansa perheeseen, ei se, että hän säilyttää kielen. Kieliä voi opiskella myöhemmin, kiintymyssuhdetta harvemmin.
On myös tärkeää, että lapsi oppii kunnolla ilmaisemaan itseään uudella kielellä. Vaikka tuntuisi ideaalilta säilyttää ensimmäinen kieli, se voi olla joskus jopa haitallista lapselle, ainakin jos se tehdään muiden asioiden kustannuksella.
Meillä vaan oli selvät suunnitelmat kun alettiin yrittään biologista lasta, että venäjästä tulis 1. kieli lapsellemme eikä esim. enkusta. Minusta on turha muuttaa niitä suunnitelmia, mitä oli biologisten lasten suhteen, adoptiolasten kohdalla. Tietysti täytyy ottaa huomioon mahdolliset alkuongelmat. Ei me itse asiassa muuta ollakaan suunniteltu lasten varalle, mutta kun kummatkin haluttais osata venäjää, niin haluaisimme sitten omalle lapsellemme tarjota mahdollisuus oppia se kunnolla ettei tarvi harmitella kuten meidän nyt... Emme siis ole missään nimessä mitenkään kunnianhimoisia lapsen kasvatuksen suhteen.
Oletteko molemmat umpisuomalaisia ja aiotte opettaa lapsellenne ykköskieleksi lastenhoitajan avulla venäjän tai alunperin jonkun muun kuin äidinkielenne? Lapsesta tulee kielipuoli eikä hän osaa mitään kieltä kunnolla, jos vanhemmat puhuvat lapsilleen muuta kuin äidinkieltään. Naurettavaa toimintaa! Lapsista näyttää tulevat nykyään vanhemmilleen jotain näyttelykappaleita.
Ei voi muuta kuin ihmetellä. Kannattaisi varmaan jutella ammatti-ihmisen kanssa, että mitä tuollainen toiminta tekee lapsen kielelliselle kehitykselle.
Luinkin ensimmäisen viestisi tarkemmin ja siinä mainitsitkin että 1. vieras kieli. Siitä tämä tunnekuohu, kun tunnen pariskunnan, jossa suomalaiset vanhemmat aikovat puhua lapsilleen sekä enkkua että suomea.