Yksinäisyyden ilo

Humus

Olen surullinen kaikkien yksinäisyydestä kärsivien takia, sillä he antavat yksinäisyyden rappeuttaa elämänsä, kärsimyksen katkeroittaa ja kadottavat valon näkyvistään.

Elämässä on niin paljon asioita, joille emme mahda mitään. Tässä tulee mieleen siteerata sitä vanhaa rukousta, jossa pyydetään hyväksymään asiat, joille ei voi mitään ja muuttamaan ne, jotka voi.

Yksinäiselle tulee usein mieleen oma arvottomuus, mitättömyys, kelpaamattomuus. Mieli askartelee vain negatiivisten asioiden ympärillä ja tämän vuoksi myös alkaa tapahtua negatiivisia asioita.

Voi hyvät yksinäiset lähimmäiset. Te olette jokainen niin arvokas ja teillä on paljon annettavaa. Opetelkaa kokemaan itsenne täysinä, ehjinä persoonina. Älkää etsikö sielunpuolikasta. Sellaista ei ole. On vain se toinen ihminen, joka onnekkaasti voi löytyä elämää täydentämään, omana itsenään. Silloin kahdesta täydestä elämästä tulee tuplasti täydempi!
Opetelkaa löytämään sisältänne se lähde, josta elämänhalu ja uteliaisuus elämää kohtaa kumpuaa. Asiat ovat periaatteessa kunkin elämässä hyvin ja vaikeudet ovat voittamista varten.
Emme voi asettaa toisen harteille velvollisuutta viihdyttää tai pitää seuraa läpi tämän elämän. Voimme vain elää elämäämmme parhaan taitomme mukaan.

Sen sijaan että tuijottaisitte omaan napaanne valittaen yksinäisyyttänne, lähtekää ulos ja unohtakaa oma itsenne. Suomessa riittää köyhiä ihmisiä, vanhoja ihmisiä, todellista apua tarvitsevia. Mm. SPR:n kautta (ystäväpalvelu, ensiaputoiminta) voitte auttaa niitä, jotka ovat vielä kurjemmassa asemassa kuin te. Näkövammaisten yhdistyksellä on lukupalvelu. Itse luen kirjoja ja lehtiä tänne.

Älkää jääkö yksinäisyyteenne ja arvottomuuden tunteeseenne makaamaan. Minulle ei yksinäisyys ole ongelma, sillä olen aina ollut itsekseni viihtyvä. Pari vuotta sitten sairastuin vakavasti masennukseen ja kun nousin takaisin valoon, tajusin löytäneeni itseni ja sen lähteen, josta ammennan. Kirjoitin tuolloin seinälleni lapun "OLEN VAPAA" ja siellä se on yhä. Se lappu sisältää enemmän kuin kaksi sanaa. Siinä on koko elämäni idea sielua ja ruumista myöten.

Joskus ainoa keino löytää elämänsä on kadottaa se ensin. Minulle se piti tapahtua. Mutta kova koulu se on. Toivon kaikille kärsiville ja hukassa oleville hyvää syksyä. Ennenkaikkea täydempää elämää ja viihtymistä omassa itsessä.

2

438

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • japanitar

      Hei. Asiaa kirjoitit. Näkyy vain olevan yhteiskunta se, joka panee ihmiset yrittämään liikaa, ja vaatimaan itseltäänkin monesti enemmän, mitä jaksaisi. Ei kaikkien tarvitse kuitenkaan juosta "hömpötysten" perässä. Meitä patistetaan vain siihen. Kurja tuntee itsensä varmasti monta kertaa nyky-yhteiskunnassa entistäkin kurjemmaksi! Vaikka hoitoja olisikin tarjolla vaikka mitä! Olen kanssasi samaa mieltä, että kun on kokenut itse jotain voi auttaa vasta muita. Hyvää jatkoa sinulle.

    • ilo irti elämästä

      niin kyllä yksinäisenkin kannattaa ottaa ilo irti elämästä :)))))

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      172
      13125
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5468
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4860
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3699
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2808
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      123
      1989
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      114
      1734
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      367
      1655
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      110
      1552
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1481
    Aihe