Tämäkin on tietysti ikuisuusaihe, mutta lietsotaanpa huvin vuoksi uudelleen: mikä on mielestänne noin suunnilleen järkevä kokoluokka veneilijälle, joka tulee harrastuksen pariin aikuisena (ja kenties perheellisenä), takanaan ehkä lapsuusajan veneilyä tai ei juuri mitään? Itse olen sitä mieltä, että vaikka veneen suuruus voikin aiheuttaa ongelmia, niin se myös helpottaa asioita: isompi vene on kuitenkin rauhallisempi liikkeissään ja ennen kaikkea asuttavampi. Jälkimmäiselläkin on suuri merkitys, kun uuteen harrastukseen totutellaan. Sateinen kesä, paikat märkinä, missään ei pysty seisomaan suorana, vain yksi ihminen kerrallaan mahtuu liikkumaan veneessä... Voiko perusteellisemmin tuhota perheen veneilyharrastuksen heti alkuunsa?
Aloitusveneen koko
16
3146
Vastaukset
- kokemusta
Intensiivikurssi veneilystä perheen aikuisille. 3-4 pitkää päivää riittää hyvässä ohjauksessa retkiveneilystä; liikkuminen satamissa, luonnonsatamissa, veneen tekniikka ym. Jos paneutuu huolella perusasioihin ja tarvittaviin käden taitoihin heti alkuunsa - voisi ensimmäiseksi veneeksi hankkia heti kohtuullisen kokoisen perhevenee, jossa on tilaa olla kaikille. Perhettä tai ystäviä ei välttämättä kannata ottaa todistamaan sitä kaikkea osaamattomuutta, jota meillä kaikilla alkuunsa on. Monet kurjat tilanteet vältetään ja on mukava liikkua veneellä kunhan on saanut siihen riittävän johdatuksen.
- stormälö
Suosittelen pohdintojesi mukaisista syistä 29-30 jalkaista venettä aloittajalle.Jos rahat eivät riitä,on minimi 26-27 jalkaa.Ja samaa mieltä kursilla (sinipurjehtija saaristolaivuri) käymisen hyödyistä kuin ed. kirjoittaja.Monta kertaa isompi vene on helpompi käsitellä kuin pieni.Kunnon sisätilat,lämppärit,jääkaapit ja vahva sisäkone tuovat mukavuutta ja turvallisuutta.
- JLN
Minulla oli aiemmin n. 5m daycruiseri/tuulilasi vene ja kypsyin sen pienee kokoon ja ylipäätään liukuviin veneisiin (joutuu "ajamaan")
Kiikarissani oli hankkia jokin paremmin retkeilyyn sopiva puoliliukuva vene (mieluiten puinen), joka edustaisi kotiseutuni veneenrakennuskulttuuria, jolloin vaihtoehdoiksi jäivät Nordicit yms. Kråkössä tehdyt ja Pellinkiläiset fiskarit.
Päädyin 10.5m / n.35ft pitkään puoliplaanaari-Pellinkiläiseen, joka alkuun tuntui "laivalta", mutta parin ajokerran / laiturimänööverin jälkeen tuntuu oikein näppärältä.
Mielestäni koosta puhuttaessa, sitä säätelee enemmänkin säilytysmahdollisuudet, huolto, ajo yms. kustannukset. Ainahan isompaan veneeseen mahtuu enemmän kyytiläisiä, varusteita ja reilumman kokoinen on turvallisemman tuntuinen. - JLN
JLN kirjoitti:
Minulla oli aiemmin n. 5m daycruiseri/tuulilasi vene ja kypsyin sen pienee kokoon ja ylipäätään liukuviin veneisiin (joutuu "ajamaan")
Kiikarissani oli hankkia jokin paremmin retkeilyyn sopiva puoliliukuva vene (mieluiten puinen), joka edustaisi kotiseutuni veneenrakennuskulttuuria, jolloin vaihtoehdoiksi jäivät Nordicit yms. Kråkössä tehdyt ja Pellinkiläiset fiskarit.
Päädyin 10.5m / n.35ft pitkään puoliplaanaari-Pellinkiläiseen, joka alkuun tuntui "laivalta", mutta parin ajokerran / laiturimänööverin jälkeen tuntuu oikein näppärältä.
Mielestäni koosta puhuttaessa, sitä säätelee enemmänkin säilytysmahdollisuudet, huolto, ajo yms. kustannukset. Ainahan isompaan veneeseen mahtuu enemmän kyytiläisiä, varusteita ja reilumman kokoinen on turvallisemman tuntuinen.Siis em. siitä olettamuksesta, että veneily=retkeily/matkailu
- tilavuus
Oman kokemukseni mukaan tuo jalka tai metrimitta ei ole ratkaiseva. Ensimmäinen veneeni oli 30 jalkainen mutta muilta mitoiltaan (siis korkeus ja leveys) nykyista 27 jalkaista pienempi.
Tässä vaihdoksessa tuli esiin muutama tekijä. Vaikka vene lyheni, tila lisääntyi ja vene muuttui vaikeammin käsiteltäväksi. Tässä tapauksessa nopeus myös kasvoi.
- h-t
Itse hankin tänä vuonna veneen pitkän venettömän kauden jälkeen. Aikaisemmin omistamani veneet olivat purjeveneitä , viimeisimmät isoja sellaisia. Lähtökohdat minulla oli veneen käsiteltävyys yksin , jonkinlaiset yöpymismahdollisuudet korkeintaan kolmelle. Lisäksi venepaikan sijainti vaikutti päätökseen. Venepaikka Helsingissä edellyttää mielestäni kohtalaisen nopeaa venettä jos käyttö on suurimaksi osaksi päiväretkien teko. Perhetilanteeni on se että vaimo käy töissä ja veneilystä kiinnostunut lapsi koulua , itse saan vapaasti päättää ajankäytöstäni. Vaimo ei myöskään ole kovinkaan innostunut veneilystä , siksi aikoinaan luovuinkin edellisetä veneestäni.Veneily on siis meillä harrastus jota pääasiassa harrastan yksin. Vene on kesän keula laiturissa ja perä poijussa.Paikka on varsin tuuliherkkä. Aisapaikka helpoittaisi huomattavasti veneellä lähdön ja rantautumisen yksin ja valintani olisi saattanut olla eri mikäli minulla sellainen olisi.
Vastaukseni kysymykseesi on siis , venepito koostuu niin monesta eri huomioon otettavasta seikasta ettei yksiselitteisä vastausta pysty antamaan. - vetouistelija
Tilanteeseen vaikuttaa se kuinka aloittelija on. Jos ei osaa yhtään mitään: merimerkkejä, sääntöjä, miten kone käynnistetään (tyhjäkäynti) jne. jne niin ehdoton maksikoko on 6m avovene tai HT. Sillä voi sitten harjoitella tekemättä isompaa tuhoa muiden omaisuudelle.
Jos on säännöt teoriassa hallussa ja on edes joitakin kertoja ajanut rantautunut avoveneellä, halua oppia, ymmärrystä olosuhteista ja vaaroista niin tilanne on aivan toinen. Sitten varmaan kannattaa ostaa samantien sen verran iso, että pärjää "loppuun" asti. Sanoisin, että moottorivene 9m tai yli. Mahdollisesti hidas tai puoliliukuva (mukavampaa matkan tekoa). Mielellään keulapotkurilla varustettu. - Waiting for the summer
7,5 x 2,7m sisäperä 150hp matka/retkiveneellä. ( Siis täysin katettu, ovi perällä ja katto päällä normaali avotila takakannella.) Aikisempaa kokemusta ei ollut ollenkaan. Eka kerta köysien irroitus laiturista oli kyllä aikamoisen lähtö- kynnyksen takana. Mutta tekemällä oppii ja kun funtsailee ensin eikä suinpäin kohella niin kyllä pärjää. Itselläni lähinnä satamamanööverit ahtaissa paikoissa / sivutuuli, ohjattavuuden epämääräisyys hitaissa nopeuksissa aiheutti ehkä
eniten " harmaita hiuksia". Kun sitten hoksasin ajaa satamiin niin hitaasti kuin mahdollista ja vielä hieman varovaisemmin, niin homma alkoi sujua. Tämänkokoisen paatin kanssa veneily onnistuu ilman miehistöäkin ja tarvittaessa yöpymään mahtuu 3-5 henkeä. Veneilijät yleisesti ovat tosi mukavaa porukkaa, satamissa kyllä apua löytyy tarvittaessa pyytämättäkin, joten hienon harrastuksen aloittamista ei kannata pelätä.
Suosittelen laivurikurssia ja nöyrää asennetta merellä niin tiedossa on hienoja hetkiä Suomen luonnossa satoi tai paistoi. - toope
Aloitusveneen koko on tosiaan paljon käsitelty aihe. Mutta entäs se lopullinen päämäärä, kuinka isoon veneeseen on lopulta pyrittävä, kun joka asiassa haetaan aina kasvua? 56 jalkainen motskari ei näytä ainakaan enää jättävän ketään kylmäksi, mutta entäs pursipuolella, taitaa 40 jalkaa olla minimimittta nykyään.
- Osku
Kun aloitin purjehdusharrastuksen optimistilla, oli haaveena vikla. Viklalla purjehtiessa tuntui, että on pakko saada hai tai folkkari. Kumpaakaan en hankkinut, kun lasikuituveneet alkoivat yleistyä. Yhden kesän 20-jalkaisella kuttaperkalla purjehdittuani vaihdoin 23-jalkaiseen, joka silloin tuntui hulppean kokoiselta. Parin kesän jälkeen alkoi tuntua, että vasta 26-30-jalkaisessa on tarpeeksi tilaa. Päädyin 29-jalkaiseen, mutta samaan aikaan alkoivat 32-36 jalkaiset tulla muotiin. Nyt näyttää, että 35 jalkaa on alaraja jo aloittelijallekin.
Kun omat halut ja mahdollisuudet kaiken aikaa kasvavat ja muoti samaan aikaan muuttuu vielä nopeammin, niin vaikea on ennustaa nyt aloittavien "lopetusveneitä". Jossakinhan rajan on tultava vastaan. Vai onkohan järkevä raja jo osittain ylitettykin. - JRxxx
Itse (moottoriveneilijänä) olen hiukan sillä kannalla, että "kasvunraja" tulisi nopeammin eteen motskarilla. Lähinnä siksi, että veneen kasvukäyrään liittyy erinäisiä taloudellisia tekijöitä, ajatellen vaikkapa työelämän jättämistä ja kokoaikaveneilyyn siirtymistä. Silloin purjevene tarjoaa enemmän mahdollisuuksia panostettuun rahamäärään ja etenkin käyttökustannuksiin nähden. Purkkari, jossa voisi ajatella asuvansa suunnilleen loppuikänsä ja kiertävänsä maailmaa maksaa PALJON vähemmän kuin siihen sopiva moottorivene. No, jos minulla olisi varaa pitää sellaista vähän päälle 20-metristä jahtia, saattaisin tietysti taas olla toista mieltä valinnasta :)
- oloneuvokseksi
JRxxx kirjoitti:
Itse (moottoriveneilijänä) olen hiukan sillä kannalla, että "kasvunraja" tulisi nopeammin eteen motskarilla. Lähinnä siksi, että veneen kasvukäyrään liittyy erinäisiä taloudellisia tekijöitä, ajatellen vaikkapa työelämän jättämistä ja kokoaikaveneilyyn siirtymistä. Silloin purjevene tarjoaa enemmän mahdollisuuksia panostettuun rahamäärään ja etenkin käyttökustannuksiin nähden. Purkkari, jossa voisi ajatella asuvansa suunnilleen loppuikänsä ja kiertävänsä maailmaa maksaa PALJON vähemmän kuin siihen sopiva moottorivene. No, jos minulla olisi varaa pitää sellaista vähän päälle 20-metristä jahtia, saattaisin tietysti taas olla toista mieltä valinnasta :)
Vannoutuneena motskari-veneilijänä saatanpa olla kanssasi samaa mieltä. Moottorivene voi vaihtua aiankin moottoripurjehtija tyyppiseen huomattavasti suurempaan ja hitaanpaan vekottimeen sitten aikanaan.
Niin kauan kun leipätyö kutsuu maanataiaamuisin on veneen koon kehityskaari maltillinen ja myöskin laituripaikkoihin mahtumisen huomioiva, eli sitä mikä se nyt olikaan "Adczmus" (tai jotain sinne päin) 80 ei edes haaveissa tule ajatelleeksi.
- ällä
Ostin ensimmäisen moottoriveneeni elokuun lopussa. Kokemusta on siten varsin vähän. Aikaisemmin olen kulkenut vain HT 40 hv lainaveneellä ja 15hv perätuupparilla. Kyytiläisenä olen ollut isommissakin kaverien veneissä. 50-luvulla lapsena ollessani perheemme kulki Päijänteellä 9-metrisellä etukajuuttaveneellä. Siitä kai jäi jotain mukavaa mielenpohjalle, että vielä yli viisikymppisenä piti saada oma vene.
Löysin lähisatamasta sopivan 10-metrisen mahonkiveneen. Muovista minä aluksi olin etsimässä, mutta lopulta otin mielihyvin vastaan tiedon keväisistä ja ympärivuotisistakin pintakäsittelytöistä. Taitoa ja kalustoa niihin on riittävästi, ja kaunis hyväkuntoinen puupinta on mukava katsella, astella ja esitelläkin. Ja onhan pintakäsittelytöitä muoviveneissäkin.
Veneessä on riittävästi tilaa pienen seurueen oleiluun, makuupaikkoja löytyy tarvittaessa 5-6, on vessa, keittiövarustus ja lämmitys. Rekisterikirjan mukaan kyydissä saa olla 15 ihmistä, joten isommallakin porukalla voi tehdä päiväretkiä. Kuomulla katettua tilaa on runsas puolet veneestä. Sateellakaan ei ole ahdistanut, kun kuomun allakin mahtuu venettä hyvin ohjailemaan. Odotellaanpa vaan ensi kesän poutasäitä, jolloin voi kääriä koko kankaan pois päältä, ja nauttia auringonpaisteesta seisomatta umpiveneen hartialevyisessä kattoluukussa.
Ensi liikkumisilla totesin, että perätuuppari olisi ehdottomasti helpompi ohjata peruuttaessa. Potkuri kääntää perää oikealle, mutta kaikkeen oppii. Laiturin aisojen väliin osuminenkin kävi jo kohtuullisen helposti muutaman harjoittelun jälkeen. Hitaat satamaan tulot helpottavat sievää laituriin pääsyä. Ylipäätään tuollaisella hitaalla veneellä ei kovin äkillisiä tapahtumia herkästi synnykään. Aallokossa kulku on miellyttävää. Riittävä moottoriteho auttaa kulkua vaikeissa olosuhteissa. En kadehdi, mutta enpä juuri säälikään, ohi loikkivia pikaveneitä. Minulle riittää vallan hyvin 7-8 solmun nopeus.
Ei iso vene opettelulaitteena ole ongelma, kun muistaa olevansa opettelija. Enpä oikeastaan osaisi kuvitella saavani pienessä veneessä samaa vesillä olon leppoisaa nautintoa.
Saaristolaivurikurssilta saa hyvää tietoa navigoinnista, mutta veneen ohjaus, käsittely ja hoito pitää opetella käytännössä. Itselläni oli sikäli onni, että ostin veneen kotipaikkakunnalta, ja edellinen omistaja oli halukas opastamaan myös vuotuisissa huoltotoimissa. Ilman häntä olisi jo veneen maihin vetäminen, talvipressun kaarien kokoaminen sekä koneiston ja laitteiston syyshuolto ollut paljon vaivalloisempaa.
Nyt odottelen ensi kesää, ja käytän odotusaikaa veneen kunnostukseen ja merenkulun opiskeluun. - aku
Sopiva aloitusvene on soutuvene ensin opetellaan soutamaan ja sitten huopaamaan, syksyllä vene vielä pois vedestä talveksi.
- hydrospeed
Aloitusveneen koko ei ratkaise,vaan mukavuus.
Hankin aikoinaan paatin jossa oli 3 hyttiä,wc ja pentteri.
Päätimme ,että mukavaa pitäisi olla säällä kuin säällä.
Paatin pituus oli vain 7,5m.
Makuutilat löytyivät etu- ja takahytistä viidelle
aikuiselle.
Paatissa oli kaksi ruokapöytää ja pahimmassa tapauksessa pöytien äärellä oli syömässä yhdeksän
henkilöä ( 4 aikuista,5 lasta).
Tällaisen paatin ostohinta oli vajaat 50 000 mk
dieselkoneella.
Mukavaa on ollut ja harrastus jatkku, koska
paatti on pienuutensa ansiosta helppo käsitellä
yksin.
Tällaista "kultajyvää" suosittelen lämpimästi
etsimään ensiveneeksi silloin kun halutaan retkivenettä seisomakorkeutta ja lämmitettäviä
sisätiloja :) - Pölhis
Kannattaa opetella laituriin ajoa ym pienellä veneellä ja siirtyä isompaan siinä vaiheessa kun haldaa pienemmän lähes täydellisesti.
Siis jos ei ole välttämätöntä tarvetta viikonloppuretkiä pidempiin retkiin niin joku pieni HT-vene tai vastaava -ihan tavallisella avoveneelläkin pärjää aika pitkälle (on tullut yövyttyä 4m avoveneesä!!(ei suositeltavaa)).
Mielummin törttöilee pienellä kuin isolla, mutta jos heti on tarve päästä oikeen reissaamaan, on pakko hankkia isompi vene. Turvallisuuteen veneen koko ei vaikuta jos käyttäjä on tohelo :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417865Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362145Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2252048- 1431630
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251187Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951055Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65824Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6705Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.50679