Haa! Turhia lauseita, turhia kuvitelmia ja turhia odotuksia. Palsta pitää lopettaa.
Asiaa. Ajauduin tunteiden vieminä tänne 2012. Aloituksiin vastattiin heti hänenä.
Kepponen toisensa perään tehtiin ja minä tietysti uskoin kaiken. Niin taitavasti
oli kaikki kerrottu kuin olisin jo hänen kanssaan keskustellut.
Uskomattominta heti alussa oli ne seikat joilla taitava provo sai minut kuvittelemaan
kaikenlaista. Siinä välillä sitten selvisi että provo on provo vaikka voissa paistaisi.
Kunnes äskettäin vastaukseen tuli jotain odottamatonta.
Kahdenkeskeisiä tietoja joita en ainakaan odottanut ollenkaan voivan provolle
päätyvän.
Kyberpommin lanka on jo palanut, tiedot voidaan urkkia keinoilla joista tavikset
eivät tiedä eivätkä tule tietämään salailun, mm. pankkiasioinnin takia.
Siksi hoidankin maksut aina käteisellä rahalla.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä minä sinun metkut tiedän. Sinä saat minun elämästäni tietoon tasan tarkkaan ne asiat, mitä minä annan sinun tietää. Olen joutunut opettelemaan pelaamista - onneksi on ollut hyvä opettaja.
Minä olin naiivi, sen voin myöntää. Luulin että sinä olet jotain ainutlaatuista...siksi meninkin niin sekaisin. Luulin että olet syy, mutta sinä oletkin vain oire.
Mutta minä en suostu kyynistymään, en ikinä. Palstalta pääsen pois lopullisesti tasan sinä päivänä kun teen ratkaisevan askeleen, mikä minun olisi pitänyt tehdä jo aiemmin. Ensimmäinen askel on jo otettu, mutta senhän sinä jo tiedätkin...
Ja kyllä, tämä oli juuri sinulle!
Miksi pitää pelata? Eikö voi vain olla aidosti sitä mitä on?
löysin sen miehen täältä ekan kerran, pyysin monessa viestissä, että lopettaisi kirjoittelun täällä, ei uskonut.No, miten on M, ONKO OLLUT HAUSKAA???