Miksi!

Mutta koska vanhoillislestadiolaisille elämä on lahja, on sen oltava sitä myös suurperheen uupuneille lapsille ja vanhemmille, vaikka äiti kuolisi lahjan syntymään.

Lestadiolaisen liikkeen käynnistäjä Lars Levi Laestadius piti 1800-luvulla sellaisia naisia perkeleinä, jotka nauttivat seksistä, mutta eivät halunneet äideiksi.

Miksi kirkko antaa polkea toisen sukupuolen ja samalla lasten ihmisoikeuksia?

Tänään vanhoillislestadiolaisen liikkeen johto, joka koostuu keski-ikäisistä tai keski-iän ylittäneistä miehistä, jatkaa samaa aatetta. Naisilta asiaa ei kysytä eikä heitä ole liikkeen johdossa.

Lestadiolaisuus on yksi kirkon herätysliikkeistä, mutta kirkko on lestadiolaisen naisen asiasta hiljaa. Miksi?

"Miksi poliittiset päättäjät eivät kritisoi naisten heikompaa asemaa herätysliikkeen sisällä? Onko tähän jokin erityinen syy?

Samaan aikaan yhä uudet nuoret tytöt ryhtyvät kasvattamaan uutta elämää taivastielle niin, että he eivät saa päättää omasta kehostaan.

Miten tämä on mahdollista Pohjoismaassa vuonna 2014, 200 vuotta Laestadius-nimisen miehen jälkeen?

Sari Helin
Kirjoittaja on yrittäjä ja Huono äiti -blogin perustaja
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

katso Äitiä kirjoitti:

Mutta koska vanhoillislestadiolaisille elämä on lahja, on sen oltava sitä myös suurperheen uupuneille lapsille ja vanhemmille, vaikka äiti kuolisi lahjan syntymään.

Lestadiolaisen liikkeen käynnistäjä Lars Levi Laestadius piti 1800-luvulla sellaisia naisia perkeleinä, jotka nauttivat seksistä, mutta eivät halunneet äideiksi.

Miksi kirkko antaa polkea toisen sukupuolen ja samalla lasten ihmisoikeuksia?

Tänään vanhoillislestadiolaisen liikkeen johto, joka koostuu keski-ikäisistä tai keski-iän ylittäneistä miehistä, jatkaa samaa aatetta. Naisilta asiaa ei kysytä eikä heitä ole liikkeen johdossa.

Lestadiolaisuus on yksi kirkon herätysliikkeistä, mutta kirkko on lestadiolaisen naisen asiasta hiljaa. Miksi?

Miksi kirkko antaa polkea toisen sukupuolen ja samalla lasten ihmisoikeuksia?

"Miksi poliittiset päättäjät eivät kritisoi naisten heikompaa asemaa herätysliikkeen sisällä? Onko tähän jokin erityinen syy?

Samaan aikaan yhä uudet nuoret tytöt ryhtyvät kasvattamaan uutta elämää taivastielle niin, että he eivät saa päättää omasta kehostaan.

Miten tämä on mahdollista Pohjoismaassa vuonna 2014, 200 vuotta Laestadius-nimisen miehen jälkeen?

Sari Helin
Kirjoittaja on yrittäjä ja Huono äiti -blogin perustaja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu