kummatapa

Miksi muslimit valehtelevat. On kunnia asia valehdella. Aidon kristutyn kuulua puhua ltotta. Valehtelu syntiä. Ei muslimeilla
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Koska Koraani sanoo, että niin voi vääräuskoisille tehdä.
Se ei ole syntiä.

Äänestä

Valehtelija ei voi ymmärtää esim. tiedettä ja matematiikkaa. Ne täytyy ymmärtää oikein,että voi oppia luonnonlakeja.

Äänestä

On itse asiassa kunnia asia puhua totta ja olla valehtelematta.

Mutta valehtelu kuuluu eräänä osana Egyptiläiseen viisauteen, joka periytyy aina ennen vedenpaisumusta olleeseen Jumalan Poikien hyökkäämään ihmiskuntaan. Eräs Egyptiläinen viisauskirja opettaa, että kun menet Jumalan Pojan eteen niin puhu aina miellyttävin sanoin, koskaan valittamatta, panettelematta tai kertomatta huonoja uutisia tai negatiivisia asioita. Vaikka olisi jotakin negatiivista kerrottavaa niin mieluummin valhetele ja käännä asia positiiviseksi.

Viisaus usein pelottelee asioilla joita ei koskaan tapahdu ja näin vaikuttaa valheelliselta myös. Ymmärrys mielellään silloin tällöin kerskuu. Islamilla on erityinen lahko Suufilaisuus, jossa on tavanomaista kerskua suurilla asioilla.

Mutta jos kysyt miksi joku renttu valehtelee mielellään niin kaiketi jotta tajuaisit antaa muutaman setelin tai muu sellainen syy? Joskus emme itse tajua valehtelevamme myös kun pidämme viisaina ja oppineina ja sivistyneinä itseämme. Usein olemme avuttomat elätit, vaikka kuvittelemme olevamme yhteiskunnan tukipylväitä.

Äänestä
  • Valehtelu ei kuulu kristitylle missään muodossa.

    Äänestä

  • novale kirjoitti:

    Valehtelu ei kuulu kristitylle missään muodossa.

    Jos vanha laho eukkos kysyy onko hän nuorennäköinen ja simpsakka niin sun on parasta vaan sanoa että olet olet kulta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolestunut1001 kirjoitti:

Miksi muslimit valehtelevat. On kunnia asia valehdella. Aidon kristutyn kuulua puhua ltotta. Valehtelu syntiä. Ei muslimeilla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu