Täällä on varmaan muitakin, jotka kärsivät valon katoamisesta? Minä huomaan, että minuun rupeaa jo elokuussa vaikuttamaan lisääntyvä pimeys. Se tuo mukanaan melankoliaa, ajottaista ahdistusta ja pelkokohtauksia. Kun valo aina palaa on niin olokin paranee. Lisättäköön, että lapsena pelkäsin pitkään pimeää. Nykyään en niinkään enää pelkää pimeää, en vain pidä siitä kovin paljoa.
Tämä juttu on asia, joka ei tunnu paranevan vaan pahenevan vuosi vuodelta. Sisälamput ja kirkasvalot auttavat vain tietyn verran. Tavallaan aina siihen syksyn ja talven pimeyteen ja kylmyyteen "turtuu" hammasta purren, kuitenkin välillä on hyvin paha olla kun taas joinakin jaksoina sitä menettelee hyvin. Varsinkin joskus silloin kun on lunta ja sisällä voi vaikka kynttilöitä poltella mielinmäärin.
Huomaan, että olo rupeaa kohenemaan aina huomattavasti joskus helmi-maaliskuun paikkeilla. On hyvin raskasta kestää pimeyttä melkein puolen vuoden verran ja joka talvesta selviäminen tuntuu siltä kuin olisi tehnyt suurenkin uroteon.
Ongelma vaan tässä on ollut nyt kaiken lisäksi se, että minulle on käynyt jotain mitä ei ole vuosiin tapahtunut elämässäni, eikä ehkä koskaan aiemmin. Nimittäin ihastuin hyvin valtavasti yhteen ystävääni, kenties jopa rakastuin. Tiedän, että hän on pitänyt minusta... Ainakin ystävänä. En ole vaan pystynyt täysin tunteitani purkamaan, koska pelkään myös ystävyyssuhteeni katkeamista. Suhdettamme voisi kutsua molemmanpuoliseksi välittämiseksi, mutta tunteeni lämpenivät kai liikaakiin ja kyseinen asia on aiheuttanut minulle merkittävästi ahdistusta ja surua.
Jotta asiat eivät olisi liian yksinkertaisia niin minun elämääni on enemmän tai vähemmän vaivannut krooninen sairaus, joka vaikuttaa aika paljonkin elämäntilanteeseeni. Olen masennuslääkkeet ja terapiat aikoinaan kokeillut, voin sanoa, että lääkkeet eivät auttaneet ainakaan minua vaan jopa pahensivat asiaa.
Terapia kyllä osittain toimi silloin kun oli oikea hoitaja kohdalla, eli aivan liian harvoin. Taloudellinen tilanteenikaan ei ole kovin hyvä. Olen aika paljon kokenut elämäni aikana, mutta nyt taas tuntuu jotenkin todella raskaalta. Olen aina sanonut, että olen henkisesti hyvin vahva ihminen ja niin olenkin, mutta tuntuu, että nämä sydämen asiat syysmasennus nakertavat elämäniloani todella paljon.
Tuntuu, että ainoa tehokas ja toimiva keino alakulon poistamiseen olisi aina viikoiksi tai kuukausiksi etelään matkustaminen, mutta se ei ole ollut käytännöllisesti eikä taloudellisesti mahdollista. Tuskin tulee olemaankaan mahdolista pitkään aikaan ellei asiat muutu merkittävästi. Kuitenkin nuo ahdistuskohtaukset ovat pahimpia, tuntuu, että meinaa tulla paniikki aina välillä.
Onko täällä ihmisiä samassa tilanteessa? Ihmisiä, jotka ovat päässee yli tällaisista tilanteista ja onko teillä neuvoja ja ratkaisuja asiaan? Niitä kaipaisin.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Aika erikoinen ongelma, en ole ennen kuullut tuollaisesta.
Kyllä tuohon varmaankin on joku syy, yleensä fobiat/pakkomielteet ovat seurauksia jostakin traumaattisesta kokemuksesta.
Ymmärrän kuitenkin kuinka raskasta tuollaisten ongelmien kanssa on elää, oletko joskus kokeillut ihan yrittää olla pimeässä? Voisi ehkä helpottaa tai pahentaa, en tiedä.
Siis syysmasennuksesta/kaamosmasennuksesta? Ei pimeässä oleminen ole minulle mikään ongelma muuten kuin, että ulkona vallitseva pimeys vaikuttaa mielialaani. Sitten kun taas luononvaloa on niin mielialakin on korkeammalla. Varmaan moneen ihmiseen vaikuttaa myös sää, esim. jos on kurainen sadesää niin harvemmin näkee hymyileväisiä ihmisiä. Talvella kaupungissa ihmiset ovat niin happaman näköisiä.
Minuunkin juuri sää vaikuttaa paljon. Tietty joskus sadesääkin voi olla ihan jees, jos sitä ei ole putkeen viikkoja ja viikkoja kuten vaikkapa viime syksynä ja talvena.
Nyt on vaan päällä monen asian kombo...
suksi ei luista... elämäni poluilla sen huomata sain... joo
kirkasvalohoito auttaa... aamulla n. 30min kirkasvalohoitoa niin taas luistaa.. toinen juttu millä sen saa luistamaan on PAKKO . jos ei ole muita vaihtoehtoja niin pakko panee onnistumaan... esim. töihin menemisen pakko panee asiat rullaamaan...
https://www.youtube.com/watch?v=4rVXsVNiYNo
Täyttä huijausta nuo kirkasvalot
Aloittaja, minulla on sama ongelma, eli olen aikuisena alkanut kärsiä syksyn ja talven tulosta lähinnä pimeyden takia. En ole masentunut, vaan ennemminkin vain surullinen, kun syksy pimenee. Jo elokuussa alan tulla surulliseksi. Marraskuu on toki kaikkein pahin, mutta jostain syystä kaikkein surullisin olen aina joulun jälkeen, uuden vuoden alkaessa.
Parina viime vuonna olen tehnyt "kevätkalenterin" (eli samalla periaatteella kuin joulukalenteri), joka huipentuu aina kevätpäiväntasaukseen, jolloin yö ja päivä ovat vihdoin yhtä pitkät. Esim. v. 2015 kevätpäiväntasaus on 21.3.
Vaikka syksyn ja talven pimeän tulo tekee minut surulliseksi, nautin toisaalta kevään tulosta vuosi vuodelta enemmän. Nyt jo oikein riemuitsen siitä, että ensi maaliskuussa tulee taas se ihana päivä, kun pystyy tuntemaan, näkemään, haistamaan ja kaikin tavoin aistimaan, että tämä on ensimmäinen Kevätpäivä.
Kevät on kyllä ehdottomasti parasta aikaa ja tulee aina ajateltua, että talvessa on parasta se kun kevät sitten tulee. Kun vaan nämä ajoittaiset raskaat vaiheet menee ohi niin helpottaa, mutta ei se suinkaan aina ole helppoa. Ihmiset lääkitsevät näitä asioita monin tavoin, itse vaan mahdollisimman luonnonmukaisesti yritän elää.
Sehän on kivaa kun pimeä kausi alkaa, aurinko ei polta ihoa, hyttyset eivät kiusaa tai muitakaan öttiäisiä ei ole kimpussa. Yöllä nukuttaa pimeässä ja viileässä hyvin
Syksy
joo paras vuodenaika on syksy kun on pimeää mut tosin vielä ei oo pimeää ollut ku aurinko jaksaa vieläkin paistaa plääh