Joskus tänne aiemmin kirjottelin sellasesta ongelmasta, että vaikka mulla on masennuslääke poistanu sen jatkuvan ympärivuorokautisen masennuksen, niin erilaiset hallitsemattomat tunneryöpyt jatkuu ja kaikki satuttaa ja kaikesta vaan tulee surulliseks, vihaseks ja ahdistuneeks. Luulin ensin näitten kuuluvan mun masennukseen, mut vissiin sit ne ei sitä ollukaan. Niin typerää kuin tää onkin, olo on parempi, mutta silti ihmisarvoisen elämän saavuttamattomissa todellakin. Tekis todella mieli kuolla pois ja samaan aikaan ajatus pelottaa.
Avauduin tästä lääkärille, joka alkoi ehdottaa mulle tunteitten tasaajaks Ketiapiinia. No toi ainehan on antipsykootti, ja myös näitten a-tyyppisten on todettu jo parin vuoden käytöllä merkittävästi pienentävän aivoja ja vaikuttavan älykkyyteen ja muistiin ja tunteisiin. Ketiapiinin epäillään myös tuhoavan joitakin unireseptoreita ja se lihottaa todella helposti. Siksi tiiän jo valmiiks, ettei mun olo tule olemaan yhtään parempi heikentyneen ajattelukyvyn ja käsistä räjähtäneen lihoamisen jälkeen. Ahdistaa ihan hirveesti ajatuskin siitä, et napsisin tollasia lääkkeitä. Tälläkin hetkellä painan liikaa ja keskittymisessä ja muistissa ja motoriikassa on ongelmia, ja näihin kaikkiin toimintoihin tarvitaan dopamiinia.
Näin ollen tollaset lääkkeetkään ei tunnu yhtään kokeilunarvoselta ratkasulta. Ja alkoi pelottaa jostain syystä kauheesti, että nyt kun aloin taas tunteitteni vallassa itkien kertomaan halustani kuolla, että se lääkäri vois jotenki pakottaa mut syömään noita. Ja mä tästäkin olotilasta, mikä mul nyt on, niin todella kärsin ja koko tulevaisuus pelottaa, koska tuntuu, että se on vaan yks iso vyyhti psyykkisiä oireita. Mä käyn terapiassa ja terapeuttini on aivan ihana ihminen, mutta sekin tuntuu olevan aika neuvoton mun kaikkien epämäärästen ei-suoraan-masennukseen-kytkeytyvien oireitten kanssa. Enkä tiedä, miten kivuttomasti aikoinaan voin terapian lopettaa, koska kaikki ihmissuhteitten menetykset on mulle aina äärimmäisen raskaita.
Onks kenelläkään palstalaisella mitään neuvoa tai sanottavaa tähän, ihan mitä vaan? Mua jotenki hirvittää ajatus siitä, miten kauan mulla on ollu näitä oireita ja pelko siitä, etten koskaan tuu enää onnelliseks elämäni aikana. Pian oon siinä iässä, että lukion jälkeen ois eessä uravalinta, en haluais ees ajatella sitä, et mul on vielä täysikäisenäkin nää kaikki taakat kannettavani, kun alunperin lopulta hieman toiveekkaampana sain itelleni ensikertaa apua masennukseen vuosien yrityksen jälkeen ja tässä sitä ollaan nyt. En ees osaa kuvata mun nykyhetkistä sekavaa olotilaani, mutta ikään kuin julma totuus iskee päin naamaa, Pitäiskö nyt vaan alkaa pikkuhiljaa hyvästellä perheenjäseniä ennen jotain viimeistä päätöstä? Kuolema ois 100% varma keino päättää tä kaikki, mut kumpa vois olla jotain muutakin. On niin syyllinen olo jo nyt ajatuksestakin.
Avauduin tästä lääkärille, joka alkoi ehdottaa mulle tunteitten tasaajaks Ketiapiinia. No toi ainehan on antipsykootti, ja myös näitten a-tyyppisten on todettu jo parin vuoden käytöllä merkittävästi pienentävän aivoja ja vaikuttavan älykkyyteen ja muistiin ja tunteisiin. Ketiapiinin epäillään myös tuhoavan joitakin unireseptoreita ja se lihottaa todella helposti. Siksi tiiän jo valmiiks, ettei mun olo tule olemaan yhtään parempi heikentyneen ajattelukyvyn ja käsistä räjähtäneen lihoamisen jälkeen. Ahdistaa ihan hirveesti ajatuskin siitä, et napsisin tollasia lääkkeitä. Tälläkin hetkellä painan liikaa ja keskittymisessä ja muistissa ja motoriikassa on ongelmia, ja näihin kaikkiin toimintoihin tarvitaan dopamiinia.
Näin ollen tollaset lääkkeetkään ei tunnu yhtään kokeilunarvoselta ratkasulta. Ja alkoi pelottaa jostain syystä kauheesti, että nyt kun aloin taas tunteitteni vallassa itkien kertomaan halustani kuolla, että se lääkäri vois jotenki pakottaa mut syömään noita. Ja mä tästäkin olotilasta, mikä mul nyt on, niin todella kärsin ja koko tulevaisuus pelottaa, koska tuntuu, että se on vaan yks iso vyyhti psyykkisiä oireita. Mä käyn terapiassa ja terapeuttini on aivan ihana ihminen, mutta sekin tuntuu olevan aika neuvoton mun kaikkien epämäärästen ei-suoraan-masennukseen-kytkeytyvien oireitten kanssa. Enkä tiedä, miten kivuttomasti aikoinaan voin terapian lopettaa, koska kaikki ihmissuhteitten menetykset on mulle aina äärimmäisen raskaita.
Onks kenelläkään palstalaisella mitään neuvoa tai sanottavaa tähän, ihan mitä vaan? Mua jotenki hirvittää ajatus siitä, miten kauan mulla on ollu näitä oireita ja pelko siitä, etten koskaan tuu enää onnelliseks elämäni aikana. Pian oon siinä iässä, että lukion jälkeen ois eessä uravalinta, en haluais ees ajatella sitä, et mul on vielä täysikäisenäkin nää kaikki taakat kannettavani, kun alunperin lopulta hieman toiveekkaampana sain itelleni ensikertaa apua masennukseen vuosien yrityksen jälkeen ja tässä sitä ollaan nyt. En ees osaa kuvata mun nykyhetkistä sekavaa olotilaani, mutta ikään kuin julma totuus iskee päin naamaa, Pitäiskö nyt vaan alkaa pikkuhiljaa hyvästellä perheenjäseniä ennen jotain viimeistä päätöstä? Kuolema ois 100% varma keino päättää tä kaikki, mut kumpa vois olla jotain muutakin. On niin syyllinen olo jo nyt ajatuksestakin.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Nuo lääkkeet vaan sekoittaa pääkopan pahemmaksi, itselläni on tullut muisti ongelmia ja kaikkea.
Vai sekoittavat. Kerro tuo bipoille! Sinun muistiongelmasi eivät juuri kiinnosta kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavaa, jonka on käytettävä tasaavia, jotta pääkoppa pysyisi tolkullisena. Mitä sillä muistilla tekee, jos koko elämä on yhtä kaaosta (bipot) tai helvettiä (syvästi tuskaiset).
Niin että eivät ole sairauden oireetkaan kivoja.
Aloittajalle sen verran, että eihän se, että sinulle määrätään ketiapiinia ja käytät sitä, merkitse sitä, että joutuisit käyttämään sitä loppuikäsi. Kokeile olisiko siitä apua, ja tutkiskele, onko siitä apua enemmän kuin haittaa. Sitten voit tehdä valistuneemman päätöksen tämän lääkkeen käytöstä, et lukemalla jotain netistä .
Tässä tosiasioita Amerikan tutkimuksista, vertailukohteina neuroleptiä jatkuvasti käyttävät ja neuroleptin lopettaneet:
Martin Harrowin 15 ja 20 vuoden tutkimuksissa seurattiin potilaita hyvin pitkäaikaisesti, ja yllättävän suuri osa esimerkiksi skitsofreniadiagnoosin saaneista potilaista lopulta lopetti neuroleptit. Tämä ryhmä myös lopulta pärjäsi paljon paremmin toiminnallisesti kuin neurolepteja syönyt ryhmä.
http://psychrights.org/research/digest/nlps/OutcomeFactors.pdf
https://www.pubmed.com/pubmed/23512950
http://www.madinamerica.com/wp-content/uploads/2012/05/Harrow.pdf
http://www.madinamerica.com/2013/09/behind-amazing-victory-mental-health-activists-robert-whitaker/
Jne. Neuroleptit lamaavat "antipsykoottisilla" tasoilla aivojen dopamiinipolkuja ja siten korkeampiin ihmisen ajattelun ja tunteiden säätelyyn liittyviä aivojen alueita, kuten otsalohko ja limbinen järjestelmä. Tämän ominaisuuden vuoksi niitä lääkkeitä voidaan käyttää esimerkiksi "skitsofrenian", "bipolaarisuuden" ja nuorten ja vanhusten käytöshäiriöiden kontrollointiin. Nämä lääkkeet eivät varsinaisesti paranna mitään aivoissa olevaa sairautta, vaan ne lamaavat ison osan aivoista. Jotkut potilaat ja varsinkin potilaan läheiset ja muu yhteiskunta voivat kokea "kemiallisen lobotomian" vaikutukset hyödyllisinä, mutta on myös suuri osa "skitsofreniaa" tai "bipolaarista" sairastavia (tarkemmin niillä nimillä diagnosoituja), jotka voivat toiminnallisesti paremmin hyvin pienellä annoksella näitä lääkkeitä tai jopa ilman niitä.
Keropudas on ainoa psykiatrinen sairaala, jossa neuroleptien käyttö on alle 100 prosenttia. Muualla niitä tyrkytetään ensisijaisena hoitona loppuelämän ajan.
Kuule jos ne otsalohkon ajattelun alueet ja limbisen järjestelmän tunteita säätelevät dopamiinipolut tuottavat pelkkää harhaista paskaa tai täysin vinksallaan olevia tunteita, olkoon nuo sitten maniaa tai helvetillistä tuskaisuutta, niin niitä pitääkin lamata!
Voivat toiminnallisesti paremmin? Varmaankin jotkut. Sen kai määrittelee ulkopuoliset - että nythän sinä "voit toiminnallisesti" paremmin, etkä vain lääkittynä haahuile. Minulle on yksi helvetin hailee, millaiseksi toiminallinen vointini määritellään. Minulle merkitsee vain kauheista oireista ja niiden käytännön seurauksista eroon pääsy, sanokaamme vaikkapa elämänlaatuni. Jos se tapahtuu hieman muistitoimintoja tai muita Mensan tuloksia haitaten, se ei haittaa minua yhtään. Elämäni ei ole palikkatesti!
Ugh.
"Kokeile olisiko siitä apua, ja tutkiskele, onko siitä apua enemmän kuin haittaa. Sitten voit tehdä valistuneemman päätöksen tämän lääkkeen käytöstä, et lukemalla jotain netistä"
Lääkityksen äkillinen keskeyttäminen voi aiheuttaa pahoinvointia, oksentelua, nukkumisvaikeuksia ja muita mielenterveyden häiriöitä. Tässä on lääke johon nimeen omaan kannattaa tutustua ennakkoon eikä mennä tuosta vain kokeilemaan.
Samaa mieltä. Sillon kun mulla on masennus ja ahdistus pahimmillaan, vaihtoehdot ovat Ketipinor, dokaaminen sammumiseen asti tai itsemurha. Mun mielestä noista paras vaihtoehto on ottaa niitä Ketipinoreja, että se ihan kamala, SIETÄMÄTÖN TUSKA hellittää!!!
Kuka on puhunut lääkityksen äkillisestä keskeyttämisestä.
"Joskus tänne aiemmin kirjottelin sellasesta ongelmasta, että vaikka mulla on masennuslääke poistanu sen jatkuvan ympärivuorokautisen masennuksen, niin erilaiset hallitsemattomat tunneryöpyt jatkuu ja kaikki satuttaa ja kaikesta vaan tulee surulliseks, vihaseks ja ahdistuneeks. Luulin ensin näitten kuuluvan mun masennukseen, mut vissiin sit ne ei sitä ollukaan."
Kauanko ehdit käyttää 'masennuslääkkeitä', mitä tarkalleen ja millä annoksilla? Kuinka kauan lopettamisesta on aikaa? Useat psyykenlääkkeet 'masennuslääkkeet mukaan lukien voivat aiheuttaa pysyviä muutoksia aivoihin, jotka voivat näkyä mm. kuvaamasilaisena oirehdintana lopettamisen jälkeen. Muistathan, että 'masennuslääkkeet' eivät paranna tai poista masennusta mitenkään vaan ainoastaan lamaavat tunnekokemuksia. Koska tunteiden kokemiskyvyn kaventuminen voi jäädä pysyväksi lopettamisesta huolimatta, erehtyvät monet tulkitsemaan niiden korjanneen tai parantaneen masennuksen.
Mun masennus ja muut oireet, väsymys, niskan nykiminen ja muiden lihasten nykyminen jokapaikassa, päänsärky joskus, addiktiot, kuoleman toivominen, yksinäisyys,levottomuus,ahdistus,paniikki häiriöt,hajamielisyys,unihäiriöt,syrjäytyminen, Olisi jotain muutakin jos muistaisin johtui mun tunnelukoista eli mun menneisyydestä jota olin kokenut, kiusaamista, ei hyväksytty edes perheessäni.Kärsin tästä tuskasta yli 12 vuotta, eikä kukaan edes koskaan pyytänyt anteeksi tekojaan, eikä mun tarvi odottaakaan sitä koska oon ite antanu anteeksi ne tuskan aiheuttamat asiat. En koskaan käyttäny lääkkeitä tai terapeuttia. Vaan terapia tekstiä jonka löytää täältä:Healingeagle.net viha
tosta vihasta on hyvä aloittaa, en tosin tiedä mikä sua vaivaa mutta toi teksti autto mua ainakin, mulle on ihan sama kiistääkö joku tän mun tarinan vai ei , ei pahemmin kiinnosta. Voit ite ottaa selvää, tai sitten et kohtaa ongelmiasi eli tunnelukkoja etkä parane koskaan, ja syöt lääkkeitä.
Vastaan tähän nyt jotain. Elikkäs siis mä syön vieläkin noita masennuslääkkeitä kyllä. Ja oon jo kauan ennen niitten käyttöä ollu jokseenki sellanen, et mielialat heittelee ja suutun ja tuun tosi surulliseks tai ahidstuneeks, tai sit en tunne mitään. Ja masennus on oikeestaan on ollu siinä kaikessa sit taustalla, vaik muut tunteet ois miten vaihtunu. Saatan ottaa jonkin asian eri tilanteissa tosi raskaasti ja taas seuraavissa se ei "voi liittyä muhun mitenkään". Mut nyt vaan tuntuu jopa, et ahdistus on lisääntyny, ku masennus on vähentyny, enkä tiedä syytä.
Ja kyllä, en haluis syödä näitäkään lääkkeitä, mitä mul nyt menee, mut aikoinaan alotin ne, kun olo oli niin sietämättömän paha, et oli pakko edes jotain kokeilla, jos meinas hengis pysyy. No nyt toi ongelma on korjaantunu melkosesti ,mut en käsitä, miks tää tunteitten heilahtelevuus vaan on ja pysyy. Haluaisin kauheesti työstää sitä, mut tuntuu, etten osaa. Koitan kovasti terapiassa puhua kaikesta, mut se ei tuo helpotusta kuin joskus ehkä välillisesti niinkin typerän syyn takia, että saatan vaistota, et terapeutti oikeesti välittää mun asioista. Ja tää syy on sellanen, jonka poistaisin kokonaan, jos se ois mahdollista, koska inhottaa mokoma huomion toivominen. Toisaalta en valehtele tai liiottele lielestäni koskaan huomion saamiseksi, mut silti mua hävettä, ku yhtäkkii mieleen hiipii toive siitä, et se halais mua ja kertois, että välittää.
Ja samaan aikaan haluaisin vaan kuolla pois, koska mulla on mitta niin täysi tätä psyykkistä oireilua. Ehdin jo hetken olla toiveikas, kun noi SSRI:t paransi mielialaa, et jos tästä tulis ihmisarvonen elämä, mut mitä vielä...toimintakyky on parempi kyl, mut kaikki ahdistaa, suututtaa, saa itkemään yms. ja ikään kuin nään tulevaisuuteni selkeemmin ja konkreettisemmin ja en halua sitä. Osittain ja ehkäpä jopa aika suuressakin osassa tähän kaikkeen on vaikuttanu paha koulukiusaaminen , joka on paria yksittäistä luokkaa lukuun ottamatta ollu aika rankkaa koko ajan,
Mä haluaisin parantua todella, mut en jaksa uskoo siihen. Se tuntuu joltain tyhjänpäiväiseltä haaveelta vaan. Oon lopen kyllästyny siihen, että mä oon aina se, jonka pitää tässä kärsiä ja muitten mieliks elää, ettei niil tuu paha mieli, jos hyppään junan alle. Ja ei, en halua elää aivoja kutistavan lääkkeen voimalla, niin että positiivisetkin tunteet on ihan latistunu ja ajatus ei kulje, lihoo hirveesti ja saa diabeteksen ennen pitkään...mitäs muuta tos on. Tällä hetkellä ahdistus ja pelko yllättää mut ihan koko ajan yhä uudestaan, eikä oo tietoo, millon seuraavaks ne aina menee ohi, tullakseen takas.
"Syön vieläkin noita masennuslääkkeitä"
Kauempaa syytä ei tarvinne etsiä.
Käyttämäsi lääkkeet lienevät sinunkin tapauksessa ylivoimaisesti todennäköisin syy siihen miksi mielialasi menee miten sattuu ja olo on kurja. Kuulostat ihan tyyppitapaukselta. Tietenkin muiden menneiden asioiden arviointi, ja tarvittaessa käsittely voi olla järkevää ja hyödyksi. Jos vaikka osa olostasi johtuisi niistä, mutta siihen tuskin pystyy noissa aineissa.
SSRI:t saattavat alkuu tuoda 'pilveä'/piristystä, mutta ongelmat alkavat muodostua ja vievät usein krooniseen masennukseen ja toimintakyvyttömämmäksi. Lopettaminen voi olla hankalaa vieroitusoireiden vuoksi.
Jos sua on kiusattu tai tehty muutakin tuskaasi liittyen, tai häpeät jotain ittessäs se vaikuttaa. Masennus ja muut oireet ellei ne liity sitten johonkin oikeaan sairauteen, johtuvat just noista menneistä ajoista, eli kiusaamisesta tai muista tuskallisista tapahtumista mitä sulle tapahtu lapsena ja nuorena. Ne muistot jotka sulle jäi kiusaamisesta ja niistä muista tuskallisista ajoista pyörii siellä sun tunnemaailmassas eikä ne pääse vapaaks ellei niitä myönnä ja anna anteeksi ja sekin tapahtuu syvällä sisällä oman ajan kanssa. Esim . Mä itse itkin ja purkasin teksteihin ne asiat jotka mua satutti ja myönsin ne ja annoin anteeksi. Sekä oman itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on ehkä tärkeintä koko paranemis prosesissa. Mua ei haittaa jos joku kirjasta oppinut pätee mulle ja sanoo et tää on ihan perseestä tää mun teoria, oon ite parantunu tän kautta. Mieti nyt: voiko lääkkeistä oikeesti parantua? ei ne mitään taika pilsuja oo..
Hei!
Päätin yrittää perustaa kansanliikkeen tämän asian tiimoilta. Eli lapsellani todettiin keskivaikea masennus ja paniikkihäiriö keväällä 2014. Monien mutkien jälkeen (niistä myöhemmin) hänelle määrättiin paniikkikohtauksiin Ketipinor -lääkitys. Hän ehti käyttää ko. lääkettä kolmisen viikkoa kunnes teki itsemurhan. Emme osanneet mieheni kanssa ollenkaan aavistaa tällaista. Vasta tapahtuneen jälkeen luimme tarkemmin ko. lääkkeen sivuvaikutuksista (joita on aivan tolkuton määrä), joista yksi on kohonnut itsemurhariski.
Poikamme päiväkirjasta päättelimme myös, että itsemurha-ajatukset heräsivät Ketipinorin käytön alettua, poikamme häpesi kirjoituksissaan itsemurha-ajatuksia eikä siksi ollut uskaltanut niistä kenellekkään puhua.
Netistä löytyy paljon tietoa ko. lääkkeen vaarallisuudesta, eritoten nuorille (poikamme oli 15 vuotias reipas urheilijanuorukainen), mutta esim. lääkettä määrännyt psykiatri ei tästä puhunut, vaan kehui lääkettä uudeksi "ihmelääkkeeksi", jota on turvallista käyttää, koska sitä on niin monelle (kuinkahan monelle???) Suomessa määrätty.
Nyt päätin siis ottaa tämän erittäin vakavan asian esille.
Keillä on kokemuksia Ketipinorista, toivoisin ottavan yhteyttä seuraavaan sähköpostiosoitteeseen ja kertovan (anonyyminä jos haluaa) kokemuksia ko. lääkkeestä. Jos voimme yhdessä ehkäistä yhdenkin turhan kuoleman, se on jo voitto, puhumattakaan laajemmasta julkisuudesta.
Sähköpostiosoite:
[email protected]
Kiitoksia etukäteen
Vastaa lainauksen kanssa
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että minulla palautui elämä takaisin raiteilleen kun aloitin ketipinorin bipoon. Sitä ennen oli ei ajatus pysynyt lainkaan kasassa, nyt väitöskirjan teossa. Grammaakaan ei ole tullut painoa lisää ja ajatus on kirkas ja selkeä.
Yöunet levollisia.
Sinulla on kaksi vaihtoehtoa; joko et syö lääkettä ja yrität selvitä tai vaihtoehtoisesti syöt lääkettä ja katsot, auttaako se vointiisi. Se ei ole sen kummallisempaa.
No otan ton vaihtoehto a) eli yrität selviytyä ilman lääkkeitä
eli alotan vaikka sillä et mistä ne ongelmat vois oikeesti johtuu, vaikka menneistä asioista tai häpeällisistä asioista itsessä mitä ei halua hyväksyä. Mulla oli oikeastaan samanlaisia oireita kun tossa bipossa ja oon kuullu et psykologit voi jaella millasia diagnooseja vaan mikä nyt sopii vaikka päivän kuvaan tai potilaan ilmeeseen eli ei välttämättä tiedä mikä potilasta oikeasti vaivaa. Lääkkeet vie entistä pahempaan suuntaan mun mielestä, ehkä ne lievittää sun oloa hetkeksi kunnes otat ne taas suuhus, mut miettii sitä et mitä ne pidemmän päälle sulle tekee lamauttaa ja addiktoi. Siinä on taas 1 addiktio lisää.. hyvä jos ne sua auttaa mut en oikeesti usko et ne auttaa sua, mun mielenterveysongelmien kohdalla oli menneisyys ja se et ei hyväksy itseään sellasena kuin on. Keti käytätkö vielä lääkkeitä olotilaasi?
Jos saat asiat selvitettyä puhumalla ja miettimällä, niin silloinhan on selvää, että lääkehoito ei ole tarpeen. Vaarana on, että et ole itse kykenevä arvioimaan omaa olotilaasi, vihjailet mm.itsemurhasta, joka ei ole ihan normaalia. Toivottavasti olosi paranee, on sääli heittää nuoruutta hukkaan kun on henkisesti paha olo. Itse tein sen virheen.
Koitin taas hieman selvittää netistä jotain vaihtoehtoja, ku tuntuu muitten kokemuksia luettua, et Ketiapiini on joku sellanen eka ratkaisu, jota lähdetään kokeilemaan ennen mitään muuta. Ja tajusin myös, ttä Ketiapiinivalmisteet sisältää laktoosia, kun taas mul on sellanen laktoosi-intoleranssi, että juuri yhtään laktoosia en siedä. Laktoosittomia tuotteita (laktoosi alle 1mg/100g) voin käyttää, mutta noitten lääkkeitten pitoisuudet menee kyllä tän yli iha reippaasti.
Sellanen outo tutkimustulos tuli vastaan, että pieniannoksiset antipsykootit vois jopa suojata aivojen valkean aineen häviämiseltä ja piti oikeen lukee kahteen kertaan, ku mietin, voiko toi ees olla totta. Jokatapauksessa noi lihottaa ja epäillään myös, et ne tuhoo unireseptoreita. Niin paljon mieluummin vaan haluaisin jonkun hieman turvallisemman olosen lääkkeen. Mietin, voisko epilepsialääkkeitä ehdottaa tunteita tasaavaksi ja kysyinkin asiaa jo viime lääkärikäynnillä, mut lääkäri ei yhtään ollu innostunu siitä.
Mä kuitenkin tiiän, että jos mä tästä lihoon lisää, tulee kauhee makeanhimo, jonka kontrolloinnissa nytkin on ongelmia ja tulevaisuudessa huomaan nukkumisvaikeuksia, jos lääke lopetetaan, niin nämäKIN seikat kyllä ehdottomasti lisää halua kuolla pois. Tilanne on ristiriitanen, ku mä vihaan tätä nykyistä olotilaa toki, mut tuntuu, et lopulta niitten lääkkeitten aiheuttamien lieveilmiöiden takia luultavasti ei tulis mitenkään myöskään elämisen arvoseks tää elämä. Joku nyt saattaa tähän sanoo, että no jos ei huvita elää, niin senkus tapat ittes, mut ajatuksesta tulee niin kauhee syyllisyys.
ja ytimekkäästi:
1)"Ketiapiinivalmisteet sisältää laktoosia"
Laktoosi-intoleranssista seuraavat mahdolliset vatsavaivat ovat ongelmistasi pienimmät, jos ketiapiinia haluat alkaa käyttämään. Aivovaurio verrattuna hetkelliseen ripuliin on mielestäni surkuhupaisan vähäpätöinen huoli.
2)"tutkimustulos tuli vastaan, että pieniannoksiset antipsykootit vois jopa suojata aivojen valkean aineen häviämiseltä"
No ei ihme, että tuli luettua muutamaan kertaan. Kyseessä on propagandaviesti. Kaikki neuroleptit tunnetusti aiheuttavat aivojen surkastumaa. Tutkimuksen julkaisuvuosi vaikuttaa myös siihen kuinka röyhkeitä väitteitä tehdään. Nykyään, kun surkastava vaikutus on saanut jo enemmän julkisuutta ja on laajemassa tiedossa ei moisia utopisia johtopäätöksiä enää vedätä ihan tuosta vain. Lääketeollisuus kontrolloi paljon tutkimustietoa, joten puolueettomuus on harvinainen ominaisuus myös lääketieteellisissä tutkimuksissa.
Olet aivan oikeassa tossa, että laktoosivaivat on pieni paha verrattuna aivovaurioon. Enkä tarkoittanutkaan mun viestiä silleen, että laktoosi olisi pääsyy olla käyttämättä lääkettä. Tää oli vaan yks osasyy lisää ja voisin tän koittaa lääkärille kertoa. Kun eikös se oo niin, että laktoosi on usein imeytysaine eikä maunparantaja, jollonka lääkkeet ei imeydy ees oikein?
Olipa asia niin tain näin, mä en ala Ketiapiinia syömään. Ainoastaan jos se olis joku äärimmäisen pahojen kohtausten aikanen lääke, vois harkita, kunhan sitä ei esimerkiks menis joka viikko. Nimittäin alkoholikin tuhoaa aivoja, mutta ei kukaan tyhmäksi muutu, jos juo sitä joskus satunnaisesti. Tän lääkkeen kanssa vaan pelottaa, että tulis kuitenkin napsittuu sitä liian usein, joten olis oltava joku parempikin ratkaisu :/ Mietin just, miten turvallisii epilepsialääkkeet on. En oo toistaseks löytäny tietoo niitten kognitiota heikentävästä vaikutuksesta. Ja kaikki niistä ei lihota, mikä ois ihan mukavaa. Mutta mua hoitavien ihmisten mielestä nää antipsykootit auttais mun tilanteessa paremmin :o No mut jos sais ees koekilla epilepsialääkkeitä ja jos ei auta, niin sit pitäis kestää ilman.
http://www.madinamerica.com/2014/10/antipsychotics-can-cause-obsessive-compulsive-disorder/
Neurolepteistä klotsapiini- ja olantsapiinivalmisteet aiheuttavat merkittäviä häiriöitä Amerikan tutkimusten mukaan.
Mä nostan tätä topicia hieman, ku tuntuu, et asiat menee aina vaan järjettömämpään suuntaan. Nyt masennus nostaa päätään selkeesti ja myös näitten "hoitovaihtoehtojen" tietäminen saa mun olon kyllä tosi toivottomaksi.
Mietin, et pitäis koko Seronil lopettaa, koska taas tässä käy näin, et toleranssi kasvaa ja teho hiipuu. Mul on siis aiemminkin nostettu ton annosta, kun ei oo enää auttanu. Ja mä EN halua kokeilla MITÄÄN lääkkeitä enää. Haluan kuolla vaan pois, mul on mitta niin täysi ja niin paha olla :/ Kaikista kamalinta on tä melko vahva tuntu siitä, et mun elämä ei jatkossakaan ole elämisen arvosta. Mitä mä teen? Olo on katkera, toivoton ja pohjattoman surullinen.
Junan alle hyppääminen ois jo äärimmäisen varma keino päästä hengestään. Kun sen vaan uskaltais tehä...miten mokomaan ees saa rohkeutta? Jonkin alkoholi-kipulääketropin vaikutuksen alasena vois olla sopivasti sekasin ja kadottaa kykynsä pelätä tota. Mitä mieltä te ihmiset ootte siitä, jos masentunu päätyy itsemurhaan? Luuletteko, että perheelle jää millaset traumat verrattuna muihin kuolemiin?
Anteeksi sekava viestini, mut pyydän...jos osaat sanoa tähän ees jotain, niin tee se. Mä oon ihan kahden vaiheil.
Ensinnäkin pahoittelut, että sinutkin on huijattu psykiatrian ansaan. Sanottiinko sinullekin, että päässäsi on kemiallinen epätasapaino ja tarvitset "masennuslääkettä" siinä missä diabeetikko tarvitsee insuliinia? Se on kaikki valhetta. Psykiatrian käypähoitosuositus aiheuttaa laajaa yhteiskunnallista hävitystä ja kärsimystä, niin suurta, että sitä on vaikea ulkopuolisen täysin ymmärtää.
Mitä voit aina kokeilla ennen kuin päädyt lopullisiin ratkaisuihin on lopettaa kaikkien toksiinien käytön, mm. käyttämäsi fluoksetiinin, taistella läpi vieroitusoireiden ja katsoa, josko pystyt palautumaan tilanteeseen, jossa koet elämän olevan vielä elämisen arvoista.
KAIKKI "psyykenlääkkeet" ovat vaarallisia erityisesti aivojen terveydelle. Pahimpia lienevät juuri SRI/SNRI-luokan aineet eli niin kutsutut "masennuslääkkeet" sekä neuroleptit eli "psykoosilääkkeet". Huomaathan, että termit 'masennuslääke' ja 'psykoosilääke' ovat ainoastaan markkinointi tarkoituksiin luotuja termeja, eivät aineiden "sairauteen" "syihin" vaikuttavuuden perusteella nimettyjä. Esimerkiksi bentsodiatsepiineilla ("ahdistuslääkkeillä") on sama tai parempi vaikutus masentuneisuuteen liittyviin vaivoihin kuin "masennuslääkkeillä". Tietenkin vaikutukset ja miten henkilö kokee ne ovat yksilöllisiä, kuten kaikilla psykoaktiivisilla aineilla.
Niin kauan kuin käytät fluoksetiinia tai muita psykoaktiivisia aineita (amfetamiinia, kannabista, LSD:tä, kokaiinia jne.) on mielestäni turha odottaa, että voisit voida sen paremmin. Psykoaktiiviset aineet voivat olla avuksi lyhyessä käytössä, mutta pitkässä juoksussa ne aiheuttavat eittämättä enemmän ongelmia kuin apua valtaosalle käyttäjistä. "Masennuslääkkeiden" tunnetaan mm. aiheuttavan pysyviä aivovaurioita, josta usein seuraa kroonistuva masentuneisuuden tila. SSRI:den aiheuttamien aivovaurioiden tunnetuimpia oireita ovat mm. masentuneisuus, anhedonia, mielialanvaihtelut, agressiivisuus, lyhytpinnaisuus/äkkipikaisuus, estottomuus, muistihäiriöt, apatia, motivaation katoaminen, ajatusten seisominen ja niin edelleen. Ilmiö tuntemalla on helppo ymmärtää miksi tuhannet suomalaiset nuoret ovat työkyvyttömyyseläkkeelle "mielentervessyistä" (aivovauriosyistä oikeammin) alta kolmekymppisinä.
Tardive dysphoria: the role of long term antidepressant use in-inducing chronic depression. (El-Mallakh RS1, Gao Y, Jeannie Roberts R., 2011 June)
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21459521
Tilanne, jossa olet on valitettava, sillä psykiatria ei sinunkaan kohdalla tule koskaan ottamaan rehellistä kantaa aiheutuneisiin vaurioihin ja ongelmiin, koska se tarkoittaisi heille oman oksan sahaamista. Paras tapa saada apua esimerkiksi vieroittautumiseen on tutustua vieroittamistekniikoihin ja -prosessiin omatoimisesti asiantuntevien vertaistukiforumeiden kautta. Lääkärit ja psykiatrit usein vain kasaavat uusia aineita vanhojen päälle tai venkslaavat edestakaisin, kun pahaa oloaan valittaa, vaikka oikea ratkaisu olisi auttaa henkilö irti aineista. Kuten todettua sellainen ajattelu sotii täysin psykiatrian paradigmaa vastaan ja siitä syystä apua et tulle saamaan siltä taholta.
Rohkaisen sinua tutustumaan CEP:n eli Council for Evidence-Based Psychiatry:n sivustoon osoitteessa www.cepuk.org. Sieltä saat viimeisintä tietoa psykiatrian "lääkkeisiin" ja toimintatapoihin liittyen sekä lukuisia hyviä infopaketteja ja linkkejä muun muassa vieroitusinfoon ja vertaistukiforumeille.
Seikkula & Whitaker - Humanistic Psychiatry? - Turku, Finland - August 14, 2014
https://www.youtube.com/watch?v=gRVxNNkThcI
Psykiatriassa toipuminen alkaa, kun järjestelmästä irtautuu. Tsemppiä!
Moi. Olen nyt 32 vuotias. Mun isoveljeni tappoi itsensä kun olin 10. Näin veljeni samana iltana enkä mennyt puheisiin. Tästä alkoi koko elämän kestävä valtava syyllisyys ja nyt aikuisiällä dissosiaatiohäiriö ja vakavat harhat sekä terapiassa käynti.
Eli itsemurha vaikuttaa aivan hirvittävällä voimalla. Meidän perhe ei koskaan päässyt yli veljen menetyksestä vaan kaikki oireilee tavallaan ja surevat vieläkin.
Älä tee itsemurhaa.
Tämä lehtikirjoitus tukee mainitsemaasi:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014101118590592_uu.shtml
Lääketieteellisen tiedekunnan opinnoissa markkinointistrategia on tärkeämpi kuin valmisteiden haitat, joista ei saa edes puhua. Tuoteselosteessa ja tuote-esittelyissä mainitaan vain positiiviset vaikutukset, vaikka tiedettäisiin haitat.
Varminta on tosiaan jättää lääkepurkit hyllylle avaamattomina. Tämä koskee kaikkia masennuslääkkeitä, sekä neuroleptit, SSRI:t, SNRI:t, trisykliset että muut.
Rohkea ulostulo kyseiseltä psykiatrilta.
Lääkäreille koulutus lääkkeisiin liittyen tulee tosiaan nimen omaan lääketeollisuudelta ja, kuten kaikki (toivottavasti) tietävät ja ymmärtävät, ei lääketeollisuuden tarkoitus ole ketään auttaa. Jokaisen yrityksen tarkoitus on tehdä maksimivoitto ja tällöin kuluttajan oikeudet ja turvallisuus ovat käytönnössä vain julkisuuskuva. Tärkeää busineksen kannalta on, että lääkärit ja kuluttajat uskovat tuotteisiin, niiden tehoon ja turvallisuuteen, oli tehoa ja turvallisuutta tai ei. Se ratkaisee menestyslääkkeen. Tarvittaessa voidaan käyttää lahjontaa, josta hyvä esimerkki ovat erityisesti mielenterveyshoidossa käytettävät "lääkkeet."
Valtaosa lääkäreistä niin terveyskeskuksissa kuin sairaaloissa ovat lääketeollisuuden propagandan uhreja, joten siksi heihin ei ole mitään luottamista lääkkeiden oikeaa tehokkuutta ja turvallisuutta arvioitaessa. Vaarallisimpia lääkäreitä ovat totta kai ne, jotka luulevat, että lääketeollisuuden jatkokoulutus ynnä muissa tilaisuuksissa jaettaisiin rehellistä tietoa potilaan parhaaksi eivätkä usko internetissä jaettuun tietoon. Parhaat lääkärit jopa googlettavat yhdessä potilaidensa kanssa haittoja, koska ymmärtävät, ettei potilasohjeessa pahimmista riskeistä mainita juuri koskaan. Siitä aasi-tarrasta minkä lääketeollisuus liimaa jokaisen idiootin manipuloitavissa olevan lääkärin otsaan kuuluu häpeä lääkärille itselleen. Aikuisten ihmisten tulee ymmärtää, ettei mikään business maailmassa tee hyväntekeväisyyttä ja, jos hampurilaisketjulle "konsultoiva" lääkäri ehdottaa hampurilaista per päivä jokaisen suomalaisen ruokavalioon on syytä epäillä vilppiä. Jostain syystä valot eivät vain syty, kun kyseessä on hampurilaisten sijaan pillerit.
Muistutettakoon nyt kuitenkin puoleettomuuden nimissä, että markkinoilta löytyy toki hyviäkin lääkkeitä, jotka oikeasti auttavat, mutta mieletön määrä roskaa ja vaarallista tavaraa siellä on. Tämä johtuu siitä, että osakekurssien suotuisan kehityksen vuoksi tarvitaan jatkuvaa kasvua ja, koska uusien oikeasti tarpeellisten lääkkeiden kehittäminen on hyvin vaikea prosessi ja monesti epäonnistuu, on teollisuuden helpompi tuottaa läheisiä kopioita entisistä lääkkeistä ja brändätä ne uusina vallankumouksillisina kuluttajille ja lääkäreille ja pyytää siten käytönnössä samasta aineesta moninkertaista hintaa (esimerkkinä vaikkapa sitalopraami vs. S-sitalopraami tai närästyslääkkeet jne.).
Antamasi uutisjuttulinkin kautta pääsi myös tähän hyvään toiseen kirjoitukseen lääketeollisuuden ja lääkäreiden haitallisesta yhteistyöstä.
Ilmaisia matkoja ja aterioita: Lääketeollisuus ja lääkärit oudossa symbioosissa
Iltalehti, Lauantai 11.10.2014 klo 09.40
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014101118594959_uu.shtml
Rakas ihminen! Ymmärrän olotilasi ja halusi päästä tästä elämästä. Mutta voin taata sinulle, että tulet paranemaan ja koet elämässäsi vielä runsain määrin onnea ja iloa. Tilanteesi ei missään nimessä ole toivoton, vaikka kuinka pahalta näyttäisi. Elimistö, aivot, välittäjäaineet, reseptorit ovat kaikki uusiutuvia ja paraneminen on täysin mahdollista. Luota siihen, vaikka nyt tuntuisi kuinka kamalalta. Sinnittele, paremmat ajat koittavat aivan varmasti!
Tiedän omasta kokemuksesta.
Olet tyypillinen lääkäreiden hoidon uhri. Noin nuorena( lukio) aloittamasi masennuslääkitys tekee kasvullesi ja tulevaisuudellesi hallaa. Kertomasi oireet ovat niin tyypillisiä lääkkeiden haittaoireita kuin vain voivat olla. Lääkkeet joko lamaannuttavat tai voimistavat persoonallisuuden piirteitä. Kuoleman halu kertoo jo sen, että elimistäsi on väsynyt taistelemaan lääkehaittoja vastaan ja haluaa niistä eroon lopettamalla toiminnan. Älä mene tähän huijaukseen!!
Kaikki masennuslääkkeet ja rauhoittavat vaikuttavat samalla tavalla ja aiheuttavat samantyyppisiä sivuoireita. Jos et ota ketiapiinia mutta syöt jotain toista masennuslääkettä se on yksi ja sama.
Kai olet tietoinen siitä, että lääkärit eivät osaa tunnistaa lääkkeistä aiheutuvia haittaoireita, vaan he luulevat, että sairaus on vain pahentunut ja vaihtavat lääkettä.
Toivon sinulle hyvää tulevaisuutta, koeta kestää vieroitusoireiden kauhu ja päästä eroon lääkkeistä. Joka kerta kun kieltäydyt lääkärissä uusista lääkkeistä tai entisten lisäämisestä, palkitse itsesi.
Sinulle aloittaja sanoisin, että syömäsi lääke ei luultavasti sovi sinulle ja lääkitystä pitäisi vaihtaa, ei nostaa. Eihän se nyt selkeästikään toimi, jos olet itseäsi junan alle heittämässä.
Minulle syötettiin sopimatonta masennuslääkettä kuukausia, koko ajan annostusta nostaen. En hyötynyt lääkkeestä mitenkään, vireystasoa se nosti, mutta muuten sain vain valtavasti sivuoireita. Lääkärit sanoivat, että kyllä se alkaa vielä toimimaan, se on hyvä lääke. Lopulta söin lääkettä maksimiannoksen päivässä. Sitten keho olikin myrkytystilassa ja kovat fyysiset oireet. Minulle sanottiin, että kyseinen lääke on minulle myrkkyä ja että en saa ikinä enää syödä sitä tai vastaavaa. Täysin sopimaton, ja ihmeteltiin miksi minulle muutenkin oltiin sitä edes syötetty, kun pitäisi miedompia lääkkeitä kokeilla ensin.
Kun lääke sitten lopetettiin, en nukkunut kolmeen päivään, vaikka sitä oltiin jo muutenkin oltu ajamassa alas, joten mihinkään seinään ei käyttöä tarvinnut onneksi lopettaa. Vierotusoireet olivat silti hyvin tuskalliset 8 viikkoa. Tuohon nukkumattomuuteen minulle määrättiin ketiapiinia. Sain siitä aivan järkyttäviä kauhukohtauksia, luulin ihan todella kuolevani ja pelkäsin jotain todella paljon, en edes tiedä mitä. Söin niitä kolmena iltana ja sitten heitin menemään. Aivan kammottavaa, mutta minulle syötettiin sitä ilmeisesti liian suurta annosta. 100mg heti alkuun. Reakoin muutenkin herkästi lääkkeisiin.
Ja olenpa kuullut eräältä naiselta, joka myös joutui pakotetusti osastolla tuota lääkettä syömään, että sai samanlaisia kauhukohtauksia, niin lääkärit eivät häntä uskoneet, kun kyseinen lääke ei muka mitenkään voi sellaisia aiheuttaa. Hyvä, kun he tietävät paremmin kuin ihmiset, jotka lääkkeitä oikeasti käyttävät. Kirjatieto tuntuu vetävän oikeiden kokemusten ohi.
Tuon kokemuksen jälkeen en ole syönyt enää mitään mielialalääkkeitä. Parhaiten itselleni on tehonnut terapia. Lääkkeitä kyllä tyrkytetään koko ajan. En vain muutenkaan pidä siitä tunteettomasta olosta minkä lääkkeet aiheuttavat. Mutta tiedän myös, että joillekin muille lääkkeet mahdollistavat elämän.
Nykyään, kun kerron kokemuksestani lääkäreille, he eivät usko minua. Heidän mielestään minulla on ollut vain ihan tavallinen mielialalääkkeistä aiheutuva hypomania, eikä myrkytys. Tämä saa kyllä lääkärit taas huonoon valoon. He jotka minua tuon myrkytyksen aikana hoitivat, sanoivat, että tilani oli sellainen, että jos sitä ei olisi huomattu ja olisin jatkanut lääkkeen käyttöä, olisin voinut kuolla siihen. Ja nyt lääkärit siis vähättelevät kokemustani. Hienoa! On ne niin hyviä ja turvallisia lääkkeitä, että kielletään tosiasiatkin.
Tiedän kyllä ihmisiä, jotka ovat saaneet uuden elämän tuon lääkkeen avulla joka minulle ei sopinut. En siis tyrmää lääkkeitä, mutta kyllä ihmistä itseään pitäisi kuunnella, kun oikeaa lääkitystä etsitään, eikä vaan pumpata sokeasti mitä sattuu, kunnes on asiat enemmän solmussa kuin mitä aluksi. Minullekin sanottiin, että jo niistä rajuista sivuoireista olisi pitänyt tajuta, ettei lääke sovi minulle. Sen sijaan annosta vaan nostettiin ja metsään mentiin.