Näyttäs huonolta teeren ja pyyn kohdalla. Metsohan täällä pitäs kokonaan rauhottaa.
Keväällä oli melkonenkin pulputus, mutta alkukesän kylmät tais tappaa poikueet.
Onko tuntemukset samoja ?
Lintumetsät ?
53
1938
Vastaukset
- jäljestäjä
Nyt vaikuttaa hankien jäljettömyys huolestuttavalta. Eikä ainoastaan riistan osalta, vaan hangilla ei näy sen enempää hiirien, kuin näätäeläintenkään jälkiä. Jokunen viikko sitten oli Siikasaaren vieressä mahdolliset ilveksen jäljet. Jäniksiä on, mutta pitänee käydä Pöyryn Lehtisessä pongaamassa nukkumiskieppejä, jotta teerien populaatiosta saa käsityksen.
- kylälähtee
Penkkilahnaa löytyy. Kannattaa keskittyä sen pyytämiseen.
- viileenäVaan
Onko siinä sitten pyytämistä?. Eikös se hoida pyytämisen?
Aikainen kevät tuo ainakin pidemmän lisääntymisajan, eli osa kannoista voi elpyä. Supien jälkiä vaikuttaa olevan normaalia enemmän, joten ilveksillä riittänee helpompaa saalista.
- teeriäPuuttuu
Tänä vuonna telkät tuli, ennen kuin kuulin teeren soitimen. Kissakosken sulissa oli jo useampia.
- loukkupyyntiin
Supia tulisi todella pyytää loukuilla tehokkaasti. Olisiko idea työllistää jokunen nuori kesäksi?
- Latailija
Kesäloukutuksessa ei mitään järkeä. Naaraat pitää vapauttaa ja näin opettaa välttämään sitten talvella loukkua kun olisi luvallista ottaa se.
- kummahommako
Onko joku kuullut teeren soidinta? Joutsenetkin jo tuli, mutta teeri vaan ei soi...
- päälukua
Korppien määrä on kasvussa. Onko jostain syystä raatoja?
- tapsakar
Päästänne vialla olette. Tyyliin näin eilen lumiukon, tänään en nähnyt. Onkohan joku vienyt?
- lueOtsikko
"tapsakar" ei näköjään kykene erottamaan lintua lumiukosta. Tarkasta lääkitys!
- joutsenetTuli
Nämä "bongarit" täytyy olla ulkopaikkakuntalaisia. Voisi kumminkin olla metkaa, kun birdlife saisi ilmoituksia hirvensalmelaisista lumiukoista. Sitten ilmoittaja ilemeisimmin kertoisi olevansa kotoisin "Helsingin kantakaupungista", Mökkihöperö, tai semmoinen, joka ilmeisimmin toivoisi olevansa...
Oikeille bongareille kaikkea hyvää ja linnuille kanssa! - ahneAmpuja
Ampuiko joku navetanmäen ukkometson? Ei ole enää näkynyt entisen hakomännyn alla merkkejä elosta ja olosta.
- kanalintuvoimaa
Vihdoinkin aamulla teeren soidin kuului selvästi. Ajoitus on sikäli harvinainen, että joutsenet on palailleet reviireille samoihin aikoihin.
- kuvausongelma
Vaan eipä pääse jään yli enää soidinta kuvaamaan. Jäät alkaa Liekuneella olevaan muisto vain.
- vesiKorkealla
Kuikka on kuulunut jo viikkoja. Muistakaa antaa pesimisrauha, joten saarissakin varovasti juhannukseen saakka!
- pesimismenestystä
Teeri jatkaa tänä vuonna soidintaan myöhään, joten hedelmöittyminen on taattu.
- Liekuneessa
Vesi on historiallisen korkealla. Onkohan lupaehtojen puitteissa? Samalla vaikuttaa olevan tuulisuus ennätyksellistä. Kuinkahan onnistuu Kuikan pesintä?
- teerikanta
Metsästysaikoja lyhennetään, eli hyvin on kanalintujen kantoja seurattu. Kiitos!
- havaintoja
Vaikuttaisi siltä, että kylmä alkukesä teki hallaa ainakin teeren pesinnöille. Supikanta jatkaa huolestuttavan vahvana.
- Latailija
Tehkää niille supikoirille jotain, älkääkö vaan höpöttäkö niistä, että jonkun pitäisi. Varmasti huomaatte tuloksen vesilintujen ja muidenkin lintujen kohdalla muutaman vuoden päästä. Supikoira siivoaa jo pesävaiheessa ja minkki viimeistään poikasia. Ainakin 50 supikoiraa ja parikymmentä minkkiä, vähintään talvessa nurin. Ei mahdoton juttu.
- jykyläläinen
Mites tuo kelkkakeli?
Jyväskylässä näköjään on sulan veden kisat. Eikö nyt Hirvensalmellekin sellaiset? - saakoSorsaa
Vesilintujen kohdalla taitaa olla ennätyksellisen huono poikasvuosi. Saarissa ei kuitenkaan syypää liene supi.
- bongaamaan
Syysmuutto on jo täydessä käynnissä. Liekuneen rannalta se lintutorni puuttuu!
- sinkutKoMenny
Joko kuikat aloitti muuttamisen näin aikaisin?
- säästämään
Kanalintumetsästys on toiveikkaan laji!
- havaintoja
Onko Lehtisessä joku käynyt teeriä tutkailemassa? Lunta on sen verran vähän, ettei oikein kiepissä pääsen nukkumaan, mutta ruokailustahan jää aina jälkiä.
Teerikanta on luultavimmin kovin heikko. - puulansaaristolainen
Viikonloppuna mennään tekemään omaa "riistalaskentaa".
Loppusyksystä joku kolkottaja oli, mutta yksin.
Olen siis mökkiläinen ja siksi satunnaisia nää havainnot.
Tosta supikoiran pyynnistä senverran, että omalla nurkalla vahva metsästysseura, tai hirviporukka, joka ei missään tapauksessa anna lupia edes supikoiran ampumiseen.
Itse eivät linnusta, mutta eivät muutkaan. Hirveä kynnysraha, vuosimaksu ja maita pitäs tuoda min 5 ha. Eli liittymättä jää, eikä hirvestys muutenkaan ole se oma juttu.
Mutta näillä. Supparin kyllä ammun jos kuononsa näyttää...
Tulkoon joku näyttämään asian toteen... - havaintoja
Tänään Kissakosken laavulla yksinäinen pyy. Eilen Killinkoskentien yli nähtiin lentävän naarasteeri, jälleen yksin. Hiljaista on. Ei hiirenjälkiä tuoreella, hangella, ei lumikkoja, ei siis jälkiä pöllöistäkään.
Kaheli ajatus, etteivät antaisi supia pyytää. Jokainen tapettu vie kehitystä terveempään suuntaan. - bongariko
Lumisateen jälkeen on taas hanki ja hohtavat nietokset. Jäljet näkyy. Nyt bongaamaan!
- teerikevät
Luvassa lunta, vaan ei pahempia pakkasia. Kiepissä ei teeri nyt yövy. Jos pakkaset vielä palaavat, pehmeä lumi olisi tarpeen, jotta soitimella olisi pulputtajia.
- pieniSaukoks
Onko meillä Liekuneella minkkiä? Kissakosken laavulle mennessä löysin siihen viittaavat jäljet.
- jokuvaan1234567
Liekuneesta en tiedä, mutta Suonteella on.
Pitkään mullakin laiturin alla mulahteli kivikossa, ennenku tajusin, että m8inkkihän se.
Pidin loukkuakin, vaan ei jäänyt.
Kerran loppukesästä sen näinkin ihan parin metrin päässä, kun istuin notskilla ja nautin olosta. Tuli vedestä ja nousi sileään kalliorantaan ihan kohdalle.
Pimeetä oli, mutta vettä vasten hyvin näkyi. Seisoi etujalka ilmassa ja haisteli.
Täysin ääneti liikku ja kun aattelin heittää kivellä, hävisi.
Nyt on koira kaverina, joten eiköhän sekin jotain aikaiseksi saa... - linssirahti
Suontee on käsittääkseni rikas linnustoltaan. Minkki on tehokas tappokone vesilinnustolle. Järvenrantaa ja pinta-alaa riittää, joten turha on metsästäjiä avuksi huudella. Niitä tarvittaisiin kokonainen armeija. Loukkupyynti on hyvä idea. Pitäisikö alkaa maksamaan taas tapporahaa?
- avohakkuu
Pääsiäisen tienoolla ei yhden yhtä pulputusta kuulunut, eikä kukkoja tanssinut jäällä kuten tavallisesti tähän aikaan. Surullista.
Suuria avohakkuita ollut pitkin ja poikin, joka sekin vaikuttaa.
Tais tulla näiltäosin paistiton syksy. - oikeinhyväjuttu
Suonteen rannoilla pulputus on ollut kova.
Näyttää hieman paremmalta siis.
Toivotaan, että kevät vaihtuu kesäksi kanalintuja suosien. - soiLiekuneellakin
Kesäkuun alku sen taas kertoo. Jos tulee kylmä, poikueet kuolee toisena vuonna peräjälkeen. Toivoa sopii, ettei niin käy.
- kylmätYöt
Näyttää taas todella pahalta...
- katokäy
Ainakin kolmas katovuosi peräjälkeen.
- kolmiolaskenta
LUKE sitten julkaisi tuloksia. On korutonta kertomaa. Kanalintukanta jatkaa laskuaan ja näin pitkän alhon jälkeen paluu kestänee pitkään, jos toteutuu milloinkaan.
Kuikat on selvästi lähdössä. Joku kaakkurikin joukossa. Hyvin on hiljaista jo, vaikka rastaita onkin vielä petolintujen ruuaksi. Kurkien ja joutsenien massamuutto on myös käynnissä.
- laavureitti
Tänään oli vielä isokoskelonaaras Soikanlahdessa. Laavulla kalat hyppi kovasti kanavan suulla. Ei lokin lokkia, ei telkkiä, autioo selkää. Kuikka kuuluu vielä.
- havaintoja
Soikanlahdessa vielä kuikkapari yhden, aikuisen kokoisen poikasensa kanssa. Vaikuttavat olevan lähtökuopissa. Kurjet meni jo. Hanhia muuttaa.
- teeretöntä
Huolestuttavaa tämä on! On ollut kaksi tuhoisaa kautta teerien osalta. Ei kuulu soidin liekuneella.
- supiloukku
Joutsenet, kurjet, tietysti telkät, sorsat, lokit ja isokoskelokin tulleet. Kuikkaa odotellaan.
Peippojen suku muuttaa, eli ruokkikaa vielä ainakin pääsiäisen kylmät yöt. - laavureitti
Lintumetsiä kolutessa on nyt helppoa kerätä sieniä koppaan. Jos ei kanalintuja olekaan helppo löytää, niin sieniä sitten sitäkin helpommin.
- havaintoja
Hyönteissyöjillä oli kurja kesä. Lisääntyminen jäi kovin rajalliseksi. Ei vaan ollut ruokaa. Muutto näkyy käynnistyneen. Pohjoisen porukkaa suuntaa etelään.
- supiloukku
Muutto lienee alkanut, mutta noista hyönteissyöjistä, joilla todella taitaa olla ollut huono kesä, riemastuttava merkki on se, että pääskyjä lentää taas. Onko tästä jo kuusi vuotta, kun se kylmä kesäkuu tappoi poikaset ja vei kannan olemattomiin. Sen jälkeen on ollut olemattomasti pääskysiä. Toivo elää, että kanta joskus toipuu.
Supiloukkumiehiä saisi olla enemmän. Minkkiloukuillekin olisi saarissa käyttöä. Kissakosken kanavan ympäristöön kannattaisi loukuttajien panostaa. - mehtomies
Hakkuuaukea ilmesty tohon viereen, mutta teerille kelpaa hyvin, kun puolukoita riittää.
Pyyt hävis, mutta minkäs teet. - havaintoja
Taitaa olla teerillesi runsas kattaus. Kanalintukanta on heikko -myös teeren osalta.
- havaintoja
Niin se on, ilmastonmuutos, kerennyt Hirvensalmellekin. Vielä 30-40-vuotta sitten, ei mustarastas talvehtinut Suomessa. Nyt se on pitkään ollut vakiotalvehtija Etelä-Suomessa. Vaan nyt on, tätä kirjoitettaessa, rannat Hitchcock'in lintujen omaisten, mahtavien räkättirastaslaumaparvien valtaamina. Ikinä en muista tuon laajuista ilmiötä marraskuussa. Kohta joulukuu kääntyy ja tilhet turhaan etsii pihlajamarjoja. Olisi petolinnuille syötävää.
- Anonyymi
Mikäs lintutilanne ? Hiljasta on tällä nurkalla. =(
- Anonyymi
Oli hyvä pesintäkesä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912900Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991686Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461557- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021374Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21079Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855