Kuulehan P

Minä en vaan osaa irrottautua tästä paskasta (jota elämäkseni kutsutaan), en sitten millään. Pitelen kiinni kynsin ja hampain kaikesta vähänkin hyvästä elämässäni vaikka tiedän ettei tämä kanna pitkälle. Olen siinä mielessä surkimus, heikko. En hae sääliä, en todellakaan. Jos saisin keskustella kanssasi pitkään niin kertoisin kaikesta avoimesti, suoraan ja rehellisesti ja ehkä ymmärtäisit miten minusta on tullut tällainen. Pyydän anteeksi, minusta ei ole tämän parempaan. Tällä hetkellä. Oletan isosti kun oletan sinua (häntä) edes kiinnostavan. Enkä missään tapauksessa kuvittele olevani missään asemassa elämässäsi tai kuvittele sinun "odottavan" minua.

Elämäni on jotenkin raiteiltaan, väärällä tolalla. Sairasteluni minua kiusaa eniten. En tiedetä mikä minun on, olen vain sairas. Jouduin taas sairaalaan. En pysty tekemään mitään muutoksia elämässäni kun en edes pysty elämään normaalia elämää. Voi voi, muuten tällä (elämälläni) tai millään ei olisikaan mitään väliä ellei olisi niitä tunteita sinua kohtaan. Käsitätköhän että en missään tapauksessa halua että näet minut tässä kunnossa. Sairasteluni on fyysistä. Jos sillä on mitään merkitystä sinulle (toki minulle on) niin teen kaikkeni parantuakseni. Ja ikävöin sinua siinä sivussa.
15213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kenelle P:lle tämä meni? Tunnen monta P ihmistä.

Äänestä

Vähän enemmän tunnisteita, edes sukupuoli tarvittaisiin ja nimesi ensimmäinen kirjain. Tilanteesi kuulostaa pahalta, koeta saada itsesi kuntoon äläkä ikävöi tai huolehdi mitä se toinen sinusta ajattelee niin paljoa. Onko sinulla joku läheinen tukenasi?

Äänestä
  • Aloitus menee miehelle naiselta. Naiselta joka on välillä heikko ja herkkä mutta sinnikäs myös rakkaudessa.

    Kun luin tekstini niin säikähdin, että tuo teksti kuulostaa itsetuhoiselta ja säälittävältä. Se ei ollut tarkoitukseni. Elämässäni on paljon hyvää. Mutta hän saattaa miettiä siellä jossain että että miksi se nainen toimii kuten toimii (eikä ota yhteyttä) ja tässä on syy ja selitys.Ei siis tunteiden puute vaan nämä muut seikat.

    Äänestä

Mikset antaisi Hänen olla tukenasi/lähelläsi, kun elämä koettelee? Hän varmasti haluaisi niin.

Äänestä
  • Haluan olla vahva, terve ja iloinen hänen lähellään. Haluan että minulla/meillä on tulevaisuus jota odottaa. Nyt vain "hoipun" heppoisesti. Minä en ole tämä sairasteleva ihminen, en halua sellaista tarjota kenellekään. Vaikka on hän tavallaan aina mukanani, sydämessäni ja jotenkin "hengessä" mukanani. Suuri lohtu ja sellainen ilo.

    Äänestä

Minulla on ihan ääretön ikävä sinua... Ja odotan sinua ikuisesti

Äänestä
  • Kaima :)

    Äänestä

Etkös voisi laittaa vähän tarkempia tunnisteita tai tunnistetta, josta hän varmasti sinut tunnistaisi. Muuten menee täällä hukkaan.

Äänestä

Haluaisi tukea mutta ei tiedä tilanteestasi mistä sitä tietää.

Äänestä

Elämä on parempi kuin kuolema. Pidä hyvästä kovasti kiinni, jotta ei elämänilo kokonaan häviä. Kasvata vaikka pitemmät kynnet. Muistele elämäsi hetkiä niin pysyt hengissä. Vaikka kaikki romahtaisi, ei saa hypätä jyrkänteeltä. Ajattele läheisiäsi ja heidän tuskaa, jos he menettävät sinut lopullisesti. Yritä kaikin voimin eteenpäin. Välillä pitää tosin levätä ja katsoa mennyttä. Kaikille ei kannata kertoa kaikkea. Harkitse tarkoin mitä kenllekin puhut.

Äänestä

paras lääke on että teette sen lääkkeen. kyllä täällä jokainen alkaa olee rikki.

Äänestä

Parane rauhassa. Odotan sinua. Onhan elämä ollut yksinäistä jo vuosikausia, ei muutama kuukausi ole pitkä aika. Kun olet parantunut, kohtaamme siellä missä tähdet on kaikkein kirkkaimmat.

Äänestä
  • Hänelle sanoisin että ne tähdet ovat kirkkaimmat ja kauneimmat siellä missä hän on, nimittäin hänen silmissään. En ole koskaan missään muualla nähnyt niin ihania tähtiä.

    Äänestä

Sinulla on merkitystä minulle. Ja olen valmis jonain päivänä jos sinä olet.

Toivon sydämestäni että paranet.

Äänestä

Näistä asioista on melko mahdoton puhua palstalla järkevästi. Olen varma että kaksi tärähtänyttä ymmärtää toisiaan, myös kaksi ei tärähtänyttä ja myös, että vain toinen on. Mitä enemmän elämää elää ja tulee vuosia sitä parempi on yleensä ymmärryksen laatu. En valitettavasti tiedä hänestä juurikaan, niin en voi tästä tehdä johtoppätöksiä oikeen suuntaan kuin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olen tärähtänyt. kirjoitti:

Minä en vaan osaa irrottautua tästä paskasta (jota elämäkseni kutsutaan), en sitten millään. Pitelen kiinni kynsin ja hampain kaikesta vähänkin hyvästä elämässäni vaikka tiedän ettei tämä kanna pitkälle. Olen siinä mielessä surkimus, heikko. En hae sääliä, en todellakaan. Jos saisin keskustella kanssasi pitkään niin kertoisin kaikesta avoimesti, suoraan ja rehellisesti ja ehkä ymmärtäisit miten minusta on tullut tällainen. Pyydän anteeksi, minusta ei ole tämän parempaan. Tällä hetkellä. Oletan isosti kun oletan sinua (häntä) edes kiinnostavan. Enkä missään tapauksessa kuvittele olevani missään asemassa elämässäsi tai kuvittele sinun "odottavan" minua.

Elämäni on jotenkin raiteiltaan, väärällä tolalla. Sairasteluni minua kiusaa eniten. En tiedetä mikä minun on, olen vain sairas. Jouduin taas sairaalaan. En pysty tekemään mitään muutoksia elämässäni kun en edes pysty elämään normaalia elämää. Voi voi, muuten tällä (elämälläni) tai millään ei olisikaan mitään väliä ellei olisi niitä tunteita sinua kohtaan. Käsitätköhän että en missään tapauksessa halua että näet minut tässä kunnossa. Sairasteluni on fyysistä. Jos sillä on mitään merkitystä sinulle (toki minulle on) niin teen kaikkeni parantuakseni. Ja ikävöin sinua siinä sivussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu