eipä ole juuri suurempaa ristiriitaa kuin suppilovahveron maineen ja maun välillä..eihän se maistu juuri miltään..enintään suovedeltä..
ei suppiksia kiits
10
5316
Vastaukset
- Loiva
oot oikiasa, jätä mettään vaan suppikset.
- jufo
en kerää niitä koskaan..mitätön sieni..
- sieni
Samaa mieltä. Johonkin väkevään pikkelsiin ne sopii kun ei maku tunnu ja haittaa. Rakenteeltaan hyviä semmoseen.
- Sieni-Sepe
Suppilovahverot on kerättävä tuoreina, puhdistettava halkaisemalla, pätkittävä pienemmiksi tarvittaessa (isot),ja esikypsytettävä oikeassa lämmössä. Niistä on silloin moneksi. Muuan suositeltava tapa on paistaa suppilovahverot kypsiksi ja kietoa ne esimerkiksi kalasiivuilla (kuha- tai lohifileet tms)pieneiksi paketeiksi ja maustaa ja kypsentää pannulla tai uunissa. Niistä saa erittäin maittavan sienimuhennuksen: kypsytyksen yhteydessä lisätään vesitilkkaan lisättyä vehnäjauhoa ja sekoitetaan koko ajan ja maustetaan suolalla ja esimerkiksi rosmariinilla. Muhennos ja keitetyt perunat, nam; vie kielen mennessään.
- monia
Tunnustan olevani sienifriikki. Aloitan korvasienillä ja lopetan suppiksiin. Olen sitä mieltä, että oliskohan ollut kokissa vikaa, nimittäin kotiuduin juuri mökiltä "talvilomalta" ja vieraita kävi joka päivä, kaikille tarjosin suppiskeittoa, jopa lapset sanoivat, että olipa herkullista. Vaatii kermaa, voita, sipulia, kasvisliemikuution ja sen että suppiksista on kiehautettu se "suovesi" pois. Kuivatuista suppiksista saa erittäin aromaattisen keiton tai muhennoksen tai salaatin. Kannattais kokeilla uudelleen, nimittäin jos pitää keltavahveroista ei voi olla pitämättä suppilovahveroista.
- Wagner
http://sivut.koti.soon.fi/kytoh/sieniopas/frameset.htm
Kultaheltta ei kelpaa syötäväksi, vaikka onkin paljon suppilovahveron näköinen.- jufo
tunnen hyvin kultaheltan..sekin on varmaan parempi maultaan kuin ylimainostettu suppis
- Kultaheltta
jufo kirjoitti:
tunnen hyvin kultaheltan..sekin on varmaan parempi maultaan kuin ylimainostettu suppis
No tossa vinkissä sienioppaaseen se kultaheltta löytyy ja sehän on paljon saman näköinen kuin suppilovahvero. Jos niitä suppiksina poimii, voi tuntua maussakin...
- :-D_:-D
Kyllä niitä on ihasteltu. Hyvä että joku hokasi sanoa ettei keisarilla olekaan vaatteita.
- Sienestäjä
on hyvä sieni.Sitä on vain ensin itse maistettava,eikä toistaa mitä naapuri on sanonut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101199- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57789Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763