Seksuaalinen väkivalta parisuhteessa

riipivää

Kumppanini painoi koko painonsa minua vasten ja aloitti vimmatun hankaamisen, joka sai limaklvot verille ja virtsatieinfektion aikaiseksi.

Sanoin tästä kumppanilleni ja totesin, että näin ei saa minulle tehdä, se tuottaa kipua ja kärsimystä.

Sanoistani, jotka todella olivat erittäin selviä, huolimatta kumppani päätyi toistuvasti yhdynnän aikana tekemään näin.

Yhdyntä lopetettiin siihen ja asiasta tietysti tule hirveä riitä usein.

Hän ei kuulemma tiedostanut mitä tekee?? Hän ei kuulemma vaan hallinnut liikkeitään?? Hän teki tätä helvetillistä hankausta eikä näyttänyt siitä itse kuitenkaan fyysisesti saavan mitään, koska potenssinsa petti melkein heti, silti sitä pakkomielteisesti aina päätyi tekemään.

Järkyttäviä riitoja asiasta käytiin. Pelkäsin koko sänkyyn menoa. Mieheni mielestä hän vain rakastelee näin tehdessään, siitäkin huolimatta, että tietää tasan, että se aiheuttaa minulle kipua. Miten voi väittää rakastelevansa, kun kerta tiedossa on että se tuottaa haavaumia ja tulehduksia enkä pääse itseäni 25 kiloa painavamman miehen alta poiskaan??

Nyt hän on sitä mieltä, että ei tällainen toiminta väkivaltaa ole ollut, hän on vaan rakastellut, hän ei vaan hallitse ja hillitse itseään.

Minä en enää hänen lähelleen halua, mielestäni tuo on seksuaalista väkivaltaa.

Mitä tehdä??

2

445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hanki selkäranka

      Raiskaus on raiskaus avioliitossakin (nykyään).

      Miksi olet hänen kanssaan? Liittoon kuuluu olennaisena osana seksi, jollei sitä ole, kyseessä on vain kaverisuhde, jota miehesi tuskin halusi? Eroa miehestä ja etsi sellainen jonka kanssa seksi sujuu.

      Tosin onhan niitä männävuosina ollu vaimoja jotka ovat kuulema tulleet satoja kertoja "raiskatuksi" liitossaan jota ovat jatkaneet vuosikausia. Ilmeisesti eron jälkeen ovat sitten syyttäneet miestään sarjaraiskariksi. Täytyy vaan kysyä onko sellainen nainen ihan järjissään joka on muka miehen kanssa vuosia vaikka tämä joka päivä raiskaa vaimon?

      Oletteko naiset todellakin niin epätoivoisia että ette pysty lähtemään suhteesta vaikka seksi ei suju? Vaikka ette nauti seksistä, haluatte silti pitää miehen jotta ette jäisi yksin? Kuulostaa aikas epätoivoiselta touhulta.

    • riipivääää

      Pointti. Lähdin suhteesta -en halua hänen lähelleen.

      Miksi olin? rakastin, kunnes selvisi että tätä meno on.

      Miksi näin pääsi käymään useamman kerran? Annoin mahdollisuuden parantaa tapansa, eipä parantunut, 5.llä kerralla otin ja lähdin

      Kysymyksen oikea asettelu olisi kenties ollut: voidaanko tämä luokitella rikoslain alaiseksi seksuaaliseksi väkivallaksi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      89
      2523
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1403
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      933
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      103
      799
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe