Psykologiaa: manipulointia, vai jotain tahatonta/välttelyä?

Hmm..en tiedä yritettiinkö minua manipuloida, vai mitä. Minulla on tapana vetää sellaisia miehiä puoleeni, joten sanoisin olevani aika hyvä lukemaan muita.

"Tapailin" juuri miestä kuukauden verran, ensin se oli selkeästi vain seksiä - varsinkin viikonloppu jolloin tavattiin. Sen jälkeen nähtiin kerran viikossa ja muutenkin juteltiin todella, todella syvällisistä asioista. Hän oli kumman utelias kuulemaan eräästä kammottavalla tavalla päättyneestä suhteestani. Kertoi myös miten hän ei tunne "mitään"/ole hyvä tunteiden kanssa/pelkää että sattuu/välttelee. Hänen psykologia-opiskelija exänsä oli myös sanonut että mies on "sekaisin".
Sitten meinasin lopettaa tapailun, koska syvälliset keskustelut seksi olivat huono yhdistelmä minulle.
Mies halusi tavata ja puhua asiasta, tapasimme viimeisen kerran ja hän oli jotenkin erilainen, todella lämmin.
Sovimme vielä näkevämme, muutamaa päivää myöhemmin kuitenkin kävimme aloitteestani oudon keskustelun. Aiheesta mitä haluamme, kumpikaan ei oikein tiennyt ja puhuimme arvoistamme, ideaalisesta parisuhteesta yms. Mies sanoi pitävänsä minusta, sekä juttelusta, sekä myös fyysisesti. Ei pystyisi vain juttelemaan/olemaan kaveri, eikä vain harrastamaan fyysistä puolta.
Sanoin hänelle samaa, ja että en pystyisi olemaan vain kaveri - en enää, kun muutakin on ollut. Kerroin myös, että en pidä tilanteista joissa ihmisten on ns. vaikea valita, minut voi silloin laskea ulos laskuista.
Sitten hän pelästyi/käänsikin täysin kelkkansa ja käytännössä ilmoitti että haluaakin olla vain kaveri. Myönsi että pelästyi, kun ilmaisin pitäväni hänestä.

En halunnut olla vain kaveri, joten katkaisin yhteydenpidon. Hän oli ihmeissään kun en halunnutkaan olla kaveri. Mutta eikö tässä nyt ollutkin jotain outoa. Miksi minusta aina tuntuu että minua vastaan pelataan jotain.
Luulen että minun aikeeni x2 lopettaa juttu saivat aikaan tämän reaktion ja hän työnsi minut pois, koska menetti kontrollin.
Mitäs luulette? Nyt hän myös on estänyt minua näkemästä koska hän on Facebook keskustelussa. Hieman liioiteltu reaktio..

Perus en-tiedä-mitä-haluan-mies, joka ei ollutkaan niin kiinnostunut minusta?

Luen itsekin psykologiaa harrastuspohjalta, joten asioiden analysointi kiinnostaa.
462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ongelmahan on siinä että olet lutka.

PS: Otitko suihin ja/tai perseeseen?

Äänestä

Haha, asiallisia kommentteja kiitos :)


Ottaako hermoon kun joku analysoi samanlaista toimintaa kun itse harrastat?

Äänestä

Suhteet-palsta olisi voinut olla parempi paikka tällaiselle pohdiskelulle.

Äänestä

Pahoittelut. Mutta kokeilin jo vastaavaa paikkaa. Ja postaus ilmeisesti meni yli ymmärryksen.
Aiheena on ainakin tarkoitus olla manipulointi.
Mutta taisin ilmaista itseäni huonosti, enkä viitsi antaa liikaakaan yksityiskohtia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hhjhggvghfgc kirjoitti:

Hmm..en tiedä yritettiinkö minua manipuloida, vai mitä. Minulla on tapana vetää sellaisia miehiä puoleeni, joten sanoisin olevani aika hyvä lukemaan muita.

"Tapailin" juuri miestä kuukauden verran, ensin se oli selkeästi vain seksiä - varsinkin viikonloppu jolloin tavattiin. Sen jälkeen nähtiin kerran viikossa ja muutenkin juteltiin todella, todella syvällisistä asioista. Hän oli kumman utelias kuulemaan eräästä kammottavalla tavalla päättyneestä suhteestani. Kertoi myös miten hän ei tunne "mitään"/ole hyvä tunteiden kanssa/pelkää että sattuu/välttelee. Hänen psykologia-opiskelija exänsä oli myös sanonut että mies on "sekaisin".
Sitten meinasin lopettaa tapailun, koska syvälliset keskustelut seksi olivat huono yhdistelmä minulle.
Mies halusi tavata ja puhua asiasta, tapasimme viimeisen kerran ja hän oli jotenkin erilainen, todella lämmin.
Sovimme vielä näkevämme, muutamaa päivää myöhemmin kuitenkin kävimme aloitteestani oudon keskustelun. Aiheesta mitä haluamme, kumpikaan ei oikein tiennyt ja puhuimme arvoistamme, ideaalisesta parisuhteesta yms. Mies sanoi pitävänsä minusta, sekä juttelusta, sekä myös fyysisesti. Ei pystyisi vain juttelemaan/olemaan kaveri, eikä vain harrastamaan fyysistä puolta.
Sanoin hänelle samaa, ja että en pystyisi olemaan vain kaveri - en enää, kun muutakin on ollut. Kerroin myös, että en pidä tilanteista joissa ihmisten on ns. vaikea valita, minut voi silloin laskea ulos laskuista.
Sitten hän pelästyi/käänsikin täysin kelkkansa ja käytännössä ilmoitti että haluaakin olla vain kaveri. Myönsi että pelästyi, kun ilmaisin pitäväni hänestä.

En halunnut olla vain kaveri, joten katkaisin yhteydenpidon. Hän oli ihmeissään kun en halunnutkaan olla kaveri. Mutta eikö tässä nyt ollutkin jotain outoa. Miksi minusta aina tuntuu että minua vastaan pelataan jotain.
Luulen että minun aikeeni x2 lopettaa juttu saivat aikaan tämän reaktion ja hän työnsi minut pois, koska menetti kontrollin.
Mitäs luulette? Nyt hän myös on estänyt minua näkemästä koska hän on Facebook keskustelussa. Hieman liioiteltu reaktio..

Perus en-tiedä-mitä-haluan-mies, joka ei ollutkaan niin kiinnostunut minusta?

Luen itsekin psykologiaa harrastuspohjalta, joten asioiden analysointi kiinnostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu