Inhoan sitä kun ihmiset tuomitsevat minut ulkokuoreni perusteella. Tiedän olevani keskivertoa kauniimpi, mutta se ei tee minusta yhtään onnelisempaa ihmistä.
Olen helvetin yksinäinen ja tunnen itseni mitättömyydeksi. En halua baarireissuilla miehiltä vonkauspyyntöjä ja -ehdotuksia, haluan jonkun arvostavan minua tällaisena. En siis baarista odotakaan kunnioitusta saavani, mutta kun sitä ei löydy keneltäkään minua kohtaan.
En päästä enää ketään lähelleni, koska ulkonäköni ja varakkuuteni on tuonut vääränlaista porukkaa ympärilleni. En jaksaisi enää elää, vaikka minulla on ystäviä, ei tosipaikan tullen ole ketään joka tukisi minua. Inhoan sitä, kun ulkonäköäni kehutaan. Ainoastaan kerran koko reilun 20-vuotisen elämäni aikanani minua on sanottu älykkääksi ja silloinkin kyse oli miehestä joka yritti iskeä minua sanoen seuraavaksi hänellä olevan tyttöystävä mutta se ei kuulemma haittaisi.
Kai minä olen vain niin helvetin typerä ja huono että minusta ei ole mihinkään.
En ikinä ole harrastanut yhdenillanjuttuja elämässäni enkä niitä haluakkaan harrastaa. Haluaisin rakastaa ja tuntea rakkauden takaisin. Ikävä kyllä olen päätynyt siihen, että se ei ole mahdollista. Minua tuskin pystyy rakastamaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Aivan selvä trolli. kukaan "keskivertoa kauniimpi" nainen ei voi koskaan olla yksinäinen.
Miksi teet tällaista kiusaa ? On olemassa oikeasti yksinäisiä ihmisiä joiden ongelmia vähättelet tällä tavoin?
...ja nämä ovat juuri ne kommentit mitkä on tappanut mut sisältä jo. Kiitos sinulle.
Mutkin tuomitaan ulkokuoren perusteella. Syynä miestissit.
Provohan tuo aloitus on väkisinkin.
"Kaunis nainen ei yksinäistä päivää nää, mutta tissimies aina unholaan jää"
-tuntematon tissimies, 1897