Onko rotta rohkea eläin?

Rottakuume

Moi,
Mulla on 2 kania ollut jo vuoden. Kun ostin ne olin katsonut monia videoita kaneista ja lukenut monia tekstejä niistä. Kanit eivät kuitenkaa ollet sitä mitä odotin sen hetkisten tietojeni perusteella koska tiesin niin paljon kanin hoito asioista että totuin muiden ihmisten melkein täydellisiin kaneihin. Kanit olivat aluksi mielestäni ihania mutta hyvin pian huomasin että ne eivät unohtaneet millään pelkojaan ja olivat arkoja. Myöhemmin olen vain hyväksynyt kanien luonteen ja pidän niistä hyvin paljon. Olen tutustunut rottiin ja olen ymmärtänyt niiden olevan rohkeampia ja tottuvat nopeammin, onko totta? Lisäksi tahtoisin kuulla millaista teidän rotan totuttamisenne on ollut. Toivoisin myös rotan nauttivan seurasta omat kanini kun eivät viihdy hetkeäkään ellei syötä ruokaa :D vastailkaa jos omistatte rottia.

10

191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sedä

      Riippuu. Hyvältä kasvattajalta ostettu rotta on kyllä perusluonteeltaan rohkea. Se ei pelkää ihmisiä ja tulee mielellään syliin ja innokkaasti ulkoilemaan tuttuun huoneeseen. Toisaalta rotatkin ovat toisinaan ujoja: vieraissa paikoissa ne jännittävät, piiloutuvat, eivät uskalla tulla pyydettäessä vaikka osaisivatkin normaalisti tulla luokse, pelästyvät kovia ääniä kuten aivastuksia...

      Jos taas ottaa rotan jota ei ole käsitelty kunnolla, se voi olla hyvinkin pelokas.

      Rotat on hyvin ihmisystävällisiä otuksia :) Urokset vanhemmiten laiskistuessaan vetää torkkuja sylissä, naaraat on enemmän seikkailijoita mutta nekin tunkee laumalla syliin silitettäväksi, ja leikkii käden kanssa hippaa :) Yleensä poikasta ei pahemmin tarvitse itseensä edes totuttaa, se tulee itse häkistä syliin seurustelemaan :D

      Mulla oli aiemmin kääpiöluppa, se oli linkki ja rohkea tapaus, mutta ei tyypilliseen kanien tapaan tykännyt nostamisesta yhtään. Joskus kiipesi kyllä itse syliin. Hauska otus, mutta hirveän vähäeleinen. Rotat ilmaisee mun mielestä paljon selkeämmin tunteitaan ja on virkeämpää seuraa :D

    • surhym

      Edelleenkin kaikki pojat eivät vanhana viihdy sylissä ;-) mutta kulta puppeleita ovat lähes alusta asti. Kyllä rotat ovat rohkeita ja sosiaalisia..ainakin omistajaa kohtaan, toiset eivät pidä yhtään vieraammista ihmisistä, kääntävät selän ja jatkaa unia. Mutta omistaja saa usein laittaa vaikka pikkusen solmuun ja kaikki on kivaa. Luulen että tuo rohkeus johtuu usein siitä että ovat niin uteliaita pikkusia. Kyllä nuo ovat sellaisia että jos yksi on sylissä niin kaikki muutkin haluaa just nyt syliin:D Sitten saattaa olla joku päivä ettei kukaan kerkiä tuleen silitettäväksi..se on niitä kiireitä aina välillä...

      • ujorotta

        Mulla toinen rotta on hirmu ujo ja arka vaikka kohta jo vuoden ikäinen. Pitäisikö vain paljon lellitellä sylissä että tottuu? Ei jaksaisi aina varoa irti pitäessä liian äkkinäisiä liikkeitä tai ääniä...


    • surhym

      Onko ujorotta muuten siliteltävä ja käsiteltävä vai meneekö paniikki tilaan kun ottaa syliin? Kyllä täälläkin joskus pojat säpsähtää ja menee piiloon kun kolahtaa, yleensä kolahdus johtuu kaverista joka päättää tipauttaa sohvalta jotain tai yrittää hypätä johonkin. Kyllähän nuo ovat välillä sellaisia säpsähtelijöitä... Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Toiset on ollu sellaisia että ei mikään haittaa, katsoo vaan että"mitä täällä taas melutaan" ja jatkaa touhuansa. Ei kannata huolestua vaikka rottasi pelästyykin välillä, ei ne kauaa muista olla pelästyneenä :)

      • ujorotta

        En tiedä voiko kuvailla paniikkitilaksi, mutta nopeasti yrittää pyristellä pois eikä pidä rauhallisesta nostelusta tms. Kyllä se myös itse välillä tulee syliin muttei aiinä kauaa viihdy. Toinen rotta sensijaan on juurikin mitä kuvailit, vipeltää omiaan eikä juurikaan välitä kovista pamauksista. :D


      • surhym
        ujorotta kirjoitti:

        En tiedä voiko kuvailla paniikkitilaksi, mutta nopeasti yrittää pyristellä pois eikä pidä rauhallisesta nostelusta tms. Kyllä se myös itse välillä tulee syliin muttei aiinä kauaa viihdy. Toinen rotta sensijaan on juurikin mitä kuvailit, vipeltää omiaan eikä juurikaan välitä kovista pamauksista. :D

        Luultavasti on vain erilaisia kavereita. Täälläkin on kolme veljestä(nuorimmat) muiden kanssa ja kaikki on ihan erilaisia. Yksi on pienestä pitäen ollut syli vauva, toinen touhuaa omiaan koko ajan(se on vähän professori) ja kolmas ei pidä ollenkaan edes silittelystä vaan lähtee vauhdilla pois(ainoa touhu mitä se tykkää mun kanssa tehdä on paini käden kanssa). Jos itse kuitenkin tulee syliisi niin ei ole liian arka, on vaan varmaan itsepäinen ja herkempi säpsähteleen liikkeitä ja ääniä. Toinen vanhus täällä oli pienenä samanlainen, saattoi pelästyä käden liikettä ja oli puol tuntia piilossa kaapin alla, eikä tullut pois ennen kuin itse halusi. Nykyään on luultavasti liian laiska siihenkin:D


      • ujorotta
        surhym kirjoitti:

        Luultavasti on vain erilaisia kavereita. Täälläkin on kolme veljestä(nuorimmat) muiden kanssa ja kaikki on ihan erilaisia. Yksi on pienestä pitäen ollut syli vauva, toinen touhuaa omiaan koko ajan(se on vähän professori) ja kolmas ei pidä ollenkaan edes silittelystä vaan lähtee vauhdilla pois(ainoa touhu mitä se tykkää mun kanssa tehdä on paini käden kanssa). Jos itse kuitenkin tulee syliisi niin ei ole liian arka, on vaan varmaan itsepäinen ja herkempi säpsähteleen liikkeitä ja ääniä. Toinen vanhus täällä oli pienenä samanlainen, saattoi pelästyä käden liikettä ja oli puol tuntia piilossa kaapin alla, eikä tullut pois ennen kuin itse halusi. Nykyään on luultavasti liian laiska siihenkin:D

        Haha selvä, kiitos :D


    • amazing rat

      Hmm. Periaatteessahan rotta on ujo ja varovainen kaikkea uutta kohtaan, mutta kesyrotalta nuo ominaisuudet on saatu aika minimiin. Itellä ollu useita rottia ja jos ne on pienenä olleet hankittaessa käsiteltyjä ja itse jatkaa käsittelyä ahkerasti voi olla aika varma ettei niistä kovin ujoja tule. Toki jokainen rotta on persoona. Osa voi olla seurallisempia ja ns ihmisrakkaampia kun toiset taas välinpitämättömämpiä. Pääsääntöisesti kuitenkaan rotta ei ole arka ihmistä kohtaan mikäli se on ihmiseen ja käsittelyyn totutettu. Rotta on seurallisempi, uteliaampi,sosiaalisempi ja älykkäämpi kuin kani. Jos ihminen haluaa jyrsijälemmikin jolla on persoonaa ja joka on kaikkein seurallisin ja eniten kiinnostunut ihmisestä kannattaa valita rotta.

    • amazing rat

      Tuli mieleen tälläinenkin juttu, että kissathan yleensä inhoavat imurin ääntä ja pakenevat jos meet imurin kanssa lähelle.mun rottani toimi päinvastoin. Niitä sai hätistää pois tieltä kun tutkivat liian innokkaana imurin suulaketta...niin ja piti vielä sanoa että sukupuolten välillä on eroja. Urokset on enemmän laiskoja sylivauvoja kun taas naaraat touhukkaampia ja säpsympiä. Itse pidän enemmän naaraista koska niiden touhuja on hauskempi seurata. Urokset vähän liian möllöttäjiä mun makuun...tosin rauhallisuudessakin on puolensa...esim kynsiä leikatessa...mutta tosiian yleensä rotta on kiinnostunut kaikesta mitä teet ja tulee oma aloitteisesti syliin ja tutkii kaiken....mun muutama yksilö kiipesi jalkaa myöten syliin. Riitti kun taputti reittä ja kutsui. Ne muuten merkkaavat laumansa kusemalla. Että ei kannata ihmetellä miksi rotta käveli käden yli ja lirautti siihen...

      • surhym

        Voi sun kanssa Amazing Rat... Urokset ovat EHKÄ joskus laiskempia tai ns möllöttäjiä;-) olen aika monesti jo täälläkin maininnut samasta asiasta... On ollut nyt yli kymmenen vuotta poikia ja voin sanoa että jos ollut neljä laumassa samaan aikaan niin ehkä yksi niistä on ollut rauhallisempi tapaus. Urosten rauhallisuus alkaa ehkä noin puolentoista vuoden ikäisenä, sekin tarkoittaa vain sitä että ei hypitä verhoihin tai yritetä leikkiä"mulle ei ikinä satu mitään vaikka hyppään tästä alas". Toiset ei ikinä tule sylivauvoiksi tai rauhoitu:D melkein samanlaisia ovat tytöt, toiset riehuvat toiset ei. Pojat kyllä tulevat vanhempina isommiksi/painavammiksi joten ei onnistu kaikki kikkailut. Urokset ovat kyllä huomattavasti omistajaansa enemmän kiintyviä, muut ihmiset ei jaksa aina kiinnostaa. Nameja ei aina välttämättä oteta vierailta, vaikka ovatkin herkkupylllyjä:D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      246
      4502
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2949
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2712
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      78
      1689
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1532
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      51
      1251
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      89
      1185
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1054
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      46
      1017
    10. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      1003
    Aihe