Skodasta..

Lueskelin tuossa lauantai-illan ratoksi muutamaa uusinta tuulilasia ja innostuin vertailemaan kahta viime numerossa ollutta pikkuautovertailua toisiinsa. Tuulilasi meni vuodenvaihteessa muuttamaan pisteytystään hiukan, mutta kun pisteet laskee samanarvoisiksi, niin selviää kahdeksan auton vertailun uusi voittaja : Fabia HB 50 kw comfort, kokonaispisteet 280,2.

Mielenkiinnosta käytiin taas loppuviikolla koeajamassa kaksi muuta saman kokoluokan esittelyautoa : Renault Clio ja Fiat Punto. Molemmat oli ihan ok autoja. Clio antoi itsestään Fabiaa pienemmän kuvan, niin yleiseltä tukevuudeltaan kuin tiloiltaan, eikä tuntunut yhtä "suurelta" autolta. Punto taas oli muuten hyvä, mutta moottorissa oli havaittavissa ajoittaista nykimistä, 46-numeron jalka ei kunnolla mahtunut painamaan kuin kahta poljinta yhtä aikaa ja varustelu tuntui aika askeettiselta, mm. ABS jarrut maksavat lähes viisi tonnia lisää, eikä edes ohjaustehostin kuulu perusmallin vakiovarusteisiin.

Koeajoautossa oli Dualdrive-ohjaus jossa oli city-kytkin ja se toimi kohtalaisesti, tosin tuntuma ja keskitys ei ollut fabian luokkaa. Lisäksi Fiatin rengasmelu oli kitkarenkailla siedettävä, nastarenkailla siis melko meluisa auto, kuten autolehdistäkin on voinut lukea. Aika rohkea veto autoliikkeeltä laittaa esittelyautoon kitkat, vaikka autossa ei ole ABSeja.

Jos joku ei ole lukenut aikaisempia kirjoituksia, niin ennen kaupantekoa koeajoimme noin 60 autoa ja valitsimme lopulta Fabia SDI combin, comfort varusteilla.
182548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

En kyllä menisi Fabiaa suosittelemaan tuolla 50 kW:n moottorilla kenellekään,kannattaa maksaa hieman enemmän suurempitehoisesta siskosta.Koeajojen perusteella pienempitehoinen versio on puhditon.
Tuosta Cliosta kirjoittelit. Olen myös ajanut vm.2002 Clion ja ajettavuus on mielestäni selkeästi parempi kuin Fabiassa,mutta tiloiltaan auto on pienempi. Muut varusteet ovat autoissa samalla tasolla.

Äänestä
  • Fabiassa kuulemma voi säätää ohjaustehostimen tehostusta 9:ään eri säätöön (edistyksellistä) !!
    Eli eiköhän jokainen löydä itselleen sopivan tehostuksen riippuen ajeleeko enimmäkseen kaupungissa vai maantiellä !!!

    Äänestä

  • Vaimolla on Skoda Fabia sillä 50kw:n moottorilla ja käytännön ajossa se on huomattavasti toimivampi mylly kuin se 74 kw. 50kw moottorilla voi ajaa jo alle 2000 kierroksellakin toisinkuin silä 74:lla jonka toimiva kierroslukualue alkaa 2600 tietämiltä.
    Kannattaa normaaliajoon valita EHDOTTOMASTI se 50 kilowattinen. Asian huomaa kyllä jo koeajollakin.
    Lisäkis 50:n koneen parempanapuolena on se että seein nokka pyörii ketjulla (äänettömästi) ja 74kw koneessa se pyörii remmillä eli säästöä tulee siinäkin merkittävästi.

    Äänestä

  • Jupe kirjoitti:

    Vaimolla on Skoda Fabia sillä 50kw:n moottorilla ja käytännön ajossa se on huomattavasti toimivampi mylly kuin se 74 kw. 50kw moottorilla voi ajaa jo alle 2000 kierroksellakin toisinkuin silä 74:lla jonka toimiva kierroslukualue alkaa 2600 tietämiltä.
    Kannattaa normaaliajoon valita EHDOTTOMASTI se 50 kilowattinen. Asian huomaa kyllä jo koeajollakin.
    Lisäkis 50:n koneen parempanapuolena on se että seein nokka pyörii ketjulla (äänettömästi) ja 74kw koneessa se pyörii remmillä eli säästöä tulee siinäkin merkittävästi.

    Meillä on kakkosautona Felicia 50 kW:n moottorilla ja olen samaa mieltä koneen miellyttävistä arkiominaisuuksista. Kaupunkiajossa kone vetää nikottelematta ja jyristämättä uskomattoman pienillä kierroksilla. Maantiellä voiman puute toki tuntuu, varsinkin painavammassa Fabiassa.

    Äänestä

  • Jii kirjoitti:

    Kyllähän tuo 50 kW:n moottori riittää kauppa-ajossa, mutta maantielle ja pidempään ajoon onneton kapine. Jos ajaa vähänkin enemmän kaupunkien ulkopuolella, valinta on helppo:74 kW.

    Äänestä

Kyllähän se niin on, että ei siitä skodasta saa laatu-autoa tekemälläkään. Ei se tee siitä laadukasta, jos niillä on jotain yhteistä volkkarin kanssa.. ei todellakaan, jos tekniikka perustuu muuten vanhaan takatuuppari-skeidaan esim. moottorinsa osalta. Toivon vain parastasi ja menet riprap autokauppaan ja vaihdat sen kommunismin jäänteen vähän kehittyneempään länsi-autoon. Huomaat varmasti eron kun ajat autolla

Äänestä
  • Ihan kiva olis tietää millä Kapitalisti itse ajelee, kun on niin kovat ennakkoluulot Skodan suhteen?

    Kuten kirjoitin, ne länsimaiset "laatupelit" tuli aika tarkkaan testattua ennen ostopäätöstä. Mukaan mahtui lähes kaikki mahdolliset vaihtoehdot hintaluokasta alle 160 tmk. Hampaat irvessä koeajettiin ennakkoluulottomasti nekin merkit, joita kohtaan oli vähän ennakkoluuloja. Joukossa oli myös parikymmentä käytettyä, olisihan samalla rahalla saanut vähän isomman pelin vuoden-pari vanhana. Kun tämän jälkeen päätyy Skodaan ja on siihen vielä todella tyytyväinen, niin ehkä merkin parissa on tapahtunut jotain kehitystä niistä muinaisista ajoista.

    Ja mitä siihen Skodan "omaan" moottoriin tulee, niin ainostaan perusrakenne (mm. 3 ruonkolaakeria) on entisellään, muuten moottori on saneerattu nykypäivän mukaiseksi. Ne jotka haluavat nimenomaan suorituskykyä, eivät ko. moottorista tykkää, mutta tavallisessa rauhallisessa ajossa se on hyvä ja joustava ja omasta mielestäni käyttöominaisuuksiltaan parempi ja joustavampi kuin Volkkarilta lainattu 74 kw:n kone.

    Tuntuu muutenkin nuo Vw:n laatuongelmat saaneen vähän turhan paljon palstatilaa. Tietty Toitsukuskit ja muut samankaltaiset nauttii suuresti, kun saa kerrankin heittää kunnolla lokaa "Klonkkarikuskien" niskaan.

    Tarkoitus ei ole haukkua minkään merkin valinneita, jokaisella on valintoihinsa ainakin jonkunlaiset perustelut.

    Äänestä

  • Fabia2001 kirjoitti:

    Ihan kiva olis tietää millä Kapitalisti itse ajelee, kun on niin kovat ennakkoluulot Skodan suhteen?

    Siis fabian 2 tehottominta ja samalla halvinta bensakonetta on 80 -luvun perua myös muutenkin kuin noiden 3 runkolaakerin osalta. Nimittäin se pahin ominaisuus on työntötangot ja OHV -kone, eli ei edes OHC -kone, DOHC:sta puhumattakaan. Eli tuo ventiilitekniikka on suoraan sanottuna todella ankeaa ja siksi en itse kyllä ostaisi fabiaa niillä kahdella pienimmällä koneella. Se kolmanneksi pienin, eli VW:n kone on jo nykyaikainen, mutta hinta on sitten jo aivan jotain muuta, eli siinä hintaluokassa alkaa olla jo muitakin vaihtoehtoja, kuten Opel Astra, joka on varmasti isompi, modernimpi, varustellumpi ja paremmilla ajo-ominaisuuksilla varustettu peli.

    Eli kun itse ajan vain 12 tkm:ä/vuosi, niin auto on tottakai bensa ja bensa fabiaa ei mielestäni ole järkevää ostaa, koska siedettävällä bensakoneella se maksaa jo liikaa ominaisuuksiinsa nähden. Dieselit on erikseen ja niitä en kommentoi....

    Äänestä

  • Työntötanko kirjoitti:

    Olen kyllä täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa siitä, että ei kannata ostaa skodaa volkkarin koneella, koska hinta karkaa turhan ylös. Itseni mielestä se on täysin järjetöntä, jos lähes samalla hinnalla saa esimerkiksi sen uuden opel astran tai jonkun muun(mikäli uusissa autoissa pysytään). Samalla päästään pois pikkuauton tunnelmasta, koska onhan opel astra jo heti suurempi mitä fobia. Uskoisin myls, että myös ominaisuuksia on huomattavasti enemmän. En voi tehdä muuta arvailla, koska nämä kaksi eivät ole koskaan samoissa testeissä juuri sen takia, että opelissa on enemmän autoa, mitä fabiassa.
    mutta "fabia 2001:lle" olisi oikein hauska kuulla aina väliinsä autosi käyttäytymisestä ja toiminnasta. Koska itse en usko, että autosi toimisi kovinkaan pitkään. Mutta saatanhan olla väärässäkin..

    Äänestä

  • Työntötanko kirjoitti:

    Siis fabian 2 tehottominta ja samalla halvinta bensakonetta on 80 -luvun perua myös muutenkin kuin noiden 3 runkolaakerin osalta. Nimittäin se pahin ominaisuus on työntötangot ja OHV -kone, eli ei edes OHC -kone, DOHC:sta puhumattakaan. Eli tuo ventiilitekniikka on suoraan sanottuna todella ankeaa ja siksi en itse kyllä ostaisi fabiaa niillä kahdella pienimmällä koneella. Se kolmanneksi pienin, eli VW:n kone on jo nykyaikainen, mutta hinta on sitten jo aivan jotain muuta, eli siinä hintaluokassa alkaa olla jo muitakin vaihtoehtoja, kuten Opel Astra, joka on varmasti isompi, modernimpi, varustellumpi ja paremmilla ajo-ominaisuuksilla varustettu peli.

    Eli kun itse ajan vain 12 tkm:ä/vuosi, niin auto on tottakai bensa ja bensa fabiaa ei mielestäni ole järkevää ostaa, koska siedettävällä bensakoneella se maksaa jo liikaa ominaisuuksiinsa nähden. Dieselit on erikseen ja niitä en kommentoi....

    Että mitäs ne työntötangot siellä koneessa haittaa. Meinaan varsingin doccikoneet on varsinaisia vinguttimia joista pitää lähinnä alle parikymppiset ku saa oikein polkea...
    VW:n 1,4 kone on muuten kertakäyttökamaa, esim kampiakselia EI saa irti eikä laakeroitua. Eli kannattaa pitää koneessa riittävästi öljyä.

    no onhan se todistettu, että työntötangot on historiaa autotekniikassa ja tajuaahan sen mikä energia-hukka tulee edes-takaisella liikkeellä, jonka nuo painavata työntötangot aiheuttaa ja lisäksi se rasittaa nostajia aivan suunnattomasti -> kesto selkeesti heikompaa. Ja työntötanko -kone ei kierrä niin paljoa kuin ohc tai dohc -kone, koska se ei kestäisi samoja kierrosmääriä juuri tuon edes-takaisen liikkeen takia. Ja se on se suurin syy, miksi noisat työntötangoista on luovuttu, toki poikkeuksia on ja ne sattuu olemaan juuri Fabian 2 konetta ja Ford Ka. Lisäksi tuosta energia-hukasta johtuen on työntötako -kone hyötysuhteeltaan heikompi, eli bensaa palaa enemmän, vaikka tehoa on vähemmän.

    Ja työ VW:n kone ei olekkaan mikään huippu, mutta sanoisin, että siedettävä kun rinnalle tuodaan nuo 2 fabian työntötankoista myllyä.

    On toi kestävyysjutustelu vähän hataralla pohjalla. Lue vaikka alkuun Tekniikan Maailman kestotesti, testiauto oli Fabia HB 50kw comfort, eli varustettu juuri tuolla "työntötanko" koneella. Moottorista ei 60 000 km:n jälkeen löydetty mitään epätavallista kulumaa. Jos ko. venttiilikoneistolla varustettu moottori kuluisi ennen aikojaan, niin kulumat näkyisivät jo tuolla matkalla. Moottorien kestävyys on viime vuosikymmeninä kasvanut monikertaiseksi, kiitos parempien öljyjen, metallien ja koneistustarkkuuksien.

    Suora lainaus kestotestiraportista, TM 14/01 : "Mittausten tai silmämääräisen tarkastelun perusteella ei käyttötestin mittainen ajomatka ole aiheuttanut moottorissa juuri minkäänlaista kulumista, joten kestävyys on kunnossa."

    Uskaltaisin väittää, että Fabian työntötankomoottorilla ajaa sen minkä muillakin.

    Mitä vanhan rakenteen aiheuttamiin energiahäviöihin tulee, niin vanhan moottorin käytännön kulutus on samaa luokkaa Vw:n valmistaman 74 kw moottorin kanssa, moottorin rakenteen vaikutus on siis tässä tapauksessa lähinnä nimellinen. Fabia kuluttaa hiukan enemmän bensaa kuin kilpailevat pikkuautot lähinnä sen takia, että se painaa yli 1100 kg, muiden ollessa noin 100-150 kg kevyempiä. Ero ei ole kovin suuri, Fabian kestotestin kulutus oli 7.11 L/100km, esimerkiksi Fiat Punto 60 ja Peugeot 206 1.4 vei samassa testissä 6.84 L/100km.

    En suinkaan yritä väittää 50 kw Fabiaa parhaaksi mahdolliseksi valinnaksi hintaluokassaan, moottori on vanhaa suunnittelua, sitä on turha kieltää. Mutta jos halutaan kommentoida joitain moottorien ominaisuuksia, niin on hyvä esittää väitteelleen joitain perusteluita, eikä vain että nyt sattuu olemaan sitä mieltä. Täytyy muistaa, että joka asiassa on niin hyvät kuin huonotkin puolensa. Itse luotan SDI-moottoriin ja siitä ei ainakaan ole itsellä mitään pahaa sanottavaa.

    Äänestä

  • fabia2001 kirjoitti:

    oliko tuo se testi jossa fabiasta meni mm. kannentiiviste testin aikana?

    ja ainahan pitää verrata kulutusta koneen tehoon, eli tuo fabia on taloudellisuudessa heikoin ja varsinkin, kun suhteutetaan kulutus tehoihin. Kulutushan perustuu hyötysuhteeseen, joten fabiassa on selkeesti heikompi hyötysuhde, koska samalla bensamäärällä se tuottaa selvästi vähiten tehoa. Jos modernimmista moottoreista otettaisiin yhtä vähän tehoa, niin kulutus tipahtaisi edelleen. Ja ainahan matalaviritteinen kone kestää enemmän kuin korkeasti viritetty kone.

    Ja miksi lähes jokainen valmistaja on luopunut työntötanko koneista? No koska ne ovat hyötysuhteeltaan huonompia ja niistä ei puristaa tehoja, koska niitä ei voi kierrättää. Toki joillekkin fabian 44 kw riittää ja joillekkin riittävä määrä tehoa on 200 kw ja molemmilla autoilla voi ajaa ihan normaalisti.

    Ja edelleen en usko työtötanko -koneen olevan niin kestävä kuin ohc -koneen ja varsinkaan jos molemmista koneista puristetaan saman verran tehoa. Ja 60 000 km:ä ei osoita koneen kestävyydestä vielä mitään, ja varsinkaan juuri venttiilikoneiston. Työntötanko -kone joutuu kannen osalta selkeästi kovemmalle, kuin ohc -kone ja aivan varmasti työntötanko kone ei kestä niin paljoa, kuin ohc -kone.

    Ja tuosta SDI:stä voin kertoa, että kaverillani oli SDI Golf ja hän teetätti juuri 60 tkm:n huollon, jossa vaihdettiin jakohihna. Hihnan vaihto maksoi 3200 mk, eli se nostaa kyllä tuon auton kokonaiskustannuksia roimasti, kun hihna pitää hänen ajoillaan vaihtaa alle 2 vuoden välein. Ihmeen lyhyt on hihnan kesto ja todella kallis huolto.

    Äänestä

  • heh heh kirjoitti:

    Sama moottori on kyseessä, siis kannentiivisteen osalta. Osassa ensimmäisistä maahantuoduista fabioista oli sellainen kannentiiviste joka ei kestänyt VAG:n punaista jäähdystysnestettä. Virhe oli yhden tiivisteitä tehtaalle toimittanaista alihankkijoista ja tehdas on myöntänyt 44 ja 50 kw koneille kolmen vuoden takuun tiivisteen osalta. Samoissa esisarjan autoissa oli joissakin vikaa vesipumpuissa ja ne on vaihdettu takuuseen, aivan kuten tiivisteetkin. Molempia alihankkijoita on vaihdettu ja ongelma on uusien autojen kohdalta historiaa, kuten monessa lehdessä on jo kirjoitettu.

    Mitä siihen kulutukseen vielä tulee, niin verrataanpa vielä kerran Fabian työntötankokonetta niihin kahteen edellämainittuun kilpailijaan, eli Peugeot 206 1.4:seen ja Fiat Punto 60:seen.

    Punto painaa viisiovisena 950 kg ja tehoa on 44 kw. Peugeot painaa 950 kg ja tehoa on 55 kw. Fabia painaa 1139 kg ja tehoa on ne 50 kw. Tiedot on suoraan TM:n autotieto 2002 lehdestä.

    Olisin edelleen sitä mieltä, että tässä porukassa, kun kestotestin kulutuksissa on fabian tappioksi eroa vajaat kolme desiä sataselle, niin ko. moottori on ainakin näihin kahteen kilpailijaan verrattuna ihan kilpailukykyinen kulutuksen osalta. Joku on joskus karkeasti sanonut, että jos bensaautoon ottaa kuormaa 100 kg, niin kulutus kasvaa sekalaisessa ajossa litran sataselle. Tässä tapauksessa painoeroa on lähes 200 kg.

    Toki taloudellisempiakin pikkuautoja löytyy, mm. faceliftin saanut Clio uudella 1.2 16v koneella vie sekalaisessa ajossa n. 6-6.5 L / 100km, mutta tämäkin auto painaa n. 150 kg vähemmän kuin Fabia. Vertaa autoa samanpainoisiin kilpailijoihin, niin huomaat mitä tarkoitan.

    Mitä siihen nokkahihnan vaihtoon tulee, niin kallis homma se on dieselissä, sitä ei käy kieltäminen. Vähän vaan ihmetyttää tuo kuudenkympin vaihtoväli. Skodassa on SDI-koneessa yhdeksänkympin vaihtoväli, ja muistaakseni Vw:lläkin ainoa kone jossa on määrätty 60 tkm vaihtoväli on 85 kw:n pumppari, siis se ensimmäinen Powerdiesel. Jos merkkiliikkeen hurja vaihtohinta hirvittää, niin dieselkorjaamot tekevät saman homman n. puoleen hintaan ja antavat työlle vuoden takuun. Tässäkin asiassa on vapaus valita. Tietysti kannattaa etsiä joku valtuutettu ja luotettava korjaamo johon uskaltaa luottaa, hihnan katkeaminen kun tietää aika tyyristä remonttia.

    Kestävyydestä lienee turha enää jahkata, molemmilla on omat mielipiteensä ja sillä hyvä.

    Äänestä

Huvittaa nämä eri automerkkien palstoilla esiintyvät nimimerkit, kuten Fabia 2001, Focusman ja tdipd ja xx, jotka kokevat henkilökohtaisena loukkauksena, jos joku arvostelee heidän ostamaansa automerkkiä/-mallia. Mm. kaikki edellä mainitut nimimerkit käyvät muidenkin automerkkien palstoilla kehumassa omaa valintaansa. Ilmeisesti kysymys on pahanlaisesta alemmuuskompleksista, joka ilmenee näin.

Tämäkin Fabia 2001 kertoo ajaneensa 40 automallia ja päätyneensä Skodaan. Uskokoon, ken haluaa.

Käytännössä useimmat valitsevat autonsa niiden merkkien joukosta, jotka maksavat parhaan hyvityksen entisestä, koska monet automallit ovat ominaisuuksiltaan lähellä toisiaan.

Kun itse viimeksi vaihdoin Peugeot 406 dieseliä, vaihtoehdot olivat Peugeotin lisäksi, VW Bora TdiPD (85 kW) ja Skoda Octavia TDi (81 kW),koska takatiloilla ei ollut minulle suurta merkitystä. Skoda putosi pois sen vuoksi, että väliraha olisi ollut suurempin kuin VW:ssä, vaikka auton ohjehinta on pienempi. Lopulta harkinnan jälkeen päädyin Volkswageniin, koska sain selvästi parhaan hyvityksen entisestä.

Valitsemassani autossa on sekä hyviä että huonoja ominaisuuksia. Hyvistä voin mainita erinomaisen moottorin ja ainakin tämän hetken tilastojen valossa erinomaisen jälleenmyyntiarvon. Huonoja ominaisuuksia ovat kylmyys talvella, kuumuus kesällä (ei ilmastointia) sekä epäystävällinen ja kallis huolto. Todenäköisesti viimemainitusta syystä johtuen seuraava autoni ei ole samanmerkkinen.

Nyt varmaan joku edellä mainituista nimimerkeistä vastaa ostaneensa auton suoralla kaupalla, jolloin perusteluni ei päde. Tällöinkin suurimmalla osalla ostajista valinnan ratkaisevat mukana tarjottavat varusteet ja niiden hinta (radio/cd-soitin, lohkolämmitin, talvirenkaat, metalliväri ym.). Joillekin on ehkä merkitystä arvoidulla jälleenmyyntiarvolla tulevaisuudessa. Vaikka sitä harvoin kovin luotettavasti pystyy ennustamaan, niin ainakaan minun valintani ei olisi Skoda ellei auto ole selvästi kilpailijoitaan halvempi. Tämä siitäkin huolimatta, että Skodat nykyisin lienevät ihan yhtä hyviä kuin länsiautotkin. Kuitenkin, jos siitä joutuu pulittamaan suurinpiirtein saman hinnan kuin vastaavasta Volkswagenista, niin enpä usko, että monikaan päätyy Skodaan.

Lopuksi on vielä todettava, että tällä hetkellä kaikki VW-konsernin autot ovat Suomessa selvästi ylihinnoiteltuja.

Äänestä
  • Kukas nyt niin on väittänyt?

    Ja auton ostin suoralla kaupalla, joten rahapuolella houkutuksena oli nimenomaan paras hinta autolle, ei pienimmän välirahan löytyminen. Omalla kohdalla sattui äymään niin, että Skoda liikkeet olivat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikkein halukkaimpia keskustelemaan alennuksista ja auton lopullisesta hinnasta. Tarkan markan miehenä en tietenkään ostanut autoa omalta paikkakunnalta, vaan sadan kilometrin päästä, jossa hinta oli yli viisi tonnia halvempi.

    Ja mitä tulee niihin koeajoihin, niin se määrä oli yli 60 autoa, eikä yli 40, kuten olit ymmärtänyt. Noin 20 autoa koeajetusta oli käytettyjä. Meillä oli sikäli hyvä tilanne, että aikaa auton vaihtoon oli yli vuosi, kun vanhakin vielä pelasi hyvin, ja pelaa vieläkin. Se on tällähetkellä omassa perheessä kakkosautona. Sen verran viisastuin, että mikäli vaihtoauton arvo ei ole huomattava, niin kannattaa myydä itse. Jos antaa vaihdossa ja menettää samalla suoran kaupan alennuksen, omassa tapauksessa yli 9000 mk, niin aika halvalla luopuu edellisestä autostaan.

    Siinä olet oikeassa, että ostopäätöksen ratkaisee pitkälti varusteet ym. seikat monien ostajien kohdalla. Itse lähdin tarkastelemaan koko autonvalintaa ihan eri suunnalta. Ensimmäinen rajoitus oli hinta, toinen ajettavuus, sitten järjestyksessä turvallisuus (törmäystesti), käyttäkustannukset, tilat suhteessa hintaan, kestävyys, ulkonäkö, jne.. Joten mitkään varusteet tai muut toisarvoiset eivät valintaa ratkaisseet. Tosin varusteet vaikuttivat positiivisesti Skodan suuntaan, koska lähes kaikki siinä olevat mukavuusvarusteet (Ajotietokone, sähkölasit, sumuvalot, takapääntuet ym.) olisi joutunut ostamaan Golffiin lisärahalla.

    Kuten lienet aikaisemmin lukenut, jos olet vanhempia kirjoituksia seurannut, niin lopullinen valinta tehtiin ensin Golffin, Audi A3:n ja Fabian SDI Combin kesken. Ensin porukasta putosi pois Audi A3, lähinnä siksi, kun ei saatu rahoitusta kuntoon, että oltais voitu ostaa auto helsingin liikkeen loistavalla tarjoukskampanjalla, joka oli voimassa vain kuukauden talvella 2001. Lopuksi valinta oli siis kahden kauppaa. Jos Golffin olisi varustellut samalla tavalla, kuin Skodan, niin hinta olisi ollut yli 40 tuhatta kalliimpi. Suorituskyky oli golffissa paremnpi, koska sitä harkittiin vain TDI-koneella, koska 68 hv:n SDI olisi ollut aika rauhallinen kone 1400 kg painavassa autossa. Valinta ratkesi lopulta Skodan loistavaan tarjoukseen ja kahden vuoden takuuseen (kesällä 2001). Golffissa takuu olisi ollut vain vuosi, ja nyt voisi harmittaa, mikäli ei olisi sitä kahden vuoden takuuta, onhan se nyt syksystä alkaen kaikissa pakollisena mukana. Tähän saumaan pääsimme neljäksi päiväksi koeajamaan töpöperäistä Fabia SDI:tä, kun lähipiiriimme ostettiin sellainen vuoden käytettynä. Totesimme näiden päivien aikana, että kyseisen auton farmarimalli riittää tiloiltaan meille paremmin kuin hyvin, itse asiassa eroa golffiin oli ällistyttävän vähän, suurin ero oli leveydessä ja sekin pääasiassa takapenkillä. Suorituskykykin tuntui sopivasti sisäänajetussa autossa rittävältä ja edellämainuttu hinnanero sai aikaan kiivasta miettimistä autojen välillä. Lopputuloksen tiedätkin. Eikä ole tarvinnut katua.

    Missään vaihessa ei ole ollut tarkoitus kehua Skodaa maailman parhaaksi autoksi, mutta itseni ja kahden muun lähipiirin henkilön mielestä, joilla on Fabia SDI, auto on hitaluokassaan loistava valinta. Täyttää pienen perheen tarpeet täydellisesti, eikä suurempaa moitittavaa ole vielä löytänyt.

    Ja mitä tulee siihen samaan hintaan Skodan ja Vw:n välillä, niin asia ei päde Fabian, Polon tai edes Seat Cordoban kesken. Itse annan ainakin arvoa Fabiasta löytyville sinkkikorille, vakiona oleville ABS-jarruille, hyvälle törnäysturvallisuudelle ja nykyaikaiselle suunnittelulle, jotka kaikki puuttuvat Polosta tai Cordobasta, tarkoitan nyt siis porrasperäisiä ja farmarimalleja, en faceliftattua töpöperää, joka kohta korvataan kokonaan uudella mallilla, joka muuten ennakkotietojen mukaan tulee olemaan reilusti Fabiaa kalliimpi.

    Toivottavasti nyt ymmärrät edes vähän mitä olen yrittänyt kirjoitella ja tarkoittaa.

    Jos mieleellään kuulisin perusteluita, että miten esim. juuri oma Fabia SDI Combi on ylihinnoiteltu suomessa ?

    Hyvää kevään jatkoa, kommetteja on aina kiva kuulla.. :)

    Äänestä

  • mikä mahtaa vaivata merkkihuoltamoiden palvelun tasoa.tuntuu että henkilökunta on vain varustettu sanoilla ei ja ominaisuus.seatin kohdalla ei ainakaan mikään toiminut.saisivat paremmin valita henkilökunnan.saa nähdä miten käy skodan huoltojen kanssa jos on pakko mennä merkkihuoltoon.muuten kyllä käytän yksityisellä,450mk perushuolto!

    Äänestä

joo, on uhkarohkeeta

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

fabia2001 kirjoitti:

Lueskelin tuossa lauantai-illan ratoksi muutamaa uusinta tuulilasia ja innostuin vertailemaan kahta viime numerossa ollutta pikkuautovertailua toisiinsa. Tuulilasi meni vuodenvaihteessa muuttamaan pisteytystään hiukan, mutta kun pisteet laskee samanarvoisiksi, niin selviää kahdeksan auton vertailun uusi voittaja : Fabia HB 50 kw comfort, kokonaispisteet 280,2.

Mielenkiinnosta käytiin taas loppuviikolla koeajamassa kaksi muuta saman kokoluokan esittelyautoa : Renault Clio ja Fiat Punto. Molemmat oli ihan ok autoja. Clio antoi itsestään Fabiaa pienemmän kuvan, niin yleiseltä tukevuudeltaan kuin tiloiltaan, eikä tuntunut yhtä "suurelta" autolta. Punto taas oli muuten hyvä, mutta moottorissa oli havaittavissa ajoittaista nykimistä, 46-numeron jalka ei kunnolla mahtunut painamaan kuin kahta poljinta yhtä aikaa ja varustelu tuntui aika askeettiselta, mm. ABS jarrut maksavat lähes viisi tonnia lisää, eikä edes ohjaustehostin kuulu perusmallin vakiovarusteisiin.

Koeajoautossa oli Dualdrive-ohjaus jossa oli city-kytkin ja se toimi kohtalaisesti, tosin tuntuma ja keskitys ei ollut fabian luokkaa. Lisäksi Fiatin rengasmelu oli kitkarenkailla siedettävä, nastarenkailla siis melko meluisa auto, kuten autolehdistäkin on voinut lukea. Aika rohkea veto autoliikkeeltä laittaa esittelyautoon kitkat, vaikka autossa ei ole ABSeja.

Jos joku ei ole lukenut aikaisempia kirjoituksia, niin ennen kaupantekoa koeajoimme noin 60 autoa ja valitsimme lopulta Fabia SDI combin, comfort varusteilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu