Se on Helsingin kenttä.
Ei ole kiirettä vaihtaa käsipyyherullaa vessoihin (makaa märkänä lattialla edellisestä päivästä lähtien), vaikka on lauantai-aamu ja kello 7.
Ei siivota pöytiä, ei olla ystävällisiä, ei muisteta kaupan tavaroita, vaikka ne olivat 2 viikkoa aikaisemmin myynnissä ja maksoivat vain vaivaiset 600 euroa. Ei ole koskaan ollut myynnissä!
Heh, vältän tätä kenttää jos vain pystyn, ja vaikka on varaa, en maksa drinkistä 15 euroa, sen väärti se ei sittenkään ole.
Jos kukaan ei ostaisi mitään näillä kiskurihinnoilla, miettisivät uudelleen.
Naurettavaa touhua, kannattaisi käydä vaikka Keski-Euroopassa ottamassa mallia.
Sotkuisin ja kallein kenttä
23
344
Vastaukset
- Näillä mennään
Olisi hyvä saada tietää minkämaalaiset matkustajat käyttävät eniten Helsingin kenttää. Oletan, että suomalaiset.
Onhan se näin, että sotkuista kansaa ovat suomalaiset. Varsinkin nuorempi polvi, joka on tottunut jatkuvaan paapomiseen ja passaamiseen.
Pitäisi olla palvelija perässä keräämässä roskat, kun suomalainen kulkee.
Lisäksi on nuorempi suomalaisten polvi tottunut kaiken saamaan ilmaiseksi. Vanhemmat ja isovanhemmat maksavat kaiken valmiiksi. Siksi on niin vaikea omilla tienaamillaan rahoilla niitä 15 euron drinkkejä maksaa.
Kaikkialla lentokentillä on arvokasta syödä ja juoda. Ja turha nyt alkaa vertaamaan ylipäätään edullisempia maita Suomen hintatasoon. Haloo, Thaimaa on Thaimaa ja Suomi on Suomi. Niin tavoiltaan kuin hinnoiltaan.- hdfdhd
Vitun kusipää kuuskymppinen vedä handuun
- Seutula Lentoasema
Sinulle "kansainvälinen", et ole käynyt monellakaan lentoasemalla jos sanot Seutulan olevan likainen lentoasema.
Matkustele hieman ja tutustu eri lentoasemiin eri maissa.- Ylivuotoa
Näin on, on tullut Saksassakin käytyä lentokentän vessoissa, missä lattiat lainehtii...
- Kansainvälinen
No jos nimimerkkini on Kansainvälinen, se voi vaikka tarkoittaa sitä, että olen asunut yli 30v ulkomailla. Käyn usein Suomessa ja olen nähnyt monilla muillakin matkoilla ties mitä kenttiä.
No kerropa sinä Seutulan Lentoasema, että mikä siellä Seutulassa on niin siistiä???
Ei ainakaan pöydät, eivät vessat, eikä roskikset.
Lennän linjalennoilla ja voin sanoa myös loungesta, että ihmeellistä menoa on! Menet sinne odottelemaan, koska olet ostanut kalliin business lipun ja mitä tapahtuu?
Pari viikkoa sitten se oli remontissa ja kysyin mihin nyt mennään. Minähän maksan kalliimmasta lipusta haloo!
Eipä tiennyt rouva, on katsos remontissa. Tämä on sitä palvelua, tämä on sitä Seutulaa, tämä on sitä huonoa palvelua, mikä ei tosiaankaan innosta.
Sitten pitäisi economy-lipusta maksaa lisää, jos tavallinen matkustaja haluaa vähän päästä loungeen syömään ja lepäämään? Kas, kun se on remontissa, sitä ei olekaan !!!
Huh.
Olette oikeassa, matkustan yleensä Euroopassa. Thaimaa on vielä jäänyt näkemättä, mutta minua vaivaakin nimenomaan Helsingin sotkukenttä, se oli alun perin viestini sanoma.... - Linjalento :D
Kansainvälinen kirjoitti:
No jos nimimerkkini on Kansainvälinen, se voi vaikka tarkoittaa sitä, että olen asunut yli 30v ulkomailla. Käyn usein Suomessa ja olen nähnyt monilla muillakin matkoilla ties mitä kenttiä.
No kerropa sinä Seutulan Lentoasema, että mikä siellä Seutulassa on niin siistiä???
Ei ainakaan pöydät, eivät vessat, eikä roskikset.
Lennän linjalennoilla ja voin sanoa myös loungesta, että ihmeellistä menoa on! Menet sinne odottelemaan, koska olet ostanut kalliin business lipun ja mitä tapahtuu?
Pari viikkoa sitten se oli remontissa ja kysyin mihin nyt mennään. Minähän maksan kalliimmasta lipusta haloo!
Eipä tiennyt rouva, on katsos remontissa. Tämä on sitä palvelua, tämä on sitä Seutulaa, tämä on sitä huonoa palvelua, mikä ei tosiaankaan innosta.
Sitten pitäisi economy-lipusta maksaa lisää, jos tavallinen matkustaja haluaa vähän päästä loungeen syömään ja lepäämään? Kas, kun se on remontissa, sitä ei olekaan !!!
Huh.
Olette oikeassa, matkustan yleensä Euroopassa. Thaimaa on vielä jäänyt näkemättä, mutta minua vaivaakin nimenomaan Helsingin sotkukenttä, se oli alun perin viestini sanoma....Linjalennolla...muaahhhaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
- Kirjoitusvirhe!
Kansainvälinen kirjoitti:
No jos nimimerkkini on Kansainvälinen, se voi vaikka tarkoittaa sitä, että olen asunut yli 30v ulkomailla. Käyn usein Suomessa ja olen nähnyt monilla muillakin matkoilla ties mitä kenttiä.
No kerropa sinä Seutulan Lentoasema, että mikä siellä Seutulassa on niin siistiä???
Ei ainakaan pöydät, eivät vessat, eikä roskikset.
Lennän linjalennoilla ja voin sanoa myös loungesta, että ihmeellistä menoa on! Menet sinne odottelemaan, koska olet ostanut kalliin business lipun ja mitä tapahtuu?
Pari viikkoa sitten se oli remontissa ja kysyin mihin nyt mennään. Minähän maksan kalliimmasta lipusta haloo!
Eipä tiennyt rouva, on katsos remontissa. Tämä on sitä palvelua, tämä on sitä Seutulaa, tämä on sitä huonoa palvelua, mikä ei tosiaankaan innosta.
Sitten pitäisi economy-lipusta maksaa lisää, jos tavallinen matkustaja haluaa vähän päästä loungeen syömään ja lepäämään? Kas, kun se on remontissa, sitä ei olekaan !!!
Huh.
Olette oikeassa, matkustan yleensä Euroopassa. Thaimaa on vielä jäänyt näkemättä, mutta minua vaivaakin nimenomaan Helsingin sotkukenttä, se oli alun perin viestini sanoma....Ettet vaan lentäisi linnalennoilla?
- voi vitun vajakki
Kansainvälinen kirjoitti:
No jos nimimerkkini on Kansainvälinen, se voi vaikka tarkoittaa sitä, että olen asunut yli 30v ulkomailla. Käyn usein Suomessa ja olen nähnyt monilla muillakin matkoilla ties mitä kenttiä.
No kerropa sinä Seutulan Lentoasema, että mikä siellä Seutulassa on niin siistiä???
Ei ainakaan pöydät, eivät vessat, eikä roskikset.
Lennän linjalennoilla ja voin sanoa myös loungesta, että ihmeellistä menoa on! Menet sinne odottelemaan, koska olet ostanut kalliin business lipun ja mitä tapahtuu?
Pari viikkoa sitten se oli remontissa ja kysyin mihin nyt mennään. Minähän maksan kalliimmasta lipusta haloo!
Eipä tiennyt rouva, on katsos remontissa. Tämä on sitä palvelua, tämä on sitä Seutulaa, tämä on sitä huonoa palvelua, mikä ei tosiaankaan innosta.
Sitten pitäisi economy-lipusta maksaa lisää, jos tavallinen matkustaja haluaa vähän päästä loungeen syömään ja lepäämään? Kas, kun se on remontissa, sitä ei olekaan !!!
Huh.
Olette oikeassa, matkustan yleensä Euroopassa. Thaimaa on vielä jäänyt näkemättä, mutta minua vaivaakin nimenomaan Helsingin sotkukenttä, se oli alun perin viestini sanoma....Linjalento. Oletko kenties niin kansainvälinen että menit linja-autolla isin kanssa katsomaan lentskareita Malmille?
- ....
Kansainvälinen kirjoitti:
No jos nimimerkkini on Kansainvälinen, se voi vaikka tarkoittaa sitä, että olen asunut yli 30v ulkomailla. Käyn usein Suomessa ja olen nähnyt monilla muillakin matkoilla ties mitä kenttiä.
No kerropa sinä Seutulan Lentoasema, että mikä siellä Seutulassa on niin siistiä???
Ei ainakaan pöydät, eivät vessat, eikä roskikset.
Lennän linjalennoilla ja voin sanoa myös loungesta, että ihmeellistä menoa on! Menet sinne odottelemaan, koska olet ostanut kalliin business lipun ja mitä tapahtuu?
Pari viikkoa sitten se oli remontissa ja kysyin mihin nyt mennään. Minähän maksan kalliimmasta lipusta haloo!
Eipä tiennyt rouva, on katsos remontissa. Tämä on sitä palvelua, tämä on sitä Seutulaa, tämä on sitä huonoa palvelua, mikä ei tosiaankaan innosta.
Sitten pitäisi economy-lipusta maksaa lisää, jos tavallinen matkustaja haluaa vähän päästä loungeen syömään ja lepäämään? Kas, kun se on remontissa, sitä ei olekaan !!!
Huh.
Olette oikeassa, matkustan yleensä Euroopassa. Thaimaa on vielä jäänyt näkemättä, mutta minua vaivaakin nimenomaan Helsingin sotkukenttä, se oli alun perin viestini sanoma....Helsingissä on huomattavan siistiä verrattuna useimpiin Euroopan ja Kaakkois-/Etelä-Aasian kenttiin. Muista ei ole itsellä kokemusta.
Selkeästi olet provo, mutta ehkäpä Finnair on havahtunut heikkoon schengen loungeensa ja päättänyt uudistaa sitä. Valitettavasti uudistusta ei voi tehdä ilman remonttia, joka on nyt päättynyt ja uudet tilat avattu. Näin vaihtomatkustajat voivat nauttia kunnollisista loungetiloista myös Euroopan suuntaan lentäessään.
Kallista on kaikilla lentoasemilla, ei Seutula/Vantaa/Hki-Vantaa/EFHK tai miten sitä haluaa kutsuakaan ole mikään ihmeellinen poikkeus. Tietenkin loungesta pitää maksaa, jos matkustaa economy-lipulla, muutenhan lounget olisi rahvasta täynnä ja jopa kymmenenkertaisia hintoja (kaukolennot) maksavat business-matkustajat voisivat ahdistua.
Omat kokemukset siisteydestä tosiaan sellaisia, että vaikka muutaman tunnin ennen lentoa Thaimaassa kentällä viettäneenä ja wc-tiloissa asioineena suorastaan häkeltyy miten siistiä ja toimivaa matkalaukkuaulan wc:ssä onkaan. Lattiat eivät ole sotkuisen näköisiä, pisuaarien huuhtelu toimii jne. - Kansainvälinen
Kirjoitusvirhe! kirjoitti:
Ettet vaan lentäisi linnalennoilla?
Linjalennolla (vanha suomalainen sanonta) tarkoitan reittilentoa, eli scheduled flight.
Lennän taas Suomeen ja katsotaan, onko siistiä.... - ulkohuussi
Kansainvälinen kirjoitti:
Linjalennolla (vanha suomalainen sanonta) tarkoitan reittilentoa, eli scheduled flight.
Lennän taas Suomeen ja katsotaan, onko siistiä....Mikäli käytät vanhaa suomalaista sanontaa reittilennosta niin käytätkö myös vanhaa ulkovessaa?
Niitä ei löydy Seutulasta. - Kansainvälinen
ulkohuussi kirjoitti:
Mikäli käytät vanhaa suomalaista sanontaa reittilennosta niin käytätkö myös vanhaa ulkovessaa?
Niitä ei löydy Seutulasta.On täällä fiksua väkeä, ei voi muuta todeta.
- Kohtuus riittää
Kansainvälinen kirjoitti:
On täällä fiksua väkeä, ei voi muuta todeta.
Kyllä sinä annoit vähän aihettakin vinoiluun. Jotkut matkustajat ovat nirsoja kuin Englannin kuningatar Elisabet, jonka matkoilla asennetaan omat wc pytytkin.
- rock!
Madridin kentän invavessassa oli kustu keskelle lattiaa.
- joo totta
Kieltämättä tällainen vaikutelma tuli kun hesa-vantaata viimeksi käytin. Vessa ja kenttä hyvin epäsiisti ja vettäkin join naarmuisesta lasista. Eihän se hirveää ole, mutta ei naarmuinen lasi kyllä yleensä puhtaaksi tule.
- tsirks
Vain juntti voi sanoa hesa-vantaa...hahahaaa.Ja ihan naarmuiset lasit,voih.
- hesa-vantaa ?
missä on hesa-vantaa, onko se joku uusikin paikka?
MUUUUAAAAAHHHHHHAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA - näin on
Säästöjä otetaan joka paikasta. Myös siivouksesta jne. Näin tämä heikko taloudellinen tilanne näkyy.
- trololoo..
tsirks kirjoitti:
Vain juntti voi sanoa hesa-vantaa...hahahaaa.Ja ihan naarmuiset lasit,voih.
Voi! Nyt hesalainen loukkasi tunteitani. Olisko tsadi parempi sana? Joko se on laajentunut seutulaan?
- Osanotto
näin on kirjoitti:
Säästöjä otetaan joka paikasta. Myös siivouksesta jne. Näin tämä heikko taloudellinen tilanne näkyy.
Asiakas haluaa maksaa ilomielin tuplahinnan, että wc olisi hieman parempi? S24lla tuntuu olevan henki että kaikki saatava halvalla ja muusta viis...
Toisekseen aloittajalla meni puurot ja vellit sekaisin, kun purnaa vessasta, mutta oikeasti otti päähän kun ei päässytkään firman? ostamalla lipulla loungeen... - trololoo....
hesa-vantaa ? kirjoitti:
missä on hesa-vantaa, onko se joku uusikin paikka?
MUUUUAAAAAHHHHHHAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAHesa-Vantaa on oikein hyvä nimi Hesan lentoasemalle. Onhan paikallislehdenkin lempinimi Hesari.
- Who defines whom
tsirks kirjoitti:
Vain juntti voi sanoa hesa-vantaa...hahahaaa.Ja ihan naarmuiset lasit,voih.
Vai olisko niin, että juntti nimi juntille kaupungille? Kyseessähän on subjektiivinen mielipide.
- hki-v
Ei olla mahdettu käyttää samaa kenttää. Vaikka Helsinki-Vantaalla minäkin luulin vessassa asioineeni useammankin kerran... outo juttu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837101Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1096168Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455404Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635205Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274595Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380