Mulla on ongelmana tälläinen "minun vuoro tulee" pelko. Mulle tulee esim. vanheimpainillassa kun täytyy esitellä ittensä järjestyksessä niin oon aivan paniikissa ett milloin tulee mun vuoro ja just ja just saan sanottua kuka oon .Tää rajoittaa mun elämää haluaisin lähteä kouluun ,avioliittoleirille ja vaikka mihin muuhun mutta mä vain ajattelen ett entäs kun tulee mun vuoro ja meen ihan lukkoon. Onko kellään mitään neuvoja? Oon syönyt seroxatia tähän mutt ei ole apua .En haluais lääkkeitä. Oiskohan noista biokarosiineista apua?
Auttakaa
onneton
7682
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
moi...
Mull oli sama juttu... Kun muutin mulle alko tulla sellanen samallainen juttu, ja lopulta en uskaltanu enää ees puhuu luokassa. Se oli kamalaa. Aina kun olli mun vuoro puhuun, niin jotenkin menin lukkoon. Mut sit mä vaan pikku hiljaa opettelin ulos siitä. Kyll mä jo silleen pystyn vastaamaan luokassa opettaja kysymyksiin, mutta esiintyminen on aivan mahdotonta... Kai siitäkin pääse eroon. Mulle sanottiin, et ennen mun vuoroo hengitä pari kolme kertaa syvään, ja nappase suuhun vaikka jotain sokerista (esim. karkkia) niin joskkus sen pitäis auttaa, ja rauhottaa. Mulla autto jonkin verran... =) Joop... mut pärjäille.
Mä oon kans aina jännittäny omaa vuoroa.Ja nyt tuntuu,et on vaa pahentunu.Sitä jännittää melkein missä vaan.Jännitys valtaa koko kehon.Mä syön propralia.Se on jonkin verran auttanu.
Jännittämiseen on myös olemassa vertaistukiryhmiä,jossa kaikki ryhmäläiset ovat jännittäjiä.Ryhmä on ilmainen.Itse kuulun ryhmään.Ja olen saanut apua muilta ryhmän jäseniltä.SUOSITTELEN!
Mistä saan tietoa enemmän vertaistukiryhmistä.
Liityisin sellaiseen mielelläni.
Itse taltutin oman esiintymispelkoni yksinkertaisesti antamalla itselleni luvan mokailuunkin. Aloin ajatella, että mitä sitten jos luen/sanon väärin, en yhtäkkiä muista ollenkaan mitä mun piti sanoa, takertelen, änkytän tai vaikka pyörryn. So what?
Kyllä ihmiset rientää auttamaan mut ylös, ja jokaikinen meistä jännittää ja mokaa joskus, joten MITÄ ihmettä mä siinä esiintymisessä muka pelkään?!
Ei se tee musta huonompaa IHMISTÄ, jos mä nyt sanonkin, että nimeni on Manna Aaria kun piti sanoa Anna Maaria. Ei kukaan naura silloin MULLE vaan sille mitä mä SANOIN. Ja sillehän on terveellistä nauraa itsekin.
Mokailupelkokin saa alkunsa siitä armottomasta ja luonnottomasta vaatimuksesta, jonka me asetamme itse itsellemme, että mokata EI sitten saa.
Ja miksi ei muka?, kysyin minä itseltäni. Eihän kenenkään henki, itsetunto tai ihmisarvo VOI olla riippuvainen siitä, meneekö joku hetkellinen esiintyminen putkeen vaiko ei! Sehän on ihan pöhkö väite!
Miksi me siis hyysäisimme sellaista väitettä ja suorastaan pelkäisimme mokata julkisesti??
Kun on hiukan lempeä ja suvaitsevainen itselleen ja muille, ei tarvitse pelätä yhtään mitään. Ihmisiähän tässä vaan ollaan ja ventovieraatkin ovat ventovieraita vain hetken.
Minäkin kyllä olen antanut itselleni luvan mokata ,tää vain ei ole ihan niin yksinkertaista. Kun sitä niinku joutuu pakokauhunvaltaan siinä tilanteessa ja kai sitä sit pelkää ett jos joutuu lähtee pois niin mikä häpee siitä tulis.Mut tästä kyllä otan oppia kiitos sulle.
Tiedän mistä puhut! Alan aina laskemaan että kuinka monta on ennen minun vuoroani. Koulussa katselen kelloa hermostuksissani ja toivon että se soisi ennen vuoroani. Jos tarkistetaan kotitehtäviä ja opettaja kysyy järjestyksessä niin lasken etukäteen että mikä tehtävä kohdalleni osuu että osaan varautua. Menen paniikkiin jos huomaan että vastaukseni on väärin tai minun kohdalleni osuukin joku toinen tehtävä. Kaikista kamalinta on se että en ole tehnyt kyseistä tehtävää!
Itselläni on alkanut jonkun verran helpottaan toi ongelma kun on joutunut pakostakin koulussa esiintyyn.
Mietin et oiskohan olemassa joitan terapiaryhmiä joissa vois päästä tuosta jännityksestä eroon, koska se on todella ikävää?!