Auttakaa

moi...
Mull oli sama juttu... Kun muutin mulle alko tulla sellanen samallainen juttu, ja lopulta en uskaltanu enää ees puhuu luokassa. Se oli kamalaa. Aina kun olli mun vuoro puhuun, niin jotenkin menin lukkoon. Mut sit mä vaan pikku hiljaa opettelin ulos siitä. Kyll mä jo silleen pystyn vastaamaan luokassa opettaja kysymyksiin, mutta esiintyminen on aivan mahdotonta... Kai siitäkin pääse eroon. Mulle sanottiin, et ennen mun vuoroo hengitä pari kolme kertaa syvään, ja nappase suuhun vaikka jotain sokerista (esim. karkkia) niin joskkus sen pitäis auttaa, ja rauhottaa. Mulla autto jonkin verran... =) Joop... mut pärjäille.

Jännittämiseen on myös olemassa vertaistukiryhmiä,jossa kaikki ryhmäläiset ovat jännittäjiä.Ryhmä on ilmainen.Itse kuulun ryhmään.Ja olen saanut apua muilta ryhmän jäseniltä.SUOSITTELEN!

Itse taltutin oman esiintymispelkoni yksinkertaisesti antamalla itselleni luvan mokailuunkin. Aloin ajatella, että mitä sitten jos luen/sanon väärin, en yhtäkkiä muista ollenkaan mitä mun piti sanoa, takertelen, änkytän tai vaikka pyörryn. So what?
Kyllä ihmiset rientää auttamaan mut ylös, ja jokaikinen meistä jännittää ja mokaa joskus, joten MITÄ ihmettä mä siinä esiintymisessä muka pelkään?!
Ei se tee musta huonompaa IHMISTÄ, jos mä nyt sanonkin, että nimeni on Manna Aaria kun piti sanoa Anna Maaria. Ei kukaan naura silloin MULLE vaan sille mitä mä SANOIN. Ja sillehän on terveellistä nauraa itsekin.

Mokailupelkokin saa alkunsa siitä armottomasta ja luonnottomasta vaatimuksesta, jonka me asetamme itse itsellemme, että mokata EI sitten saa.
Ja miksi ei muka?, kysyin minä itseltäni. Eihän kenenkään henki, itsetunto tai ihmisarvo VOI olla riippuvainen siitä, meneekö joku hetkellinen esiintyminen putkeen vaiko ei! Sehän on ihan pöhkö väite!
Miksi me siis hyysäisimme sellaista väitettä ja suorastaan pelkäisimme mokata julkisesti??

Kun on hiukan lempeä ja suvaitsevainen itselleen ja muille, ei tarvitse pelätä yhtään mitään. Ihmisiähän tässä vaan ollaan ja ventovieraatkin ovat ventovieraita vain hetken.

Tiedän mistä puhut! Alan aina laskemaan että kuinka monta on ennen minun vuoroani. Koulussa katselen kelloa hermostuksissani ja toivon että se soisi ennen vuoroani. Jos tarkistetaan kotitehtäviä ja opettaja kysyy järjestyksessä niin lasken etukäteen että mikä tehtävä kohdalleni osuu että osaan varautua. Menen paniikkiin jos huomaan että vastaukseni on väärin tai minun kohdalleni osuukin joku toinen tehtävä. Kaikista kamalinta on se että en ole tehnyt kyseistä tehtävää!
Itselläni on alkanut jonkun verran helpottaan toi ongelma kun on joutunut pakostakin koulussa esiintyyn.
Mietin et oiskohan olemassa joitan terapiaryhmiä joissa vois päästä tuosta jännityksestä eroon, koska se on todella ikävää?!