Mikähän mahtaa olla palstan muslimien suhtautuminen adoptioon? Olen mielestäni lukenut jostakin että adoptio olisi kiellettyä islamissa. Onko totta, vai ei?
Adoptio islamissa
Teppo1
311413
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
>Onko totta, vai ei?
On totta. Lapsen saa ottaa kasvatettavaksi, mutta ei "omia", johon adoptio-sana viittaa.
Syynä mm. sukupuolten väliset suhteet.
Miten toimia islamilaisesti orpojen suhteen? Eikö olisi jalo teko adoptoida orpolapsi?
eikö se olisi jalo teko tappaa 13vuotias tyttö kivittämällä, tai nussia alle 10 vuotiasta?
Muhammed(SAAS) oli orpo ja setänsä kasvattama, mutta ei setänsä adoptoima.
Siis vieraan ihmisen lapsen holhoaminen on sallittu, mutta ei adoptio, jossa ko. lapsi saa oman lapsen aseman.
>Eikö olisi jalo teko adoptoida orpolapsi?
Ei. Tällöin kieltäisit ko. lapselta esim. avioiutumisen oman lapsesi kanssa ja toisinpäin.
Minä olen ratkaissut asian Planin kautta.
hyväksyisit siis esim. romanialaisen orpolapsen ottamisen holhottavaksi Suomeen. Adoptio-sana onkin siis vain tekninen ongelma?
>Adoptio-sana onkin siis vain tekninen ongelma?
Adoptiokonsepti on ongelma. Muuten ottolapsen huoltaminen ei ole ongelma.
"Omat ja ne _toisten_ lapset." ...
Todella vastenmielinen ajatusmalli. Nyt en enää yhtään ihmettele, miksi islamilaisten maiden lapsilla on niin kurjat oltavat!! Yritä sinä vain lepyttää surkeaa omaatuntoasi maksamalla jokusen sentin kuukaudessa ylikansallisen muotijärjestön tilille.
Voit olla varma, että palaan vielä aiheeseen, jahka olen saanut firman hommat hoidettua tältä päivältä.
>Todella vastenmielinen ajatusmalli.
Minusta on vastenmielistä antaa lapsen kuvitella, että olet hänen biologinen vanhempansa ja dissata hänen omat vanhempansa. Mutta ymmärrän hyvin jos elät perheessä, jossa vanhempia on syytä hävetä.
>Nyt en enää yhtään ihmettele, miksi islamilaisten maiden lapsilla on niin kurjat oltavat!!
Onko? Sinulla on varmaan jotain tilastoja "islamilaisten" maiden orpolapsien elintasosta verrattuna kristillisiin maihin?
Katolilaisillahan on pitkät perinteet orpolapsien "hoidosta"...
>Yritä sinä vain lepyttää surkeaa omaatuntoasi maksamalla jokusen sentin kuukaudessa ylikansallisen muotijärjestön tilille.
Kyse ei vähimmilläänkään ole muutamista senteistä, eikä järjestön muodissa olemisella tai kansainvälisyydellä ole mitään merkitystä.
Halusit siis taas vain mustamaalata.
>Minusta on vastenmielistä antaa lapsen kuvitella, että olet hänen biologinen vanhempansa ja dissata hänen omat vanhempansa. Mutta ymmärrän hyvin jos elät perheessä, jossa vanhempia on syytä hävetä.
Yleensä adoptoidulle lapselle kerrotaan hänen syntyperästään, paitsi jos biologinen vanhempi/vanhemmat on elossa, niin henkilöllisyys voidaan joskus salata.
Annatko olla viimoinen kerta, kun vedät rakkaan perheeni mukaan keskusteluun. Muuten saattaapi tulla äkillistä asiaa Turkuun päin.
Minulla on erittäin läheiset välit vanhempiini ja perhe on minulle tärkein asia maailmassa!
>Yleensä adoptoidulle lapselle kerrotaan hänen syntyperästään, paitsi jos biologinen vanhempi/vanhemmat on elossa, niin henkilöllisyys voidaan joskus salata.
Miksi se pitäisi salata? Haluaisitko sinä salata ihmisten välisten sukulaisuussuhteen? Onko hyvä salata sukulaisuussuhteet silläkin uhalla, että sisarukset menevät naimisiin?
>Annatko olla viimoinen kerta, kun vedät rakkaan perheeni mukaan keskusteluun.
Joo joo.
>Minulla on erittäin läheiset välit vanhempiini ja perhe on minulle tärkein asia maailmassa!
Mistä tiedät, että he ovat vanhempiasi? Mitäs, jos oletkin adoptolapsi? Todennäköisempää kuitenkin on, että "isäsi" ei olekaan isäsi.
Tuo Plan-hommeli on ihan hyvä, olen itsekin harkinnut sitä, en vielä kovin vakavasti mutta kuitenkin.
Mutta tuo >Mutta ymmärrän hyvin jos elät perheessä, jossa vanhempia on syytä hävetä. <
Ei varmaan enää mikään salaisuus ole, että toimin sijaisvanhempana ja toivon, että lainalapseni eivät tulevaisuudessa häpeäisi biologisia vanhempiaan(tai sijais!), mutta tunteillehan ei mitään voi.
Mutta ne hävettävätkin vanhemmat ovat ihmisiä, sitä ei pidä unohtaa.
>Onko hyvä salata sukulaisuussuhteet silläkin uhalla, että sisarukset menevät naimisiin?
Mister Saivartelija otti tietenkin tuon häviävän pienen mahdollisuuden esille.
>Mistä tiedät, että he ovat vanhempiasi? Mitäs, jos oletkin adoptolapsi? Todennäköisempää kuitenkin on, että "isäsi" ei olekaan isäsi.
Mitäs, jos olenkin.
Vanhempani ovat olleet yhdessä jo lähes 30 vuotta. Olen ylpeä heistä! Kuinkahan moni palstalainen voi sanoa samaa... (Retorinen kysymys.)
Tiesitkö muuten, että avioerovanhempien lapset kokevat huomattavasti useammin itsekin eron kuin eheiden perheiden lapset?
en tiedä miten jossakin pimeässä lukutaidottomassa tuppukylässä keskellä ei mitään adoptioon suhtaudutaan,mutta kyllä lapsia muslimit adoptoi siinä missä muutkin...tietenkin. Itsekin olen adoptio jonossa odottamassa lisää perheen lisäystä! :))
>mutta kyllä lapsia muslimit adoptoi siinä missä muutkin...tietenkin.
Onko sinulla jotain perusteita ja todisteita adoption oikeutukselle?
Mitä yrität tuolla tivaamisella itsellesi todistaa?
Oletko aziza?
Aziza, what a waste for men!
"suvaitsematon", what a waste of space!
peruste; inhimillisyys
todiste; olen muslimi, adoptoimassa lasta lähi-idästä, enkä ole läheskään ainoa. :)
...but because of men....
Entäpä peruste sille, että kutsut adoption kannattajaa muslimiksi? Tai itseäsi?
Väitäkö, ettei Islam kiellä tekemästä adoptiota siten, kun se esim. Suomessa tehdään?
Voiko muslimipariskunta ottaa vieraan lapsen kasvatikseen, ellei Jumala ole suonut pariskunnalle omaa lasta? Yleensähän adoptio halutaan nimenomaan tällaisessa tapauksessa.
Mitä tulee sisarusten naimisiinmenoriskiin, niin Suomessa tutkitaan avioesteiden olemassaolo jokaisen naimisiin aikovan parin tapauksessa. Yksi avioeste on lähisukulaisuus, kuten tiedämme.
"Yksi avioeste on lähisukulaisuus, kuten tiedämme"
Muslimimaissa, ainakin Pakistanissa tuossa serkkujen naijien maassa, lähisukulaisuus on jopa toivottavaa avioparille.
ja kaikin puolin vastattavakseen, se on taipuvainen synnyttämään voimakkaan siteen lapsen ja huoltajien välille. Tämä side saattaa olla yhtä voimakas kuin silloin, jos lapsi on oma siittämä tai synnyttämä. Tällöin huoltajista tulee käytännössä vanhempia, jotka rakastavat lasta lapsenaan, ja lapsi taas rakastaa heitä vanhempinaan. Vanhemmat haluavat silloin antaa lapselle kaiken sen turvan ja kaikki ne edut, joita itse siitetyllä tai synnytetyllä lapsella olisi. Siinä lienee ainakin eräs keskeinen peruste adopition oikeutukselle.
Ongelmia adoptioon toki voi liittyä - mutta mihinkä ei voisi? Perinteenä adoptio on ainakin Euroopassa ikivanha, luultavasti palautuu esihistoriallisiin aikoihin. Muhammedin ja hänen setänsä suhde viitannee siihen, että Arabiassa perinne on ollut jossakin määrin toisenlainen - mikä on aivan ymmärrettävä kulttuurinen ero.
Hyvä hyvä! kohta muslimit loppuu kesken, kun kukaan heistä ei pääse sinun tarkan siivilän läpi.
Se on huippua! tosi muslimeja ei kohta olekaan montaa, sitten islam on kuollut ja kuopattu, adoptoikaa lapsosia paljon hyvät muslimit:)
Taha Islam, what a waste of human being.
>Voiko muslimipariskunta ottaa vieraan lapsen kasvatikseen, ellei Jumala ole suonut pariskunnalle omaa lasta?
Kasvattilapsi ja adoptio on kaksi eri asiaa.
>Yksi avioeste on lähisukulaisuus, kuten tiedämme.
DNA-testejä ei kuitenkaan tehdä.
Taha Islam. What a huge waste of human being!!!!!!!!!!
Huomaa, ettei myöskään kielet ole hallussa.
Täytyy kysyy lapsista, jos lapsi hyväksyy-
miksi ei!