Rakkaus on sitä että hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on. On totta, että hänen luonteensa on välillä negatiivinen ja hankala. Olen silti valinnut rakastaa, koska vaikka hän on hankala, hänessä on myös ajoittain rohkeutta paljastaa tunteensa. Se on enemmän kuin mitä monet itsestään uskaltavat antaa.
On totta etten voi paljastaa täysin tunteitani tällä hetkellä, ja tuskin voi hänkään, mutta välittämistä voi onneksi osoittaa monella tapa. Ei siihen aina sanoja edes tarvita :)
On totta etten voi paljastaa täysin tunteitani tällä hetkellä, ja tuskin voi hänkään, mutta välittämistä voi onneksi osoittaa monella tapa. Ei siihen aina sanoja edes tarvita :)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Silmiin voi katsella. Ja joskus voisi vaikka uskaltaa hipaista.
Suurin niistä on rakkaus....
Kaiken se kestää, kaiken se kärsii..
Negatiivinen minussa on se, ettei sieluni unohda. Kun tunnen, niin sen tuntee myös koko maailmankaikkeus. Hyvän ja pahan.
Hyvin sanottu. Se on rakastaa toista myös silloin kun tämä ei sitä ansaitse. Siis käyttäytyy huonosti. Kyllä ihmistä voi rakastaa, vaikka tämä käyttäytyy huonosti. Mutta voiko sellaisen ihmisen kanssa elää, joka koko ajan käyttäytyy huonosti.
Voi, muttei ole pakko. Välillä täytyy antaa toisen myös mennä.
Onko hankaluus tai negatiivisuus haaste, joka ensin viehättää ja myöhemmin kyllästyttää vai näetkö asian niin että niiden lisäksi on muita hyviä puolia, joiden vuoksi olet valinnut rakastaa? Kumpi puoli merkitsee enemmän; huonoko haasteena jota hyvä kompensoi vai hyvä jolloin hyväksyt kokonaisuutena myös huonot piirteet? Voitko "päättää" rakastavasi kun kohde on oikeanlainen vai rakastutko ensin ja päätät kohteen sen jälkeen olevan oikeanlainen? Mitä ajattelet rakkaudesta tarinana: haaste? Taistelu? Kumppanuus? Liiketoimi? Romanttinen rakkaus? Seikkailu? Ystävyys? Turva?
hyväksyy vaikeat ajat ja ymmärtää niiden kehityspotentiaalin toisessa ihmisessä. On täysin totta ja ehkä myös hyväksyttävää, että vaikeudet näkyvät väistämättäkin ihmisessä. Tilanteista on vain mentävä läpi. Sanoja ei tarvita, jos haluaa rakastaa, mutta onko intuitio oikeassa, voiko ja uskaltaako siihen luottaa?
Olen hieman toista mieltä, rakkaudessakin sanoja tarvitsee. Väkisinkin. Ei paljoa, mutta hieman. Sodassa ei tarvita sanoja.
Tilanteista ei tule mennä vain läpi, vaan niistä tulee ottaa jotain mukaan matkan varrelle, ja on opittava. Nöyryyttä ennenkaikkea.
Tosirakkaus, se on jumalaista. Pyhää.
Aivan, kyllä sanojakin tarvitaan, varsinkin, jos ollaan ja eletään yhdessä, lähellä toisiaan. Joskus se on mahdotonta. Ja niistä läpikäytävistä tilanteista tottakai on otettava kaikki annettu oppi matkaan, mutta tärkeintä lienee, että niistä pääsee läpi.