Sveitsin siirtolaisrekisteri

tutkijatutkija

Hei! Plarasin läpi noita Zurichissa olevaa Sveitsin siirtolaisten rekisteriluettoloa. Siellä oli yksi 1972 syntynyt poika, joka tietojen mukaan asui Sveitsissä kesän 1984 ja palasi takaisin Suomeen syksyllä. Pojan nimi oli Raine Talvi.

5

3555

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OrNesiTo

      Eli nykyinen Karo Brusiin, Raine on toinen nimi ja Rane kutsumanimi. AU-lapsi, mistä johtuen hänellä oli teon aikoihin isän nimi, Talvi.

      Brusiineilla on vankat "siirtolaisjuuret" ja sukulaissuhteet juuri Sveitsissä. Asia mikä ko. murhatapauksessa itseäni eniten kummastuttaa on juuri se tässä maassa täysin poikkeuksellinen käytäntö, miten tapauksen alkuvaiheiden - välittömän huostaanoton ja tekijän muualle Suomeen tapahtuneen sijaisperheeseen sijoittamisen jälkeen - toimittiin. Siinä on Brusiinien lakimiessuku onnistunut kyllä junailemaan asiansa (tässä maassa) niin ennenkuulumattomalla tavalla, että ei voi kuin suuresti ihmetellä, mitä kaikkea "hyvät suhteet" tässä maassa oikein mahdollistavat, vielä kun äidin sisko täydensi täydensi "suhdepalapelin" ja verkoston toimimalla siihen aikaan (opetus)ministerinä. Kaikki ns. "normaalikäytännöt" heittivät virallisten alkuvaiheiden jälkeen, Brusiinien suvun kyseessä ollessa, kyllä totaalisen "härän pyllyä".

      Tavallisen tuulipukuperheen vesalla olisi ollut kyllä aivan toisenlainen "kohtalo". Se on fakta.

    • TOTUUS

      Onko tohon rekisteriin jotain linkkiä mistä sitä pääsee selaamaan?

      • tutkijatutkija

        Ei ole. Pitää käydä paikanpäällä Sveitsissä. Asiakirjat ovat avoimia.


    • NESTOORI

      Onko tässä nyt aukoton todiste nimidetaljin yhteensopimisesta. Asuuko murhaaja todella Espoossa?

      • Jazz

        Olen pettynyt sinuun vale-TOSINERO. Viikko toisensa jälkeen väitit kertovasi totuuden Kannelmäen bunkkerimurhasta, mutta mitään faktaa et saanut pöytään. Suuret puheet oli silkkaa roskaa. Nyt sinun on syytä vaieta. Case is closed.
        Kiitos kaikille oikeille tosineroille.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7808
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      431
      2096
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      219
      1979
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1570
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1218
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1148
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1008
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      819
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      689
    10. Sofia matkii Martinaa

      Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      668
    Aihe