Microsoftin yt-tulos on täsmentynyt alaspäin Salossa. Yt-neuvotteluiden jälkeinen uhka jopa sadan työntekijän irtisanomisesta on nyt puolittunut.
Työnsä menettää noin 50 microsoftilaista, arvioi luottamusmies Aimo Leskelä. Vielä ei ole kuitenkaan täysin selvillä, moniko joutuu lopulta lähtemään. Microsoftilla on Salossa noin tuhat työntekijää.
Yrityksellä on koko maan laajuisesti jaossa edelleen noin 40 sisäistä työpaikkaa, joista osa on Salossa.
– Jos verrataan tätä muihin paikkakuntiin, niin Salo selvisi lievemmillä tappioilla, mutta tietenkin tämä on hankala tilanne heille, joihin irtisanomiset kohdistuvat, sanoo Leskelä.
Microsoft osti Nokian matkapuhelinliiketoiminnan viime huhtikuussa. Heinäkuussa yhtiö ilmoitti irtisanovansa maailmanlaajuisesti jopa 18 000 työntekijää, joista suurin osa oli Nokian entisiä työntekijöitä.
Yt-neuvotteluiden edetessä Suomeen kohdistuvat vähennykset täsmentyivät noin tuhanteen. Kovimman kolhun koki Oulu, jossa Microsoft ilmoitti sulkevansa tutkimus- ja tuotekehitysyksikön kokonaan.
Salon tuotekehitykseen Microsoft ilmoitti panostavansa. Toisaalta Salon päälle asetettiin kesällä myös kova ukaasi, kun Microsoft ilmoitti tavoitteekseen nostaa tappiollinen puhelinliiketoiminta voitolliseksi kesään 2016 mennessä.
Microsoft irtisanoo Salossa noin 50 työntekijää
7
227
Vastaukset
- työtön ex-nokia 3v
mitkä on teijän muitten mielipide tästä micorsoftista? voiko siihen luottaa että se pysyy salossa kun oulussa ei pysynyt??
salon tulevaisuus on muutenkin todella synkkä, ja työttömien jonot sen kun kasvaa entisestään. Ja tämä on selvää ettei näin voi jatkuva, olemme todella kovaan lamaan syöksymässä, mitä olen itse muilta ex-nokialaisilta kysynyt niin heikolta näyttää työmarkkinat. Paljon oli elopin lupauksiin uskominen!
Jos micorosoft lähtee salosta mitä sen jälkeen tapahtuu?? - kyynel
sama tulevaisuus edessä olit sitten "lellitty" ex-nokialainen tai muu työtön, kortisto kutsuu. koulutuksiinkin pitkä jono, ja pitää olla vähintään sen 500 päivää ollut työtön että suurimpaan osaan niihinkään pääsee (työkkärin järjestämiin siis). siivoomaankaan ei pääse kunnei ole koulutusta tai kuuluu liittoon. sitten ihmetellään miksei muuteta Salosta pois. no milläs muutat kunnei ole varaa muuttaa? nykyään on enemmän poikkeus jos tuttavapiiristä vakituisessa, kokopäiväisessä työsuhteessa olevia löytyy. ja näköjään lisää tulee, kyllä se microsoft kokonaan täältä katoaa 5den vuoden sisällä.
- Itku pois
Töitä löytyy Euroopasta. Saksan työtilanne todella hyvä ja siellä vienti vetää kuin häkä. Itku pois ja muutosta elämään.
- työtön ex-nokia 3v
ei sitä kuule niin vaan muuteta ulkomaille, jos edes salosta mihenkään.
kaikilla ei ole sitä vapausta liikkua paikasta toiseen tai halukkuutta.
täällä taas joku nimimerkki kyynel on kateellinen ex-nokialaisille, niinku yleensäkin kaikki ei nokialaiset on kadeja aikoinaan ollut.
- olkaa huoletta
Olkaa huoletta, Mikerosoft irtisanoo kaikki suomalaiset työntekijänsä.
- porovari
Ei ole tulevaisuutta täällä. Kenkää tulee. Voi kouluttaa itsensä uudestaan, mutta ei Salossa töitä ole. Ja vaikka muutaisit Helsinkiin, niin potkut tulee sieltäkin. Suomi uppoaa. Eurooppa myös, turha edes yrittää mitään. Kiina on aina missä on mitään. Mutta sieltäkin kyllä irtisanotaan.
Parempi vaan istua kotona KELAn tuella ja valittaa netissä niille jotka töitä tekevät ja sossuavustukset maksavat. - sitä se on
Joo lähihoitajia tarvitaan vanhusten huoltoon jatkossa, nuoremmat häipyvät täältä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3272752Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?922063En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201600Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731144- 711012
- 61983
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41940Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.143883Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290832- 40744