Silmä käteen..

Eiköhän jokainen näe,
mikä on nykytilanne valtioissa, joissa islam on pääuskonto ja näin ollen lakikin rakennettu Koraaniin.
Saattaa kuulostaa todella omahyväiseltä, mutta olen ylpeä laistamme, joka noudattaa Raamatun käskyjä, Uuden testamentin rakkautta. Tämä on vain yleiskuva Kristillisistä valtioista.. Tottakai poikkeuksmaitakin löytyy, kuten Etelä-afrikka, jossa sivistys on muutenkin vielä aika alhainen.
-Armo (ei kuolemanrankaisuja. Eihän tappamalla voi opettaa olemaan tappamatta. Kostoa seuraa aina kosto)
-Tasa-arvo (Jumalan edessä olemme kaikki saman arvoisia. Koulutus on sallittu ja suositeltavaa kaikille ihmisille, sukupuoleen katsomatta, lain edessä olemme kaikki tasavertaisia, myöskään sukupuoleen katsomatta)
Vertaan tässä Koraaniin: Yhden miehen todistus vastaa kahden naisen todistusta.. Myöskään ns."oikeissa" islamvaltioissa harva tyttö saa käydä koulua. Nykyään tilanne on onneksi parantumaan päin, sillä he ovat vihdoin tajunneet, että sivistämättömyys johtaa usein köyhyyteen.

Kyllähän meilläkin on omat ongelmamme, eiköhän joka maalla ole.
Mutta harva varmaan voi väittää että mailla, jota hallitsee täysin islam, on kehittynyt yhteiskuntana.
Onhan toki rikkaita valtioita, kuten Saudi-arabia, joka on rikastunut luonnonvarojen avulla(öljy) mutta jakautuuko varat kaikkien kesken?
esim.sosiaaliturvan kautta? Ehei. (vuoden siellä asuneena voin sanoa, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.
Pointti mitä yritän sanoa on se, että turhaa sitä islamin rakkautta on todistella Koraanin sanoilla. Se pitää näkyä myös tekoina, yhteiskunnan ajattelutapana.
Näkyykö se?
Antakaa esimerkki tietämättömälle.
11364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Super valtio-koministi valtio-ihmisoikeuden unio.
jauhama paskan pöly!

-Afrikka:
Tuhottu AIDS viruksille!

-Aasia:
Bommitetan joka-päivä!

-Aurooppa:
psykologinen tuho!

->"rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät."

Äänestä
  • cinoa ja cino2 juttuja kun lueskelee niin tulee selväksi mikä on rikkaus, islamilainen täys räjäytys marttyyreilla höystettynä!!

    Äänestä

  • totuuden puolesta kirjoitti:

    cinoa ja cino2 juttuja kun lueskelee niin tulee selväksi mikä on rikkaus, islamilainen täys räjäytys marttyyreilla höystettynä!!

    kamelin pieru*

    Äänestä

>>Saattaa kuulostaa todella omahyväiseltä, mutta olen ylpeä laistamme, joka noudattaa Raamatun käskyjä, Uuden testamentin rakkautta. Tämä on vain yleiskuva Kristillisistä valtioista.. Tottakai poikkeuksmaitakin löytyy, kuten Etelä-afrikka, jossa sivistys on muutenkin vielä aika alhainen.>>

Poikkeuksia toki löytyy: Etelä-Afrikka, Kongo, Ruanda, Burundi, Etiopia, ym. eli suurin piirtein koko Saharan eteläpuolinen kristillinen Afrikka, suuri osa latinalaista Amerikkaa, Yhdysvaltain suurkaupunkien valtavat slummit jne. Itse asiassa suurimmassa osassa maailmaa menee mainitsemissasi suhteissa huomattavasti huonommin, kuin meillä. - Me kuulumme Suomessa ja suuressa osassa Länsi-Eurooppaa maailman kultapossukerhoon.

Tosin meidänkin hyvinvointimme lepää osaltaan sen varassa, että muualla menee huonommin. Joten ei omahyväisyyteen pitäisi tässäkään mielessä olla liiemmin aihetta. Lisäksi meidän nykyisten lakiemme suhteellinen inhimillisyys (mm. ihmisarvon idea, jota niissä yritetään korostaa) perustuu huomattavassa määrin Valistusajan ateistisiin ihmisarvoperiaatteisiin: Kun Jumala pyrittiin panemaan viralta, samalla pyrittiin nostamaan Ihminen kaiken arvon mitaksi.

Äänestä
  • Kaiken lisäksi yleinen henkinen pahoinvointi tuntuu lisääntyvän kaiken suhteellisen korkean aineellisen hyvinvoinnin keskellä myös kultapossumaissa.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    Kaiken lisäksi yleinen henkinen pahoinvointi tuntuu lisääntyvän kaiken suhteellisen korkean aineellisen hyvinvoinnin keskellä myös kultapossumaissa.

    Suurin osa suomalaisista lapsista ja nuorista voi hyvin sekä henkisesti että fyysisesti eli yli 80%:a. Kuolleisuus on pientä, lukutaito maailman huippua jne.

    Missäköhän islamin uskoisessa maassa päästään lähellekään tuota. Suomi on persaukinen maa, huonolla ilmastolla varustettuna täällä ei ole juuri luonnonrikkauksia. Täällä vain ei ole suuria tuloeroja väestön kesken ja maksellaan kiltisti veroja.

    Pakistanissa rahat laitetaan ydinaseisiin. Saudeissa ihmisten tuloerot ovat pöyristyttäviä. Iranissa todella köyhää.....

    Äänestä

  • Jape kirjoitti:

    suurimmassa osassa maailmaa ei päästä lähellekään sitä tulotasoa, kuin kultapossukerhomaissa. Jotka sivumennen sanoen ovat hyvin maallistuneita maita. Tuloerojen suuruus on tyypillistä kaikille köyhille maille, niin kristityille maille Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassakin kuin lukuisille muslimi-, hindu-, buddhalais- ym. maille. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Se on yleismaailmallinen, uskonnosta riippumaton köyhien maiden sisäinen ilmiö. Samalla rikkaat maat jatkavat rikastumistaan suhteessa köyhiin maihin.

    >>Suomi on persaukinen maa, huonolla ilmastolla varustettuna täällä ei ole juuri luonnonrikkauksia. Täällä vain ei ole suuria tuloeroja väestön kesken ja maksellaan kiltisti veroja.>>

    Suomi ei ole persaukinen maa. Suomi on maailmanmittakaavassa poikkeuksellisen rikas maa. Se on rikas luultavasti ennen kaikkea siksi, että täällä on ollut korkea verotus ja sen tuomat monet edut koulutuksessa, terveydenhuollossa - meidän infrastruktuurimme on siis pyritty rakentamaan mahdollisimman hyväksi ja se taas heijastuu taloudelliseen toimintaan.

    Tosin on sanottava, että tuloerot ovat tällä hetkellä Suomessakin kasvamaan päin ja erityisesti kaikista köyhimmän viidenneksen asema on huonontunut nopeasti. Odotettava elinikä on viime aikoina laskenut useita vuosia miehillä, jotka kuuluvat tulotasoltaan köyhimpään viidennekseen.

    Äänestä

  • Osuit naulan kantaan. Koko Saharan etelänpuoleinen alue kuuluu vielä siihen sivistymättömään maailman kolkkaan, jossa vallitsee epätasa-arvo
    -> naisia ei kouluteta
    -> sivistämättömyys, tietämättömyys esim. hygieniasta
    -> taudit leviää, köyhyys lisääntyy yms
    -> nälkää ja ahdinkoa
    -> kierre jatkuu.

    Mutta onneksi tämäkin tilanne on paranemaan päin tehostetun lähetystyön ansiosta.
    Kyllä, joka mailla on ongelmansa, niinkuin näppäränä ehdit jo luettelemaan, sitä en ole kieltänyt missään vaiheessa.
    Puhuin laistamme, joka noudattaa Raamatun ohjeita.
    Suomi on karu maa, puu on ainoa tärkeä luonnonvaramme. Ei hedelmiä, öljyä, kultaa yms. Luonnonvaramme ovat köyhät, mutta yhdessä päättämämme asiat ovat tuottaneet tulosta, kuulummepa sitten kultapossukerhoon tai sitten ei. Asiat ovat täällä mielestäni hyvin. Ja vaikkemme omaa suunnattomia rikkauksia, varaa jää vielä toisten auttamiseenkin. Sitä jos käyt väittämään vastaan, en jaksa edes nähdä vaivaa selittää tarkoitustani, sillä silloin loppuu minun ymmärrykseni.
    Pyysin vain jonkun esittämään maan(Islamin lakia noudattavan) jonka yhteskunta voi yhtä hyvin. Tuleeko sitä?

    Äänestä

  • katsonut kirjoitti:

    Osuit naulan kantaan. Koko Saharan etelänpuoleinen alue kuuluu vielä siihen sivistymättömään maailman kolkkaan, jossa vallitsee epätasa-arvo
    -> naisia ei kouluteta
    -> sivistämättömyys, tietämättömyys esim. hygieniasta
    -> taudit leviää, köyhyys lisääntyy yms
    -> nälkää ja ahdinkoa
    -> kierre jatkuu.

    Mutta onneksi tämäkin tilanne on paranemaan päin tehostetun lähetystyön ansiosta.
    Kyllä, joka mailla on ongelmansa, niinkuin näppäränä ehdit jo luettelemaan, sitä en ole kieltänyt missään vaiheessa.
    Puhuin laistamme, joka noudattaa Raamatun ohjeita.
    Suomi on karu maa, puu on ainoa tärkeä luonnonvaramme. Ei hedelmiä, öljyä, kultaa yms. Luonnonvaramme ovat köyhät, mutta yhdessä päättämämme asiat ovat tuottaneet tulosta, kuulummepa sitten kultapossukerhoon tai sitten ei. Asiat ovat täällä mielestäni hyvin. Ja vaikkemme omaa suunnattomia rikkauksia, varaa jää vielä toisten auttamiseenkin. Sitä jos käyt väittämään vastaan, en jaksa edes nähdä vaivaa selittää tarkoitustani, sillä silloin loppuu minun ymmärrykseni.
    Pyysin vain jonkun esittämään maan(Islamin lakia noudattavan) jonka yhteskunta voi yhtä hyvin. Tuleeko sitä?

    >>vaikkemme omaa suunnattomia rikkauksia, varaa jää vielä toisten auttamiseenkin. Sitä jos käyt väittämään vastaan, en jaksa edes nähdä vaivaa selittää tarkoitustani, sillä silloin loppuu minun ymmärrykseni.>>

    Suomi _ei_ ole väkilukuunsa nähden mitenkään erityisen köyhä luonnonvaroiltaan. Mitä tulee antamaamme kehitysapuun - kansantulo huomioiden - se ei todellakaan kuulu huippuluokkaan. Me avustamme niin sanoaksemme murusilla, joita tippuu pöydältämme. Ja tästäkin avusta varsin suurin osa on sellaista, joka on tarkoitettu tukemaan omaa vientiämme ja siten omaa talouttamme.

    >> Pyysin vain jonkun esittämään maan(Islamin lakia noudattavan) jonka yhteiskunta voi yhtä hyvin. Tuleeko sitä?>>

    Mitä tulee muslimien asuttamiin maihin, ne edustavat - muutamaa ökyrikasta pientä öljyvaltiota lukuun ottamatta - aika tasaisesti kultapossukerhon ulkopuolisten maiden normaalitasoa. Toisin sanoen: On keskiköyhiä (esim. Turkki, Saudi-Arabia), varsin köyhiä (esim. Pohjois-Afrikan maat), superköyhiä (esim. Bangladesh). Kultapossukerhon maat taas ovat järjestään maallistuneita maita, joissa traditionaalisillan uskonnoilla eli kristillisyydellä tai vaikkapa shintolaisuudella (Japani) on enää marginaalinen merkitys. Kristillisyydellä on tämän asian kanssa varsin vähän tekemistä.

    >>Mutta onneksi tämäkin tilanne on paranemaan päin tehostetun lähetystyön ansiosta.>>

    Arveletko tosiaan, että lähetystyöllä olisin olennaista merkitystä vaikkapa Afrikan kristittyjen maiden elin- tai sivistystason parantamisessa? Saati Latinalaisen Amerikan tai Kaakkois-Aasian kohdalla? Jopa erittäin pienellä antamallamme kehitysavulla on aivan toista luokkaa oleva merkitys.

    >>Puhuin laistamme, joka noudattaa Raamatun ohjeita.>>

    Modernit ihmisoikeuden ideamme epäilemättä saattavat olla jonkin modernin ideaalisen Raamatun tulkinnan mukaisesti joidenkin Raamatun ohjeiden kanssa sopusoinnussa. Tosiasia kuitenkin on, että ne ovat peräisin valistusajan kaikkea muuta kuin tuon ajan kristittyjen hyväksymistä aatteista. Valistusfilosofit, jotka noita aatteita ajoivat, taistelivat aikansa kristillisyyttä vastaan. Myöhemminkin, kun esimerkiksi Suomen valtiopäivillä aikoinaan ehdotettiin kansakoululaitoksen perustamista, nimenomaan pappissääty vastusti sitä sillä perusteella, että liiallinen oppi ei ole tavalliselle kansalle hyväksi. Modernin eurooppalaisen sosiaaliturvan juuret ovat myös aivan muualla kuin uskonnollisessa ajattelussa.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    suurimmassa osassa maailmaa ei päästä lähellekään sitä tulotasoa, kuin kultapossukerhomaissa. Jotka sivumennen sanoen ovat hyvin maallistuneita maita. Tuloerojen suuruus on tyypillistä kaikille köyhille maille, niin kristityille maille Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassakin kuin lukuisille muslimi-, hindu-, buddhalais- ym. maille. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Se on yleismaailmallinen, uskonnosta riippumaton köyhien maiden sisäinen ilmiö. Samalla rikkaat maat jatkavat rikastumistaan suhteessa köyhiin maihin.

    >>Suomi on persaukinen maa, huonolla ilmastolla varustettuna täällä ei ole juuri luonnonrikkauksia. Täällä vain ei ole suuria tuloeroja väestön kesken ja maksellaan kiltisti veroja.>>

    Suomi ei ole persaukinen maa. Suomi on maailmanmittakaavassa poikkeuksellisen rikas maa. Se on rikas luultavasti ennen kaikkea siksi, että täällä on ollut korkea verotus ja sen tuomat monet edut koulutuksessa, terveydenhuollossa - meidän infrastruktuurimme on siis pyritty rakentamaan mahdollisimman hyväksi ja se taas heijastuu taloudelliseen toimintaan.

    Tosin on sanottava, että tuloerot ovat tällä hetkellä Suomessakin kasvamaan päin ja erityisesti kaikista köyhimmän viidenneksen asema on huonontunut nopeasti. Odotettava elinikä on viime aikoina laskenut useita vuosia miehillä, jotka kuuluvat tulotasoltaan köyhimpään viidennekseen.

    löytyivätkin täältä!

    Äänestä

  • the_ran_ya kirjoitti:

    löytyivätkin täältä!

    ja vieläpä Kinkun kirjoittamana!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Katsonut kirjoitti:

Eiköhän jokainen näe,
mikä on nykytilanne valtioissa, joissa islam on pääuskonto ja näin ollen lakikin rakennettu Koraaniin.
Saattaa kuulostaa todella omahyväiseltä, mutta olen ylpeä laistamme, joka noudattaa Raamatun käskyjä, Uuden testamentin rakkautta. Tämä on vain yleiskuva Kristillisistä valtioista.. Tottakai poikkeuksmaitakin löytyy, kuten Etelä-afrikka, jossa sivistys on muutenkin vielä aika alhainen.
-Armo (ei kuolemanrankaisuja. Eihän tappamalla voi opettaa olemaan tappamatta. Kostoa seuraa aina kosto)
-Tasa-arvo (Jumalan edessä olemme kaikki saman arvoisia. Koulutus on sallittu ja suositeltavaa kaikille ihmisille, sukupuoleen katsomatta, lain edessä olemme kaikki tasavertaisia, myöskään sukupuoleen katsomatta)
Vertaan tässä Koraaniin: Yhden miehen todistus vastaa kahden naisen todistusta.. Myöskään ns."oikeissa" islamvaltioissa harva tyttö saa käydä koulua. Nykyään tilanne on onneksi parantumaan päin, sillä he ovat vihdoin tajunneet, että sivistämättömyys johtaa usein köyhyyteen.

Kyllähän meilläkin on omat ongelmamme, eiköhän joka maalla ole.
Mutta harva varmaan voi väittää että mailla, jota hallitsee täysin islam, on kehittynyt yhteiskuntana.
Onhan toki rikkaita valtioita, kuten Saudi-arabia, joka on rikastunut luonnonvarojen avulla(öljy) mutta jakautuuko varat kaikkien kesken?
esim.sosiaaliturvan kautta? Ehei. (vuoden siellä asuneena voin sanoa, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.
Pointti mitä yritän sanoa on se, että turhaa sitä islamin rakkautta on todistella Koraanin sanoilla. Se pitää näkyä myös tekoina, yhteiskunnan ajattelutapana.
Näkyykö se?
Antakaa esimerkki tietämättömälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu