Eli minulla on asiaa kaikille teille jotka myytte tai aiotte myydä autonne.
C 5 farmarin kohdalla joka on varsin kookas auto ja etenkin tuo 2008 vuodesta lähtevä malli on osoittanut vaikeaksi autoksi ostaa.
Kaikkissa johon oslen soittanut on sen näkeminen voinut olla liian työläs projekti joten en edes ole pääsyt katsomaan yhtäkään kun aina on joku este,milloin muualla tai että sunnuntaina olen paikalla kun esim:olen lauantaina joutunut kulkemaan alueen ohi niin ei sitä sunnuntaina enään lähdetä katsomaan uudelleen 400km ajaen kun edellisenä päivänä on juuri ajanut .
Eli tuossa oli vertaus ja muunalaisia vastaavia on,milloin myyjä itse 500km päässä per suunta ym.
Toinen on ettei nyky myyjä joka ei ole alkuperäinen niin se ei ole kösittänyt huoltokirjan tarkkuutta,se on vain mukana muttei se käsitä että se huolettava myös niin kuin ennen.
Esim:joku on saattanut ajaa yli 35km samoilla öljyillä kun ei tietokone neuvo vaihtamaan,en osta sellaista auto johon vaihdetaan 30000km välein sellainen kone ei vanhana kauaksi vie.
Ja siiten on vebasto polttoainelämmitin ,sitä ei monetkaan ole käsittänyt edes kuinka se toimii,ja millä varusteilla auto myydään kun ilmoitetaan kaikilla varusteilla niin puttuu se kello tai ei ole kaukosäädintä mukana tai jopa ei ymmärretä ettei ole webastoa olenkaan.
Sitten se hinta,ei ole älytty olenkaan että se myynti ilmoitus näyttää jo kulahneelta,hinta voi olla jokin mutta neuvottelu varaa ei ole mitään juuri.
harva maksaa 2008-2009 mallisesta yli 10000euroa käteen se on 8000 euron tietämillä oleva auto ja siitenkin siitä pitäs saada neuvoteltu hintaa hieman.
Maku alkaa menemään noista autoista ja myyjistä,joten merkki voi vaihtua nyt kun ei kaikki ole ostajan näkökannalta mieleinen.
Mutta katsotaan ensiviikko vielä,toki jos lumet tulee ja liukkaat kelit niin sitten koe aja enään,se on sitten liian myöhäistä saada todellinen tuntuma kyseiseen autoon.
Citröenin omistaja joka myy autoansa.
24
408
Vastaukset
- toljanter
Siis mitä, päätätkö sinä hinnan milla minä myyn??
Mulla sattuu olemaan vähän ajettu 2008 vuoden X7 mallinen C5:n, josta tarjottiin vaihdossa uuteen Kia Ceedin 15000€.
Eihän tuohon hintaan saa edes Saksasta omaa autoani.
http://suchen.mobile.de/auto/citroen-c5.html?isSearchRequest=true&sortOption.sortBy=price.consumerGrossEuro&lang=de&scopeId=C&makeModelVariant1.makeId=5900&makeModelVariant1.modelId=13&makeModelVariant1.modelDescription=exclusive&minFirstRegistrationDate=2008-01-01&maxMileage=125000&maxPowerAsArray=109&maxPowerAsArray=KW&fuels=PETROL&transmissions=AUTOMATIC_GEAR
Vattu mikä tonttu! Nyt vaan sattuu olemaan siten, että uusimman mallin C5 sattuu olemaan vähävikainen auto verrattuna vanhempiin pommeihin.
http://www.honestjohn.co.uk/carbycar/citroen/c5-2008/?section=road-test
Hyvän auton maineesta joutuu aina vähän maksamaan se nyt sattuu olemaan sellainen kaupankäynnin laki...- Olin ostamassa
Onhan nuo nyt näköjään korjanneet hintoja netti autossa,kyseessää on siis farmari ei sedan,sedanilla en tee mitään.
Suomessa menee nyt hinta taso tässä.
http://www.nettiauto.com/citroen/c5?id_vehicle_type=1&id_car_type=4&id_fuel_type=2&yfrom=2008
Olen siirtymässä nyt katsomaan toista merkkiä ,useasta syystä. - Kuka muka uskoo ?
@toljanter Älä jauha jätkä pas kaa.Sulla pitäis olla ainakin 2-3 Shitikkaa ennenkuin joku lykkäisi sulle 15000 € tumppuun.
Eihän kukaan nyt ole niin vit un tyhmä että maksaisi jostain pas kasta 15000 €.
Keksi juntti jotain parempaa ! - Toljander
Kuka muka uskoo ? kirjoitti:
@toljanter Älä jauha jätkä pas kaa.Sulla pitäis olla ainakin 2-3 Shitikkaa ennenkuin joku lykkäisi sulle 15000 € tumppuun.
Eihän kukaan nyt ole niin vit un tyhmä että maksaisi jostain pas kasta 15000 €.
Keksi juntti jotain parempaa !Riittää,että minä ja automyyjä uskotaan. Maailma on sillälaiilla muuttunut, että Suomessakaan ei hinnoitella autoja pelkästään korimallin ja käyttöönottovuoden perusteella. Ajokilometrit, lisävarusteet, historia jamoottori/ vaihteisto yhdistelmä vaikuttavat myös meilläkin, ihan kuten Saksassakin. Ja jos mulla lukee uudenauton ostotarjouksessa, että 15000€, niin kai se hyvitys sen verran on?? Ja olen tietoinen uusien autojen alennuksista vaihtoautolla ja ilman.
- Aloittaja.........
Toljander kirjoitti:
Riittää,että minä ja automyyjä uskotaan. Maailma on sillälaiilla muuttunut, että Suomessakaan ei hinnoitella autoja pelkästään korimallin ja käyttöönottovuoden perusteella. Ajokilometrit, lisävarusteet, historia jamoottori/ vaihteisto yhdistelmä vaikuttavat myös meilläkin, ihan kuten Saksassakin. Ja jos mulla lukee uudenauton ostotarjouksessa, että 15000€, niin kai se hyvitys sen verran on?? Ja olen tietoinen uusien autojen alennuksista vaihtoautolla ja ilman.
No jos se hyvitys on 15000e niin varmasti sinulla on erittäin vähän ajettu tourer siis farmari kaikilla herkuilla,koska eihän tuota maksaa kukaan enään,maksaakohan tosiaan tämä liike,eihän ne saa myytyä sitä mitenkään kun ostaja vielä tinkii.
Laitatko mallin ja kilometrit tänne koska uskottavalta tuo ei tunnu.
Uskoisin jos se olisi 2012 tai korkeintaan 2011 mallin 163 hevosvoiman auto mutta ei muuten.
2008 mallit on 8000euron tietämillä pyynnöt ja jos meinaa myydä niin se laskee 6000euron tietämille.
Muutoin ei saa ostajaa nettiautosta.
Niin kuin tuolla joku mainitsee kahdesta tai jopa kolmesta citikasta niin niillä saa sen 15000euroa nettia auton ilmoittelun perusteella. - Toljander
Aloittaja......... kirjoitti:
No jos se hyvitys on 15000e niin varmasti sinulla on erittäin vähän ajettu tourer siis farmari kaikilla herkuilla,koska eihän tuota maksaa kukaan enään,maksaakohan tosiaan tämä liike,eihän ne saa myytyä sitä mitenkään kun ostaja vielä tinkii.
Laitatko mallin ja kilometrit tänne koska uskottavalta tuo ei tunnu.
Uskoisin jos se olisi 2012 tai korkeintaan 2011 mallin 163 hevosvoiman auto mutta ei muuten.
2008 mallit on 8000euron tietämillä pyynnöt ja jos meinaa myydä niin se laskee 6000euron tietämille.
Muutoin ei saa ostajaa nettiautosta.
Niin kuin tuolla joku mainitsee kahdesta tai jopa kolmesta citikasta niin niillä saa sen 15000euroa nettia auton ilmoittelun perusteella.http://www.nettiauto.com/citroen/c5/6392477 tai
http://suchen.mobile.de/auto-inserat/citroen-c5-tourer-2-0-16v-aut-exclusive-dessau/196018676.html?lang=de&pageNumber=1&__lp=1&scopeId=C&sortOption.sortBy=price.consumerGrossEuro&makeModelVariant1.makeId=5900&makeModelVariant1.modelId=13&makeModelVariant1.modelDescription=exclusive&makeModelVariant1.searchInFreetext=false&makeModelVariant2.searchInFreetext=false&makeModelVariant3.searchInFreetext=false&maxPowerAsArray=109&maxPowerAsArray=KW&fuels=PETROL&minFirstRegistrationDate=2008-01-01&transmissions=AUTOMATIC_GEAR&negativeFeatures=EXPORT&maxMileage=125000&categories=EstateCar&noec=1
Vähän niin kuin nuo, mutta täysnahoilla.
- olin ostamassa.
Anteeksi jos kohdistin liikaa yksilö tasolla.
Mutta ostajana nään tilanteen hieman eritavoin.
Saksaa kuulu olevan kalliimpaa mutta ei se niinkään mutta nuo kilometrit on pienet saksassa näköjään.
Katoppa kun minä joudun katselemaan täällä näitä 200000km ja 300000km jotka on noin ei siis 20 000km jne jotka on uuden veroisia mutta täällä nämä on ihan erimaata.
Varustelut sitten onkin ihan oimituisesti,mainitaan kaikki varusteet,no ei ole sähköpenkkiä ,ei ole webastoa niin että se myös on kelolla tai kapulat mukana tai kaasujousituskin jopa on rautaiset jne....ei ole ole tarkkaa huoltokirjaa puhumattakaan koritakuusta joka on 12 vuotta noissa,ne ei ole voimassa useimilla niin ei tee mieli maksaa kun takuutkin on jo ohi.
Tai sitten vaihteiston öljyjen kanssa ei ole merjintöjä ym....tämä on retuperällä omistajilla.
Sulla lienee vähän ajettu mutta nämä jotka on jo liki 200000km ajettuja ei saa maksaa 8000 e mutta pyynnöt on 11000 kiepeillä noinkin paljon ajetussa.
Tämänkin vikaa koitin selvittää niin myyjä nostaa kädet pystyyn ja merkkiliikeelle soitin niin taas tutkisivat lisää kun se keväällä jo oli tämän takia sielä maksaen tuhansia mitään tekemättömästä työstä,eli vikaa on ja sen verran että pitäs vielä maksaa siitä 370000km ajetusta liki 8000e ja kunnostus joka maksaa luultavammin maltaita edelleen.
http://www.nettiauto.com/citroen/c5/6691710
On niissä vikojakin ja kilometrejä.- vaikea auto ostaa
Tossaakaan ei ole webastoa eli on ulkona koko auto oston suhteen,samoin kun se oli jo kevään sielä merkki huolossa niin vikaa on tullut taas ja onpalikkaa jo laitettu,mutta kumminkin se on 7500euroa .
Vaikea auto ostaa alkaa olla maku mennyt koko touhuun.
- saatan unohtaa
Lisäksi tosiaan se webasto pitäisi olla muuten ei tule mitään samoin kun lohkolämmitinkin pitää olla.
Ilmeisen selvää alkaa olemaan etten saa ostettua ,jolloin siiryn toiseen merkkiin volvon v70 tai jopa mersun E sarjaan,sielä 400000km ei ole vielä paljon.
Hinnat on 10000e ja alle saa jo valita.- Toljander
Kattele mielummin Mersu, koska seuraavaan 100000km mahtuu varmasti niin kallista remppaa, ettei enää kannata edes korjata, ts. häviät auton pääoman ja pikkuremontteihin menneet rahasi.
Diesel automaatin osto 370000km ajettuna on sama kun löisi kätensä paskaan siis yleisellä tasolla. Varmoja vikakohteita: pakokaasujärjestelmät (EGR ja partikkelifiltteri, pumppu (tankkasiko 4:n omistajan vaimo kerran bensaa), automaatti (onko ajeltu ikuisilla öljyillä), moottori saattaa olla mekaanisesti kulunut ja yms. Ensiksi laittelet uusia niveliä, renkaita ja vaihtelet hydrauliikkaöljyjä innoissasi. Sitten jakopään ja uudet nokka-akselit ja alat tappelemaan vaihteistoista johtuvan häiriön kanssa joka vaatii auton uudelleenkäynnistyksen 30km:n ajon jälkeen. Tässä vaiheessa lähtee yleensä akka jos sattuu olemaan. Sinnikkona tilaat "uuden" automaattilaatikon halvalla Ruotsista, mutta se on hieman erityyppiä tai ohjainlaitevian takia se paukahtelee ykköseltä kakkoselle vaihdossa, et enää välitä koska olet pakannut autonperään puolikkaan jallupullon ja köyden...
- Jompsis kumpsis
Saatat kyllä osittain tietääkin muttei se ihan noinkaan kyllä ole.
Ajattele jos saan 3vuoden päästä 2 000euroa tai ehkä 3mekin jos saan niin citröen c5 2008 ajettuna olisi 400000km enintään 500000km kun siitä aika tulisi jättää.
Mersulla se olisi kenties siis farkkuna kummatkin ,niin se olisi ehkä 2007 ja 600000km.ehkä saisi saman.
Vaikkä tämä ja manuaalina ....
http://www.nettiauto.com/mercedes-benz/e/6695608
Siis manuaali.- tämmönen
Tosin tuo on 2004 mutta kumminkin 2007 saattaisi olla se jota mietin.
http://www.nettiauto.com/mercedes-benz/e/6689002
- Teho ongelmakin
Pahinta on matka autoon kun laitetaan 1.6 litran kone ,jonkun hullun älyväläys.
Ja sitikan ongelma on koneiden teho,kun painoa on niin nuo tulisi olla vähintään 150hv mielummin 170hv vakiona,siis c5 farmari diesel,niissä on liian vähän tehoa vakiona.
Ei ole tarjontaa,itselläni oli se aikaisempi malli sitikalta 2.2 hdi mutta ei tehoja ole. - shitikka200
Ostakaa BMW, niin loppuu kaikki murheet.
Kun uutena ostat ja pistän kiertoon 2 vuoden sisällä saat erinomaisen välirahankin ja eipä tuota paljoa tarvitse korjaamoilla aikaa viettii tällä periaatteella. Tai jos jokin häikkä tulee, niin maahantuoja sen maksaa. - Olin ostamassa
Mutta bmw on ihan samasta tallista kun citröen,sen jos erehtyy ostamaan tai huoltamaan sielä tai joutuu niitä osia ostamaan niin ei hymyilytä.
Hartikainen täällä myy meseä,bmw.citikkaa.
Osat on ihanjärkyttävän kalliita, samoin kun se palvelu järkyttää.
Bmw maine ei ole kestävä,se lienee kallis auto pitää. - nostokurki1
Joo myy Laakkonenkin muutamaa Premium merkkiä BMW:tä ja Audia. Huoltohallissa BMW-nostimilla ei saa edes nostaa Nissanin, Opelin, Volksin yms. romuja. Taso säilytetään siis jopa huollossa. Eihän sitä nyt kansanautoa saa samalla nostimella nostaa
- Olin ostamassa
Ja onko kaakeli lattiat?Missä bmw joutuu oleskelemaan?
Täällä on eräässä citröenin korjaajan hallissa ,laittaa vain sitikkaa ja pösöä,itellään sillä on c6 ja emännällä oli c5 .
Mutta on kakkelit ja puhtaan kiiltävät laiteet kaikkineen,nahka sohvatkin on ja ei ihan rihvelöt olekaan,sekä todella hieno vanhan ajan piano oli myös en tiedä onko enään.
Uskomaton citröen asentaja,joka hoiti meidä'n c5 ( 2002) 2.2 hdi farkun melkoisen hyvin,kun eim:soitin lampuista joskus tienpäällä niin sano ajele pihaan,no ajoin ja kaveri tuli ja vaihtoi molemmat pitkät lamput edestä siinä pihalla pakkasessa ,mahtoi mennä minuutti kahdessa lampussa ja maksoi osineen siis lamppuineen 10 euroa koko uo projekti.
Joten siinä mielessä en merkki liikettä tulisi koskaan harkitsemaan. - lkjhgfd
Piano autokorjaamossa? Hulluja noi ranskisten omistajat!
- Alin ostamassa
Se on sellainen monitoimi mies ,sielä oli vanha piano oikein koristellinen ja hyvin kaunis,mutta se odotti entisöintiä ym.
Sielä se oli monta vuotta,sitten sillä on taka huoneessa tai taliissa sielä paljon muutakin,kuten ds citikka 60 luvulta,oli vakuutus yhtiön kaveri kehoittanut jo nostamaan vakuutuksen kun on jo arvo peli,se näytti todella hienolta ,sitten sillä on noita urheiluautoja myös,jotka lähtee.
Moottoria pyöriäkin ja mitä vaan melkein,se ei tee asennuksia enään rahan takia vaan huvikseen,se on vannoutunut henkisesti kaikenlaiseen laittoon kuten citröen ja pösö ym....
Sillä on tämmöinenkin nyt vuokrattavissa.
http://www.telemail.fi/auto-france/vuokraus.htm
Eli sillä on vaikka mitä,8 auton paikkaa sielä toisessa hallissa. - Olin ostamassa
Lukekaa tämä :harvalla merkki korjaajalla on tarjota näitä ja tällä citröen asentajalla on,ehkä suomen ainut.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
jos haluatte jäädä odottamaan työn valmistumista, tarjolla ovat wlan-yhteys, suihku ja sauna ilmaiseksi. Tämä toki vain aukioloaikojen puitteissa.
Pystymme myös tarjoamaan etenkin autoelektroniikan alueelta lisäoppia autoalalla jo toimiville henkilöille.
Käytössänne on myös esimerkiksi hää- tai muuhun juhlakäyttöön kuljettajan keralla ja sopimuksen mukaan
museorekisteröity Peugeot 604 TIA vm. 1978 -henkilöauto
Citroën C6 Exclusive -henkilöauto
museorekisteröity Citroën D-Super vm. 1970 -henkilöauto
museorekisteröity Jawa 350 vm. 1965 -moottoripyörä sivuvaunuineen
rautalankamusiikkia (ilman kuljettajaa, neljän soittajan voimin)
Ei näitä ole kovinkaan monella tarjota, yksityisellä henkilöllä.- Olin ostamassa
Mitä olette mieltä ,kysessä on aunutlaatuinen citröen asentaja jolla huollatin omaa citröenia,koskaa ei arponut vaan homma oli simppeliä aina.
- paalujuntta xx
Saako myös Thai-hierontaa odottaessa??
- Olin ostamassa
jaa , tuota thai hierontaa saa kyllä erään toisen autokorjaamon naapurissa,mutta lienee ei kuulene samaan hintaan.
Joten jos haluaa merkkiä vaihtaa niin sekin onistuu kätevästi mutta ei ehkä saa samalla odotellessa samaan hintaan. - Anonyymi
C5 lämppärin läpät ongelma monessa,muuten ei isompia vikoja.hyvä ajaa,kun on mehujouset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12701Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581321Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491155- 1271018
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?207990Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18956- 42889
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875