Harmi...

Jotkut on voineet lukea edellisen viestini vähän aikaisemmin ja tässä jakoa sille.. Mädit olivat jostain syystä homeisia. Mutta ei suinkaan kaikki sillä näin niitä aamulla tuoreina lehdellä mutta joku oli ne siitä syönyt iltaan mennessä. Vaikka mädit kaikki ovatkin jo homeessa vanhemnmat silti uskollisesti tuulettavat rintaevillään mätiä. Surullisen näköistä kun tietää ettei mädistä mitään tule. Lehtikset varmaan haluavat ihan hirveästi jälkikasvua. Kuteeko pari uudestaan joskus? Jos kutee niin milloin? Tämä saattaa johtua kyllä ihan lehtiksien omasta mielipiteestä koska he haluavat ruvetä yrittämään uudestaan.
2192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Parhaimmillaan/pahimmillaan kutevat kerran viikossa. Tuo ei ole sitten kenenkään kannalta hyvä. Rasittaa vanhempia, ne kääpiöityvät kun energia kuluu äksyilyyn kasvun sijasta. Muut altaan asukit stressaantuvat, kun koko ajan lehtikset vaan puolustavat mätiä/poikasia.

Se muuten voi olla, että sulle on sattunut 2 naarasta. Ne kutee kyllä keskenään ja muutenkin käyttäytyvät kuten "oikea" pari, mutta mäti ei tietenkään koskaan kehity, homehtuu vaan pois. Hedelmöittymätön mäti homehtuu yleensä viimeistään 2 päivän kuluttua pois.
No, katso seuraavalla kerralla kun kutu on lähellä tai kutevat. Silloin niiden mädin-/maidin asetinputket tulee esille. Naaraalla on pyöreäpäinen ja paksu, koiraalla teräväkärkinen ja ohuempi. Sitten tietty on selvää jos pääset näkeen niin hyvin, että näet tuleeko sieltä putkesta mätiä. Jos kala vaan ui mädin yli, niin silloin se on poika. Maitia ei näe.

Äänestä
  • Voi ei. Mulla olis ollutkin jo niille poikasille koti. Ja tonne mun akvaan ei enää yhtään lehtistä (anakaan koirasta) mene kun on jo liian pieni noille kahdelle... No aina kaikki ei suju suunnitelmien mukaan...
    Mulla on partiksetkin molemmat poikia, valitettavasti juuri poikia. Yksikin olisi riittänyt mutta synttäri lahjaksi tuli toinen. Tämä partis oli aika ei-toivottu lahja, muttei sitä voinut poiskaan heittää... Mulla ei ole koskaan varmaan ollu akva ihan kunnossa. Ainakaan itseni mielestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pietu kirjoitti:

Jotkut on voineet lukea edellisen viestini vähän aikaisemmin ja tässä jakoa sille.. Mädit olivat jostain syystä homeisia. Mutta ei suinkaan kaikki sillä näin niitä aamulla tuoreina lehdellä mutta joku oli ne siitä syönyt iltaan mennessä. Vaikka mädit kaikki ovatkin jo homeessa vanhemnmat silti uskollisesti tuulettavat rintaevillään mätiä. Surullisen näköistä kun tietää ettei mädistä mitään tule. Lehtikset varmaan haluavat ihan hirveästi jälkikasvua. Kuteeko pari uudestaan joskus? Jos kutee niin milloin? Tämä saattaa johtua kyllä ihan lehtiksien omasta mielipiteestä koska he haluavat ruvetä yrittämään uudestaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu