Miksi seksiä on nykypääivänä pakko haluta? Pärjään ihan hyvin ilmankin. Miksi se tekee minusta oudon? Ihan yhtälailla puolisoni voi minunmielestä olla outo, koska hän ajattelee jatkuvasti seksiä. Mielestäni kaikki me ollaan erilaisia toiset haluaa seksiä toiset ei,mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää? Miksi siitä pitää tehdä niin iso numero jos ei halua.
Onko pakko haluta?
hmmmmhph
9269
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei tarvikkaan haluta, mutta parisuhteessa tuosta voi muodostua ongelma, jos toinen haluaa ja toinen ei. Ainoa vaihtoehto on varmaan sellaisessa tilanteessa vapaasuhde, jossa seksiä haluava puolisko saa vapaasti sitä muiden kuin oman kumppaninsa kanssa harrastaa!
Epäreiluahan se on jos suhteen alussa olet halunnut tai antanut ymmärtää haluavasi yhtä usein kuin vastapeluri. Jos taas suhtautumisesi seksiin on ollut sama alusta lähtien, ei voi kuin ihmetellä miksi olette alun perin päätyneet yhteen?
Kyllä seksihalujen edes jonkinlainen yhteensopivuus olisi hyvä peilata ennen kuin suhde viedään tapailua pidemmälle, koska pitkällä ajalla epätasapaino syö suhteesta kaiken muun hyvän. Sitten tasapainotetaan suhdetta, vieraissa käymällä luvalla tai luvatta, muussa tapauksessa katkeroidutaan. Molemmat tavat vie lopulta eroon.
Onnea mahdottomaan tehtävään yritää löytää välillenne tasapaino :D
Kirjoitin vähän epäselvästi, pahoitteluni. Pointti ei ollut minun ja puolisoni seksielämä, vaan ihan yleisesti kysyn ja mietin "Onko pakko seksiä haluta?" Kun jos et halua, olet outo ja sinussa on pakko olla jotain vikaa ja tarvitset apua. Eikö voi vaan yrittää ymmärtää, että kaikki ei nauti seksistä!
No eipä siinä mielestäni ole mitään tuomittavaa tai edes ikävää jos joku ei seksiä halua. Jokainenhan voi ja pitäisi saada päättää omasta seksuaalisuudestaan. Mutta vain niin kauan kun tämä henkilö ei hakeudu parisuhteeseen sellaisen kanssa joka seksiä arvostaa ja haluaa. Jos taas hakeutuu, pitää alusta asti tehdä selväksi mikä on oma ajatus tämän asian suhteen. Pahinta olisi teeskennellä seksuaalisesti halukasta ja kun on toisen saanut "ansaan" vaikkapa yhteisten lasten muodossa, muuttaakin käyttäytymisensä ja lopettaa halukkaan teeskentely. Silloin tulee kustua molempien nilkoille ja haistatettua samalla omille lapsillekin sivussa.
Mikä kirvoitti kysymään jos ei kerran kyse omasta suhteestasi, alkoi kiinnostaa vaan?
puolisoni voi minunmielestä olla outo, koska hän ajattelee jatkuvasti seksiä.
vs
Pointti ei ollut minun ja puolisoni seksielämä
Ahaa ”pointti” on siis puolisosi ja jonkun muun seksielämästä?
Henkilö, joka ei halua seksiä, sopii oikein hyvin yhteen henkilön kanssa, joka myöskään ei halua seksiä.
Ongelma syntyy siitä, että halut eivät kohtaa. Lisäksi haluton ei voi edes ymmärtää, kuinka pakottava haluavan halu voi olla. Se voi suistaa toisen elämän raiteiltaan, ja haluton vain katsoo silmät ymmyrkäisinä käsittämättä koko tilannetta.
Myöskään haluton ei voi lisätä haluaan. Jos testosteronit ovat kunnossa, lääkehoitoa ei ole. Silloin pari voi vain erota, kärsiä epäsuhdasta tai haluavampi voi toteuttaa tarpeensa irtoseksinä tai vakiopanona.
Ei ole pakko haluta eikä ole pakko pihdata. Ehkä jossakin tapauksessa naidaan rahaa tms. jolloin suhteen laatu voi olla ”välttämätön paha”.
Minusta suhde voi toimia hyvin vain silloin kun kumpikin saa mitä haluaa. Eikä kannata edes aloittaa selaista suhdetta joka ei perustu toisen huomioonottamiseen. Seksi on normaalin ihmisen perustarve eikä se rajoittamisessa ole mitään järkeä. Liian usein on kysymys sairaanloisesta vallanhalusta/-käytöstä.
Jos ei halua niin ei halua, sitä ei voi halukas ihminen ymmärtää!
Se on vähän niinkuin ruoka.. yks tykkää sienistä, toinen vihaa niitä ja kolmas syö sillointällöin. Meitä on niin moneen junaan.
Näinhän se vaan menee, että jos et halua, sinut leimataan hirviöksi joka sairaalloisesti käyttää seksiä asenaan.
Minä en nauti seksistä. Olen terve ihminen, mutta seksi ei kuulu perus tarpeisiini, olen onnellisempi ilman.
En minäkään leimaa, seksiä haluavia , vaikka en heidän halujaan ymmärräkkään. Olkoon jokainen omanlaisensa.
Minusta se on lähinnä hyvin surullista että ihminen ei nauti seksistä. Sen ihmeellisemmin en lähde setvimään syitä että miksi ei nauti.
Vielä moninverroin surullisempaa on että tunnen ihmisiä jotka nauttisivat seksistä mutta esim auto-onnettomuuden jne.. takia he eivät enää siihen kykene.
Elämä on tragedia.