Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

neitsyys meni äkkiä

olen hukassa...

Kertokaa mahdollisimman paljon mielipiteitä, sillä en itse tiedä mitä ajatella..
Oltiin otettu vähän huikkaa ja oltiin sovittu jo päivällä että menen yöksi tälle pojalle. Hän on 18, mä vuoden nuorempi. Siellä mentiin sitten ihan loppuun asti, en oikein muista kumpi teki aloitteen mutta oltiin molemmat kyllä halukkaita.
Nautin kyllä ja pidän tästä pojasta ihan todella, mutta emme edes seurustele vielä, joten on alkanut kaduttaa ja hävettää että annoin niin helposti ja äkkiä. Juttua on siis ollut reilut kaksi viikkoa, jonka aikana nuolimme ja makasimme toistemme päällä ja kainalossa.
Ja toinen juttu on, etten ymmärrä miksei hän ole edes puhunut virallisesta seurustelusta. Ja älkää väittäkö, että poika olisi vain pillun perään, en jaksa alkaa perustella, mutta tiedän, ettei asia ole niin.
Ongelmani on siis, että en tiedä enää miten etenen suhteessamme. En tiedä, miten hän suhtautuu minuun enää. Fyysisesti ja henkisesti olen kyllä valmis seksiin, mutta tuntuu vain niin oudolta, että jotkut seurustelevat kuukausia tai jopa vuosia ennen seksiä. En halua vaikuttaa miltään helpolta palalta

14

404

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • opetus111

      et halua vaikuttaa helpolta, vaikka olet helppo?
      Mitä jos vaan hyväksysit olevas panopuu. Kato kun tuutte ees oleen ikinä yhdessä kun poika tajuaa, miten helposti menet sänkyyn uuden tuttavuuden kanssa

      • nyt kilahti pahasti

        Haista vittu. Et tiedä hevonvittuakaa koko asiasta. Oot vaa joku yksinäine vittuuntunu paska joka ei ikinä saa ketää.
        Mee ite vetää perseet ja samaa sänkyy nukkuu miehen vieree jota jumaloit nii katotaa sitte miten suu pannaa. Minä mikää blondi panopuu ole vaan romantikko.
        Toivoin jotai rakentavaa kritiikkiä enkä mitää paskanjauhantaa


      • teinilutkatparas
        nyt kilahti pahasti kirjoitti:

        Haista vittu. Et tiedä hevonvittuakaa koko asiasta. Oot vaa joku yksinäine vittuuntunu paska joka ei ikinä saa ketää.
        Mee ite vetää perseet ja samaa sänkyy nukkuu miehen vieree jota jumaloit nii katotaa sitte miten suu pannaa. Minä mikää blondi panopuu ole vaan romantikko.
        Toivoin jotai rakentavaa kritiikkiä enkä mitää paskanjauhantaa

        Sori nyt vaan, mutta tyttö joka antaa kahden viikon jutun jälkeen (eikä edes seurustele) on helppo.
        Jos se helpottaa oloasi niin voit toki uskotella itsellesi, että et ole helppo vaan romantikko.


      • juu tota joo
        nyt kilahti pahasti kirjoitti:

        Haista vittu. Et tiedä hevonvittuakaa koko asiasta. Oot vaa joku yksinäine vittuuntunu paska joka ei ikinä saa ketää.
        Mee ite vetää perseet ja samaa sänkyy nukkuu miehen vieree jota jumaloit nii katotaa sitte miten suu pannaa. Minä mikää blondi panopuu ole vaan romantikko.
        Toivoin jotai rakentavaa kritiikkiä enkä mitää paskanjauhantaa

        Mä suosittelen sulle jotai asentee muutosta. Sä rageet ku hullu, yhestä netissä kuullusta kommentista. Jos et kestä kritiikkiä niin kannattaa olla laittamatta keskustelua nettiin.


      • kfkfkdkdjfbddndldkxk
        juu tota joo kirjoitti:

        Mä suosittelen sulle jotai asentee muutosta. Sä rageet ku hullu, yhestä netissä kuullusta kommentista. Jos et kestä kritiikkiä niin kannattaa olla laittamatta keskustelua nettiin.

        No anteeks nyt vaa mutta kyllä vähä sattuu ku haukutaa helpoks mikä on mun mielestä hirvein loukkaus mitä on. Ei ois kyllä pitäny mitää tänne kirjottaa ku ei muuta ku paskaa sada niskaa.
        Kyllähän mä sen toisaalta ymmärrän että toi kuulostaa kirjotettuna pahalta ja kun ei tunne tilannetta meidän näkökulmasta.
        Ja ei tarvii tulla enää kertoo miten paha ihminen oon, en kuitenkaa enää ikinä tuu tänne


      • gghbcyk
        kfkfkdkdjfbddndldkxk kirjoitti:

        No anteeks nyt vaa mutta kyllä vähä sattuu ku haukutaa helpoks mikä on mun mielestä hirvein loukkaus mitä on. Ei ois kyllä pitäny mitää tänne kirjottaa ku ei muuta ku paskaa sada niskaa.
        Kyllähän mä sen toisaalta ymmärrän että toi kuulostaa kirjotettuna pahalta ja kun ei tunne tilannetta meidän näkökulmasta.
        Ja ei tarvii tulla enää kertoo miten paha ihminen oon, en kuitenkaa enää ikinä tuu tänne

        Ja ennen ku lähen lopullisesti, nii oon ollu sen kaa läheinen jo pari vuotta ja ollaan avauduttu toisillemme kaikest mut juttua ollu 2 viikkoa.
        Aikuiset ihmisetki pokaa baareista yhen illan juttuja nii ei tää tilanne nyt nii kamala oo.


    • helppooo

      Miten voit enään ottaa sitä jätkää tosissas ku meni antaa kahen viikon jutun jälkeen aika helppo toi jätkä vai mitä?

    • OletteIdiootteja

      Mun mielestä koko neitsyydestä kohistaan liikaa. Jos tykkäät tai rakastat sitä poikaa, niin miksi vitussa sitä enää pihdata pitäis? :D Itse ekan kerran makasin vanhan säädön kanssa, joka ei enää välittänyt minusta, mutta itse rakastin ja rakastan edelleen. Ei se tee kenestäkään helppoa, että harrastat seksiä sinulle tärkeän ihmisen kanssa.

    • sdjhoishj

      Jos te molemmat halusitte seksiä ja nautitte siitä, niin missä on ongelma? Varsinkin jos tiedät, että poika ei ole vain seksin perässä.

      Jotkut tosiaan seurustelevat kuukausia, jotkut vuosia, ja toiset menevät sänkyyn ensimmäisillä treffeillä. Mikään näistä vaihtoehdoista ei takaa onnellista parisuhdetta, eikä toisaalta estäkään sitä.

      Eikä sillä oikeasti ole mitään väliä mitä toiset tekevät. Te teette niin kuin itse haluatte.

      Oletko sinä itse puhunut hänelle virallisesta seurustelusta?

    • sdfregrtd

      Totta kai seksiin liittyy valtaa. Toinen haluaa ja toinen ei anna koska saa toisen tekemään jotain muuta sillä.

      Mutta jos asiat on onnistuttu tekemään ilman valtasuhteita niin ole onnellinen.
      Voihan sinua sanoa helpoksi, mutta sehän vain kertoo että halusit seksiä itsekin, mikä on erittäin hyvä merkki suhteelle.

    • eikanatte tulla raskaksi alaikäisenä vaan täys ikäisenä vaan

    • ilmanaina

      kun runkkaa niin käsi ei petä koskaan
      ja peukalojarrulla voi viivyttää
      ps
      miten se muna laitetaan pilluun?
      oon 45v mies

    • vauvakuume.

      No riippuu.. Itse annoin heti ku tavattiin.. Ollaan seurusteltu nyt 5vuotta, kissoja on ja asunto ostettu. Seuraavaks vauvaa suunnitellaan. Kaikki voi mennä hyvinkin.

    • Kestäväkauneus

      Just perus nuoriso paskaa. Jauhetaan jostain "oonko helppo".
      Mitä väliä. Jos panettaa, nii sillon kannattaa panna. Ihme lätinää tommonen.
      Menkää ostaan niitä samoja muotirättejä, jota on jokaisella. Ei tarvi ajatella sitä vähääkään, mitä tässä nyt on ollut yritystä.
      Samaan jonoon muiden idioottien kans. Tai oikeestaan älä poistu jonosta, mee vaan sinne minne muutki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2217
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2043
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1658
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1480
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1476
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1377
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1344
    8. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      52
      1238
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe