En sanoisi itseäni ujoksi, mutta olen hiljainen tyyppi. Silti en pidä hiljaisista hetkistä esim. muutaman sanasen jälkeen. Mietin liikaa, mistä olisi sovelias puhua ja mitähän mielenkiintoista tässä voisi puhua.
Siinä sitten vilkuilen kaveriani vaivaantuneena ja jännittyneenä sanon jotain väliin, johon toinen voi kommentoida vain lyhyesti. Ja juuri siinä tilanteessa kaikki muutkin jutun aiheet unohtuvat, enkä saa sanotuksi enää mitään.
En ymmärrä, miten jotkut voivat esim. puhelimessa puhua useita tunteja ongelmitta. Miten niillä juttua oikein riittääkin?
Siinä sitten vilkuilen kaveriani vaivaantuneena ja jännittyneenä sanon jotain väliin, johon toinen voi kommentoida vain lyhyesti. Ja juuri siinä tilanteessa kaikki muutkin jutun aiheet unohtuvat, enkä saa sanotuksi enää mitään.
En ymmärrä, miten jotkut voivat esim. puhelimessa puhua useita tunteja ongelmitta. Miten niillä juttua oikein riittääkin?
Vastaukset 1
Vanhimmat
ole samanlaisia puhujia.Toiset ovat hiljaisia ja ujoja eivätkä saa sanotuksi asiaansa.Ajattele mitä siitäkin tulisi jos kaikki olisivat samanlaisia suupaltteja.Tämä nykyinen elämänmalli on kylläkin mennyt siihen, että äänekkäimmät ja eniten itseään esilletuovat pärjäävät työelämässä.
Jos olet vielä nuori ja sinulla on elämää edessä mieti mikä olisi sinun luonteellesi sopiva ammatti.
Small talk ei todellakaan ole se joka tekee ihmisestä kiinnostavan. Meitä on paljon jotka eivät odota, että kaikki osaisivat keskustella asiasta ja asian vierestä.Kuuntele itseäsi ja mieti kuinka voisit hyväksyä sen, ettei sinun tarvitse puhua puhelimessa tuntitolkulla.
Itseluottamusta voisit hakea kansalaisopistosta jossa on esiintymiskursseja ja kaikkea muuta joissa voit kuunnella omaa ääntäsi.Eihän tarkoitus ole että sinun pitäsi aina miettiä sitä kuinka uskaltaisin avata suuni ja sanoa sanottavani.