Lapsi kotona....kouluun asti

Olen kanssasi samaa mieltä. Näin vanhempana ihmisenä, sitä näkee eri valossa asiat. On todella onnellinen se lapsi, joka saa nukkua omassa sängyssään aamulla niin pitkään ku nukuttaa, eikä sitä revitä aamulla ylös ja kiireellä hoitoon. En tarkoita sitä, etteikö äiti voi käydä töissä. Se on perhekohtainen asia ja joskus parempikin jaksamisen kannalta. Mutta että se hoitaja tulisi kotiin. Sekin tuo jo turvallisuuden tunnetta lapselle, että on tuttu paikka, vaikka hoitaja on joku muu kuin äiti, ja ehdottomasti sama tuttu aikuinen. Tasapainoiset ja onnelliset lapset kasvavat kotona. Isommat kaipaavat jo kavereita, ja niillehän on puolipäivä tarhamahdollisuus, jos äiti hoitaakin.

Koti on varmasti lapselle paras paikka. Tiedän sen itse, sillä äitini hoiti minua 3-vuotiaaksi asti kotona ja siitä eteenpäinkin olin tarhassa vain pari kertaa viikossa. Ala-asteikäisenäkin oli ihanaa, kun äiti oli kotona odottamassa. Kotiäiteys kunniaan :) Mutta pitäisikö lapsen todella olla kotona aivan koulu- tai esikouluikään?

En itse mitenkään erityisesti rakasta lastentarhoja, mutta niissäkin on puolensa - sosiaaliset kontaktit toisiin lapsiin. Se on hirvittävän tärkeä asia lapselle kaikissa kehitysvaiheissa. Tietysti kotonakin olevalla lapsella voi olla kavereita, mutta tarhassa erilaisia lapsia on enemmän ja sosiaaliset taidotkin voivat alkaa kehittyä.

Sairastamisesta myös sen verran, että eihän sekään ole aina huono asia - elämmehän nykyään miltei liian hygieenisissä oloissa. Sairastaminen lapsena lisää vastustuskykyä ja poistaa esim. allergioita. Huonoista puolista voisi varmasti mainita esim. korvatulehduskierteet, jotka hyvin usein johtuvat esimerkiksi tarhasta toiseen siirtelemisestä ja muutenkin jatkuvasta sairastamisesta.

Alkuperäisen kirjoittajan pääpointti kuitenkin hyvä. Jos lapsen hankkii, siitä on kannettava myös vastuu ja oltava vanhempi muutenkin kuin kuskaamalla lasta tarhaan ja leikkimällä kotista.