Olen 18-vuotias poika, ja kiinnostunut ikäisestäni tytöstä joka seurustelee. Joka tapauksessa voin uskoa että hän olisi myös minusta kiinnostunut. Hän ja hänen poikaystävänsä vaikuttavat parilta jolla ei ole mitään mahdollisuuksia mutta oikeastaan suhde on jatkunut jo lähes kaksi vuotta. Minulla ja tytöllä on paljon yhteisiä asioita, kun taas hänen seurustelukumppanilla ja hänellä ei ole. Seurustelukumppani ja minä olemme samasta kaveripiiristä. Kertokaa siis vinkkejä iskemiseen (en tarkoita sanan rumimmassa merkityksessä) ja kuinka olisin mahdollisimman miellyttävän tuntuinen (ja haluttava)? Moralisoidakin saa.
varatun iskeminen
5
579
Vastaukset
- eisaa
Varattuja ei isketä. Hmmmp. 2 vuotta on silti teinirakkaudessa aikas pitkä aika. Eikä yhteiset asiat silti ole suhteen edellytys. Toisilla niitä on vähemmän, toisilla enemmän. Rakkaus on kuitenkin se mikä ratkaisee.
Suosittelen tunteiden kohdistamista johonkin ei-varattuun tyttöön. - Hometatti
Tee palvelus maailmalle, ja jätä ne varatut tytöt rauhaan. Mieti miltä itsestäsi tuntuisi, kun kaverisi tulisi ja veisi tyttösi, vieläpä jos olette olleet jo kaksi vuotta yhdessä.
Et sinä voi sanoa onko heillä mahdollisuuksia. Suhde on heidän. Älä koske kiellettyyn lihaan. Kyllä niitä tyttöjä riittää sinullekin. Jos luulet etteivät he kauaa ole yhdessä enää, odota. Muussa tapauksessa saat kyseenalaisen maineen ja kaveripiirinne dynamiikka muuttuu. En suosittele. Sitäpaitsi et voi tietää heidän suhteen sisältöä, eikä sinulla siihen oikeutta olisikaan.
Teroitan kunniantuntoa, se on katoava ominaisuus tässä maailmassa, mutta haluaisin uskoa ettei kokonaan sukupuuttoon kuollut.- Cherbourg
Niin kuin muutkin ovat jo todenneet: ei kannata lähteä iskemään varattua. Johonkin kuitenkin sattuu ja lujaa, jos yrität iskeä tätä tyttöä. Saattaahan olla, että onnistut, mutta mieti olisiko kiva seurustella tytön kanssa joka on noin vain iskettävissä, vaikka seurustelee.
Helpommalla pääset, jos isket vapaan tytön etkä kehitä ihmeellisiä saippuaooppera kiemuroita...siitä ei hyvää seuraa. - karg
tiedän haluavani tytön enkä aio luovuttaa luuseripoikaystävän takia. tyttö ei varmasti ole noin vain iskettävissä ja jos on, sen näkee sitten. tässä asiassa minulla ei ole moraalia tai etiikan tajua ystäviäni tai kyseistä poikaystävää kohtaan, sillä tämä tyttö on ainoa asia mikä merkitsee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475325Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "571920Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1381713Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella161643- 141405
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41280No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol27127581-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171087Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771038Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60877