Olen itsekkin ollut aikanani uusperheen äiti ja siksi mielenkiinnolla luen ihmisten tuntemuksia mutta aika kamalaa luettavaa täällä on! Toki minun ei tarvitssisi lukea, mutta kun en itsekkään ollut täydellinen äiti omalleni ja vielä vähemmän täydellinen puolisoni lapsille. Kaduttaa jotenkin jälkeenpäin että voiko kumminkin aikuinen käyttäytyä lapsia/nuoria kohtaan näin kun itse käyttäydyin. En vieläkään voi sanoa että rakasttan puolisoni lapsia mutta olen sitä mieltä että aikuinen voi antaa rakkautta vaikkei rakastaisikaan. Mutta nyt asiaan: Erohan ei ole koskaan lapsennsyytä, se on aina vanhempien tavalla toisella, toisen tai molempien syytä, syyttämättä kumpaakaan, säälittää nämä erolapset. He ovat loppujen lopuksi niin vähän aikaa luonanne,nsotkevat, eivät tee mitään, kiukuttelevat, kapinoivat, ovat tavallisia murkkuja ongelmineen ja vielä eron tuska mitä he joutuvat kokemaan. Voin sanoa ettei heillä helppoa ole ja vielä jos on ongelmia ja ymmärtämättömyyttä kotona, rakkaudettomuutta niin paketti on valmis. Ajatelkaa näitä pieniä ja isoja avioerolapsia edes vähän. Exät ja nyxät, isät ja äidit sekä muu suku: Jaksakaan näiden kanssa ja ymmärtäkää ettei heillä ole helppoa. Aikuinen aina selviää.nLapsuus ja nuoruus on vaan kerran elämässä, sen täytyisi olla kaikkien kohdalla sitä ihaninta ja huolettominta aikaa.
Ei ole lasten vika
anna rakkautta
1264
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kuule kyllä kaikki ajattelee omia lapsiaan, mutta nämä perheenrikkojat ja ihmiset jotka tunkevat toisten lasten perheeseen, sopisi ajatella. Kuinka monta lasta tunnet jotka sanoo et kiva kun tulit, kiva kun hajoitit perheeni??
Ei ole lasten vika että isä lähtee kun löytää uuden naisen, ja pakottaa lapset elelemään vieraiden ihmisten kanssa tai edes näkemään heitä. Lapselta ei kysytä ikinä miten voit, ja haluat että toimitaan... hänet vaan pakotetaan hyväksymään..
Yhtä lailla se koskee lasta kuin sitä ex vaimoa kun häneltä viedään mies...
Miksi säälit? Olisit aikanasi miettinyt.. vielä ei ole ehkä liian myöhäistä perääntyä ja pyytää anteeksi... kokeileppa, auttaa sun elämää varmaan himpun verran, mutta tuskin kuitenkaan lasten perhettä, sitä tuskaa minkä aiheutit, ei pysty korjaamaan. Sinä voit saada miljoona lasta mutta yksikään lapsi ei saa utta isää.
Sanot että ero oon aina vanhempien syytä, et siis myönnä omaa syytä? Miksi? Kumma että se oman virheen näkeminen on aina vaikeeta.. hyvä vierittää syy muiden niskoille.
mee urpo turpo hakeen sutturoilta se miehes. kyllä se sulle jotain antaa kun olet niin vailla. PROVOAKKA.
Aloittajana en ole lissu, lissu on täällä 24/7!, sillä ei oo muuta elämää. Minä aloitin tuon keskustelun ihan omien tuntemusteni perusteella, en ole perheenrikkoja, en suttura, en ...mitä kaikkee toi lissu keksiikään. On täällä kai terveitäkin ihmisiä, jotka ajattelee omilla aivoillaan eikä kopioi tota samaa viestiä joka ikiseen ketjuun.
Ihmisillä on järki päässä. Jos joka kerta joku aloittaa viestin, ensimmäiseksi haukutaan miehen exä ja lapset, niissä on ainaainaaina se vika! Miksi kukaan ei koskaa ikinäikinäikinä.. myönnetä että se vika on muissa eikä aina exässä ja lapsissa???
Oli se lissu tai kuka tahansa.. huomio on tosi.
Tommosiin aloituksiin ei voi saada asiallista palautetta!
Tässäkään aloituksessa EI haukuttu lapsia, ei eksiä, ei ketään.
Sinun jutuissa on AINAAINAAINA sama kaava: naikkoset, hajoittaa, perheenrikkojat,,
isät lähtee, äidit hoitaa.....
KOSKAAN et MYÖNNÄ että sinussa oli VIKA kun ukkosi lähti.
Jos perheenrikkojat jättäisi toisten perheet rauhaa, ei edes tälläistä palstaa tarvisi.
Ei toi aloitus, mutta muuten SE taas huseeraa täällä, sotkemassa muiden aloituksia.
Jos vaikka siirryttäisiin tuohon ap:n ja jätetään tuon L_kirjoitukset omaan arvoonsa.
No katso sinne peiliin ja mieti miksi rikoit oman perheesi? Sinähän sen teit, ei kukaan muu. Sinunlaisen takia tämä palsta on olemassa.
Niin justiinsa. Potki miehen pellolle ja täällä itkee. Kai jo vuosia.
Olen aloittajan kanssa samoilla linjoilla, itsekkin olen siis uusperheen äiti. Kun suhteen alussa kuulin miehelläni olevan edellisestä suhteesta lapsi, ei se kuullostanut lainkaan pahalta, osaapa mies olla lasten kanssa, jos yhteisiä myöhemmin saamme. Jokatoinen vkl meni lapsen kanssa yhdessä remuten, tehtiin kivoja juttuja yhdessä. Tosin jo tuolloin välillä harmitti kun mies joka kerta vain vähemmän ja vähemmän osallistui lapsen kanssa leikkimiseen, askarteluun jne. Eli siis kovaa vauhtia teki minusta äidin korviketta meidän päässä. Tykkäsin toki olla lapsen kanssa, mutta pidemmän päälle sekin alkaa jossain vaiheessa ottaa päähän, varsinkin kun meidän suhteessa muutenkin elettiin kriisivaihetta. Mies siis siirsi vastuunsa minulle. Olen (ainakin ennen ollut) luonteeltani kiltti ihmisiä ja varsinkin lapsia kohtaan, ehkä siksi suostuinkin katselemaan tuota niinkin kauan. Piste iin päälle tuli kun lapsi muutti meille parin vuoden kuluttua asumaan. Tarkottaen siis sitä että kertaheitolla minusta äitipuoli jolla on liian isot (äidin) saappaat jalassa. Ja todellakin ne kivat viikonloppu vierailut muuttui vilkkaan lapsen arjen pyörittämiseksi. Käytännössä hoidin kaiken lapseen liittyvän. Paloin puolessa vuodessa loppuun, olin kireä kuin viulun kieli. Olisin tilanteesta livennyt, jos en olisi ollut raskaana. Harmitti, olinhan itse tähän tilanteeseen tullut vapaaehtoisesti, tosin en kyllä tiennyt minkälaiseen soppaan joudun. Eniten petyin mieheeni. Sitä kautta syyllistyin lapsellisiin "hoida itse mukulasi" tempauksiin. En ottanut hänen lastaan omiin juttuihin, en enää askarrellut ja leikkinyt. Kaikki muuttui. Tunsin itseni väärinkohdelluksi ja tein pesäeroa kovin sanoin. "Sinun lapsi on sinun, ei minun". Tilannetta jatkui vajaan vuoden verran, välillä paremmin kausi, välillä huonommin. Tunsin syyllisyyttä siitä että viaton lapsi joutuu pää mutenkin pyörällä katselemaan lapsellista käytöstäni. Vihdoin ja viimein olimme päässeet miehen kanssa yhteisymmärrykseen asioista. Kumpikin oli kasvanut tajutakseen virheensä. Nyt siis perheeseen kuuluu meidän kolmen lisäksi kaksi yhteistä lastamme. Isosisko on haltioissaan pikkusisaruksistaan. Edelleen meillä välillä riidellään, mutta myös sovitaan. On tosiaan kamala katsoa taaksepäin ja nähdä oma räpiköiminen omien tunteiden kanssa, mutta ajattelen sen niin että itsellänikin on ollut jonkinmoinen teini-ikä kun tuli uusi vaihe elämään. Väistämättä lapsi on siitä joutunut kärsimään, mutta myös oppinut aika paljon. Todellakaan tämä ei ole ollut turhaa, ja onneksi emme eronneet vaikka silläkin jopa uhkailin pahimmassa vaiheessa. Lasten kasvatus ei ole helppoa, siinäpä täytyy myös itse kasvaa.
Minäkin jouduin kasvattamaan ja huolehtimaan miehen lapsista kun heidän äitiään kiinnosti vaankapakat. Olin lapsille ainoa nainen ja äiti joka välitti, pesi pyykit ja ruokki. Ilman minua he olisivat ties missä. Olen luonteeltani hyväsydäminen ja siksi kasvtain miehen lapset, sillä tunsin sääliä ongelmalapsiin ja halusin että he saisivat tutnea äidin vaikken ollut oikea äiti niin osasin hoitaa ja kasvattaa heidät normaaleiksi. Työtä se vaati ja aikaa, mutta kyn olen niin hyvä ihminen niin kaikkeni yritin.
Kyllä exä haastaa meille riitaa ja yrittää savustaa minua ulos lasten ja miehen elämästä, mutta enpä lähde.
Miehen lapset ovat todella minun ansiostani kasvaneet normaaleiksi ja ihaniksi ihmisiksi, ilman minua en uskalla miettiä missä miehen exänl apset olisivat. Exä usein häiriköi meitä ja läheteli tekstareita tai soitteli keskellä yötä, yritti haitata elämäämme ja häiriköidä mutta me vaan nauroimme ja kerroimme lapsille, millainen on heidän äiti, joka estää meitä olemasta perhe.
Miehen exä räpiköi ja yrittää kaikensa mutta ei onnistu, mies ja lapset ovat minun, hänen juna meni jo.
Kovasti yrittää rahataa meitä ja kateellinen on kun asun hänen talossaan, mutta se on korvaus siitä että kasvatin hänen lapset, omillani rahoillani. nyt on hänen vuoro olla nöyrä ja tehdä niinkuin me sanomme. Lapset ovat onnellisia täällä, mieskin on normalisoitunut, ja kaikki vain minun ansioistani.