Tuossa kun oli jo avauksia okt-muulien velkavaikeuksista nostanpa esiin vielä senkin että nyt kun on korjauspommit laukeamassa/lauenneet kt-asunnoissa ja rivareissa niin on niissäkin aika monella kusi sukassa. Ihan tässä vastikään kuulin että yhdessäkin rivarissa jossa oli tehty mittavia kunnostustoimia, kustannukset parikymmentä tuhatta per isompi huoneisto, että siellä olisi useampikin huoneisto joilla on jäänyt sitten noiden "yllättävien" lisäkulujen vuoksi vastikkeet (normaali korjausvelkalyhennys liki tonnin kuussa) hoitamatta kun niitä lainojakin pitää hoitaa.
Noissa varmaan aika piankin joutuu yhtiö tekemään päätöksiä haltuunotoista ja laittamaan huoneistot myyntiin jottei keräänny kestämättömäksi tilanne. Vaikka suhteellisen pienet summat kyseessä nekin voi siis helposti suistaa vaikeuksiin jos/kun lainat on laskettu liian tiukalle ja kuviteltu ettei mitään remontteja tarvitse tehdä. Voudin vasaa tulee paukkumaan laajalti suomen maassa lähivuosina.
Noissa varmaan aika piankin joutuu yhtiö tekemään päätöksiä haltuunotoista ja laittamaan huoneistot myyntiin jottei keräänny kestämättömäksi tilanne. Vaikka suhteellisen pienet summat kyseessä nekin voi siis helposti suistaa vaikeuksiin jos/kun lainat on laskettu liian tiukalle ja kuviteltu ettei mitään remontteja tarvitse tehdä. Voudin vasaa tulee paukkumaan laajalti suomen maassa lähivuosina.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Koko asuntomarkkinoiden pyramidipeli on perustunut vain velkaan. Korkojen laskun seurauksena on otettu velkaa velan päälle kuin huomista ei tulisi.
Näinhän se on juu, muuli jättivelassaan on pää märkänä vinguttanut luottokorttejaan etelänmatkoilla jonne on ollut ihan pakko päästä kun ystävä/naapurimuulitkin on käyneet, laittanut luotolla katumaasturia jne. ja nyt kun tilanne alkaa realisoitumaan on köntsät housussa ja huom. tämä jo ennen kuin ne korot on edes nousseet normaalille tasolle.
Hahhava haavavhahahahahavaaaaa
Ei kun hahhahhahhahhahhaaaaaaa
Ja vielä hahahhahahahahaaaaaa
Ja vielä kerran hahhahhahhahahahahaaaaaa
Ei mitään ongelmaa kun on AJOISSA OSTETTU mukava asunto hyvällä alueella :)
Onnea ajoissa ostaneille. Nyt on hankala löytää asuntoa johon ei tulisi koskaan mitään remontteja. Pidä kiinni tuosta nykyisestä asunnostasi, koska se on todellinen harvinaisuus.
Tarkoittaa vain sitä vuokrat nousee kautokeinona ja äetsänä. Niin juuri se sinun vuokra tuplaantuu muutaman vuoden sisään......
ei kun tarkoittaa sitä että katselen tässä ihan rauhassa vaihotehtoja, joko siis
1. Ostan isomman osakehuoneiston
2. Ostan suunnilleen samanlaisen osakehuoneiston kuin nytkin
3. Ostan ok-talon/mökin
se mikä noista tulee ajankohtaiseksi määrittää sen
4. Myynkö nykyisen?
5. Vai laitanko vuokralle jonka tuotolla katan seuraavan hankinnan asumiskulut?